Yläkoukku

[Eizei]

"Lienee vähän oiretta sellaisista ajatuksista, että lyöntiin ei saisi "hakea vauhtia" ja pitäisi lyödä sähköttämättä (jotka siis sinällään ovat oikeita lähtökohtia..)."

Mä en tiedä nyrkkeilystä juuri mitään. Mutta tällaisena oman kehon liketutkijana tämä herätti ajatuksia. Tykkään ajatella sillai, että uppiniskaisesti sähköttämättä on vaikeaa oppia hyvää tekniikkaa sähköttämättä. Sen sijaan pitäisi sähköttää koko vartalolla maksimiliikkeellä, ottaa tuosta kaikki potentiaali, ns. Venyttää kehon korkkiruuvi auki ja sen jälkeen piilottaa se, eli lyhentää liike ja lopulta hävittää se kokonaan. Eli sähköttää sähköttäminen pois.

Perusteena se että nontelegraphissa ei välttämättä itsessään ole energiaa vaan sisältö merkkaa. Liikerataa mallatessa on helppoa olla sähköttämättä. Kun sitä energiaa yritetään sinne saada ymmärtämättä mistä se tulee, tapahtuu sähköttämistä. Availemalla saa tästä osviittaa. Kun sisällön koko ketju on avattu on enemmän minkä antaa supistua. Ja sitten pienentämällä ja hävittämällä, hermottamalla prosessi käyntiin sähköttämättäkin, saadaan enemmän irti.

En usko että sähköttämättä oppii lyömään sähköttämättä. Jossain vaiheessa prosessia pitää sähköttää isosti. Jotta se ei häiritse tekniikassa pysymisen fokusta, sitä voi ajatella vaikka kehon ongelmakohtien avaamisena, mikä näkyy sitten oikeaoppisen tekniikan sisällössä.

Näkisin, että tässä on syy miksi useissa lajeissa lähdetään ensin opettamaan tekniikoita ylikorostuneen isolla liikkeellä.

Olikohan ihan puuta heinää. Eli näkökulmani on, ettei sähköttäminen ole väärin. Kunhan tietää miksi sitä tekee ja valitsee sen paikan. Ja tästä syystä sen näkeminen yksioikoisesti vain teknisenä virheenä saattaa kääntyä itseään vastaan. Se virhe kun saattaa olla sen sähköttämättömän liikkeen sisällä.

Hippahei ja meniköhän tonttu metsään.

[Andy]

Ei kyllä etujalka pyörähdä yhtään hällä.

Tuossahan on jo valmiiksi etujalka 45 asteen kulmassa sisäänpäin. Ei kai se jalan kääntely tässä ole mitenkään oleellista vaan ponnistuksen suunta?

[Lasse Candé]

Olen ymmärtävinäni Eizein pointin. Pitäisin silti liioiteltuna olla noin sähkötysmyönteinen ja parempana että tavalla tai toisella yrittää oppia tuottamaan voimaa ja sitten leipoo tätä sisään sähköttämättömään suoritukseen. Tämä on tietenkin myös Eizein ajatus, mutta kyse on vain siitä mitä "tavalla tai toisella" tarkoittaa.

Ehkä järkevämpää kuin sähköttää, on käyttää perusharjoitteita joita ei tehdä otteluasennosta. Iso osa sähkötyksistähän on sitä, että kun ei osata taitoa joka vaatiikin jalostusta, eli lyödä suoraan otteluasennosta, niin ensimmäinen vaihe on rikkoa otteluasento sellaiseksi että siitä on parempi lyödä. Ladata. Vaihtoehto tälle olisi käyttää toisenlaista alkuasentoa ja sitten välttää lataamista.

On näkemyksiä joiden mukaan tämäkin ajaa huonoa suoritustapaa selkärankaan. Havaintojeni mukaan tämä on vähintään jossain määrin totta, mutta uskon sen ennen kaikkea johtuvan siitä, että vaikuttaisi että tällaiset tyypit harjoittelevat näillä tavoilla liikaa muiden tapojen kustannuksella ja sähköttävät jopa näistä perusasennoista sekä jäkittävät sitä kättä siellä lähtöasennossa muutenkin kaikin tavoin. Kotihan siitä silloin tulee.

Karatessa tyypillinen tällainen käden asento on kyljellä ja joissain karateissa ylempänä kainalossa. Tästä kun jatkaa, tullaan Dempseyn kirjan asentoon. Koukun tapauksessa voisin kuvitella hyvän alkuasennon voimantuottoharjoitteisiin olevan sellainen jossa on avattu vähän nyrkkeilyn otteluasennosta ja nyrkki suurin piirtein osumakohdan korkeudella. Loput detaljit riippuu siitä miten isoa ja tarkalleen minkälaista liikettä haluaa tutkia.

Vapaaottelijoilla kun on usein otteluasento joka on painin ja nyrkkeilyn väliltä (kädet suurin piirtein olkapäiden edessä) tällaisesta asennosta voisi varmaan harjoitella aika suoraankin.

[antti_lk]

Tuossahan on jo valmiiksi etujalka 45 asteen kulmassa sisäänpäin. Ei kai se jalan kääntely tässä ole mitenkään oleellista vaan ponnistuksen suunta?

Niinhän sitä voisi luulla, mutta on valitettavan yleistä, että tuosta asennosta ponnistetaan vielä päkijän varaan ja käännetään kantapäätä eteenpäin. Monet luulevat, että päkijän pyörittely olisi jotenkin tärkeää, eikä ponnistuksesta ja painonsiirrosta ymmärretä mitään.

[Eizei]

Ehkä järkevämpää kuin sähköttää, on käyttää perusharjoitteita joita ei tehdä otteluasennosta. Iso osa sähkötyksistähän on sitä, että kun ei osata taitoa joka vaatiikin jalostusta, eli lyödä suoraan otteluasennosta, niin ensimmäinen vaihe on rikkoa otteluasento sellaiseksi että siitä on parempi lyödä. Ladata. Vaihtoehto tälle olisi käyttää toisenlaista alkuasentoa ja sitten välttää lataamista.

On näkemyksiä joiden mukaan tämäkin ajaa huonoa suoritustapaa selkärankaan. Havaintojeni mukaan tämä on vähintään jossain määrin totta, mutta uskon sen ennen kaikkea johtuvan siitä, että vaikuttaisi että tällaiset tyypit harjoittelevat näillä tavoilla liikaa muiden tapojen kustannuksella ja sähköttävät jopa näistä perusasennoista sekä jäkittävät sitä kättä siellä lähtöasennossa muutenkin kaikin tavoin. Kotihan siitä silloin tulee.

Näissä molemmissa yhdistävä tekijä on se, että harjoittelija tutkii liikettä tekniikan sisällä, mikä on hyvä asia. Millaisiin tuloksiin kukin milläkin tavalla pääsee lienee pitkälti yksilöllistä, omasta kehontuntemuksesta pitkälti kyse. Mä en siksi oikeastaan näekään, että liikkeen kehittämiseen olisi jokin tietty yksi metodi. Toi sun kuvailema kuulostaa mulle äkkiseltään vilkaistuna oikein passelilta vaihtoehdolta. Mä nään asian oikeastaan sillai, että niitä kehon ja tekniikan ongelmakohtia pitää aukoa keinolla millä hyvänsä. Tämä voi olla tietysti systeeminen lajiasiakin, mutta mun mielestä sen pitäs lopulta olla jokaisen henkilökohtainen asia, koska oma keho jne. Laji voi kannustaa ja antaa työkaluja, mutta se ei tarkoita että ne riittävät juuri siihen "sun ongelmaan".

Mun mielestä liikkeen ja tekniikan harjoittamisen sekoittaminen on ongelma. Jos aletaan näkemään kaikenlaiset käytännössä hasardit liikeharjoitukset oikeaoppisena käytännön suoritteena mennään metsään. Pitää tietysti olla se optimi johon pyritään ja jossa lopulta tehdään pirusti ja käytännössä. Ainakin perusjampan osalta. Sitten on esimerkiksi tuo edellä näyttäytyvä RJ JR, joka pystyy oikeastaan toimimaan käytännössä enemmän liiketasolla ja sanomaan sille optimitekniikalle baibai. Pystyy väistelemään aika vapautuneesti ja laajemmin, sekä iskemään oikeastaan mistä tahansa.

Mä nään ton lataamishomman siinä hyvältä, että siinä ikäänkuin lähdetään sieltä helposta ja isosta lähestyen pientä ja vaikeaa. Helposti ymmärrettävän ja vaikean välinen kuilu näyttäytyy asteittain selkeältä ja vaiheittaiselta. Jos tehdään jotain aivan muuta, voi olla että väliin jää kysymysmerkkejä. Tai sitten ei. Mut joo. Hyvää settiä!

[antti_lk]

Mun mielestä liikkeen ja tekniikan harjoittamisen sekoittaminen on ongelma. Jos aletaan näkemään kaikenlaiset käytännössä hasardit liikeharjoitukset oikeaoppisena käytännön suoritteena mennään metsään. Pitää tietysti olla se optimi johon pyritään ja jossa lopulta tehdään pirusti ja käytännössä. Ainakin perusjampan osalta. Sitten on esimerkiksi tuo edellä näyttäytyvä RJ JR, joka pystyy oikeastaan toimimaan käytännössä enemmän liiketasolla ja sanomaan sille optimitekniikalle baibai. Pystyy väistelemään aika vapautuneesti ja laajemmin, sekä iskemään oikeastaan mistä tahansa.

Mä nään ton lataamishomman siinä hyvältä, että siinä ikäänkuin lähdetään sieltä helposta ja isosta lähestyen pientä ja vaikeaa. Helposti ymmärrettävän ja vaikean välinen kuilu näyttäytyy asteittain selkeältä ja vaiheittaiselta. Jos tehdään jotain aivan muuta, voi olla että väliin jää kysymysmerkkejä. Tai sitten ei. Mut joo. Hyvää settiä!

Uransa huipulla oleva RJJ on vähän epäreilu esimerkki, jos vertaa tavallisten kuolevaisten tekemiseen, mutta oppia siitä voi silti paljon. RJJ oli parhaimmillaan useita pykäliä vastustajiaan nopeampi, räjähtävämpi ja kovaiskuisempi. Nopeusetu mahdollisti pakettisuojauksen heittämisen romukoppaan ja muutenkin tekemään asiat perinteisten normien vastaisesti. Jos RJJ olisi ollut vain vähän nopeampi kuin muut, niin ottelemisen olisi pitänyt olla tarpempaa ja enemmän perusteisiin nojaavaa.

Ettei nyt mene aivan ohi aiheen, niin vähän omia näkemyksiä yläkoukun opettamisesta. Etukäden yläkoukku on vaikeimpia lyöntejä opettaa, koska lyönti itsessään on teknisesti paljon suoraa lyöntiä tai kohokoukkua vaikeampi toteuttaa. Vartalon painon siirto iskun suuntaan "tyhjän päälle" on vaikeaa ja aiheuttaa usein lantion kiertoa poispäin iskun suunnasta. Takakäden yläkoukku on helpompi, koska siinä painon saa siirtää luontevasti takajalalta etujalan päälle.

En tuota sähköttämishommaa ehkä ihan kunnolla ymmärtänyt, mutta pyrkisin oletuksena tekemään asiat alusta asti mahdollisimman oikein. Käsien korkeus ja pakettisuojauksen pito ovat ainoat asiat mitä opettaisin "väärin". Varsinkin aloittelijoilla on tapana jännittää olkapäitä ja siitä pitäisi päästä eroon niin pian kuin vain mahdollista. Kun nyrkit ovat alempana, esim. rinnan korkeudella, jäävät hartiat rennommiksi, ja iskun rento "heitto" on helpompaa. Kun käden rata, asento, painonsiirto ja rentous ovat kunnossa, niin käsiä voi nostaa ylemmäs, eikä "paketti" enää toivon mukaan häiritse tekemistä. Jos koukun oppiminen ei tahdo onnistua, niin sitten vain enemmän osasuoritusten hiomista erikseen. Helpommista ja yksinkertaisemmista jutuista vähitellen isompiin ja vaikeampiin kokonaisuuksia, vauhtia ja stressiä mahdollisuuksien mukaan lisäten.

[antti_lk]

Hyvää analyysiä. Olen tainnut johonkin ketjuun kirjoittaakin siitä, miten havaintojeni mukaan itse asiassa iso osa lyö varjonyrkkeilyssä etukäden yläkoukkua sellaisella liikeradalla, jota ei käytännössä voi oikeassa tilanteessa toteuttaa. Eli juuri tuonne liian oikealle ja usein myös epärealistisen pienellä liikeradalla.

Lienee vähän oiretta sellaisista ajatuksista, että lyöntiin ei saisi "hakea vauhtia" ja pitäisi lyödä sähköttämättä (jotka siis sinällään ovat oikeita lähtökohtia..).

Liikerata muuttuu heti jos lyödään vaikka säkkiä tai pistareita.

Hyvä pointti. Moni pyöräyttää varjonyrkkeilyssä etummaista koukkua liian pienellä liikeradalla ja pahasti sivuun osumalinjasta, eikä sille oikein löydy mitään järkevää syytä. Harjoitusaikaa menee monesti hukkaan, kun ei ajatella kunnolla mitä tehdään ja pyritään korvaamaan laatu määrällä.

[Eizei]

"Uransa huipulla oleva RJJ on vähän epäreilu esimerkki, jos vertaa tavallisten kuolevaisten tekemiseen, mutta oppia siitä voi silti paljon. RJJ oli parhaimmillaan useita pykäliä vastustajiaan nopeampi, räjähtävämpi ja kovaiskuisempi. Nopeusetu mahdollisti pakettisuojauksen heittämisen romukoppaan ja muutenkin tekemään asiat perinteisten normien vastaisesti. Jos RJJ olisi ollut vain vähän nopeampi kuin muut, niin ottelemisen olisi pitänyt olla tarpempaa ja enemmän perusteisiin nojaavaa."

Joo hurja kaveri kyllä. Tykkään ite näistä luonnonoikuista ja luovana ihmisenä tollasesta vapaasta tanssahtelusta. Katsoa ja sitten myös pyrkiä toteuttamaan, kikkailla. Eihän sen tavoittelu urheilussa juu toimi. Mutta kiva tirkistellä asiaa siltä kannalta mitä kaikkea tollaseen nerouteen kuuluu. Liikkeen ymmärtämisen laatu on mielestäni yksi asia joka sitten näkyy myös kykynä hyödyntää paikkoja. Vaparissa esim. Silva näyttää aika flegulta jätkältä vaikka rr jrn rinnalla, eikä mielestäni juuri nopeudessa ollut vastustajiaankaan keskeisesti edellä. Veikkaan, että molemmilla on sitä samaa liikkeen ymmärtämistä. Siksi mä uskon, että rr jr olis saattanu olla ilmiömäinen vähän hitaampankin jätkänä, mutta ei tietysti tuollainen.

"Käsien korkeus ja pakettisuojauksen pito ovat ainoat asiat mitä opettaisin "väärin". Varsinkin aloittelijoilla on tapana jännittää olkapäitä ja siitä pitäisi päästä eroon niin pian kuin vain mahdollista. Kun nyrkit ovat alempana, esim. rinnan korkeudella, jäävät hartiat rennommiksi, ja iskun rento "heitto" on helpompaa. Kun käden rata, asento, painonsiirto ja rentous ovat kunnossa, niin käsiä voi nostaa ylemmäs, eikä "paketti" enää toivon mukaan häiritse tekemistä."

Luulen että tässä on ihan samaa ajatusta kuin mitä mä haen. Keksitään keino jolla saadaan ymmärrystä liikkeeseen vaikka se olisi "väärin". Sieltä poimitaan se tunnekokemus ja siirretään se sisällöksi sen jäykemmän tilalle siihen "oikeaan". Ja sitten yritetään olla, Lassen näkemyksen mukaisesti, rakastumatta siihen "väärään", koska sehän piruvie tuntuu hyvältä ja vaivattomalta.

Mulla tää on vaan tällasta elämämoodoilua eli pilkon sitä tekniikkaa edelleen ja jatkan hamaan tappiin. Koen etten koskaan ole valmis, enkä jumiudu oikeaan. Siksi rikon tekniikkaa edelleen, kokeilen erilaisia vääriä, jos sieltä irtoaisi jotakin tähän nykykehoon (joka alituiseen muuttuu) sopivampaa. Kun ei ole urheiluvinkkeli niin homma voi näyttäytyä näin. Toisille on hyvä pyrkiä laatikkoon. Mä pyrin sieltä enemmän ulos. Pyrin ymmärtämään tanssia. Tanssin aloittaminen voisi olla itseasiassa aika jees.

Tuo yläkoukku on kyllä hankala hommeli. Lyhyen sytytyksen asiaa hankalammalla tukirakenteella. Mä en oo luontainen lyöjä ollenkaan. Sellanen neitimäinen lähtökohta enemmänkin ja sitten siihen vielä taekwondotyylinen ottelulähestyminen. Muutin tekemiseni kisa-ajan jälkeen alusta asti. Lyöntihommiin keksin oikeastaan itse metodit kun en lajin peruskamalla päässyt eteenpäin. Mulla auttoi aika paljon se että lähti symmetrisestä liikenteeseen. Jalat vierekkäin nojailemaan seinään tai lyömään säkkiä. Etenemään lyöntimuurilla. Tavallaan ymmärsi, mistä etupuolen voimaa pitää ammentaa, kun vei sen takakäden kanssa samalle viivalle. Siitä lähestyi otteluasentoa ja opetteli painon siirtoa sinne eteensuuntautuessa tuettomammalle puolelle, takajalalle. Ja sitten vielä siten, ettei lyödessä vuoda taakse, eikä kuitenkaan siten eteen, että sukeltaisi hutiloidessaan. Painon siirtoa neuvoessa käytän usein jalalta jalalle siirtymisessä sitä, että ajatellaan liikkumista sivusuunnassa vasemmalta oikealle eikä etujalalta takajalalle. Vaikka molemmat tapahtuisivatkin.

Sen verran tulee latailtua vapautuneesti sieltä täältä että näissä mun liikehuruiluissa auttaisi kyllä teknisesti paljon se, että joku naputtelisi sieltä väleistä turpaan. Alkaisi varmaan oma kiinnostus pakettiin menemiseen kummasti kasvaa. Mutta ei sellainen tällaselle herkkähipiäiselle hipille sovi. Kuin välillä.

[Lasse Candé]

Täytyy kysyä tuosta painon siirrosta iskun suuntaan, että jos vaikkapa lyö vasemman etukoukun, onko tästä painonsiirrosta tyypillinen seuraus (ja hyvä/huono?) Että oikea jalka siirtyy/astuu ihan hieman painonsiirron suuntaan?

Vähän testailin... Sellaisia variaatioita löytyi, joissa pienen siirron etujalle kautta tällainen oikean jalan askel, sellainen jossa oikean jalan pieni askel ilman että vasemmalle menisi painoa - vasen enemmänkin joustaa ja sitten pari sellaista joissa selkeämmin palataan alkuasentoon ja tuo painonsiirto tapahtuu ajoittamalla se pelkästään osumahetkeen. Yhdessä annoin oikean takajalkani hieman liikkua edestakaisin, siirtyen painon suuntaan ja takaisin ja toisessa painonsiirto tapahtui jalkojen välillä tavalla, jota tässä ei ole järkeä lähteä selittämään, mutta jossa onnistuin pitämään jalat maassa. Näille kahdelle joissa seistään lopussa samassa paikassa silti ominaista että painoa siirtyy vasemmalle jalalle varsinkin alussa.

Ja "painon siirtymisellä" tarkoitan kovempaa painautumista maata vasten, minkä kuvittelen vastaavan arkikieltä.

[Kari Aittomäki]

Kiinnitin huomiota tuon videon suoritustapaan, jalka on tosiaan jo valmiiksi sisäänpäin, joka siis vapaammaassa tilanteessa on miltei itsemurha, ja käsi putoaa nyrkinverran ennen sivallusta.

Itsemurha siis siten että jos vastustajalla on pientäkään kokemusta pyyhkäisyistä niin hipskukkuu tontti kutsuu.
Putoaminen no juu, jos se leuan sivu on kohteena. Pistipä vaan silmään.

Tietenkään yhteydestään irrotetun tekniikan katselu soolohyökkäyksenä on typerää..
Mutta versio vertautuu niitten aikoinaan kohtaamieni bareknuckleveikkojen yhteen versioon, jossa keilankärki oli suoransivuavasti kohti vastustajan varpaankärkiä ja lyönti kurotettiin pitemmälle, hyvin vahvalla takaisinvetopainotuksella.
Nyrkin rotaatiossakin oli variantteja mutta se taitaa olla turha detalji.

Keilankärki tarkoittaa siis varpaitten kohdistusta, siellä heillä ja brittikaratekoilla suoraan eteen ihan pienellä sivujännityksellä.

Vaikka merkkejä ei ole, nuo lauseet ovat siis kysymyksiä.

[antti_lk]

Täytyy kysyä tuosta painon siirrosta iskun suuntaan, että jos vaikkapa lyö vasemman etukoukun, onko tästä painonsiirrosta tyypillinen seuraus (ja hyvä/huono?) Että oikea jalka siirtyy/astuu ihan hieman painonsiirron suuntaan?

Vähän testailin... Sellaisia variaatioita löytyi, joissa pienen siirron etujalle kautta tällainen oikean jalan askel, sellainen jossa oikean jalan pieni askel ilman että vasemmalle menisi painoa - vasen enemmänkin joustaa ja sitten pari sellaista joissa selkeämmin palataan alkuasentoon ja tuo painonsiirto tapahtuu ajoittamalla se pelkästään osumahetkeen. Yhdessä annoin oikean takajalkani hieman liikkua edestakaisin, siirtyen painon suuntaan ja takaisin ja toisessa painonsiirto tapahtui jalkojen välillä tavalla, jota tässä ei ole järkeä lähteä selittämään, mutta jossa onnistuin pitämään jalat maassa. Näille kahdelle joissa seistään lopussa samassa paikassa silti ominaista että painoa siirtyy vasemmalle jalalle varsinkin alussa.

Ja "painon siirtymisellä" tarkoitan kovempaa painautumista maata vasten, minkä kuvittelen vastaavan arkikieltä.

Tuo takajalan ristiaskel on hyvä tapa opetella oikeanlaista painonsiirtoa (kuten kävelynyrkkeily). Sitten kun lantio pysyy kurissa, niin samanlaisen painonsiirron saa aikaiseksi nyrkkeilyasennosta (kuten tuossa mun viimeisimmässä videossa). Sitten on tottakai mahdollista lyödä etummaista koukkua etujalan päältäkin, mutta oletuksena paino pitäisi saada iskun suuntaan. Kunhan keskittyy vaan pitämään etujalan tukevana ja kantapään lattiassa, niin hyvä tulee.

[Eizei]

Olen ymmärtävinäni Eizein pointin. Pitäisin silti liioiteltuna olla noin sähkötysmyönteinen ja parempana että tavalla tai toisella yrittää oppia tuottamaan voimaa ja sitten leipoo tätä sisään sähköttämättömään suoritukseen. Tämä on tietenkin myös Eizein ajatus, mutta kyse on vain siitä mitä "tavalla tai toisella" tarkoittaa.

Availen vielä tota tapaa ja ajatusta siitä, miksi se on mielestäni hyvä, ja uskon myös toimivan vasemman yläkoukun harjoittelussa. Ehkä tuo sähkötys tosiaan on vähän liian laaja termi kuvailemaan sitä mitä tarkoitan. En oikeastaan tarkoita tuossa omassa metodissa sähköttämisellä mitään varsinaisia virheliikkeitä mitä lyömiseen tulee. Ainoa oikeastaan on tuo antti_lk:n mainitsema käsien laskeminen alemmas hartioiden rentouttamiseksi. Samaa ideaa voi tehdä paketista tai sitten pitämällä käsiä alempaa.

Itse tapaan. Tuo mun tarkoittama sähkötys tapahtuu paketin kautta. Ei esim, pompauttamalla kyynärpäätä ennen iskua, laskemalla nyrkkiä alemmas ennen lähtöä tai muuta sellaista. Vaan pysymällä siinä paketissa ja vääntämällä sitä tiskirätin tapaan. Lueskelin jotain vanhaa suomalaista nyrkkeilyopusta, jonka alkupäässä opetettiin perusasentoa ja sitten ylävartalon kiertoa. Tämä on tavallaan sitä samaa hommaa, eli ollaan hyvässä asennossa, lähdetään kiertämään vartaloa etukäden puolelle ristiin, siten, että jos jalat ovat vasen edessä ja oikea takana, kädet ovat vartalonkierron seurauksena vasen takana ja oikea edessä. Ristiin siis jalkojen kanssa. Silti paketti on kasassa, vartalo vain on kiertynyt. Tämä on ikäänkuin takasuoran ojennusvaiheen asento, paitsi käsi ei ole ojentunut. Tämä on se venytyssuunta, joka mun näkemyksen mukaan pitää avata ja rentouttaa. eikä vain horisontaalisti, vaan myös vertikaalisti. Vartalo on ikäänkuin maahan kiertynyt jousimainen korkkiruuvi. Kun korkkiruuvia avataan/laukaistaan ja päädytään lopulta etukäden suoraan, tai sitten koukkuun, liike kulkee tuon ihan perusasennon kautta. Eli tällä latauksella ja sen matkalla on pääsääntöisesti ihan konkreettinen käytännöllinen paikkansa, esimerkiksi lyödessä etukäsi takakäden perään. Ei siis näkemykseni mukaan mikään varsinainen virheasento, tietysti maksimiinsa venytettynä se menee todennäköisen käyttöalueen ulkopuolelle. Tätä voi liikeharjoittelussa käyttää kehittääkseen juuri etukäden työskentelyä, koska etukädessä se liikerata on lyhempi ja tukirakenne huterampi kuin takakädessä. Jousen muodostaminen on siis haastavampaa ja tulee entistä herkemmin toimittua liikaa sillä kädellä ja unohdettua se vartalon kokonaistyöskentely. Ja tietysti koko vartalon työskentelyä etukädellä lyödessä.

Se, miksi koen, että tämä on tärkeää, on se, että tämä on nähdäkseni tismalleen samaa kehonkäyttöä, kuin lyöminen siitä peruspaketista lyhyellä sytytyksellä. Tässä se liikkeentuottava ketju on vain maksimiinsa venytetty. Koko keho on helpompi ottaa mukaan koska matka on pidempi, rytmi on pidempi. Aallon tuntee helpommin maasta sinne nyrkkiin asti. Sitten tätä liikettä ja rytmiä lyhentämällä, mutta aaltotunnetta ylläpitämällä mennään sitä pakettia kohti. Tavallaan saadaan se pitkän liikkeen lataavampaa forcea tuotua siihen lyhyempään "oikeaan" sisällöksi. Ja sitten kun se koko ketjun suunta on auki venytetty, on siellä enemmän minkä supistua. Koko ketjussa on enemmän hallintaa, ensin pitkässä liikkeessä ja lopulta lyhyemmässä. Liikkeen aaltomaisuus pitää tietysti piilottaa pois jottei silmä sitä näe, mutta yrittää ylläpitää mahdollisimman paljon sitä voiman virtausta.

Mulla on sellanen kutina, että tän tyylistä availua kannattaisi tehdä kenen tahansa missä vaiheessa harjoitteluaan tahansa. Mun on jotenkin vaikeaa nähdä, että laatikossa pysymällä saisi tällasen kroppaa auki venyttävän metodin hyötyjä haalittua. Uskon, että siihen iskun energiavirtaukseen saa tuolta ammennettua lisää. Ei ehkä maksimivoimaa, mutta suhteellista etua vaivattomaan voimantuottoon. Mut se on kutinaa vain. Tietenkään availun tarkoitus ei ole ohjata tekniikkaa huonoon suuntaan, vaan nimenomaan venyttää auki se ketju johon se toiminta perustuu. Parantaa liikettä tekniikan sisällä. Ja metodin yksi vahvuus juuri se, että availlaan sillä samalla kamppailutekniikalla tai sen reunamilla sitä kehoa, eikä esim. käymällä joogassa tai tekemällä jotain, mikä ei suoraan liity aiheeseen. Pysyy jonkinlainen linkki liikeharjoittelun ja tekniikkaharjoittelun välillä. Ja metodin heikkous sitten varmaan se, että tulee se väärinkäsitys, että liikeharjoittelua tehdessä tehtäisiin tekniikkaharjoittelua ja ihmetellään, että eihän tällanen toimi käytännössä.

Selkeyttiköhän yhtään... Turvallisinta lienee, ettei usko sanaakaan.

[antti_lk]

Eizeillä on hommassa ideaa, mutta tajunnanvirran määrä tekee idean hahmottamisen vähän haastavaksi. Tuo tekniikan analysoinnin syvyys on kyllä vaikuttavaa.

Tässä yksi esimerkki, jossa yläkoukku vedetään miten sattuu. Osumakohta puoli metriä sivussa siitä missä se oikeassa tilanteessa olisi, eikä vasemmalla jalalla ole tarvittavaa painoa, että iskuun saisi kunnolla painoa, kun jalka on kaikenlisäksi vielä pahasti myöhässä ja osuu maahan vasta iskun osuman jälkeen.

[MikaM]

Siinähän on todisteluaineisto perässä?

[antti_lk]

Siinähän on todisteluaineisto perässä?

Toimiva tekniikkahan tuo etukädelle ohjaus tottakai on, mutta Frank tekee sen kauniisti sanottuna päin persettä. Floyd tekee sen nappiin ja ihan eri tavalla kuin mitä Frank tuossa yrittää räpistellä. Floydin lyönnissä osumakohta on siellä missä pitää ja etujalalla on reippaasti painoa iskun osuman aikaan, Frankilla nuo kaksi oleellista pointtia on ihan pielessä.