Oppilaat, opettajat ja opettajan opettajat

[Andy]

Olen viime aikoina pohtinut ns. lineagea eli opettajalinjaa. Perinteisissä lajeissahan tämä on tunnetusti hyvin tärkeä asia ja ylpedenaihe jos opettajasukupuuhun kuuluu kuuluisia senseitä. Pidetäänpä joitain opettajia jos ei huijareina niin ainakin jotenkin arveluttavana väkenä mikäli heidän opettajalinjansa on jotenkin epäselvä.

Sitten taas kamppailu-urheilussa tärkein asia on tietysti se mitä itse on saavuttanut mikä on aika luonnollista. Mutta sen jälkeen tuleekin se ketä on opettanut - ei se keneltä on itse saanut oppia. Jos nyt mietitään tunnettuja valmentajia Suomesta, vaikka Pekka Mäki, Riku Immonen, Juha Saurama, Pasi Rantala jne. niin aika harva pystyy kovin tarkkaan sanomaan kuka heitä on valmentanut. Sen sijaan heidän oppilaansa ovat yleisessä tiedossa, alan harrastajien tuntemia ja mainitaan myös usein heidän ansiolistassaan esim. leirien yhteydessä.

Se on kiinnittänyt huomiota että kamppailu-urheilulajeista BJJ:n parissa on etenkin viime aikoina alettu korostamaan niitä menneitä sukupolvia. Erityisesti tätä tekevät tietenkin ne tiimit joilla on mahdollisimman suora linja Helio Gracieen tai muuhun patriarkkaan.

RBSD-puolella sitten tuntuu että gurut - esim. Jim Wagner, Geoff Thompson tai kotimaisista Jyrki Saario - tunnetaan lähinnä omista ansioistaan, ei opettajista eikä oppilaista. Poikkeuksena tosin Krav Maga jossa on tärkeää olla mahdollisimman suorassa linjassa Imi Lichtenfeldiin.

Mistähän nämä erot johtuvat?

[Jissen]

Urheilupuolella on varsin yleistä, että valmentaja ei välttämättä itse enää ole täydessä tikissä, mutta valmentaa silti nuorempiaan tiedolla ja taidolla voittoon. Tällöin se ylpeyden aihe on oppilas, eikä valmentaja. Ehkä se ero piilee siinä rajassa ja erossa opettajan ja valmentajan välillä?

[Lasse Candé]

Ero noin yleisesti johtuu siitä että perinteissä lajeissa perinteen osaaminen edellyttää vahvaa linjaa. Urheilussa tietenkään ei.

Sitten on se kun haarautuu tai perustaa uuden lajin. Tällöin laskenta melkeinpä nollaantuu ja perustajan/haarautujan oma hyvyys ja johtamistaito tulee etusijalle.

[Mika]

Mitäh? Eikö näin tärkeästä aiheesta ole vielä tämän 10 vuoden aikana omassa ketjussaan keskusteltu? Ei ole. Niin sitä ihminen on sokea liian läheisille aiheille...

Itämaisissa lajeissa varmaankin jonkin verran siihen opettajan aseman korostamiseen vaikuttaa aasialainen kulttuuri, joka on ainakin jossakin määrin ihmisen ikään perustuen hierarkkinen. Samassa silti on sanottava, että hyvän opettajan tekevät nimenomaan hyvät oppilaat, joten oppilaistaan se opettaja kuitenkin tunnetaan. Kovan tappelijan maineen voi hankkia omilla tappelukyvyillään, mutta niiden taitojen siirtäminen onnistuneesti eteenpäin eri yksilöille on se, mitä opettajalta vaaditaan.

Opettajalinjan merkitys korostuu, jos opettaja on sen verran iäkäs, ettei hän enää ylety elämää suurempiin nyrkkikoitoksiin. Toinen korostava seikka on itseleivotut mestarit, jotka voivat piileskellä tuon tai jonkin muun nyrkittelyä estävän tekosyyn takana. Aloittelija ei kuitenkaan juuri koskaan voi erottaa oikeaa mestaria väärästä, joten epärehellisyyttä on jo sen itsensäkin takia vastustettava, ja opettajalinja on yksi laadun tae. Nyt puhun sitten sisäpiirin oppilaista, joista on tullut opettajia.

Lassen tämän jo näköjään mainitsikin, mutta perinteisissä lajeissa siirretään eteenpäin yleensä vähän muutakin kuin vain päähän lyömistä. Se asettaa opettajalle ja täten opettajalinjalle omat vaatimuksensa.

[Janne Puputti]

Urheilupuolella on varsin yleistä, että valmentaja ei välttämättä itse enää ole täydessä tikissä, mutta valmentaa silti nuorempiaan tiedolla ja taidolla voittoon. Tällöin se ylpeyden aihe on oppilas, eikä valmentaja. Ehkä se ero piilee siinä rajassa ja erossa opettajan ja valmentajan välillä?

Itse näkisin, että opettaja-oppilas suhteessakin pitkässä juoksussa päädytään yleensä siihen, ettei opettaja enää ole fyysisesti tikissä ja siitä huolimatta hän on se opettaja. Hyvä opettajakin, valmentajien tavoin (jos nämä erilaisina persoonina halutaan nähdä), saa oppilaat oppimaan sellaisiakin asioita, joihin ei kenties enää itse pysty. Toki ääripäissä valmentaja ja opettaja voidaan nähdä hyvinkin erilaisten tehtävien suorittajina, mutta tapauskohtaisesti toiminta voi molemissa rooleissa olla täysin samankaltaista.

[Andy]

Urheilupuolella on varsin yleistä, että valmentaja ei välttämättä itse enää ole täydessä tikissä, mutta valmentaa silti nuorempiaan tiedolla ja taidolla voittoon. Tällöin se ylpeyden aihe on oppilas, eikä valmentaja. Ehkä se ero piilee siinä rajassa ja erossa opettajan ja valmentajan välillä?

Ymmärrän kyllä hyvin miksi kamppailu-urheiluvalmentajat ovat tunnettuja oppilaistaan. Tämä on ihan loogista kun opettajaa miettivälle henkilöllehän hyvät oppilaat ovat jopa parempi todiste laaukkaasta opetuksesta kuin opettajan omat saavutukset.

Enemmän ihmettelen sitä miksi perinnelajien opettajat ovat yleensä tunnettuja pikemmin omista opettajistaan. Toki on poikkeuksia kuten Sokaku Takeda jonka oppilaat ovat olleet muusta syystä kuuluisia. Mutta tapauksissa joissa henkilö itse on se kuuluisin niin opettajat tulevat ennen oppilaita. Esim. Funakoshin opettajat Itosu ja Azato ovat paljon tunnetumpia kuin Funakoshin oppilaat joista en osaisi nimetäkään kuin Yoshitaka Funakoshin ja olikohan nyt Nishiyama yksi noista Japanin ajan oppilaista?

Tämä on sikäli kummallista että eihän se hyvä opettaja ole tae oikein mistään, koska kaikilla opettajilla on paljon enemmän huonoja kuin hyviä oppilaita. Toki nämä huonot oppilaat hyvillä opettajilla eivät ole yleensä mitään lähioppilaita joihin on panostettu paljon. Se lienee myös aika yleinen tapa perinnepuolella että on oikeasti oltu rivioppilaana nimekkäällä salilla eikä kuuluisa pääopettaja välttämättä edes muistaisi koko tyyppiä. Mutta sitten annetaan ymmärtää että on oltu joku luotto-oppilas tai suorastaan se salin ykkösnyrkki joka on perinyt koko tyylin salaisuuksineen päivineen.

[flammee]

Olen aika huonosti perillä harjoittelemieni lajien opettajalinjoista, vähän sellasta tuntua on että seuran opettajat ovat saaneet oppinsa aikaisemmilta seuran opettajilta ja käyneet leireillä. :p

[Jörri]

No mulla on sekä valmentaja-asema ja opettajalinja. TKD on sellainen soppa että molemmat ovat tarpeen. Valmentajana olen aika itsenäinen tosin osa tiivistä ryhmää. Tietenkin on muita valmentajia joita kuuntelen herkällä korvalla ja arvostaen. Opettajani kanssa keskustelen omasta taekwondostani ja seuramme painotuksista.

[Jasse]

Liittyiskö jotenkin siihen että puhtaissa urheilulajiessa taitonsa ( tai valmennettavan taidot) voi nähdä ja testata tositoimissa. Peinteiset lajit ovat usen taistelutaitoja joita ei pääse enää testaamaan joten on tärkeää tietää kuka lajissa on viimeksi käyttänyt oppeja ja saada ne opit mahdollisimman muuttumattomana.

Hyvä kysymys kyllä on että miksi BJJssä korostetaan niinkin paljon opettajalinjoja. Voi olla että juontaa juurensa Helio vs Carlos asettelusta.

[Mika]

Mutta sitten annetaan ymmärtää että on oltu joku luotto-oppilas tai suorastaan se salin ykkösnyrkki joka on perinyt koko tyylin salaisuuksineen päivineen.

Juuri tästä syystä se sisäpiiriasema on tärkeä. Pelkkä opettajalinja ei tätä kerro, vaan se pitää selvittää erikseen. Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä vaikeammaksi se salapoliisityö muodostuu, mutta ainakin viimeisen 200 vuoden ajalta (kiinalaisissa lajeissa) tämä voidaan jonkinlaisella luotettavuudella todeta. Nämä ovat myös niitä seikkoja, jotka helposti aiheuttavat eripuraa. Samassa on mainittava, etteivät kaikki ihmiset ole rehellisiä.

Koska BJJ:ssä on jo niin paljon koulukuntia, jotka ovat menestyneet kisoissa, voisiko olla että opettajalinjoilla haetaan erottautuvuutta (markkinoinnin takia)?

[Andy]

Lisähuomautus. RBSD-opettajat tunnetaan tietysti niistä erikoisyksiköistä joita he ovat opettaneet.

[Jissen]

Ehkä yksi tekijä tässä on sekin, että referenssinä käytetään sitä mistä on tunnettu. Vaikea jonkun perinteisen lajin dojon mainostaa oppilaallaan, jos ei heillä ole tapana kisata. Jos taas salin oppilaat osallistuvat mma kisoihin, toki voittajista ollaan ylpeitä. Samoin nuo rsbd kuviot, mitä maineikkaampaa erikoisjoukkoja on päässyt kouluttamaan, sitä hienompaa sillä on mainostaa. Kontekstissahan tässä on kyse. Jokainen mainostaa niitä referenssejään millä on eniten päässyt pätemään.

[Kari Aittomäki]

Tosta aikanaan juteltiin erään aktiivin kanssa, kuinka siis siinämissä länsimaissa korostetaan kuuluisaa valmentajaa (Dundee) tai ainakin kaupunkia (Phladelphia) mainitaan itäpuolen urheilijoista korkeintaan akatemia.
Yleensä se edustus on riittävä, ja kylläpä se Kuuban verkkatakki aika vankka näyttö itsessään on.

Sauramahan pyrkii oikeen tietoisesti vetäytymään tekemänsä työn taustalle ja antaa tulosten ja ohjelman puhua.

Hojopuolella tää opettajalinja on melko moderni ilmiö, aiemmin asiaan koettiin viitata mutta vain suhteessa "emme painota kilpailua".
Judopuolella saatettiin mainita vöitten olevan kodokan-arvoja, muuta en muista juurikaan mainitun.

Realityjuttujen esilletuonti on vielä vähä hakusessa.

[Jorge]

Lisähuomautus. RBSD-opettajat tunnetaan tietysti niistä erikoisyksiköistä joita he ovat opettaneet.

Elleivät ne ole niin salaisia, että niistä ei voi puhua julkisesti muuta, kuin että ovat maailman ehdotonta eliittiä.

[DeusVult]

Lisähuomautus. RBSD-opettajat tunnetaan tietysti niistä erikoisyksiköistä joita he ovat opettaneet.

Elleivät ne ole niin salaisia, että niistä ei voi puhua julkisesti muuta, kuin että ovat maailman ehdotonta eliittiä.

Ja monestihan on niinkin että erikoisjoukko kyllä tunnetaan, mutta siellä ei tunneta kyseistä opettajaa...