Kuinka otella/puolustautua niin ettei harjoittelu näy vastustajalle?

[Aihki]

Tulipa tässä kerran mieleen moinen kysymys kun katselin turvalliselta etäisyydeltä kahden humalaisen toikkarointia baaritiskillä. Jonkinlainen nahina ja pikku töniminen siinä kännistyi ja toinen totesi siinä yhden huitaisun jälkeen: "ootsä harjotellu karatea". Ei luultavasti ollut, mutta tuo sai itseni miettimään, että joissain tilanteissa saattaisi olla hyvä jos oma harjoittelu kamppailulajissa ei paistaisi ulospäin, ei ennen rähinää eikä mielellään heti alussakaan.

Vai onko vastakkaisia näkemyksiä?

[Mika]

Toisaalta siinä voi yrittää ottaa sen riskin, että jonkinlaisen opitun valmiusasennon virittäminen haastaa haastajan miettimään aikeitaan.

Ainakin noissa nykyaikaisissa itsepuolustuslajeissa tuota näkymättömyytta tietääkseni harjoitellaan erikseen. Muistan kun vuosia sitten Ronin esitteli tämän saman kuvan:



Tang Langia Tapanin kanssa aloittaessamme kysyimme Shifumme eräältä pitkäaikaiselta oppilaalta tätä vieraillessamme hänen luonaan Tukholmassa. Hän sanoi ettei mitään ns. otteluasentoa ole. Tämäkin alleviivaa perinteisten ja nykyaikaisten lajien samankaltaista ajattelu- ja toisinaan harjoittelumaailmaa.

[Presenter]

No tietysti fence on aika neutraali "rauhoitteluasento" ja tuo tulee aika luonnollisesti myös tavikseltakin, joten siitä ei voi suoraan päätellä mitään.

[AriJ]

Itselleni opetettua "chûden-tasolla ei ole enää asentoa", eli alussa tulee opetella se "seisominen", ja sitten sisäistää sen pointit jotta ne osaa ottaa käyttöön lähdettäessä "ei-asennosta".

[Pyrkele]

Otsikkoon vastaisin vain "ottamalla dunkkuun".
Muttaku oli tuossa sitte vähän täsmennetty tuohon ennen tappelusta-tilanteeseen.
Pahus. Ei mulla muuta

[Lasse Candé]

Harrastus näkyy selkeiten niistä jotka pelkäävät. Piilottaminen tapahtuu siis piilottamalla pelko. Aina kun joku alkaa haistelemaan joskos olisi mahdollista haastaa, mikäli tapaus ei ole oikeasti vaarallisen oloinen, valmistaudun hyökkäämään ja otan kunnioittavan asenteen. Usein uhraan hieman siitä loistavasta hetkestä joka on juuri kavereiden kanssa meneillään. Se on paljastavaa ja houkuttelevaa lisäesileikkeihin jos toinen tahtoo tilanteesta pois ja yrittää jotenkin säilyttää kasvonsa. Paljon parempi on mennä kunnolla vastaan ja heittää läppää lähestyen. Usein nämä tyypit kapakassa voivat jotenkin huonosti vähintään hetkellisesti. Jos heille yrittää näyttää jotain muuta kuin että ovat kaikesta huolimatta samanarvoisia ja toisaalta ettei heitä pelätä, he usein joko pahastuvat tai tahtovat kiusata heikompaansa.

Siksi tasa-arvo ja itsekunnioitus. Kannattaa myös treenata välillä täysillä kevyt hymy huulessa. Miten muuten on koskaan mahdollista säilyttää mitään kehollista valmiutta samaan aikaan kun on hauskaa? Ei pidä paikkansa että treeni on liian kevyt jos pystyy pitämään neutraalia naamaa. Eikä varsinkaan pidä paikkansa että irvistäminen vaikkei tarvitsisi tekisi treenistä tehokkaampaa. Eli kannattaa haistattaa tuolle suomalaisen sisun lieveilmiölle jossa irvistäminen on jotenkin hieno asia.

Jos treenaa lyömään ja potkimaan kovaa siten ettei se näytä asenteellisesti juuri miltään, ehkä sen voi jopa oppia. Tällä tiellä on itse kuljettu. Tuo ajatus myös nosti aikoinaan itseni fudiksessa sellaiselle tasolle että pystyin hyvin haastamaan itseäni huomattavasti parempia pelaajia kentällä. Kun iski vain silloin kun voittaa eikä näytä että pystyy siihen. Harjoittelee rytminrikkomisia ja taidonpiilottamisia. Ja suorituksen jälkeen nollat taulussa, ihan niinkuin vettä vain ja juoksennellaan nollanaamalla jo seuraaviin tilanteisiin. Näyttäen vähän tyhmältä, että eikö edes tajua voittoaan.

"Todellinen taito on taidon piilottamista."

[Kari Aittomäki]

Opossumin pelaaminen on yllättävän helppoa,e tenkin jos vainoveikko on röyhistävää sorttia.
Paremman käden olkapään taaksepainaminen, pikkuaskel taakke ja pää laskeminen pienesti syrjään (aralla katsekontaktilla) antaa pelokasta vaikutelmaa, samalla keho painuu kasaan.
Kädet voi tosiaan nostaa ihan valmiusasentoon, kunhan se tapahtuu epäröiden ja puolustavasti.

Tämä vähentää öykkärin varuillaanoloa ja lisää kys tapauksen omahyväisyyttä, "se pölökää".
Epäselvästi ja hopottaen puhumalla vaikutelmaa vielä vahvistetaan..
On hyvä puhua koska se tampio yleensä erehtyy kuuntelemaan.

Sitte ei muuta kuin odottelemaan mitä tuleman pitää. Monesti ei mitään.

Vaarattomaksi tekeytymistä on syytä kyllä ihan treenata.
Rooleja on useita, leffaesimerkkinä muistuu vaikkapa Eddie Murphy ja kapakkakeikkaaja in Beverly Hills cop.
Eikäse Jokerin kynätemppukaan huono ole.

edit..
Juu, Pyrkele on oikeassa. Varsinaisessa mätössä treenitaustaa on vaikeahko piilottaa.
Tuuppimisvarianteilla saa paljo aikaan, samoin ropistuksilla.
Mutta sitte pitää olla jo osaamista.

edit 2
Lasse on joo myös oikeassa ja tulee etsimättä mieleen se Brad Pittin nagashitsuki Snatchissa. Wado on muutenkin erinomainen tyyli pöyhkeilettömään myllytykseen.

[Poista käyttäjä 1416]

Jep.

Tulipa mieleeni eräs kerta Oululaisen ravitsemusliikkeen tanssilattialla. Joku oli taas liian päissään ja hieman yllättäen tönäisi toista henkilöä, ihan vain vahingossa. Jätkä pyysi tanssilattian hurmoksessa anteeksi, mutta toinenpa ei vähemmän yllättäen sitä anteeksipyyntöä hyväksynytkään. Tönäisty alkoi provosoimaan tätä silminnähden enemmän päissään olevaa, joka vain koitti pyydellä lisää anteeksi ja vakuutella ettei tarkoittanut mitään. Parin läpsäisyn jälkeen anteeksipyytelevä ei juurikaan osoittanut suuttumisen merkkejä.

Tässä vaiheessa vahingossa tönäistyn naamalle nousi aika muikea virne. Ilmeestä näki, että hän tiedosti, että hän voisi tehdä käytännössä mitä vain tälle "vässykälle" ja oikeutuskin olisi jo tiedossa, sillä olihan häntä juuri tönäisty. Seurasin tilannetta nuo muutamat hetket ja siinä vaiheessa kun provokaattori siirtyi fencen kautta speariin, josta taas chest to back -kontrolliin ja alkoi pyörittelemään uhriaan tanssilattialla melko kontrolloidusti vahingoittaen, lähdin hakemaan tuttua portsaria.

Ihme kyllä en tyyppiä tunnistanut, vaikka selkeästi samoissa opeissa oli ollut. Poke kuitenkin tunnisti ja asia toivonmukaan eteni sitä kautta eteenpäin....

[Kalle Koskinen]

130-kiloinen kaverini joutui baarissa suukopuun noin 110-kiloisen jätkän kanssa ja siinä alkoi tilanne kiihtymään. Tuolla vastapuolella oli kaverinsa mukana, sellainen 190cm pitkä roteva jätkä, joka näytti olevan aika lailla selvinpäin. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että mitä tämän ison miehen mielessä liikkui: kaverinsa tukeminen tappelussa vai rauhoitteleminen? Itse istahdin siihen tilanteen viereen baarijakkaralle ja siitä sitten iloisesti hymyilin ja nyökkäsin sille isoimmalle tyypille, jotta näki minun seuraavan tilannetta ja olevani kaverini puolella. Olihan se huvittavaa kun itse olin porukan kevyin, noin 82-kiloa. Istumaan menin sen takia, että en tiedostamatta hakisi mitään liian näkyvää tai hyökkäävää asentoa.

Tämä vieras tyyppi alkoi käymään jo kaveriani kohti aika kuumana ja tiedän kaverinkin olevan aika herkkä tappelemaan kun tiettyyn pisteeseen ärsyttää. Vieras ottikin ja tuuppaamalla löi kaveriani hartiaan ja siinä sitten itse ponkaisin hetkeen ja jotain samalla tokaisin että: "Hei hei hei, älkää nyt alkako isot miehet tappelemaan." Samalla tämä vastapuolen iso kaveri tuli itsekin väliin, joten oli samoilla aikeilla onneksi kuin minäkin. Olisihan siinä ollut mielenkiintoinen tilanne kun satoja kiloja läskiä ja lihasta liikkuu ja itse pitäisi vielä pystyä jotain niille tekemään.

Ehdotin jäähdyttelyä terassin röökipaikalle ja siellä onneksi tilanne rauhottui. Vähän ehkä turha ja onneton tarina, mutta itsellä tuli vain siinä tilanteessa mieleen istahtaa siihen lähelle, jotten esim. provoisi sitä vastapuolta tuijottelemalla mukavihaisesti matsiasennossa kaverini rinnalla. Eli mahdollisimman näkymätön valmiustilan tapainen, jossa olin asettautunut niin että hyvin nopeasti pääsin liikkeelle.

[Andy]

Otsikkoon vastaisin vain "ottamalla dunkkuun".

Tämäkään ei välttämättä toimi. Isävainajani kertoi aikoinaan tarinan nuoruusvuosiltaan - lienee jostain 70-luvun vaihteesta. Isä oli kaverinsa kanssa viettämättä iltaa ravintolassa ja tulipa sitten riitaa ties mistä tuntemattoman mieshenkilön kanssa. Tuntematon loihe lausumahan olevansa "kung-fu". Sen jälkeen hän veti taskustaan jonkinlaisen kortin, jolla hän todisti olevansa todella "kung-fu" ja kertoi että hän saa lyödä vasta kun on tämän todistuksen vastapoolilleen esittänyt. Isän kaveri päätti mojauttaa korttia pitelevää "kung-fua" heijarilla leukaan ja tuloksena "kung-fu" levyksi.

Eli siis pelkkä dunkkuun ottaminen ei takaa sitä, että harjoittelu ei näy vastustajalle.

[Lasse Candé]

Tuota Mikan laittamaa asentoa olen ennenkin haukkunut. Sillä ei piiloteta mitään. Sillä näytetään tasantarkkaan jokaiselle että suojaudutaan. Sosiaalisesta näkökulmasta asento on ylimielisyydessään suorastaan itsemurha. Muutenkin kyseistä asentoa ja monia muita opetettuja osaa kantaa oikein lähinnä vain voimankäytön ammattilaiset. Heillehän asennot sopivat, koska asetelma ei ole tasa-arvoinen. Kun asetelma on tasa-arvoinen tilanteessa pitää elää. Itsensä lukitseminen asentoon ja ajatteluun että "nyt alkoi suojautuminen, jos vaikka" näyttää ihan jokaiselle asetelman. Ja tuo asento ei ole edes kamppailullisesti mitenkään paras mahdollinen.

Kun näin Snatchin kyseinen kohtaus kolahti täysillä. Musashi kirjoittaa etulyöntiaseman etsimisestä. Mulla kävi todella hyvä säkä tyylin suhteen. Valinta kun ei silloin ollut mitenkään tietoinen.
Heh, muuten hauska lukea kun Kari kirjoittaa hieman toisenlaisella lähtökohdalla.

[SirSamuel]

Jos on partaa niin näpläilee sitä. Kyynärpäät on valmiiksi kiinni kropassa ja hyvällä syyllä voi painaa leukaakin alas eli paketti olis niinku kasassa! Viaton ilme vaan naamalle niin siinähän se 8-)

Sit jos rähinä alkaa niin onko siinä nyt sit tarve näyttää, ettei olis treenannu? Voihan sillä saada sen aikaan, että joku haluaa sitten kokeilla onko tuosta kaverista oikeesti mihinkään ku se näemmä jotain osaa!

[Lohikäärmepallo]

Puolustautua voi koettamalla puhejudon ja ennakoinnin yhdistelmää. Siinä vaiheessa kun tilanne on mennyt tappeluksi asti, on vähän myöhäistä.

Tosin voisin sanoa myös, että nämä mun muutamat voimankäyttötilanteet (joita en tappeluiksi sanoisi) ovat olleet sellaisia, ettei niissä harjoittelu ole paljon näkynyt . Se mitä kisatatameilla on tehty, ei ihan sellaisenaan siirry arkikäyttöön. Enemmänkin tuntuu että korvien välissä olevat palikat noissa "tositilanteissa" vaikuttavat enemmän kuin se montako punnerrusta jaksaa tehdä ja miten tyylipuhtaita tekniikoita taitaa. Toisaalta kungfun kyynärpääiskut niskaan tuntuvat vähän rajulta lääkkeeltä siihen, että joku kiukuttelee kun verensokerit on ryypätty liian alas.
Enkä nyt väitä että taistelutaitojen hiominen olisi sellaisenaan täysin onnetonta ja turhaa, treenaamatonta vastaan riittää vain vähempikin. Sitten ovat ne isot ja ilkeät ihmiset, jotka osaavat tapella ja joilta löytyy sekä kavereita että kättä pidempää, joita vastaan saa olla aikamoinen sankari että pärjää. Itse en ole, joten sosiaaliset taidot taas ovat ainut oljenkorsi.

Käytännön väkivalta on kyllä ihan oma maailmansa, siihenkin kuuluu kiemuroita ja perinteitä, joista osa on paremmin perillä kuin joku toinen osa. Itsekin tässä vasta olen sulattelemassa sellaista ajatusta, että omassakin luonnossa taitaa olla aimo annos piilevää väkivaltaisuutta. Aina kun sitä luulee tuntevansa itsensä ja omat stressireaktionsa, tuleekin vastaan jotain uutta. Toisaalta sitä oppii lisää sellaisilta, jotka ovat useammissa liemissä kiehuneet ja jonkin verran voi oppia puhisevilta ja tuijottelevilta pullukoiltakin, jotka osaavat jotain väkivaltatemppuja, mutta luulen että ne temput on nopeasti opittu.

[Lasse Candé]

Jos on partaa niin näpläilee sitä. Kyynärpäät on valmiiksi kiinni kropassa ja hyvällä syyllä voi painaa leukaakin alas eli paketti olis niinku kasassa! Viaton ilme vaan naamalle niin siinähän se 8-)

En suosittele kahdesta syystä. Jo aiemmin mainitsin "asennottomuuden" hyödyt mutta taidan nyt jatkaa ajatusta. Oikeastaan on kyse haitasta enemmän. Asennot edustavat ajattelua että niistä saa turvaa ja lukitsevat mieltä siihen, kun tilanteessa mahdollisesti pitäisi kääntää uhkatilanne kaverilliseksi läpäksi tai varutua ihan mihin tahansa. Koska asentoja ei siis liikaa kannata kelailla tilanteessa ei kannata ennenkään tilanteita kelata minkälainen asento kannattaa ottaa jos jotain käy.

Toinen syy on että tuo asento viestii hermostuneisuutta.


Suosittelen mieluiten opettelemaan ylipäätään lisäämään sekä suojaavuutta että hyökkäävyyttä about mihin tahansa asentoon. Tosiasiassa se tehdään muuttamalla ryhtiä "sisältä" ja hienosäätämällä joidenkin nivelten kulmauksia, vaikka itse asennot ovat jotakuinkin samat. Näissä asentokeskusteluissa ihmettelen useasti suojauspainotusta. Minkä takia juuri kukaan ei juuri koskaan kehoita linjaamaan itseään lyöntivalmiuteen? (Näkymättömästi tottakai.)

Sit jos rähinä alkaa niin onko siinä nyt sit tarve näyttää, ettei olis treenannu? Voihan sillä saada sen aikaan, että joku haluaa sitten kokeilla onko tuosta kaverista oikeesti mihinkään ku se näemmä jotain osaa!

Tämä on vähän niinkuin sotataktiikkajuttu, että joskus on järkevää piilottaa voimansa, joskus näyttää se ja joskus jopa liioitella sitä. Jos on pakko taistella voimakkaampaa vastaan, ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin yllättäminen. Tämä tarkoittaa sitä että piilottaa oman voimansa ja toivoo että voi kohdistaa sen nopeasti ja yht'äkkisesti ja vielä pelata pelin loppuun, esim pakenemiseen saakka.

Fudiksessa mulla on ollut tapana sanoa vahvemman vastustajan tullessa vastaan että ne ovat parempia, mutta pelin idea on että se pelataan silti. Huonomman pitää siis vain etsiä se taktiikka jolla pelistä tulee voittoisa. Voiman piilottaminen on kaikkein perustavanlaatuisin taktinen veto mitä on olemassa. Kaikki väijytykset, hiipimiset jne jne perustuvat pelkästään siihen. Voiman piilottamista kannattaa treenata myös sparrin aikana, koska voima tulee välillä piilottaa myös tekniikoiden aikana. Ei siitä ilman sparria luonnollista tule.

[Aihki]

Alkuperäinen ajatukseni oli, että selvän "ottelu/kamppailu/tappelu" asennon ottaminen voi provosoida joitakuita vastassa olevia. Sitä kai noin yleisesti ottaen olisi hyvä välttää.

Verbaalijudolla voi lie hävitä vain jos vastustaja antaa ymmärtää sen toimivan ja käyttääkin tätä paremman aseman hankkimiseen.

Turvallista etäisyyttä ei aina saa tai se herättää vaikutelman pelosta, joka voi joskus olla hyväksikin, mutta innostaa toisia. Arvaa nyt siinä heti kumman kantaisesta sosiopaatista on kyse.

On tuossa tullut muutamia hyviä pointteja, vaatii lisämietintää.