Henkinen kehitys tai muu kokonaisvaltaisuus kamppailulajeissa

[Antti]

Tuo opinnäytetyö näyttäisi puhuvan sen puolesta, että "näitä lajeja on markkinoitu hyvinä, väkivaltaan ja muuhun pahaan mitenkään liittymättöminä harrastuksina", kuten vähän kärjistäen sanoin ylempänä.

[Eizei]

Voiko pihvi nyt liittyä siihen, että nähdään tuo henkinen kehitys nyt jonkinlaisena palvelulupauksena ja että sitä pitäisi pystyä jotenkin mittaamaan, tai sitten se on ihan tyhjänpäiväistä löpinää?

Jos näin, voidaan tietysti jauhaa siitä, kuinka laji pyrkii henkisesti harrastajaa kehittämään. Mutta että kehittääkö ja kehittääkö paremmin kuin joku toinen, niin se on sitten eri asia.

Vai mikä näistä kehittää ihmistä henkisesti parhaiten: Ratsastus, kilparatsastus vai sosiaalipedagoginen hevostoiminta? Kaikissa härvätään samalla alueella, kaikissa on aivan erilainen näkökulma hommaan ja haetaan aivan eri asioita. Siinä, että kaikissa näissä haluttaisiin luoda puitteita henkiselle kasvulle, ei ole mielestäni mitään vikaa. Silloin olisi kyllä hyvä pystyä vastaamaan, millä tavoin mikäkin pyrkii henkistä kasvua tukemaan, jos niin kerran uskotaan olevan, muttei välttämättä todistelemaan sitä, tapahtuuko sitä kenenkin kohdalla ja mitenkä. On tietysti ihan erilainen arvoviesti kertoa, että toivoo toimintansa tukevan osallistujan kokonaisvaltaista kehitystä, kuin tukevan kilpailumenestystään.

Omassa touhussa mm. Kilpailumuotojen pääasiallisena tavoitteena ei ole niiden voittaminen, vaan itsensä haastaminen kerta toisensa jälkeen there is no limit ajatuksella, jolloin toivotaan tapahtuvan kehitystä ja kasvua. Onko se ottelu, onko se näytösdemonstaatio suunnitellusti mutta täydellä intensiteetillä tuomariston edessä, onko se potkaiseminen maksimikorkeuteen, hyppääminen pää edellä viidentoista ihmisen yli, vai vaikka aikaisempaa isompaan tiilipinoon lyöminen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että lajiharjoittelu ei tähtää vain kilpailujen voittamiseen vaan itsensä kehittämiseen kohtaamalla pelkonsa uudelleen ja uudelleen, saaden siitä palautetta jolla kehittyä eteenpäin. Ja tämä onkin toivottu orientaatio ihan elämänkin kannalta. Kilpaileminen on vain yksi areena, jossa pystyy haastamaan omia rajojaan, ja hyvä sellainen. Ja sitten ajan saatossa ajatus on kehittyä arkkuun asti. Opettaa harrastajaa löytämään sisältöä treeniin myös nuoruusvuosien jälkeen, nähdä taidon kehitys myös ikääntyvässä kehossa ja ennen kaikkea päässä, koska se sitä liikettä ohjaa. Ettei tarttis valittaa ja kriiseillä, kun ei pysty enää vanhaan.

Eihän tuossa ole varmaan mitään ihmeellistä, samaa voisi sanoa vaikka nyrkkeilystä tai kiekonheitosta, toki useat kilpailumuodot tekevän haastamisesta kovin monipuolista.

Toisaalta valmentajana on tullut joskus sanottua niinkin päin, että nyt et voi luovuttaa, koska jos luovutat olet yhtä kuin kuollut. Eli onhan se voittaminen tietysti tärkeä asia. Mutta se ei ole tässä vinkkelissä se ykkösasia.

Jos ihmiset ymmärtäisivät nämä pelon kohtaamiset ja rajojen haastamiset tuota noin vaan, olisi mm. Bruce Leen quotet jääneet täysin arvottomiksi. Koska näin ei ole, on ihan hyvä asia, että ihmisille puhutaan itsensä haastamisesta ja sitä kautta kehittymisestä. Annetaan pureskeltavaa. Ihmiset tarvitsevat tukea ja ohjausta asioissa. Se, että on itsetutkiskeluun kannustavaa elämän kannalta hyödyllistä viestiä ilmassa herättää mahdollisesti ajattelemaan. Jotkut kehään lyötäväksi tuttavallisesti kävelevät kävelevät samalla kallonkutistajaa karkuun. Sama pätee myös näihin hurulajeihin. Jokaiselle jotakin.

Joku nyrkkeilyseura voisi vaikka ottaa vastaavan orientaation touhuun. Sieltä tuskin tulisi parhaita kilpanyrkkeilijöitä, mutta saattaisi houkuttaa ihmisen paikalle, joka ei tavan nyrkkeilystä perusta. Ja se, että tulee paikalle vs. Ei tule on jotakin. Kaikille jotakin. Ehkä arvopohjan mätsäys on juuri tärkeä juttu.

Olisipa mielenkiintoista saada nyrkkisankari Stenius vertailemaan tänne sitä rambothainyrkkeilyä, jota uransa veteli ja sitten thainyrkkeilyä, jota opettaa nyt herkistellen. Olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi vaikutus herkistelyhomman asiakaskuntaan, jos miehellä ei olisi oikeasti veripäämeiningistä taustoja. Liekö on uskottavampaa olla hippi tuota taustaa vasten.

Eli ei kai tuo poikkea juurikaan muuten, kuin että kerrotaan ääneen touhussa olevan erilaisen orientaation. Ja tuo sitten arvona ohjaa, jos ohjaa, touhun sisällä tapahtuvaa toimintaa johonkin suuntaan. Eli ei takaa mitään, mutta että siinä olisi jotain vikaa, niin... Ei minun mielestäni.

Ei henkisen kasvun tarvitse olla selkeä asia. Henkisen kasvun next level taitaa olla persoonakohtaisesti ihan vaan tuntematon. Elämä on peili. Harrastus, tai minkä roolin heilumiselleen haluaakaan antaa, on pieni osa sitä peiliä. Minkä verran siellä haluaa aktiivisesti peilailla on ihmisen oma asia. Mutta laji itsessään voi peilailuun kannustaa. Ei siinä ole mitään väärää.

[Andy]

Tuo palvelulupaus on itseasiassa aika hyvä termi, vaikka kuulostaakin henkisen kehityksen ohessa hieman erikoiselta.

Jos lajiyhteisö, seura tai opettaja esittää, että tämä toiminta nyt kehittää henkisesti, niin olisi minusta hyvä, että ainakin heille itselleen olisi selvillä, millaista se henkinen kehitys on ja mitkä elementit sitä harjoittelussa tuottavat. Se on sitten oma juttunsa, miten tehokkaasti tämä käytännössä onnistuu, mutta ainakin pitäisi olla joku ajatus siitä, miten se homma toimii.

Onko kyse siitä, että kun murskataan tiiliä, seisotaan lumihangessa ja karjutaan kiaita, tämä vahvistaa oppilaan itsevarmuutta niin että uhkatilanteessa hän ei panikoidu vaan kykenee budotekniikoillaan tuhoamaan hyökkääjät? Ja rankan työprojektin koittaessa hän luottaa kykyihinsä, tekee pitkää päivää ja vetää sen onnistuneesti läpi vaipumatta burnoutiin?

Vai onko se sitä, että sensei puhuu joustavuudesta ja tilanteiden hyväksymisestä, jolloin oppilas antaa nakkijonossa tilaa räyhääjälle ja tyynesti hyväksyy sen kohtalon, että saa oman hodarinsa minuuttia myöhemmin? Ja rankan työprojektin koittaessa hän ymmärtää vaihtaa tehtävää sellaiseen, jossa jää enemmän aikaa lasten kanssa olemiseen?

Molemmissa on kai nähtävissä henkistä kehitystä, mutta se on aivan erilaista ja varmasti on löydettävissä paljon muitakin malleja. Nähdäkseni olisi hyvä, että henkistä kehitystä harjoittelun päämääränä pitävä henkilö tiedostaisi millaista kehitystä on tarkoitus saada aikaan ja miten harjoittelu sitä tuottaa. Jos ei ole asetettua päämäärää eikä suunniteltuja keinoja sen saavuttamiseksi, tulokset jäävät usein heikoiksi.

[Eizei]

Tuo palvelulupaus on itseasiassa aika hyvä termi, vaikka kuulostaakin henkisen kehityksen ohessa hieman erikoiselta.

Mietinkin taannoin, että mihinköhän h*elvettiin tarvitaan erityisesti tradenomin JA sosionomin tutkinto. Tipahti sekin sydämeltä.

[AriJ]

Olisiko myös tämä "reilu samuraihenki" osana tätä sanomatontakin markkinointia?

https://www.oulu.fi/Harukaze/Aki.htm#_8._BUSHID?_-

BUSHIDOO - ZEN SOTATAIDOISSA
1200-luvun vaihteessa zenistä, buddhalaisuuden yhdestä suunnasta tuli samuraiden uskonto. Zenissä samuraihin vetosivat sen käytännölliset ja maanläheiset ominaisuudet, sekä mutkaton ja yksinkertainen lähestymistapa. Intuitio on siinä järkiperäistä ymmärtämistä tärkeämpää ja suhde elämään ja kuolemaan välinpitämätön. Uskonnon pragmatisoinnista käytännön tarpeisiin on hyvä esimerkki zen ja taistelutaidot. Joidenkin mukaan Bushidoo on pohjimmiltaan zenin soveltamista sotataitoihin. Keskeisellä sijalla joka tapauksessa oli buddhalaisuuden vaikutuksesta muuttunut suhde kuolemaan. Kun ennen kuolema oli herättänyt pelkoa, se otettiin nyt vastaan alistuneen tyynesti.
Zenin harjoittamisen tarkoitus oli saavuttaa mushin, tyhjän mielen tai ei-mielen tila. Tyhjä mieli ei tarkoita kuitenkaan älyllisesti vajaata mieltä, vaan mieltä, joka on tyhjä kaikesta turhasta. Kyseessä on ei-mieli, joka ei takerru mihinkään, vaan liikkuu vapaana kuin virtaava vesi. Koulutuksen tavoitteena oli tämä ei-mielen tila, joka ei tee enää älyllisiä arviointeja taistelussa vaan liikkuu vapaasti tilanteesta ja vastustajasta toiseen, mihinkään pysähtymättä, minkään häiritsemättä tai estämättä. Tässä näkyy aiemmin mainittu intuition merkitys ohi rationaalisen järkeilyn. Esimerkistä käy ero tekniikkamestarin ja todellisen mestarin välillä taistelussa. Tekniikkamestari on teknisesti loistava miekkailija, mutta todellinen mestari on teknisen taitamisen lisäksi ei-mielen tilassa joutuessaan taisteluun. Todellista mestaria ei voitu syyllistää tekniikkamestarin tappamisesta, vaan tekniikkamestarin katsottiin tehneen itsemurhan haastaessaan ei-mielen.

Zen-mestari Takuan (1573 - 1646) neuvoo miekkamiehiä seuraavasti: "Kuvittele, että ympärilläsi on 10 miestä valmiina hyökkäämään kimppuusi miekoillaan. Selviydyttyäsi yhdestä hyökkääjästä liikut jo kohti toista sallimatta mielesi pysähtyä kenenkään kohdalla. Älä jätä yhtään aikaa lyöntien väliin. Jokainen hyökkääjä kymmenestä kyetään näin lyömään menestyksekkäästi. Tämä on mahdollista vain silloin, kun mieli liikkuu kohteesta seuraavaan pysähtymättä tai minkään estämättä.” Tässä kiteytyy zen-tradition vaikutus taistelutaitoihin; Mieli ei lukkiudu mihinkään tilanteeseen tai ulkoiseen häiriöön, vaan vastaus tulee välittömästi, samoin kuin lampi heijastaa välittömästi kuun kuvajaisen, kun kuu tulee pilven takaa esiin. Lampi ei aio ensin heijastaa kuun valoa ja heijasta sitä sitten. Vastausta tai ratkaisua tilanteeseen tai ongelmaan ei jäädä miettimään, vaan se tulee luonnollisesti, itsestään. Zeniä on tila, jolloin tekemisen aikomisella ja tekemisellä itsellään ei ole hiuskarvan verran eroa, vaan ne ovat yksi ja sama asia. Toisen tulkinnan mukaan tekijällä ja teolla ei ole pienintäkään eroa, miekasta ja miekkamiehestä tulee yksi.

Jos mahdollista, samurai harjoitti myös taiteita kuten kalligrafiaa, kuvataiteita, runoilua, ja teeseremoniaa tai mahdollisesti ainakin jotain näistä. Koulutuksen kannalta tällä oli ainakin kaksi merkitystä. Ensinnäkin taiteelliseen työhön syventyminen tuo vastapainoa kovalle fyysiselle ja filosofiselle opiskelulle. Toisekseen katsottiin, että vasta tietty herkkyys saa aikaan todellisen mestarin, edellä mainitun ei-mielen. Tähän ei riitä pelkkä tekninen tai fyysinen suorittaminen. Länsimaalaiselle tutun sanonnan mukaan: ”Pen is mightier than the sword” - kynä on miekkaa mahtavampi. Samurai puolestaan voisi todeta: ”bubun ichi” - kynä ja miekka yhdessä. Japanin ehkä kuuluisin miekkamies, Miyamoto Musashi (1584 - 1654) oli myös taiteellisesti lahjakas. Hän maalasi musteella mestariteoksia, oli erinomainen kalligrafi, teki puuveistoksia ja metallitöitä ja perusti miekan kädensuojusten valmistajain koulukunnan. Hänen kerrotaan kirjoittaneen runoja ja lauluja, mutta niistä ei ole ainuttakaan säilynyt. Miyamoto Musashi totesi vanhoilla päivillään, että ainoa hyödyllinen asia, minkä hän on oppinut elämänsä aikana, on taisteluiden välttäminen. Mielenkiintoisesti sanottu kouliintuneelta ja kovapintaiselta soturilta, joka voitti yli 60 kaksintaisteluaja osallistui kuuteen sotaan elämänsä aikana.

[Alioppilas]

Kyllähän tätä henkisyyden kasvua ovat painottaneet alan auktoriteetitkin. Minulla on tällainen kirja kuin Karate by Pictures, jossa "5th Dan Karate" H. D. Plée (Technical Director of the Karate Section of the French Federation of Judo and of the European Union of Karate) kertoo seuraavaa:

It was thus that a religious art, already very efficient in itself, but principally an art to destined to improve the union of "body-spirit" by physical exercise accompanied by mental concentration, was transformed into an Art of War without weapon, the most deadly in the world. It can be understood that it was then kept secret and only taught to a privileged few. It was even surrounded with such a fear that up until the last war 1939-1945, the Japanese karatemen had to notify themselves to the police station as being "in possession of a dangerous weapon" when they changed address.

It is difficult for a Western man to easily understand this method of physical education with its typically oriental pedagogic principles which always tend to develop simultaneously the intellectual and physical formation. At first sight we often wrongly understand how simple gestures of the hand or foot can have such mental importance. That is why some explanations, at the right time, are essential in this work, in spite of our desire to teach solely by pictures.

From a Warlike Art, how did Karate become also a method of perfecting the personality, supreme aim of Karate? At all times in the Far East, in all the martial arts, the union of body and spirit was the aim. And how can one reach "peace" when always thinking "kill or be killed"?

Jotain muutakin legendaa saattavat tarkkasilmäisimmät bongata, mutta pointti on, että kyllä tätä mystisyyttä, henkistä kasvua ja hyviä tarinoita ovat harrastaneet siviilien ohella nimenomaan kamppailijat itse.

[MikaM]

Mies, soturi, käyttää ikänsä etsiessään täydellistä kirsikan kukintoa. Vasta kuolemansa hetkellä ymmärtää : "They are all perfect".
Ei hukkaan heitetty elämä.

[Antti]

Jotain muutakin legendaa saattavat tarkkasilmäisimmät bongata, mutta pointti on, että kyllä tätä mystisyyttä, henkistä kasvua ja hyviä tarinoita ovat harrastaneet siviilien ohella nimenomaan kamppailijat itse.

Tuo on hyvä huomio, jota voisi jatkaa niin, että toki maallikkokäsitykset pohjautuvat siihen, mitä harjoittajat ja opettajat itse ovat sanoneet. Se, että asia liitetään nykyään lähinnä joihinkin itämaisiin lajeihin saattaa johtua sattumasta (esimerkiksi siitä, että karate sattuu olemaan itämainen laji ja sattuu korostamaan henkistä kasvatusta) yhdistettynä jo mainittuun idän eksotiikkaan. Alla länsimaisen, tarkemmin suomalaisen kamppailauktoriteetin kommentteja henkisestä kehityksestä vuodelta 1923:

Taito on voimaa miekkailussa. Tämä miekkailun tasapuolisuus on omiaan herättämään harjoittajassaan vastustajan kunnioittamista. Vastustajan kunnioittaminen, ritarillisuus, osoittaikse siinäkin, ettei miekkailija koskaan ahdista vastustajaa, jolta on miekka pudonnut kädestä ja joka siten on kykenemätön puolustautumaan. Tässä sanoaksemme eetillisessä ominaisuudessaan miekkailu eroaa niin suuresti ja edukseen esim. painista, joka on peräti epäritarillista jo periaatteeltaan. [...] Miekkailijat käyttäytyvät aina hienosti ja kunnioittavasti toisiaan kohtaan. Määrätyt menot ja muodot ovat omiaan tätä keskinäisen kunnioituksen tunnetta lujittamaan. Miekkaa on ammoisista ajoista saakka pidetty oikeuden, kunniallisuuden ja ritarillisuuden symbolina. Tässä suhteessa on miekkailulla suorastaan huomattava kasvattava merkitys.

Samaten kuin miekkailu kehittää ihmisen eetillistä puolta, kehittää se myös hänen esteettistä silmäänsä. Liikkeiden tulee olla, johtaakseen toivottuun tuolokseen, siroja, kauniita, plastillisisa, sillä kömpelösti suoritetut liikkeet vievät häviöön.

Ritarillisuuden kautta päästäisiin tietysti syvemmälle eurooppalaiseen soturietiikkaan. Sotataitojen opettamiseen liittyvästä henkisestä kehityksestä alla vielä toinen suomalainen luonnehdinta vuodelta 1920:

Sotapalvelus ei ole ainoastaan asevelvollisuusijässä olevien nuorukaisten ruumiillista kehitystä ja heidän sotakuntoisuutensa kohottamista isänmaata uhkaavien vaarojen torjumiseksi. Palvelusajalla on myös erittäin tärkeä sijansa asevelvollisten henkisen kasvatuksen ja kansalaiskunnon ylläpitäjänä ja huoltajana sekä isänmaallisen hengen elvyttäjänä. [...]

Urheilun erikoisansiona taas on, sen ohessa kuin sekin [kuten voimistelu] kehittää liikkumakuntoa ja soveltaa sitä käytännöllisiin sotilastehtäviin, kuitenkin vielä suuremmassa määrin taistelumielen ja voitontahdon kasvattaminen.

[Lasse Candé]

En tiedä oliko tässä tarkoitus ratkaista se, onko joku joskus sanonut tyhmästi. Minä siis en näe kovin hedelmällisenä ratkaista tätä, enkä varsinkaan näe siinä vielä itsessään mitään pointtia, kun sitten löytyykin se joku joka on sanonut tyhmästi. Olenkin kysynyt jo pariin otteeseen että mitäpä sitten? Ja se on siis aito kysymys, eikä retorinen jonka sanoma olisi että asialla muka ei ole väliä. Onhan sillä varmaan väliä, kun sitä tuodaan keskusteluun, mutta mitä väliä sillä on minkäkin kannalta?

Alunperinhän tässä oli jokin sellainen ajatus että jonkun mukaan mukamas gyakuzuki rivissä kehittäisi enemmän vain koska päällä on karatepuku. Nyt en vieläkään hahmota mitä sitten, mutta en toisaalta myöskään näe tuon tekstin yhteyttä asiaan muulla tavalla kuin korkeintaan sillä, että tosiaankin tyhmästi voi sanoa monella tavalla monista ihan eri asioista, samasta lajista.

Voisin jossain määrin jopa pitää hedelmällisenä saada lainaus tuosta henkilön gyakuzukiin liittyvästä väitteestä, koska sitten siitä voisi etsiä sen pointin ja myös laittaa väitteen testiin muilta osin. Nyt kun meillä on vain Andyn rakentama olkinukke väitteestä jota tuskin on edes koskaan esitetty, ei siitä tietenkään löydy yhtään mitään järkevää jolle antaa mahdollisuus ja siitä löytyy pelkästään tyhmä ajatus, jota vielä yksikään esim tässä ketjussa ei ole puolustanut miltään osin. Pointtia tällaiselle mutuilevalle olkinukkeilulle en ymmärrä vieläkään.

[Lasse Candé]

Antin viestistä tuli myös mieleeni Immo Kuutsa ja hänen luonnehdintansa höpöhöpölajeista. Viittaan siis yhteyteen joka on sellainen että miekkailu hyvä, paini paha, alla oleva lista Kuutsalta:

Hiihtovalmentajavelhon inhokkeihin lukeutuvat itämaiset kamppailulajit, kuten judo ja karate.

– En hyväksy näitä kaukaa tulevia, suomalaisille vieraita lajeja. Niissä kiskotaan ja revitään vaatteista eikä kansa tiedä, kuinka monta pistettä mistäkin liikkeestä saa. Saahan niitä harrastaa, mutta mitään valtion tukea ei pitäisi näille jonninjoutaville lajeille antaa.

– Onhan näitä muitakin ihmeellisyyksiä, vapaaottelu ja potkunyrkkeily. Potkia nyt hyvä ihme toisia päähän. En hyväksy näitä ollenkaan.

Kuutsa kehui sitten muita lajeja tuossa suhteessa paremmaksi. Ketju löytyy klikkaamalla nuolta lainauksen yläosassa.

Ja sitten joku kuvitteellinen ihminen mukamas pitää karaten samanlaista lyöntiä parempana kuin nyrkkeilyn.



Mitä olemme oppineet kaikista näiden mainitsemista lajeista? Jos tällaisia lainauksia keräisi lisää, kattaisimme varmaan maailman kaikki lajit. Mutta mistä tämä kertoisi? En vieläkään hahmota Andyn tänne tuomaa pointtia, mutta näyttää siltä että ehkä joku muu hahmottaa. Kertokaa ihmeessä.

[Jasse]

Jos on joku ketju missä keskustellaan siitä voiko kamppailulajit kehittää luonnetta ja hyveitä niin tämä viesti kuuluu ehkä enemmän sinne. Mutta laitetaan nyt tänne etiketti ketjuun.

Seuraavalla videolla BJJn kirkkain teoreetikko ja valmentaja John Danaher puhuu BJJn voimaannuttavasta vaikutuksesta. Hänen yleinen mielipiteensä on että BJJ antaa voimaa/valtaa mutta muuta ihmistä paremmaksi tai pahemmaksi. Hyistä tulee parempia, ja pahoista pahempia persoonia. Tosin mainitsee että salilla ei voi olla epäkohtelias jos kaikki voi vetää sua korville.

[tapsaattori]

itse näen pääasiassa positiivisia vaikutuksia bjj-harjoittelulla, ihan niinkuin millä tahansa muullakin ryhmämuotoisella liikuntatapahtumalla joka haastaa mm. sosiaalisesti, henkisesti kuin fyysisesti. Eikös se ollut judoharjoittelu oleellisena osana Myllylän huostaanottoyksikön toimintaakin. Jos tuota lDanaherin ogiikkaa miettii niin vähän oudouksuttaa.. eikös sen pitäisi mennä kutakuinkin, että.. jos oli kundit vintiöitä sinne mennessä niin millaisia epeleitä niistä tuleekaan muutaman mattorandorin jälkeen.

Mitä mulkkuun luonteeseen tulee niin se voi olla huippu-urheilijalle varsinainen etu olla itsekäs, röyhkeä ja välinpitämätön... eli mulkku, Toki nämä ominaisuudet kannattaa puhjeta täyteen loistoonsa kisatilanteessa mikä sitten näyttäytyy miltä näyttäytyy.

[Kari Aittomäki]

Mun täytyy sanoa että en näe mitään lopullista totuutta asiassa.
Ensivaikutteena tulee mieleen se kuinka esim vapaaottelu-kuviossa todella vaaralliset ja arvaamattomat katujätkät löysi kanavaa ja erilaista kontaktipintaa ja käytös muuttui silminnähden.. ehkä se nousee mieleen koska ne sellaset niin kipeästi nojautuivat vanhempaan, toimintakykyiseen ohjaajaan. Joka johdatteli kohti hyvää, niinku. Oikeen hämilleenhän siinä meni kun se välittävän auktoriteetin tarve oli niin voimakas.
- Mä en ole mikään sensei!

Mutta toisaalta tulee kyllä mieleen nekin tapaukset, kun ennen kiltitmukavat kunnonpojat löytävät ittestään vinoirveisen kusipään ja vetelevät suurella hilpeydellä molttipäitä pataan, oikeen naatiskellen.

Kai se niin menee että kamppailutreeni antaa paukkuja joista tehdä valintoja.
Paha/hyvä-akseli on melko.. no, tiiviistipakattua myyntimiespuhetta.

"Liikaa sanoja.
Jokainen sota on pyhä. Voiman laki on maailman ainoa laki. Jos on olemassa Jumala, vain taistelu voi olla Jumala.
Hyvää ja Pahaa ei ole olemassa, eikä elämää ja kuolemaa.
Ei ole muuta kuin toiminta. Taistelu."

[flammee]

Mun mielestä se henkinen kehitys tulee lähinnä siitä että lajeihin on helppo liittää sellainen mielikuva kun on näitä lajietikettejä, eli käyttäydytään hillitysti, kumarrellaan, istutaan seizassa silmät kiinni hetken aikaa, pukeudutaan yhdenmukaisesti ja treenataan tekniikkaa siistissä muodossa. Eli kun harrastajilla on vähän sellanen käsitys että he ovat henkisesti kehittyneempiä, niin he pyrkivät käyttäytymään sillä tavalla ja kun kaikki larppaa tätä juttua, niin veikkaisin että tällainen porukka todella kehittyy siihen suuntaan.

Se sitten on ehkä vähän filosofisempi kysymys että onko japanilaistyyppinen hillitty käytös ja lajietiketit varsinaisesti henkisyyden korkeampi taso, kuin vaikkapa se miten kamppailu-urheilussa treeneissä käyttäydytään. Kyllä minä sinänsä tykkään enempi sellasesta japanilaisesta meniningistä jossa julkisilla paikalla käyttäydytään hillitysti, verrattuna vaikkapa etelä-eurooppalaiseen äänekkyyteen, mutta tää nyt on tällanen subjektiivinen makuasia.

[tapsaattori]

Olipa kyllä ajateltua tekstiä flammeelta.
Joo kukapa nyt on sinällään yhtään mikään määrittelemään henkistä kehitystä sen tasoja ym.

Mutta ihmisen evoluution näkökulmasta ja yhteisöjen toimivuuden kannalta yksilöt jotka noudattavat yhteisön sisäistä käytöskoodia ja käyttäytyvät ennalta-arvattavasti ovat niitä joilla on paremmat mahdollisuudet korkeampaan statukseen ja edelleen hyödyttävät yhteisöä. Räyhäsielut jotka tekevät yllättäviä muita harmittavia temppuja on historian saatossa savustettu ulos heimoista. Tai kuten nykyään lukittaviin huoneisiin tai vielä modernimmin kuntouttaviin laitoksiin joissa heidän käytöstään pyritään muuttamaan.

Kaiken tämäm itsehillinnän ohella olen sitä mieltä että nupille on toisinaan oikein tervettä ragee ihan kunnolla. Kuitrnkin jotenkin hallitusti