On ilmoja pidellyt...

Pannu aina kuumana ja pöydissä tilaa. Keskustelua kamppailulajien ulkopuolelta.

Ylipotkijat: Totte, JanneM, Tyttö, Point

Vastaa
Aihki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 5913
Lauteille: Joulukuu 2010
Tykännyt: 0
Tykätty: 7 kertaa

On ilmoja pidellyt...

#331

Viesti Aihki » huhti 19, 2018, 08.54

Jos haluaa katsella maapallon säätä:
https://earth.nullschool.net

Vasemman alakulman "earth" napista löytyy optioita esitettävälle asialle. Tuota tuuliesitystä voi joskus unohtua katselemaan pitkäänkin.

Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 48
Viestit: 12678
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 16 kertaa

On ilmoja pidellyt...

#332

Viesti MtJ » huhti 20, 2018, 14.49

Kävelin tässä yhtenä huhtikuun yönä tänä vuonna, noin kello 23 jälkeen Päijänteen jäitä pitkin tutun puron rantaan. Siitä on jo puolenkymmentä vuotta, kun viimeksi olen kävellyt siihen. Vielä oli lapsuuden onkipaikka siinä, sama kaislainen mätäs puronsuussa. Siinä oli vielä jäljet, jotka kertoivat jonkun pienen pojan yksin istuneen kesäpäivänä ongella vuodesta toiseen samalla paikalla. 150 metrin päästä kajasti uuden talon valot, joku outo siellä asui. Kuuntelin Päijänteen lakeutta, jossa tuuli hiljaa hengitti. Taivaankansi oli kirkas, Rampsin kärjen takana läikehti haaleita revontulia. Odotin jotain tapahtuvaksi, sellaista, jonka muut olivat jo aikaa sitten unohtaneet. Maailma oli ajanut tiedot unohduksiin kaikilta muilta, jotka vielä asiasta tiesivät.


Seisoin hiljaisuudessa, sulassa näkyi telkän vaalea siipipeili, siitä kajastui vielä valo, samoin laineista jotka se jätti uidessaan keväisessä vedessä yölläkin. Telkkä nousi jäälle ääneti, näkyi vain sulava liike, kun se nousi jään reunalle jääden siihen paikalleen. Se oli häiriintynyt tulostani, vaikka koetin kävellä hiljaa Taipaleenpohjan kestävämpiä jäitä myöten. Jäin paikalleni, haavi kädessä, ämpäri maassa vieressäni. Puron vesi oli vielä sameahkoa, virtaus oli kova. Vielä ei ollut aika, kello oli vasta puoli kaksitoista. Odottaisin puoli yhteen yöllä vähintään paikallani.

Tältä paikalta, yli kaksi vuosikymmentä sitten, nostimme käsin kuoreita vedestä. Saimme niitä käsilläkin toista ämpärillistä. Silloin odotus palkittiin, kuoreen kutu oli voimakas. Meillä oli silloin apuna vanhus, joka oli elämänsä ajan, melkein 80 vuotta, seurannut kuoreen kutua joka kevät. Tiesimme tasan tarkkaan, milloin kutu alkoi nousta ylös puroa pitkin. Meitä oli kolme, kaksi nuorukaista ja setäni, jotka alkoivat haavita ja käsillä nostaa kuoretta ämpäreihin ja saaviin. Määrä oli huomattava, tarjosimme sitä ilmaiseksi kaikkiin lähitaloihin kylällä. Pieni määrä koirille, loput ihmisten ravinnoksi. Söimme viikonloput pelkkää kuoretta joka ikinen päivä. Oli mahtava tunne, kun ensin puro oli täysin tyhjä, hiekkapohja loisti vaaleana lampun valossa. Sitten kun vähän ajan päästä katsoi, pohja oli hävinnyt näkyvistä niin, ettei edes rannassa näkynyt muuta, kuin kaloja. Ilmiö on lähes mystinen, kalaa on niin valtavasti ja se lähtee liikkeelle, kun veden lämpötila on tarpeeksi korkealla ja valoa riittää. Lipposimme tuolloin yöt kuoretta lähes poikkeuksetta ja päivisin kävimme hauen kudulla atraimen kanssa. Hauen lyöminen kudulta oli kiellettyä tuolloin, mutta saimme sillä vaihtelua kuoreensyöntiin.

Aikoinaan koko aamuyö oli kiihkeää pyyntiä, suurimmat kertahaavin pyyhkäisyllä saadut painomäärät olivat yli 3 kiloa. Aiemmin rantaan meni jopa hevostie, jota kautta koko kylä kävi hakemassa kuoretta itselleen. 1990-luvulla meitä oli jäljellä 3. Nyt paikalla seisoin minä yksin, katsoen taivaan kantta, kuin taikuutta. Revontulia, linnunrataa, satunnaisia lentokoneiden lamppuja. Täydellistä hiljaisuutta, jonka kerran tunnissa rikkoi yöllinen kaukainen auton ääni.

Hiljaisuus ympärillä oli kuin minut menneisyyteen kuljettava hyvä henki. Valon heijastuessa sulapaikasta ja paikoin jäälakeudelta tunsin taas olevani nuorukainen Päijänteen rannalla. Tuntui hämmentävältä katsoa vanhaa isän kotipaikkaa tähtien valossa. Tuonne ei olisi nyt mitään asiaa lämmittelemään. Koivikko takanani ritisi hiljaa, pakkanen kiristyi hieman, sen kuitenkin jäädessä muutamaan asteeseen. Väläytin aina välillä taskulamppua, sammuttaen sen taas. Ei vieläkään kuoreita. Oli kulunut jo yli puolenyön. Telkkä ei enää liikkunut, se oli varmasti laittanut pään siiven alle ja alkanut nukkua. Itseäni alkoi myös väsyttää, välillä sytytin lampun vain siksi, että piristyisin vähän. Nojatessani haavin varteen paikallani monet kymmenet ajatukset liikkuivat ajassa ja paikassa edestakaisin. Tiesin, että jo 1930-luvulla tästä paikasta oli niin väkevä muisto, että siitä oli kirjoitettu kirjaan. Vanhempi sukulaisena oli sen jopa julkaissutkin. Kun sain käsikirjoituksen postissa, olin lähes hämmentynyt, niin identtisiä muistot olivat. Silti ne kertoivat 70 vuotta vanhoista tapahtumista samalla paikalla. Olin kuin samaa mieltä hänen kanssaan kauneudesta ja ainutlaatuisuudesta, luonnosta ja kaikesta. Hän kirjoitti puron vieressä olevasta Keinumäestä, minä kirjoitan verkkoon nyt puronsuusta. Matkaa on vain 150 metrin verran välissä, mutta aikaa jo 80 vuotta muistoista.

Vanhempien sukulaisten menneet virheet ja ratkaisut olivat johtaneet siihen, että seisoin nyt sukuni mailla vieraana, hiljaisessa yössä ja katsoin tähtiä, joita olin jo pienenä katsellut kiikareilla rintamamiestalon ikkunasta ja toivonut, että ehkä joskus istun saman keittiön ääressä omistajana. Edes osaomistajana. Niin ei käynyt, olin vieraana sillä maalla ja en ollut toivottu nuoruuden aikaiseen paratiisiini. Vuosikymmenten muistot pyyhkäistiin rahan voimalla pois ja samalla itseni juurettomaksi. Tarinat jäivät, mutta muistista on lohtua vain siihen asti, kun valehtelee itselleen, että paikalla voi vielä käydä. Sillä mikään ei oikeasti ollut enää samoin. Kaikki silloin eläneet olivat kuolleet tai hävinneet, seisoin yksin viimeisenä jäljellä. En luovuttanut tyhmyyttäni, vieläkään, yli kahden vuosikymmenen takaiset tapahtumat palasivat taas keväällä mieleen.

Kun kello löi jo kaksi yöllä, totesin, ettei kuore vielä nouse. Päätin kävellä puron rantoja pitkin tielle ja sitä pitkin autolle. Noustessani Riihimäkeä ylös, Riihikallion viertä, muistin miten pienenä olin laskenut siitä pulkalla. Ja vähän isompana aina ponnistelin syksyllä sen päälle haulikko kädessä, jänisjahtiin tai kanalintujahtiin. Ja muistan senkin kerran, kun kauan sitten nukuin humalassa kesällä yhden männyn alla koko yön, heräten siitä pirteänä jatkamaan juhannuksen viettoa. Eivät olleet sentään soittaneet poliisia perään, tunsivat kai sen verran hyvin minut, juhlijatkin jotka paikalla olivat. Setä oli tokaissut hätäilijöille, että kyllä se mies osaa kotiansa, koska ei se sieltä pääse poistumaan jos se metsään menee. Poliisille soittelut jäivät, ei se ollut minulle ensimmäinen yö taivasalla. Ja setä sen tiesi jos kuka, itsekin siellä yöpuun alla öitään nukkunut metsäläinen.

Kun pääsin autolleni, muistin, että vastarinteessä kasvaa keväällä sinivuokkoja paljon. Keräsimme niitä pienenä ja veimme keittiön pöydälle maitolasiin. Siitä on niin kauan, yli 35 vuotta. Puoli ihmisikää. Silti muistin yksityiskohdat ja jokaisen sinivuokkopensaan sijainninin. Muistin siirtolohkareet, vanhat eräpolut, Riihikallion kohdat, mistä pääsi sen huipulle. Muistin suon silmät, muistin supursun tuoksun syksyisessä pakkasaamussa. Muistin puolukat, miltä ne maistuivat keväisestä pälvestä syötynä. Muistin ensimmäisen kettuni, jonka ammuin ratastien kalliolta. Muistin ensimmäisen metsoni, jonka ammuin Riihikallion takaa isosta haavasta. Muistin ihan kaiken ympärillä olevasta metsästä. Löin auton oven kiinni ja ajoin pois, kotiin. Lähes sata kilometriä suuntaansa. Kuvittelin lähtiessä, että olisin käynyt Heinolassa kahvilla tai vaikkapa Kuortissa. En enää käytyäni pysähtynyt mihinkään, en tuntenut siihen mitään tarvetta.

Koko ajomatkan olin hiljaa. Kävi taas vähän turhan lähellä kaikki se murhe, jonka silloin 21 vuotta sitten tunsin, kun paikka myytiin. Kävin nukkumaan osaamatta päättää, pitäisikö minun jatkaa itselleni valehtelua siitä, että voin vielä käydä paikalla katsomassa lapsuuteni maisemaa. Näin koko yön unta kuolleista ihmisistä, jotka puhuivat kanssani. Joiden kanssa olin elänyt joskus. He kaikki olivat poissa nyt. Vielä he kuitenkin juttelivat minulle muistoissani, vielä oli leivinuuni lämmin tultaessa kuoreen pyynnistä aamuyöllä neljältä. Ja vielä oli muistoissa lattialla patja, jossa nukuin kamarissa. Vielä nousi aurinko nostaen autereen Päijänteen jääkannesta väreilemään. Ja vieläkin hilisivät jäät hiljaa rantaa vasten, kun jää puikkoontui ja alkoi murtua tuulen voimasta, jättäen miljoonia jääpuikkoja kellumaan rantaveteen. Mutta minä en sitä kuunnellut, olin poissa, kaukana kotoani. Ja vuodet kuluvat haudaten viimeisenkin muiston alleen, jättäen itseni taas seisomaan sinne puron rantaan, vaikka en enää paikalle pääsekään, kun vanhenen. Silti tähtitaivas ja revontulet Rampsin takana jatkaa samanlaisena kuin ne näin. Olen suurella todennäköisyydellä viimeinen, joka paikasta jotakin oikeaa tietää ja sellaiseksi jään. Mielikuva ja ajatus siitä ei ole lohduttava, eikä surullinen. Se on vain henkilökohtainen arpi, joita jokaisella on. Mutta tämä on minun.
Potkulaiset jotka tykkäävät kirjoittajan MtJ viestistä (yhteensä 2):
MikaJörri
“All over the place, from the popular culture to the propaganda system, there is constant pressure to make people feel that they are helpless, that the only role they can have is to ratify decisions and to consume.” - Noah Chomsky

Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 81
Viestit: 87624
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Takalajit: Tanglang
Tykännyt: 111 kertaa
Tykätty: 41 kertaa
Viesti:

On ilmoja pidellyt...

#333

Viesti Mika » huhti 20, 2018, 19.53

Äijä on edelleen melkoinen piilorunoilija. :coool:
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Potki etuja!

Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 48
Viestit: 12678
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 16 kertaa

On ilmoja pidellyt...

#334

Viesti MtJ » huhti 21, 2018, 19.47

Eipä se jutun kirjoitus vaikeaa ole, etenkään kun paikalla kävin pari viikkoa sitten, kirkkaana kevätyönä... Jäät vähän mietitytti, mutta muistin pimeässäkin ulkoa virtapaikat, ne on paremmin syöpyneet mieleen kuin oma nimipäivä ;)
“All over the place, from the popular culture to the propaganda system, there is constant pressure to make people feel that they are helpless, that the only role they can have is to ratify decisions and to consume.” - Noah Chomsky

Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 81
Viestit: 87624
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Takalajit: Tanglang
Tykännyt: 111 kertaa
Tykätty: 41 kertaa
Viesti:

On ilmoja pidellyt...

#335

Viesti Mika » touko 4, 2018, 08.22

Kerrankin tähän ketjuun voi kirjoittaa hyvällä mielellä. :)

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nyt-on-pekka-poudalla-hyvia-saauutisia-voi-oikeasti-sanoa-etta-kesa-alkaa-kisaturisteillakin-tanskassa-taydet-shortsikelit/6891906#gs.zc2FwyU

Ainakin minulle tämä parina viime vuonna yleistynyt sateisuus on ollut vastenmielistä käsiteltävää. Pakkaset ja metriset lumikinokset vielä kestää, mutta se jatkuva pilvisyys ja pimeys on rankkaa. Nyt siis näyttää vihdoinkin paremmalta!
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Potki etuja!

Kuvake
AlexMachine
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 22
Viestit: 4937
Lauteille: Elokuu 2006
Paikkakunta: Vaasa
Etulaji: Nyrkkeily
Takalajit: Mil Fight, Pekiti Tirsia, Escrima
Tykännyt: 0
Tykätty: 5 kertaa

On ilmoja pidellyt...

#336

Viesti AlexMachine » touko 4, 2018, 08.25

Lumen kestää, pimeys on syvältä samoin kylmä. Sateista olen ollut kiitollinen - > tai oikeammin Astma. Katuja on siivottu ahkerasti kun on satanut ja samalla sade on huuhdellut ison osan katupölyistä pois.
One batch, Two batch, Penny and Dime.

Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 48
Viestit: 12678
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 16 kertaa

On ilmoja pidellyt...

#337

Viesti MtJ » touko 4, 2018, 09.15

Mä en jaksa sitä tässä, kun jatkuvasti sataa. Kattelin paikallisia tilastoja, niin viime keväästä lähtien on ollut 1 hellepäivä. Ja loput jotain muuta, etupäässä sadetta. Viime syksy oli sateisin 50 vuoteen. En jaksa enää, alkaa käyrä nousta vaikka miten tietää, ettei koko ajan voi sataa. Loppuis jo (ja tänäänhän täällä paistaakin aurinko).
“All over the place, from the popular culture to the propaganda system, there is constant pressure to make people feel that they are helpless, that the only role they can have is to ratify decisions and to consume.” - Noah Chomsky

Kuvake
Pyrkele
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 6
Viestit: 1559
Lauteille: Huhtikuu 2006
Paikkakunta: Rovaniemi
Etulaji: Tai shin mun
Sivulajit: Pena
Takalajit: Mave
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

On ilmoja pidellyt...

#338

Viesti Pyrkele » touko 14, 2018, 09.17

Menipä eilen täälä helleraja rikki.
Johan tässä eletäänki melkein toukokuun puoliväliä
"Homoläppä on parasta. Ja tissit"
-Pyry Parviainen; Kulttuurivaikuttaja ja älykkö.

Meidät löytää myös instasta https://www.instagram.com/taishinmun/

Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 81
Viestit: 87624
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Takalajit: Tanglang
Tykännyt: 111 kertaa
Tykätty: 41 kertaa
Viesti:

On ilmoja pidellyt...

#339

Viesti Mika » touko 14, 2018, 09.38

Taisipa olla lämpimin äitienpäivä mittaushistoriassa. Tänään mittari kipuaa 30 asteeseen.

https://yle.fi/uutiset/3-10202818

On tätä odotettukin (kolme vuotta)! :)
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Potki etuja!

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 18
Viestit: 11372
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 0
Tykätty: 21 kertaa

On ilmoja pidellyt...

#340

Viesti Kari Aittomäki » touko 14, 2018, 22.45

Perkeleen helle, vaikkei tässä rannikolla ihan ähkyintä olekaan.

Eniten viiksettää satamattomuus.. Kuiva kevät.
Hyvinä vuosina lehdet odottaa puhkeamistaan ja ensimmäisen lämpimän sateen aikana voi oikeenmiltei nähdä kun ne hennot lehdenalut tulevat esiin silmuista.
Mustavetisen joen rannassa.


Vastaa

Lauteilla

Potkulaisia lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 kurkkijaa