Meditaatio

[Urkki]

Öh, ehkä nyt en ymmärrä...
Käytännössä tekstistä tuli ilmi että meditaatio kasvattaa aivoja.
Eli tutkimuksessa on tullut esille se että aivot kasvavat meditaatiolla.

Kirjoittaessani "Ehkä hieman ajattelematonta kirjoittamista kyllä."
Tarkoitin juuri tuota toimittajan tekemää virhettä viitata meditaatioon ainoana tapana aivojen kasvuun.
Siksi puhuin noista urheilijoistakin.

Tätäkö meinasit?

[Mika]

Kyllä, juuri näin.

Tässä on yksi pari vuotta vanha sanomalehtiartikkeli meditoinnista:

[KungFuMiäs]

Sanoisin silti, että tuo liittyy enemmänkin itseanalyysiin, johon ei välttämättä tarvita muuta motiivia kuin halu sukeltaa omaan sieluun.

No nih siinähän onkin sitten hyvä yksinkertaistettu selitys meditaatiolle. Se sukellus vaan yleensä tapahtuu tavalla mitä ei itse oikein osaa hahmottaa ja riippuu tietenkin kuinka syvälle haluaa/uskaltaa mennä. Siihen sukellukseen on sitten kehitetty kaikenlaisia hienoja apuvälineitä, taas riippuen kuinka syvälle haluaa mennä.

Ongelmana tässä siltikin on se, että aloittelija ei välttämättä kovin tehokkaasti pysty esim. meditaatiota opiskelemaan omin päin. Mistä sitten tietää, kuka on hyvä ja luotettava opettaja?

Tuohon en kyllä osaa antaa mitään kovin tyhjentävää vastausta. Jos varma haluaa olla niin lähtee Tibetiin . Siinähän tosiaan sen koulukunta mallin vahvuus tulee esille että kuten tuossa Urkki sanoi niin hyvät ehjät linjat ovat tapa löytää se aito tavara.

[Mika]

Tottahan toki ehjä ja aito opettajalinja on mitä luultavimmin tae jostakin konkreettisesta, mutta tavallinen veronmaksaja ei luultavasti ymmärrä näistä asioista yhtään mitään. Me täällä Potkussa pystymme porukalla erottelemaan jyvät akanoista alta aikayksikön, mutta siviileillä ei ole tällaista tietotaitoa eikä tukiverkostoa.

Kysytäänpä saman tien. Missä Suomessa voi opetella meditaatiota osaavan opettajan johdolla?

[Urkki]

Riippuu taas siitä mitä haluaa saavuttaa.

[Malefactor]

Meditaation yksinkertaisin pääperiaate on niin simppeli, ettei se mielestäni _välttämättä_ vaadi opettajaa, kirjallinen opaskin käy hyvin. Edellytyksenä tietysti se, että opas on osaavan ihmisen kirjoittama ja harjoittelija itse ymmärtää mitkä ovat tärkeät pääpointit. Erotuksena sitten esimerkiksi jooga joka on tietyllä tavalla yhdistettävissä meditaatioon, esimerkkinä nyt vaikkapa astangajooga, on sen verran monimutkaisempi, että siinä olisi hyvä olla hyvä ja osaava opettaja ihan konkreettisestikin. Ja sitten tietysti jos haluaa harjoittaa jotain erikoisempia meditaatiojuttuja.

Yksinkertaisimmillaan kyse kuitenkin on mielen hiljentämisestä, ja henkilökohtaisten 'ajatustyökalujen' valmistamisesta, joilla tuo hiljentäminen voidaan saavuttaa. Ja siihen ei auta mikään muu kuin harjoittelu. Opettajan hyöty voisi olla siinä, että hän voisi opastaa kuinka usein harjoitella, kuinka pitkään (riippuen mitä tavoittelee) ja sitten antaa vinkkejä millä tavalla valmistaa näitä 'ajatustyökaluja' (typerä sana mutta en keksi parempaakaan).

Sitten on tietysti näitä zazen-harjoituksia, joissa opettajalla on suurempi rooli, mutta niitäkin voi kyllä harjoittaa yksinkin. Kunhan vain on perehtynyt asioihin riittävästi.

[Mika]

Riippuu taas siitä mitä haluaa saavuttaa.

Mikä riippuu?


Edellisen viestin kysymykseni osaavista opettajista Suomessa on edelleen voimassa. Jatkan kuitenkin siitä. Mitä mielipiteitä ja kokemuksia teillä on tästä?

[Urkki]

Se minkä menetelmän valitset.
Meditaatio menetelmiä on useita ja paljonkin toisistaan eroavia.
Kaikki tyylit eivät sovi kaikille ja on hieman vaikea listata kaikkia osaavia opettajia kaikista eri tyyleistä.
Sanoisin että jos meditaatioon haluaa tutustua niin ottaa pintapuolisesti ensin selvää, esim. netistä löytää hyvää perustietoa eri tyyleistä.
Sen jälkeen vain kokeilemaan onko juttu se oma juttu.
Oikea opettaja löytyy vain hakemalla.
On myös jonkin verran erittäin edistyneitä opettajia jotka eivät opeta julkisesti.

edit. Suomessakin siis.

[Mika]

OK, kiitos vastauksesta.

Tässä yhteydessä voisi silti varmaan suositella sellaisia osaavia opettajia, joille sopii heidän nimensä mainitseminen julkisesti. Ilmaista mainostahan se heille on, ja siitä hyötyisivät ne, jotka etsivät opettajaa. Samassa voi toki linkittää hyviin netti- tai muihin opuksiin itseopiskeleville.

[Urkki]

Tässä nyt muutamia tunnetuimpia ja toimivaksi havaittuja menetelmiä:

http://www.zazen.fi/index.html" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.yogananda.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.fwbo.fi/buddhalaisuus/mita-b ... editaatio/" onclick="window.open(this.href);return false;

http://www.lasnaolontaito.fi/" onclick="window.open(this.href);return false;

Sitten on myös monia erilaisia taitoja joissa harjoitellaan käytännössä samoja asioita mutta esimerkiksi liikkumisen kautta ja joihin kuuluu myös jonkin verran istumista.
Esimerkiksi http://en.wikipedia.org/wiki/Hitsuzendo" onclick="window.open(this.href);return false;

[Urkki]

Ja tottakai täytyy sitten vähän mainostaa:
http://yiquanlife.wordpress.com/yiquan- ... ion-forms/" onclick="window.open(this.href);return false;

[marcus]

Mielestäni en väittänyt, että silmät kiinni istumisen tai makaamisen pitää tuottaa aivomassan kasvua jotta siinä olisi jotain mieltä, nostin vain esille muutaman asian mitä noissa artikkeleissa mainittiin. Toisekseen voisin mainita, että meditaatio ei kuitenkaan ole aivan noin yksinkertainen asia kuin tuossa esität, mutta en mene siihen tässä nyt sen enempää. Mistä tiedät ettei tunteita voi hallita? Tai millä tavalla käsität tunteiden hallinnan?

Noissa artikkeleissa, ja muissakin käytetään termiä "regulation of emotions" jonka käänsin tuohon tunteiden kontrolloinniksi. Regulation of emotions taas puolestaan on määritelty mm. seuraavalla tavalla: "Emotion regulation refers to the processes by which we influence which emotions we have, when we have them, and how we experience and express them."
Samassa artikkelissa todetaan, että: "emotions do not force us to respond in certain ways, they only make it more likely we will do so. This malleability permits us to regulate our emotions. When afraid, we may run, but do not always do so. When angry, we may strike, but do not always do so."

Molemmat lainaukset löytyvät: Gross J. Emotion regulation: Affective, cognitive, and social consequences. Psychophysiology 2002; 39: 281-291

Tietystikään tunteiden heräämistä ei voi hallita, jos tulee vihaiseksi niin tulee vihaiseksi, ei sille mitään voi, mutta sitä tunnetta itsessään voi mielestäni hallita.

Tässä tahtoisin tuoda esiin, että esim. viha, iloisuus tms tunne ei ole mikään binäärinen asia. Esim. yksilöiden kyvyssä tunnistaa oma suuttumisensa on suuria eroja. Jos katsotaan vaikka fysiologisia muutoksia, ja ihminen itse ilmoittaa missä kohtaa alkaa suuttua jne.. Muistaakseni tiibetinbuddhalaisten käyttämä vertauskuva oli tulitikun sytyttäminen. Ensin on pieni kipinä, se tarttuu, kasvaa ja lopulta on liekki. Taitavampi ihminen huomaa kipinän, ja reagoi siihen. Taitamattomampi huomaa vasta roihuavan liekin, jolloin tilannetta on paljon vaikeampi muuttaa.

Ihminen ei välttämättä voi muuttaa tunnettaan kontroloimalla, mutta voi vaikuttaa asioihin jotka aiheuttavat vihastusta sekä omaa reaktiotaan jos tunnistaa olevansa suuttumassa. Tästä on kirjoittanut mm. Paul Ekman muistaakseni kirjassa "emotional awareness". Ekmanin erikoisalaa ovat ilmeet ja niiden liittyminen tunteisiin, käsittääkseni hän on yksi merkittävimmistä tutkijoista niissä asioissa. Hän muistaakseni kirjoitti, että meditaatio näyttää kehittävän tätä kykyä tunnistaa tunne alkumetreillä, mutta en muista oliko asiaa tutkittu tarkemmin. Buddhalaiset kuitenkin itse sanovat tämän olevan yksi meditaation hyödyistä, ja kokeneet meditoijat ovat osoittaneet äärimmäisen hyvää itsetuntemusta tällä alueella.

Meditaation oppimisesta: oma kokemus on, että kaikkein hyödyllisin meditaatio ei ole usein erityisen miellyttävää, vaikka sitä epämiellyttävyyttä ei siihen muotoon ole rakennetukaan. Uskon, että tähän puoskari-puoleen voi johtaa halu löytää "mukavia fiiliksiä" meditaatiosta.

Jossain dokkari-sarjassa näin OCD (obsessive compulsive disorder) potilaiden hoitomenetelmiä. Näissä esim. henkilö joka aina väänsi avainta 9 kertaa ovessa edes takaisin lukitessaan sen, joutui vääntämään avainta vain kerran. Tämä aiheutti hänelle suurta ahdistusta, ja terapeutti seurasi vieressä pyytäen hoidettavaa kertomaan 1-10 asteikolla ahdistuksen tason. Sitten odotettiin ahdistuneena, että ahdistus laskee. Aluksi se oli kova, mutta toistettaessa henkilö alkoi sietää epämiellyttäviä tilanteita paremmin, ja oppi poistamaan turhan ahdistuksen rituaalin rikkomisesta.

Itselläni on meditaatiosta samantapaisia kokemuksia. Aluksi fiilis saattaa olla ihan mukava, mutta jossain vaiheessa tulee joko epämiellyttävä olo tavalla tai toisella, lyhyeksi tai pitemmäksi aikaa. Itseään alkaa todella helposti harhauttaa, joko puskemalla epämiellyttävän olon pois, vaihtamalla asentoa mukavampaan (jos epämukavuus on fyysistä), harhauttamalla itseään jollain toisella ajatuksella... kuitenkin "kehitys" tuntuu tulevan siitä, että oppii sietämään niitä epämukavia hetkiä ja tajuaa, että niistä ei tarvitse päästä eroon, eikä niiden tarvitse antaa häiritä itseään. Hartia on jumissa ja siihen sattuu, sen ei tarvitse pilata päivää tai aiheuttaa lisää jännitystä - sen voi vain antaa olla, ja olla ihan hyvällä tuulella siitä huolimatta.

Itselleni hyvä tapa oppia meditaatiota oli käydä 10 päivän kurssi, jossa ei muuta tehdäkään. Itse menin, koska halusin (useamman vuoden itse/kirja-opitun meditaation tekemisen jälkeen) ymmärtää asiaa paremmin. Kokemus oli, että sillä mitä olin tehnyt aiemmin oli hyvin vähän tekemistä sen kanssa, mitä tuona 10 päivän aikana tehtiin. Ei metodisesti, sillä tasolla eroa ei juurikaan ollut. Lähinnä koska pitempi ajanjakso hiljaisuudessa mahdollisti syvemmän etenemisen asiassa, tuntui että sai jostain kiinni. Oireina tästä mm. migreenien merkittävä lieveneminen, jotka toisen leirin jälkeen ovat olleet enää kevyttä päänsärkyä ja ruokahaluttomuutta, kun ennen makasin sängyssä ja oksentelin läpi yön.

Noista 10 päivän leireistä lisää tietoa http://www.dhamma.org/" onclick="window.open(this.href);return false;
Suosittelen lämpimästi jos on meditaatiosta oikeasti kiinnostunut. Tuo on aika rankkaa, mutta äärimmäisen antoisaa ja koen sen olleen minulle erittäin hyödyllistä.

[Urkki]

Meditaatio voisi tarjota keinon jolla saavuttaa taas yhteys siihen luonnolliseen minään.

Mikä tai millainen on luonnollinen minä?

Tähän kysymykseen vastaamiseen enemmän tai vähemmän kaikki meditaation ja henkisten harjoitusten muodot on kehitetty.
Siksi puhutaan joskus "itseoivalluksesta" päämääränä.

[Janne Manninen]

Paljon kerenny tulla juttua. Yksi mielestäni oleellinen oli maininta siitä, että opettajasta hyötyy silloin kun mielestä purkautuu sellaisia juttuja, joita varten ei ole vielä omia resursseja kehittynyt. Esimerkiksi voisi mainita vaikka sen, kun oppii huomaamaan omien ajatusten taustalla vaikuttavat tekijät. Oma mielikuva itsestä - ja lopulta toisistakin - muuttuu totaalisesti, ja asiaan on voi olla pirun vaikea suhtautua. Ja ettei päätyisi turvautumaan niihin samoihin toiminta- ja ajattelumalleihin, mitä aiemmin on käyttänyt.

Selkein esimerkkikuvaus tästä voisi olla sieniä / happoja mutustelevat tapaukset, jotka voivat päivän pari tuntea olevansa jotain aivan uutta, mutta piakkoin ajautuvat taas siihen tilaan mikä ei alunperinkään miellyttänyt itseään. Ja niinpä on aika uudelle tripille. Toisenlainen tapa tavoitella jotain on hissukseen eteneminen, jossa oppii kokoajan mitä tekee ja miksi, ja sen myötä kun jotain saavuttaa, niin se pysyy - tai jos ei pysy, niin yksilö osaa itse arvioida, mitä pitää tehdä toisin, missä hänen tulee korjata omaa toimintaansa, ottaa askelta taaksepäin tai sivulle tarkastellakseen tilannetta toisenlaisesta vinkkelistä.

Länsimaissa psykoanalyyttinen - erityisesti psykodynaaminen - teoria ja käytäntö on käsittääkseni lähinnä sitä oppia, mitä jengi etsii idän teksteistä löytääkseen vastauksia itsen ongelmiin. Aukeaa myös huomattavasti helpommin länsimaiselle mielelle, jos ei ole tottunut symboliikkaan.

Tuosta aivojen kasvattamisesta: en tosiaan usko, että aivojen kasvaminen on se tekijä, joka tuottaa nuo mainitut jutut mistä esim. marcus kirjoitti. Siis, yksinkertaistaen: mikäli minulle tai kelle tahansa lisättäisiin aivojen massaa noihin kohtiin vaikka sen 10%, en usko että osaisin tai pystyisin - ja tuskin edes haluaisin - kiinnittää aiempaa enempää huomiota näihin asioihin, esimerkiksi omien tunteiden tunnistamiseen jne. Taito ja halu siihen syntyy.. muulla tavoin. Ehkä on sitä hengellisyyden arvostamista, mihin sinä Malefactor viittasit kun kirjoitit, että henkiset arvot ovat unohtuneet?

(btw hyvä luonnollisen minän määrittely-yritys. Joidenkin (esim. Jung) mielestä elämän jälkipuolisko, siitä 30-35 vuotiaasta kuolemaan, on tai tulisi olla tuon oman minän etsimistä, koska aiempi puolisko on mennyt enempi ympäristön ja siihen mukautetun egon ohjaamana. Hyvinkin samankaltainen suhtautuminen mitä kirjoitit.)

ps. tarkoitin eri menetelmillä sitä, että amerikkalaiset, japanilaiset ja saudi-arabialaiset loisivat testin, jossa mitattaisiin kuinka hyvä ihminen on. Ideana siis, miten kulttuurisidonnainen tuo määritelmä olisi. Karikatyyrisesti, olisiko hyvä saudi-arabialainen mies sellainen, joka läpsii vaimoaan alttiisti aina 'tarpeen' tullessa, kun nainen ei muista asettaa miessukupuolta ylemmäksi? Olisiko hyvä amerikkalainen mies aina valmis ampumaan kun näkee pihallaan hiippailijan, 'puolustaakseen perheettään ja omaisuuttaan'? Painaisiko hyvä japanilainen mies päänsä, kun auktoriteetti purkaa henkilökohtaisia ongelmiaan häneen? Mikä on hyväksi vallitsevalle yhteiskunnalle ja kulttuurille ei välttämättä, todellakaan, ole hyväksi ihmiselle..

[Janne Manninen]

Tässä kohden pitänee kysyä, tuottaako ko. fyysiset jutut vihaisia vanhuksia, vai onko vihainen vanhuus seurausta heidän eletystä elämästään ja siitä mielenmaailmasta, mikä heillä nyt on ?

Kyllä ne neurofysiologiset muutokset nimenomaan tuottavat niitä vihaisia vanhuksia, aikaisemmin mainitun prefrontaalisen aivokuoren surkastumisen kautta. Kyseinen alue kun vastaa nimenomaan tuosta tunnekontrollista (regulation of emotions), ja samaten negatiivisten tunteiden kontrollista. Jolloin herkkyys suuttumiselle laskee huomattavasti ja ihmisestä tulee yleisesti äkäisempi jne. En tietenkään tarkoita, että kaikkien vanhusten kaikki suuttumiset tai vihanpuuskat voisi laskea tämän piikkiin, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan.

Tämä jäi. Eli, suhtaudun tähän aiheeseen samoin kuin tarkkaavaisuushäiriön kohdalla. Syy-seurausketju, jota esitetään, on fysiologinen. Käytännössä homma menee toisin. Mutta, kuten lääkitys todentaa, neurokemiallisesti voidaan edesauttaa halutun toiminnan helpottumista - ainakin niin pitkään, kun kyseinen yksilö on itse motivoitunut toimimaan toisin. Psyyken ja fyysisen puolen erottaminen tekee asiasta vain 'kivan yksinkertaisen'.

Hmm, kokeilenpa havainnollistaa: Otetaan 10 ihmisen joukko, jolta napsaistaan 10% pois ko. aivoalueesta. Rinnalla 10 ihmisen verrokkiryhmä. Tutkiskellaan, kuinka em. operaatio on vaikuttanut heidän ärtyvyyteen. Saadaan tulos, että heikentävästi.

Tässä kohden ollaan menty hakoteille: kyseessä on ihmisen ns. intrapsyykkinen prosessi, kun ihminen tunnistaa ja reagoi ärsykkeisiin. Se ei ole samanlainen, kuin lääkärin tekemä vasaralla-polveen-refleksitesti. Toisinkuin refleksitestissä, ihminen voi vaikuttaa siihen, miten hän toimii. Yhtenä hetkenä hän voi olla halukas olemaan helposti ärtyvä, toisella ei. Näillä ei välttämättä ole mitään tekemistä - ennakoitavuutta ajatellen - ympäristön kanssa. Yhdellä hetkellä yksilö voi haluta toteuttaa agendaa, jonka päämääränä on olla mukaileva ja myöntyväinen, toisella hän voi vastustaa tuota samaista agendaa.

Esimerkiksi, kognitiivista suoriutumiskykyä mittaavissa testeissä yksilö voi näennäisen tietämättään toimia omaa potentiaalista suorituskykyään heikommin, esimerkiksi siksi, ettei a) usko onnistuvansa b) halua onnistua c) olettaa, että heikompi tulos on sitä mitä häneltä odotetaan jne.

Kuka tämän huomaa?

Toisinsanoen, tehtäessä vertailutesti sen suhteen, kuinka suurempi/pienempi aivomassa jossain alueella vaikuttaa esim. ärtyvyyteen, pitäisi pystyä erottelemaan, mikä on aivomassan osuus aiheeseen, ja mikä psyyken. Samoin yksilöiden erot täytyy huomioida (mitä joissakin psykologisissa tutkimuksissa pyritään toteuttamaan etsimällä samankaltaiset elämänhistorian omaavat yksilöt): mikäli noista kuvitteellisesta kymmenestä, keneltä leikellään aivomassaa pois, olisi vaikkapa kuudella takanaan sellainen orientoituminen elämään ja itseen, jossa tämän topicin sisällön mukaista itsetutkiskelua on pidetty arvossa, olisiko heillä vaikutus olematon verrattuna jäljelle jääneeseen neljään? Mikäli olisi, tutkimustulos muuttuisi.


Tämmöisten 'pikkuseikkojen' huomioonottaminen ja kyseenalaistaminen ovat tulleet riesakseni sitä mukaan kun on mielen toiminta valottumaan. En tiedä tieteellisestä metodista niin paljoa, että voisin tyynnyttää mieleni ja uskoa, että näistä pidetään huolta. Se todellisuus, mitä ympärillään ja median kautta näkee, puhuvat päinvastaisen puolesta..