Viimeisin katsomasi elokuva

[Poista käyttäjä 3276]

Etsiskelin Potkun viesteistä kaikki maininnat Hellboystä, mielenkiintoista on huomata miten vähän jatko-osasta pidettiin, vaikka se oli huomattavasti älykkäämpi ja toteutukseltaan monitasoisempi. Kukaan ei ole maininnut enkeliä, kukaan ei puhu keihäistä, kukaan ei kerro repivistä valinnoista, vastuusta ja väärien valintojen hinnoista. Tai mitään sinne päinkään. Oon vähän pettynyt, aika harva tuntuu etsivän fantasia/scifi-genrestä niitä syviä reaalimaailmaamme nitoutuvia juttuja. Koska ne löytyy esimerkiksi semmosista teoksista ku Hellboy II ja District 9, ne löytyy vielä syvemmin Matrix-sarjasta, ja vaikkapa Bladerunnerista. Miksi niin harva muistaa maistella leffan jälkimakuja, yrittää miettiä vähä että mitä sieltä todella löytys.

Sen sijaan toki tuo rikun tuumaus lovecraftimaisuudesta oli hyvä huomio. Mutta sitten taas havaitsit sen leffan kuitenkin jonkinlaisena kuorena vain. Tuo on toki täysin järkeenkäypää että jos ei omista mieltymyksistään johtuen päädy kiinnostumaan, samaistumaan, elämään niitä hahmoja, niin se tuhoaa kaiken syvyyden aika nopeaan leffasta tai mistä tahansa.

Kyllä mullekkin näin välillä käy, tosin älyttömän harvoin. Pitäis kattoa Nothing but the truth (2008) uudestaan, siinä nimittäin päähahmottaren ongelmat eivät aiheuttaneet minkäänlaista tunnontuskaa, en päässyt mukaan koska elonsa ei kiinnostanut. Kaverini sen sijaan, joka tätä mulle hehkutti, pitää tätä täydellisenä leffana, ymmärrän kyllä miksi, en vain osaa ottaa niitä juttuja sieltä vaikka tiedän että ne on sielä. Eli uus tsänssi pitää antaa tuolle, on tässä sen verran taas ajatus kehittynyt parissa vuodessa että saapi nähä, jos vaikka ois niitä ottimia.

Noh ei siitä sen enempää, kunhan halusin vain sanoa ääneen kun tuo pisti silmään. Aiempien keskustelujen valossa tästä tuskin tarvitsee turista. Olkoot vain mun mielipide koko homma.

[Jorge]

Kubrick ois kyllä voinu tuoda kirjan teemoja paremmin esiin..
Kirjassahan se menee niin että Joker telottaa sniper-tytön ja Himokarjut kohahtelee "on se kova"..
Animal käy kateelliseksi ja silpoo ruumiin.
- Kuka on kova mitä häh? Huu is hell?
- Joker on kova, Animal. Sä olet vain paha.

...

Mutta olihan Private Joker itse mukana myös filmin käsikirjoitustiimissä.

[mronkain]

Machete. Ei mikään elämää suurempi, mutta ihan hauska toimintarymistely, joka ei ole turhan kieli poskessa tehty. Jonkinlainen kannanotto myös. USA tarvitsee siirtolaisiaan, laittomiakin.

- Marko

[riku]

Etsiskelin Potkun viesteistä kaikki maininnat Hellboystä, mielenkiintoista on huomata miten vähän jatko-osasta pidettiin, vaikka se oli huomattavasti älykkäämpi ja toteutukseltaan monitasoisempi. Kukaan ei ole maininnut enkeliä, kukaan ei puhu keihäistä, kukaan ei kerro repivistä valinnoista, vastuusta ja väärien valintojen hinnoista. Tai mitään sinne päinkään. Oon vähän pettynyt, aika harva tuntuu etsivän fantasia/scifi-genrestä niitä syviä reaalimaailmaamme nitoutuvia juttuja. Koska ne löytyy esimerkiksi semmosista teoksista ku Hellboy II ja District 9, ne löytyy vielä syvemmin Matrix-sarjasta, ja vaikkapa Bladerunnerista. Miksi niin harva muistaa maistella leffan jälkimakuja, yrittää miettiä vähä että mitä sieltä todella löytys.--

Joo... täytyy myöntää, että tuo aspekti jäi itseltä sivuun. Ymmärrän tuon katsomistavan, itse vain jumitin noissakin valinnoissa katsomaan mukaan tuotua romanttista juonnetta (olihan sitä ykkösessäkin, mutta ei tässä mittakaavassa): "Ah ja voi, pelastanko maailman vai tunnustanko rakkauteni tälle demonille?"

Tuosta hahmoihin samaistumisesta ja niiden toiminnan ja valintojen elämisestä: totta, en tällä kertaa siihen pystynyt. Vierastan sitä, että minun pitää pakottaa itseni katsomiskokemuksessa (on se sitten teatteria tai elokuvaa) eläytymään hahmoihin. Mikäli tarina toimii (minulle), niin silloin minun ei tarvitse pakottaa eläytymään - minut vietellään siihen.

Ehkä omalla kohdallani isoin älyllinen puoli H II:ssa oli Hellboyn - ja vähäisemmässä määrin muidenkin hahmojen - pohdinta yhteisöön kuulumisen ja yhteisön puolustamisen ristiriidasta; jos haluaa, niin tästähän voi nähdä analogiaa jossain vaiheessa tällä laudalla käytyyn keskusteluun lampaista, susista ja paimenkoirista...?

Kyllähän scifissä ja fantasiassa käsitellään monesti tätä todellisuutta. Mainittu District 9 oli vaikuttava elokuva, samoin Bladerunner. Lisäksi samaan settiin voisi mielestäni nostaa ainakin elokuvat 12 Apinaa, Gattaca, AI, V for Vendetta, ja niin etiäpäin.

Ylipäätään, genre kuin genre, elokuva voi olla hyvä monellakin tavalla (ja myös mennä pieleen monella tavalla): estetiikka, hahmojen kiinnostavuus, tarinan vetoavuus, elokuvan liittyminen genren muihin elokuviin, elokuvan liittyminen muihin genreihin ja muihin taiteenmuotoihin... Sitten tulevat yksilölliset painotukset, jotka vaikuttavat siihen, miltä katsomiskokemus on tuntunut - ja näin ollen, kuinka "hyvänä" elokuvaa pitää.

Riku Ylönen

[Kari Aittomäki]

Mua ei tuo Hellboy, kumpikaan, niin kiihottanut.
Hahmohan on mitä maukkain ja Perlman vielä maukkaampi.
Kaikki on kohdallaan ja "hyvän pahanjätkän" teema on jopa koskettava.
En jaksa Lovecraftiakaan oikeestaan, hullu mikä hullu.
"Minä pelkään katsoa oveen.
Ovi aukee pimeään -
ripa kääntyä vois ja tulla
ne joilla ei nimiä mulla,
ne joita ma unissa nään..."

Niimpä ne superdemonit oli vaan örkkejä.
Kakkosessa se örkkivisuaalisuus oli oikeesti maukasta ja hahmotki syvempiä. Ja se haltijaprinssi varsin soturimainen näky! Eikös sama jätkä näytelly Blade-jatkossa supervampyyria?
Hyvä yhdistelmä balettimestaria ja soturia.
Pitääpä katella uudestaan, olin vissiin silloin taannoin laiskalla päällä.

Mutta mulla tosiaan on kurottelemista näitten sarjis-juttujen kanssa, kun mun mielenkiinto sillä saralla on eurooppalaisessa osastossa.
Ja Hugo Prattihan ei leffaksi taivu, elokuvallisuudestaan huolimatta.
Gli Scorpioni del Deserto - Aavikon skorpparit ois ihkavalmis kuvakässäri tosilaadukkaaseen SAS-tarinaan.


Jorge, totapa en tiennytkään.
Ilmeisesti Kubrick vältteli kliseitä eikä halunnut tuoda inhimillinen taistelija/raakalainen-vedättelyä liian ilmeiseksi.

Tänään en leffalle ehtiny.
Tai ehdin mutta raskas päivä vaati veronsa ja nukahdin.
Huomenna uusi yritys. Lupaava oli leffa, Jean Renon ja sen Uliulliillun (se kundi joka näytteli nuorta Hannibalia) rikosperhedraama.
Puhuttu ranska juuri sellasta ku krimileffa-ranskan tulee olla, matalaa ja ja hillittyä. Melvillemaista.
D'accord.

[Lasse Candé]

Machete. Ei mikään elämää suurempi, mutta ihan hauska toimintarymistely, joka ei ole turhan kieli poskessa tehty. Jonkinlainen kannanotto myös. USA tarvitsee siirtolaisiaan, laittomiakin.

- Marko

Älä wittu vaan sano että Machete ottaa kantaa johonkin yhteiskunnalliseen asiaan???

[Kari Aittomäki]

No, eikös siinä nää meksikaanit edusta tarinan sorrettua ja víttuuntunutta osapuolta?
Machetekin taitaa olla laiton vuokraduunari, niitä jotka notkuu jossain tietyillä kulmilla tårta på tårta alipalkalla kerjäämässä?

Siitä on lyhyt matka sweatshoppeihin ja todelliseen riistopolitiikkaan ja sen kuvaamiseen.
Ja raivoon.
Tha´spirit of Cuauhtémoc alive an untamed.

RR on kuitenkin tejano ja ne taas on viileistä viileimpiä, onnistunein mixaus ikinä.
Vaikka jotku väittää että delaware+suomalainen = metsäläinen vailla vertaa.

[tohtorismies]

Kari, mitä sarjisjuttuihin tulee niin lue toki



Saattaa olla että saat irti vaikka mitä, hellboyt ynnä muut sarjis leffatkin aukeaa erilailla.
Minen itse elokuvista tajua saatikka heitä niin fanita kun tylsämielinen olen mutta sarjakuvista ja kirjoista tohtorismies ne kiksinsä saa.

Suosittelen suuresti.

Ja täältä saa jos kiinnostaa http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=0930289218" onclick="window.open(this.href);return false;

[bodyguard]

Mä oon tosta Hellboystä vähän samoilla linjoilla kuin riku. Se kakkonen oli leffana mielestäni ihan mukiinmenevä muttakun se ei ollu Hellboymainen. Murrur, ykkösen jälkeen odotin paljon enemmän.

Sarjakuvafilmatisoinnit on vähän vaikea juttu, jos se leffa on ihan ku se sarjis niin sitten kyse on enemmän siitä iskeekö se sarjis. Kuten esim. 300 joka on kyllä albuminsa näköisesti toteutettu mutta kun se sarjis ei Pressfieldin jälkeen iskenyt pahemmin.

Mutta onko olemassa yhtään hyviä peleistä tehtyjä leffoja?

[Aleksi T]

Mutta onko olemassa yhtään hyviä peleistä tehtyjä leffoja?

Resident Evil: Degeneration osuu lähimmäksi maalia, mutta muuten pelileffat ovat pääosin sitä itseänsä. Final Fantasy-leffat ovat kuulemma hyviä, mutta mulle ei pelitkään ole tuttuja, niin ei varmaan leffatkaan aukeais.

Degeneration tosiaan on ainoa pelileffa, mutta sen minkä se voittaa lähdemateriaalin hyödyntämisessä ja kunnioittamisessa, se menettää yleisöystävällisyydessä. Leffa on selkeästi faneille suunnattu, kun hahmoja ei esitellä, zombien olemassaololle ei anneta mitään syytä ja pääosa hahmoistakin vain tulee mukaan ilman kummempia esittelyjä jne. Toisaalta faneille leffa aukenee ihan toisella tavalla ja monet pikkujutut esim. nauhoitettu itsetuhoilmoitus tai asteittain paheneva mutanttimörkö tuovat mukavasti nostalgian tunnetta niiltä RE-sarjan hyviltä ajoilta. Kapeasta kohdeyleisöstä huolimatta se on minusta hyvä pelileffa, ei sen tarvi maallikkoja miellyttää, eivät pelitkään niin tee.

[MikaR]

Final Fantasy-leffat ovat kuulemma hyviä, mutta mulle ei pelitkään ole tuttuja, niin ei varmaan leffatkaan aukeais.

Ja tämä ei pidä lainkaan paikkaansa.

Oikeasti hyvää pelileffaa en kyllä muista, Silent Hill alkoi lupaavasti, mutta läsähti lopussa pahasti. Parhaiten onnistunut lienee Mortal Kombat, toimiva popcorn-mätkintäleffa. Kakarana olin aivan hulluna tuohon!

Tietysti jos camp-arvo otetaan mukaan, niin sitten löytyykin jo monta merkkiteosta

[Jussi Häkkinen]

Oikeasti hyvää pelileffaa en kyllä muista

Pidän, oikeasti, Tomb Raidereita aikaansa ja genreensä nähden kelvokkaina elokuvina.

[Kari Aittomäki]

Täytynee tunnustaa että pelimaailma on se raja jota en aio ylittää.
Aivan liian viirupäistä.
Koskee myös leffoja, en ole kattonu Max Paynea, odotan että kulkeutuu tielleni jotain muuta kautta..
Tombraiderit oli.. koska AJulie mutta muutoin aikas..

Tunnistan toki peli-elementit tai ainaki elementtejä, Brat2:ssa kameran alla oli pistoolikäsi ja se niittas maahan kaikki kulmantakaatulijat..
Hyvässä lehvassa outo kohta, pelkästään.

Resident Evileistä olen katellu kaks ekaa, niitä on kai enemmänki?
Ekan katoin koska Milla & Michelle ja olihanse ihan surkea mutta ei nyt niin kovin.

Onko olemassa pelejä jotka ois muuta kuin klisettä ja heviä?
Tuolla vuokraamossa se liikevaihto taitaa painottua enemmänkin pelipuolelle ja kansista päätellen ne aihepiirit on kyllä niin klerasilliä ku mikään.

Klerasilli tarkottaa siis rumaa ja tyhmää ja laiskaa teiniä.
Clerasil oli takavuosien finnivoide tai jotain.. Mulla puhdashipiäisenä ei ollu tarvetta moisille ällöttävyyxille, mun hormonituotanto kanavoitu johonki ihan muualle kuin ahdinkoon ja angstiin ja siten finneihin. En tarvinnu voiteita.
Enkä pelejä.
Ainoa suht tarpeellinen peli on pippeli.
Muut on korvikkeita.

heh

[Jussi Häkkinen]

Onko olemassa pelejä jotka ois muuta kuin klisettä ja heviä?

On. Ja siinä genreviidakossa joskus sangen tavanomaisellakin rakenteella toteutettu peli kertoo hyvän tarinan (Half-Lifet), joskus taas meininki on turvallisen vinksahtanutta (LucasArtsin seikkailupelit - voisit saada esimerkiksi Grim Fandangosta paljonkin irti) ja ajoittain liikutaan eeppisyyden tuolla puolen (mm. Mass Effect).

Joskus pelirakenne on hieman puutunut (tai ainakin totuttu), mutta tarina on loistava (Longest Journey ja jatko-osansa Dreamfall, Syberia). Ajoittain sitten tarinalla ei sinällään ole väliä, mutta idea on hilpeä (vaikkapa Portal).

Pelit ovat hyvin, hyvin laaja alue. Ja kaikki ei ole Clearasilia.

Ovat nykyisin elokuvia suurempi bisnes. Siihen joukkoon mahtuu kaikenlaista vipeltäjää. Sanansäilämiekkailusta alkaen.

[MikaR]

Jos kauhu kiinnostaa, niin pelipuolella Silent Hill on tehokkampi kuin leffakaimansa - itseasiassa missään muussa mediassa ei niin tehokkaasti kauhua ole osattu rakentaa. Tarinaltaankin ovat kryptisiä. Osa 2 oma suosikki (joskin itsellä on vain kolme ensimmäistä pelattuna). Sekoita sekä Lovecraftia että Lynchiä ja ole itse toimija, älä katselija.

Yleistäen pelielokuvat epäonnistuvat siksi, kun leffaa lähdetään vääntämään hittipeleistä, jotka harvemmin ovat tätä hyvää puolta pelimaailmasta. Elokuvamainen tunnelma pelissä johtuu usein siitä, että pelintekijät apinoivat (usein jopa onnistuneesti) elokuvia. Leffajuoni siis kopioidaan peliin ja pelistä leffaan. Valokopion kopio ei vastaa alkuperäistä.

Tomb Raideria minä en kyllä millään mittarilla osaa pitää hyvänä. Kun tuo tuli, olin yläasteikäinen ja pidin vielä hollywood-bulkkituotannostakin, mutta silti ei leffa toiminut millään tasolla. Leffa oli kahdenmarkan indy-jones johon oli lisätty tasoloikkakohtauksia. Mieluumin katson olan yli kun joku pelaa TR-pelejä.

Mutta ehkä olin tuolloin vain liian nuori ymmärtämään elokuvan kätkettyjä hienouksia...