Olen usein ajatellut
hautakiveeni veistettyä kuvaa -
kootuin purjein satamassa lepäävää laivaa.
Itse asiassa se ei kuvaa määräni päätä
vaan elämääni.
Sillä rakkauden tarjoutuessa minulle pidin sitä harhana ja pakenin,
surun kolkuttaessa ovelleni pelkäsin,
kunnianhimon vaatiessa tekoja vapisin vaaroja.
Ja kuitenkin janosin koko ajan sisältöä elämääni.
Ja nyt tiedän, että meidän on nostettava purjeemme
ja annettava itsemme kohtalon tuulien haltuun,
mihin ikinä ne laivaamme kuljettavatkin.
Sisällön etsiminen elämälleen voi johtaa mielettömyyksiin,
mutta elämä ilman sisältöä on kidutus,
pysyvä levottomuus ja hämärien toiveiden taakka.
Se on laiva, joka kaipaa merelle ja kuitenkin pelkää.
(George Gray, Edgar Lee Masters)
Piilota minut
itseltäni.
Täytä nämä
kuopat silmillä
sillä minun silmäni eivät
ole minun. Piilota
minut kokonaan
sillä minusta ei ole mihinkään,
olen elämässäni kuollut
melkein kaiken aikaa.
Ole siipi joka
varjoaa minua
halulta olla
koukkuun käynyt kala.
Tuo mato,
tuo viini
näyttävät suloisilta ja
tekevät minusta
sokean. Ja piilota
myös minun sydämeni,
sillä tällä menolla
minä syön senkin
ennen pitkää.
(Cannibal, Stan Rice)
Ja nyt häivyn ennen kuin kirjoitan tähän pari sataa runoa putkeen. Luen paljon runoja, mutta jos kirjoitan sellaisia, en ainakaan myönnä sitä julkisesti. (Ne ovat siis järjettömän kamalia!)
Kalevalaa en ole lukenut läpi, koska minulla kestää todella kauan edes ymmärtää mitä yhdessä säkeessä sanotaan. Koko kirjaan minulla menisi varmaan puoli vuotta. Mutta laittakaa osia siitä vaan tänne, luen mielelläni.
)
