Runot

[Kari Aittomäki]

If you're in Heaven, then you'll forgive me, dear
because thats what they do up there.
If you're in Hell, then what can I say.
You probaply deserved it anyway.

- Nick Cave, Idiot prayer

[DeusVult]

Näin eeppistä sankarimeininkiä ei tule edes manovaarilta...

Kalevala, yhdeksäsneljättä runo.
Väinämöisen miekan taonta

"Tao nyt mulle uusi miekka, tee miekka tuliteräinen,
jolla hurttia hutelen, Pohjan kansan kaikottelen
saaessa otolle sammon tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan, summahan Sariolahan!"

Tuo on seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
tunki rautoja tulehen, teräksiä hiiloksehen,
kultia koko piosen, hope'ita kourallisen.
Laittoi orjat lietsomahan, palkkalaiset painamahan.

Orjat lietsoi löyhytteli, hyvin painoi palkkalaiset:
rauta vellinä venyvi, teräs taipui tahtahana,
hopea vetenä välkkyi, kulta läikkyi lainehena.

Siitä seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen,
katsoi alle ahjoksensa, lietsimensä liepehelle:
näki miekan syntyväksi, pää kullan kuvauvaksi.

Otti ainehet tulesta, tempasi hyvät takehet
ahjosta alasimelle, vasarille, valkkamille.
Takoi miekan mieltä myöten, kalvan kaikkien parahan,
jonka kullalla kuvasi, hopealla huolitteli.

Vaka vanha Väinämöinen tuli tuota katsomahan.
Sai miekan tuliteräisen kätehensä oikeahan.
Katselevi, kääntelevi; sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko miekka miestä myöten, kalpa kantajan mukahan?"

Olipa miekka miestä myöten, kalpa kantajan mukahan,
jonka kuu kärestä paistoi, päivä paistoi lappeasta,
tähet västistä välötti, hevonen terällä hirnui,
kasi naukui naulan päässä, penu putkessa puhusi.

Sylkytteli miekkoansa vuoren rautaisen raossa.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä
vaikka vuoret poikki löisin, kalliot kaha jakaisin!"

[Beorn]

Kalevalassa on kyllä jykevää tekstiä. Se kohta, jossa rymättylän poika Lemminkäinen käyttäytyy peräti sopimattomasti pohjolan pidoissa on lakonisessa toteavuudessaan yhtä vaikuttavaa kuin parhaat viikinkien saagat (ottelevat muuten taljan päällä, "saarella"):

Tuop' on lieto Lemminkäinen
siinä lyöä silpahutti,
iski miestä miekallansa,
kavahutti kalvallansa.
Löip' on kerran luimahutti:
laski pään on päältä olka,
kallon kaulalta sivalti;
vei kuin naatin naurihista
tahikka tähkän olesta,
evän kaikesta kalasta.
Päähyt pyörähti pihalle,
miehen kallo kartanolle,
kuni nuolen noutaessa
puusta koppelo putosi.

Pohjolan isäntä oppi olemaan. Niin.

O-Baka väittää, että hänen kiinnostuksensa haikuihin on peräisin jostakin vanhasta Ken Parkerista tai Lännentiestä. Lehdykässä oli kuulemma ollut juttu, jossa oli väännetty intiaanien soturirunoutta haikun muotoon. Tällainen oli sitten tehnyt lähtemättömän vaikutuksen:

Hekö kovia
Shoshonien soturit.
Tahdon koettaa.

[Kari Aittomäki]

Kalevala on mahtimeininkiä kyllä.
Mutta Mestari on Mestari:

Läksi tuota tuntemahan
Mannun mahtia syvintä.
Kulki teitä tiettömiä,
matkoja mitattomia,
jäänä järvet, hyynä hyrskyt,
tunturit ukonjylynä;
parahti Lapissa lapset,
kovin koirat vingahteli,
meni viima usta myöten,
hiilos himmeni kodassa.
..
Läksi Kouta kulkemahan,
Lapin-linna liikkumahan,
Rutjan-koski kuohumahan,
Turjan-yö tohisemahan;
tähdet tippui taivahilta,
maan alla vainajat vapisi,
oli tuska Tuonelassa,
pelko pirteissä jumalten.



Suomi on kielistä komein.

[Clancy B.]

Voi kun oisi sarvet mulla
pienet käyräpäiset,
tukan alta piilostansa
tuskin näkyväiset.
- -
Pökkääjäksi oisi mulla
lahjat synnynnäiset.
Voi kun saisin sarvet pienet,
pienet käppyräiset.

Aaro Hellaakoski, Runoja 1916

[halmehe]

Viatonten valssi

Kun kesäinen yö oli kirkkain
ja tyyninä valvoivat veet
ja helisi soittimet sirkkain
kuin viulut ja kanteleet,

viisi pientä piruparkaa,
aivan ujoa ja arkaa
sievin kumarruksin tohti
käydä enkeleitä kohti.

Uniformunsa karvaiset heitti
he, sarvet ja saparovyön;
oli lanteilla vain lukinseitti;
ja helisi harput yön.

Enkelitkin sulkapaidan
jätti tuonne, päälle aidan,
siellä häntä, siellä siipi
toisiansa tervehtiipi.

Ja niinhän he, nostaen jalkaa
niin nätisti tanssia alkaa
yli kallion kasteisen.
Ja yö oli onnellinen.

Missäs sika, jos ei kerää
kärsäänsä se yhtäperää
siivet, karvat, ynnämuuta,
vielä maiskutellen suuta.

Sill'aikaa enkelit tanssi
niin ujosti, varpaillaan,
vain pukuna pikkuinen
kranssi, viis pirua
toverinaan.

Kerran tuli aamun koitto.
Loppui tanssi, loppui soitto.
Pirut, niin kuin enkelitki tunnusmerkkejänsä itki.

Oi pienoiset, ettehän
arvaa: moni vaihtaa
nahkaa ja karvaa,
sika paljon siipiä syö.
Mut harppua sirkat lyö
yhä, kun on keskiyö.

-Aaro Hellaakoski, Huojuvat keulat, 1946-

[Zia]

Frustration

If I had a shiny gun,
I could have a world of fun
Speeding bullets through the brains
Of the folk who give me pains;

Or had I some poison gas,
I could make the moments pass
Bumping off a number of
People whom I do not love.

But I have no lethal weapon-
Thus does Fate our pleasure step on!
So they still are quick and well
Who should be, by rights, in hell.

Dorothy Parker

Ja jotain piristävää..

Resume

Razors pain you;
Rivers are damp;
Acids stain you;
And drugs cause cramp.
Guns aren't lawful;
Nooses give;
Gas smells awful;
You might as well live.

Dorothy Parker

Luen paljon runoja. Suomalaisista suosikkeja ovat Eino Leino, Eeva Kilpi. I. Tiihonen, Uuno Kailas, Kirsi Kunnas ja moni, moni muu.

[Paappa]

Erään läheisemme isä kuoli äskettäin äkillisesti. Poismeno ei ollut yllätys, mies oli sairastanut pitkään ja toivoi lähtöä, mutta kun se koitti se oli kuitenkin nopea ja yllättävä. Hänen muistokseen laitan esille tämän runon, jonka appiukkoni esitti joulujuhlan aikana, kun pidimme hiljaisen hetken.

PORTIT
Kaksi porttia on kuolemalla.

Ensimmäinen, jonka taakse mennään
välitilaan, varttomaan, että
sammuu kaikki, ketkä meitä muistaa,
aivot, joitten komeroissa yhä
elämme, ei syöden eikä juoden,
muutenkin jo muuttuneina miltei
kieropeilin kuvan kaltaisiksi,
vapauteen melkoiseen jo silti
siirtyneinä, irti vaivoistamme,
maininnoitten yltämättömissä,
kuulettamatta parjauksen kieltä.
Toisen portin taakse astut silloin
kun ei muistajaa, ei lasta eikä
lähimmäistä eikä tuttavaa,
jonka tajunnassa ehkä liikuit
äsken vielä. Nyt se portti painuu
viimeinkin umpeen; aivan hiljaa,
huomaamatta silmän yhdenkään
siirryt lopulliseen. Olet vapaa.

Aaro Hellaakoski

[DeusVult]

Kaveri löysi tällasen 1800-luvulta peräisin olevan, mitä ilmeisimmin Oolannin sodasta kertovan värssyn täällä Edinburghissa arkistoja tonkiessaan:

THE CONQUEST OF FINLAND
John Greenleaf Whittier

Across the frozen marshes
The winds of autumn blow,
and the fen-lands of the Wetter
Are white with early snow.

But where the low, grey headlands
Look o'er the Baltic brine,
A bark is sailing in the track
Of England's battle-line.

No wares hath she to barter
For Bothnia's fish and grain;
She saileth not for pleasure,
She saileth not for gain.

Bit still by isle or mainland
She drops her anchor down,
Where'er the British cannon
Rained fire on tower and town.

Outspake the ancient Amtman,
At the gate of Helsingfors
"Why comes this ship a-spying
In the track of England's wars?"

"God bless her," said the coast-guard,-
"God bless the ship, I say.
The holy angels trim the sails
That speed her on her way!

"Where'er she drops her anchor,
The peasant's heart is glad;
Where'er she spreads her parting sail,
The peasant's heart is sad.

"Each wasted town and hamlet
She visits to restore;
To roof the shattered cabin,
And feed the starvign poor.

"The sunken boats of fishers,
The foraged beeves and grain,
The spoil of flake and storehouse,
The good ship brings again.

"And so to Finland's sorrow
The sweet amend is made,
As if the healing hand of Christ
Up her wounds were laid!"

Then said the gray old Altman,"
The will of God be done!
The battle lost by England's hate,
By England's love is won!

"We braved the iron tempest
That thundered on our shore;
But when sis kindness fail to find
The key to Finland's door?

"No more from Åland's ramparts
Shall warning signal come,
Nor startled Sweaborg hear again
The roll of midnight drum.

"Beside out fierce Black Eagle
The Dove of Peace shall rest;
And in the mouths of cannon
The sea-bird make her nest.

"For Finland, looking seaward,
No coming foe shall scan;
And the holy bells of Åbo
Shall ring, 'Good-will to man!'

"Then row thy boat, O fisher!
In peace on lake and bay;
And thou, young maiden, dance again
Around the poles of May!

"Sit down, old men, together,
Old wives, in quiet spin;
Henceforth the Anglo-Saxon
Is the brother of the Finn!

Ei ehkä ihan mitään Shakespearea, mutta nuo viimeset viisi säkeistöä ovat kyllä aika herttaisia.

[PDC]

Keksin kotimatkalla runon

Kotiapinani turkki oli hikinen ja paiseiden peitossa.

Kummallista, ajattelin ja työnsin sormeni sen anukseen mitatakseni lämmön. Eihän sormessani ole kuumemittaria huomasin ajattelevani. Kävelin ulos sateeseen peseytymään.

Tulin sisälle ja kuppi putosi hyllystä. Se rikkoutui.

Huusin vaimolleni

Mistä tätä skeidaa on ostettu? Se ei kestä...

Kummallista.

Apina vaikutti pelokkaalta ja mietin, että mitä helvetti sillekkin on tehty? Sen turkki oli hikinen ja paiseiden peitossa. Paiseet muodostivat kuvion joka toi mieleen pellot ja olin valmiina siteraamaan James Joycea kun tajusin, että en ollut edes lukenut hänen tuotantoaan.

Ulkona satoi, apina vaikeroi hiljakseen.

Tuli yö. Tuli oli sammunut takassa ja minua pelotti. Olin hikinen ja sormi oli vieläkin märkä. Menin ulos sateeseen peseytymään. Oli talvi.

Olin kylmissäni ja SE PERKELEEN APINA EI OLLUT hiljaa...

[riku]

Olipa mukava, että tämmöinen juuri oli kaivettu esille... Katselin omia postauksiani tähän, ja täytyy sanoa, että on vettä virrannut sillan alta omalla kohdallani.

Kevään ja kesän mittaan osallistuin Poetry Slam/Runopuulaaki -tapahtuman aluekarsintoihin. Ihan loppukilpailuun Helsingin Juhlaviikoille ei sitten pistesaanti riittänyt, mutta tulipa kokeiltua. Ja tälläkin hetkellä on kokoelman käsikirjoitus kustantamokierroksella (todennäköinen vastaushan tulee olemaan "Kiitos luottamuksestanne, mutta juuri tällä hetkellä emme..." - mutta tsäänssit on paremmat kuitenkin jos käsistä tyrkyttää eteenpäin kuin jos jättää sen tekemättä ).

Niin puulaakissa heittelin muun muassa seuraavaa settiä:

Olen puisto
jalkojesi alla.

Katson kuin
kettu Pikku Prinssiä
ja teen saman virheen:
ajattelen, että
ystävän pitäisi olla kesy.

----

Olet unohdettu päiväkirja
vuosikymmenen takaa,
valokuva kadonneessa kansiossa.

Pelkään sinua,
pelkään kuten
muotokuva pelkää
Dorian Gray’tä:
ei ole mitään,
millä estäisin
sinua saamasta
näitä samoja arpia.

----
Nuo kädet
ovat liian suuret
hansikkaisiin.

Ne saavat raudan
puhumaan;
ne kuuntelevat
puuta ja tiiltä.

Kynnet leveät
kuin sen
tehdashallin ovet,
jossa äkillinen kirous
oli kuin sisään
eksynyt pääsky,
liittyi sorvin
hitsausliekin
ja vannesahan
salaisuuksiin.

Jo silloin tiesin,
että oma salaisuuteni
on toinen,
että käsieni liha
on koneiden terästä
heikompaa.
---
Semmoista.

Riku Ylönen

[Nauses]

Virsi valkeuden sävyttömyydestä


kielon laulu on kaunein kaikista
vaikka hän on yksin
kieltäessään

kielon laulu on surullisin kaikista
vaikka hän on yksin
laajassa äärellisyydessään

kielon laulu on lempein kaikista
vaikka hän on yksin
iäksi myrkyttämässään maassa



murtuneista murheista voi rakentaa uskomattomia syvyyksiä
verisistä sirpaleista syvääkin syvempiä hautoja
sillä sielun takana odottaa uudenlainen uni

minä tahdon herätä
vajota pois kirkkauden harhasta
vain siten voin todella elää
ja luoda jotain itseäni kauniimpaa


minä en tahdo olla käsitteiden vanki

tehtäväni on kadota
ja karkoittaa ihmiskunnan merkityksen kahleet
toivottaa tervetulleeksi kaaoksen todennäköisyydet
nauttia kanssanne uudenlaisen maailman tulien maljat

eläköön lyhyesti palava roihumme
ja nyt minä viimein ymmärrän miksi

ei tulisi miekkaa antaa hälle joka ei tanssia taida

[Kari Aittomäki]

Nauses, onko tuo omasi?

[Nauses]

On, muussa tapauksessa mainitsisin toki kirjoittajan.

[Jorge]

Kalevalassa on kyllä jykevää tekstiä. Se kohta, jossa rymättylän poika Lemminkäinen käyttäytyy peräti sopimattomasti pohjolan pidoissa on lakonisessa toteavuudessaan yhtä vaikuttavaa kuin parhaat viikinkien saagat (ottelevat muuten taljan päällä, "saarella"):

Tuop' on lieto Lemminkäinen
siinä lyöä silpahutti,
iski miestä miekallansa,
kavahutti kalvallansa.
Löip' on kerran luimahutti:
laski pään on päältä olka,
kallon kaulalta sivalti;
vei kuin naatin naurihista
tahikka tähkän olesta,
evän kaikesta kalasta.
Päähyt pyörähti pihalle,
miehen kallo kartanolle,
kuni nuolen noutaessa
puusta koppelo putosi.

Pohjolan isäntä oppi olemaan. Niin.
.

On niistä Pohjolan Pidoista laulettu modernimmassakin runoudessa:

Pohjolassa kansa on sen kaamoksensa vanki.
Pimeässä askarrellen paljoa ei hanki.
Mutta läpi talven seisoo tanakasti kanki,
ja jumalauta kaikki siellä silloin nai

Olin kerran kutsuttuna juhlissa mä näissä,
sellaista ei nähty edes Onassiksen häissä.
Kulli oli käsittelyn jälkeen viikon jäissa
ja lääkärikin luuli erttä sitä puri hai.

Siellä juotiin, siellä nussittiin,
keväällä tyhjät oli pussit niin.
Siellä juotiin, siellä nussittiin,
keväällä tyhjät oli pussit niin.

Juhlat alkoi siten että isäntä löi pöytään.
Mulkullansa tietysti se helppo oli löytää.
Heti piikalikka siihen perseinensä töytää,
pöydän antimia ryhtyy nuolemaan
Emäntä taas vieraallensa pyllistää ja vinkkaa,
kädellänsä jalkoväliään kuin kone hinkkaa.
Reumastansa huolimatta renki lujaa kinkkaa.
Ei vieras ehdi ensimmäiseen varviin ollenkaan.

Siellä juotiin, siellä nussittiin
keväällä tyhjät oli pussit niin.
Siellä juotiin, siellä nussittiin
keväällä tyhjät oli pussit niin.

Minullekin munaa kylään tullut leski käski.
Joku siltä liivit avas pirtin täytti läski.
pipari tuoksi tuoreelta kuin viikon käynyt mäski,
siitä laatu enää tuskin paranee.

Kaikki meni yleiseksi viikseenvetelyksi.
Sähköä ei lainkaan kynttilöitäkin vain yksi.
Sekin tuli jonkun persereikään työnnetyksi,
ja eiköhän se pimeässä mulkun virkaa tee.

Siellä juotiin, siellä nussittiin
keväällä tyhjät oli pussit niin.
Siellä juotiin, siellä nussittiin
keväällä tyhjät oli pussit niin.

J.Vainio