Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti.
Tuntematon sotilas 2017
Valvoja: Valvoja
Tuntematon sotilas 2017
Joo, kyllähän kirjassakin tuotiin esiin sitä, että Rokan turhautuminen kaikkeen pokkurointiin ja hieromiseen liittyi myös siihen, että hän oli perheellinen mies, jolla olisi ollut “parempaakin tekemistä” ja motiivi sotimiseen oli kotitila Kannaksella.
- Kari Aittomäki
- päähänpotkija
- Viestit tässä aiheessa: 17
- Viestit: 16104
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Tuntematon sotilas 2017
Tartun nyt vaan tohon Rokkaan. Muusta myöhemmin.
Rokan hahmoa syvennettiin juu, mutta luovuttiin siitä perkeleellisyydestä. Hahmosta tehtiin traditionaalista sotaleffasankaria.
Poissa oli se tarinan Rokka joka "tuntui nauttivan sodasta", paholaismaisesta hahmosta joka pelotti omiakin, kylmästä tappajasta pieni hymy kasvoillaan "vaanimassa saalistaan, sen viimeisiä elonmerkkejä."
Tuo clippi Rokasta konepistoolihommissa on vaan outo.
Rokka karjuu ja mekkaloi, vihaa.
Mitätä?
Sama mies joka esittelytoiminnassaan raivasi tehokkaasti juoksuhautaa ja jälkipeleissä aktiivisesti sääli tappamiaan.
"Sie kävitkii miun kans kaksintaisteluun ja noin kävi." Voi sinnuu, nuori poika.
Vaikea kekata miksi nuo leffan kvasi-inhimillistävät stressireaktiot on tuotu esille.
Kun hahmo antaisi eväät kerrankin ohittaa kaiken karkittelun ja esittää vain nerokkaan lahjakas sotilas.
Joita oli ja on.
Rokan hahmoa syvennettiin juu, mutta luovuttiin siitä perkeleellisyydestä. Hahmosta tehtiin traditionaalista sotaleffasankaria.
Poissa oli se tarinan Rokka joka "tuntui nauttivan sodasta", paholaismaisesta hahmosta joka pelotti omiakin, kylmästä tappajasta pieni hymy kasvoillaan "vaanimassa saalistaan, sen viimeisiä elonmerkkejä."
Tuo clippi Rokasta konepistoolihommissa on vaan outo.
Rokka karjuu ja mekkaloi, vihaa.
Mitätä?
Sama mies joka esittelytoiminnassaan raivasi tehokkaasti juoksuhautaa ja jälkipeleissä aktiivisesti sääli tappamiaan.
"Sie kävitkii miun kans kaksintaisteluun ja noin kävi." Voi sinnuu, nuori poika.
Vaikea kekata miksi nuo leffan kvasi-inhimillistävät stressireaktiot on tuotu esille.
Kun hahmo antaisi eväät kerrankin ohittaa kaiken karkittelun ja esittää vain nerokkaan lahjakas sotilas.
Joita oli ja on.
Tuntematon sotilas 2017
No hemmetti. Tulipas Platoon-vibat tuosta pätkästä. Täytyy tuo varmaan katsella, kiitos Areena-vinkistä Lasselle.
Pakko sanoa, että ei tuo karjuminen minustakaan oikein Rokan hahmoon sovi, mutta kohtaus on kyllä hieno. Aavistuksen hätäinen se Rokan henkiinherääminen. Minusta siinä olisi voinut vähän pidempään kasvattaa jännitystä. Toisaalta turhaahan sekin olisi, kun kaikki tietävät, että Rokka virkoaa. Eli joo, melko väsynyt tarina tuo alkaa olla.
Ain't no one.
-
- Viestit tässä aiheessa: 2
Tuntematon sotilas 2017
IMO siitä perhekuviosta olisi saanut paljon enemmän irti jos siihen olisi lisätty joku Inka Kuustosen näyttelemä nuorena leskeksi jäänyt naapurin Pirjo. Hän ja Vesala olisivat sitten jossain kotikohtauksessa nauttineet punaviiniä, valitelleet yksinäisyyttä ja ajautuneet kihhkeään suudelmaan jne. Tätä PRIDE aikakauteen sopivaa käännettä olisi voinut vielä syventää pervitinin/pontikan huuruisen threesomen muodossa kun Rokka tuli käymään lomilla.Ile kirjoitti: ↑tammi 10, 2019, 19.58Kyllä. Toi on niin kaunista. Olen katsonut monta kertaa. Pitää vaan kuunnella kovalla kun se höpöttely on niin teh legendaarinen. Kirjassakin tietysti ihan parhautta. Ja kun perustuu vielä tositapahtumiin.
Mutta vähän eri mieltä siitä parisuhdetuubasta. Mun mielestä se Rokan perhekuvio oli aivan helvatun hyvä. Monta nerokasta oivallusta.
Tasitelukohtauksissakin olisi voinut ottaa vaikutteita gladiaattorista ja 300. Esim. Rokka seisoo ilman paitaa asemien päällä torjutun hyökkäyksen päätteeksi, toisessa kädessä suomi kp ja toisessa irtileikattu vihollisen pää ja karjuu tämä on Suomi...
Tulikohan taas juotu liikaa kahvia...
Edit:
Tyyliin me oltaisiin voitu hoitaa tämä homma herrasmiesmäisesti mutta ei...you russian bastards had to turn this into a nigger fight...
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 15
- Viestit: 20845
- Lauteille: Joulukuu 2007
Tuntematon sotilas 2017
Hetkinen, oletko Kari nähnyt joko leffan tai sarjan? Itse näin leffan ja siis mielestäni siinä aika hyvin Rokka nimenomaan näyttäytyi tuollaisena jota sinä kuvaat Rokka-ideaalina. En tokikaan saanut niitä viboja että varsinaisesti nauttii sodasta, mutta todella vahvasti vibat että kun siellä ollaan, niin sitten sitä ollaan. Samaa meininkiä kuin Lt Speirsissa taistelutovereissa.
Tuosta poiminnasta sen verran, että en edes itse muista kohtausta tuollaisena leffassa. Se varmaan kuitenkin oli sellainen, mutta pointti siinä, että irrallisena tuo ei ole edustava, ainakaan kun hyppäsin suoraan viitattuun kohtaan.
Tuosta poiminnasta sen verran, että en edes itse muista kohtausta tuollaisena leffassa. Se varmaan kuitenkin oli sellainen, mutta pointti siinä, että irrallisena tuo ei ole edustava, ainakaan kun hyppäsin suoraan viitattuun kohtaan.
- Kari Aittomäki
- päähänpotkija
- Viestit tässä aiheessa: 17
- Viestit: 16104
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Tuntematon sotilas 2017
Juup, katsoin leffan ja olen odottanut tätä sarjaa ja onhan se jo kateltukin.
Pureskelen yhä koska.. no, se on aika onnistunut kaikkiaan kyllä.
Mutta Rokasta kyllllä välittyy monet jutut mitä kirjastakin, leffassa jopa osuvasti se rintama- ja kotiRokan ero..
Kun kotonaan vaitelias ja aikaansaava, tyynenlämmin hahmo on poikain kanssa rento (jopa hiukan pinnistetty) läpänheittäjä ja esimerkkisotilas.
Kyllä ohjaaja on koettanut sitä Rokan jyrinää saada esille, Lammio selvästi joutuu päästämään olemaansa määrällisen silkkaa pelkoa.
Koska Rokka ON pelottava.
Hiton hienoa näyttelijätyötäkin, Eero Ahon katse on kuin tähtäin ja Samuli Vauramo tosiaan peittää nielaisunsa kuten pelonpuuskan saanut luja mies sen tekee.
- Mie olen kuulkaa sellanen ukko et miul te ette pärjää ykskään!
Mutta nimenomaan tuo konepistoolivirtuositeetti on outo, siinä ei näyttäydy saatanallisen kylmä mestarimurhaaja vaan omiaan suojeleva Animal Mother.
Saattaa olla että painotus on koukunojennus kansainvälisille markkinoille, noinhan se uhmakkuus pitää esiintuoda.
Pureskelen yhä koska.. no, se on aika onnistunut kaikkiaan kyllä.
Mutta Rokasta kyllllä välittyy monet jutut mitä kirjastakin, leffassa jopa osuvasti se rintama- ja kotiRokan ero..
Kun kotonaan vaitelias ja aikaansaava, tyynenlämmin hahmo on poikain kanssa rento (jopa hiukan pinnistetty) läpänheittäjä ja esimerkkisotilas.
Kyllä ohjaaja on koettanut sitä Rokan jyrinää saada esille, Lammio selvästi joutuu päästämään olemaansa määrällisen silkkaa pelkoa.
Koska Rokka ON pelottava.
Hiton hienoa näyttelijätyötäkin, Eero Ahon katse on kuin tähtäin ja Samuli Vauramo tosiaan peittää nielaisunsa kuten pelonpuuskan saanut luja mies sen tekee.
- Mie olen kuulkaa sellanen ukko et miul te ette pärjää ykskään!
Mutta nimenomaan tuo konepistoolivirtuositeetti on outo, siinä ei näyttäydy saatanallisen kylmä mestarimurhaaja vaan omiaan suojeleva Animal Mother.
Saattaa olla että painotus on koukunojennus kansainvälisille markkinoille, noinhan se uhmakkuus pitää esiintuoda.
- Kyynikko
- kylkeenpotkija
- Viestit tässä aiheessa: 2
- Viestit: 3467
- Lauteille: Marraskuu 2006
- Paikkakunta: Helsinki
- Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.
Tuntematon sotilas 2017
Epäilen että Rokan raivo tässä pitää nähdä enemmän teatterimaisena ratkaisuna, siinä vilkaistaan hetkeksi hahmon sieluun vähän reippaamamn ilmaisun keinoin. Kirjassa kuvataan miten Sihvosen lähtiessä ryömimään pois , ja Rokan tarttuessa hänen jalastaan, näyttää Rokka kuunvalossa lähes epäinhimilliseltä. Se on ehkä hienovaraisempi tapa kuvata sitä että Rokka on myös tappaja. Rokka tappaa. Hän ei ole leukaileva lampunjalan kaivertaja, hän on tappaja. Joka myös tekee lampunjalkoja. Mutta tappaja. Joka pystyy hillitsemään itsensä normimaailmassa ja tutnemaan tunteitakin. Hig-functioning psychopath niinku SAS tyypit. Lehtohan on taas vaan perinteinen tunnekylmä psykopaatti
Ihan erillisenä kohtauksena se on vähän hassu. Kontekstiin laitettuna se luo ehkä sitä kokonaiskuvaa tyypistä.
Ihan erillisenä kohtauksena se on vähän hassu. Kontekstiin laitettuna se luo ehkä sitä kokonaiskuvaa tyypistä.
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol
Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.
Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.
- MikaM
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 7
- Viestit: 5297
- Lauteille: Marraskuu 2009
- Paikkakunta: Naantali
- Etulaji: Jumppa
Tuntematon sotilas 2017
Voiko olla niin, että mies vihaa itsessään tuota puolta, missä kuitenkin on niin pelottavankin hyvä? Ja se tuossa haavoittumisen ja massamurhan seassa purkautuu typeränä sarjana ja mielipuolisena huutona?
“Maamiinat kioskeihin”
RadioRock
RadioRock
Tuntematon sotilas 2017
Piti viikonloppuna kerrata kirjasta toi kohtaus (hauska juttu: avasin säkällä kirjan täsmälleen oikealta aukeamalta).
Kyllähän Kari siinä mielessä on oikeassa, että Rokka on siinä(kin) nimenomaan cool.
Sinänsä hyviä tulkintoja muidenkin kommenteissa.
Kyllähän Kari siinä mielessä on oikeassa, että Rokka on siinä(kin) nimenomaan cool.
Sinänsä hyviä tulkintoja muidenkin kommenteissa.
- Antti
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 3
- Viestit: 2979
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Liikuntafilologia
- Yhteystiedot:
Tuntematon sotilas 2017
Katsoin elokuvan kun se oli teatterissa ja eilen sain sarjan loppuun. Muutamia ajatuksia heräsi, joista osa ehkä on tullut jo ketjussa esille.
Sarja tuntui paljon paremmalta kuin elokuva. (En osaa sanoa miksi, pitäisi katsoa elokuvaversio uudestaan.) Olin ja olen tyytyväinen aika lailla kaikkiin hahmoihin näyttelijäsuoritusten kannalta. Eino Leinoa siteeraava majuri Sarastie oli tosin vähän outo, ja mielestäni Rokan maltin menettäminen konepistoolikohtauksessa oli ristiriidassa hänen hahmonsa kanssa muuten.
Tuntemattoman jonkinlaisena ongelmana ylipäänsä näkisin sen, että hahmoja on liikaa minkäänlaisen yhtenäisyyden kannalta: kirjassa se ei varsinaisesti näyttäydy ongelmana, mutta liittynee siihen, että minä ja monet muut tykkäävät lukea siitä tiettyjä kohtauksia yhä uudelleen. Kirja onkin tietyllä tapaa kokoelma hyviä kohtauksia, joita kannattelee joukko mielenkiintoisia hahmoja. Sinänsä en osaa kaivatakaan mitään sen ihmeellisempää (menneisyydessä tämä on ollut lukijoille ongelma ja kiistan aihe), mutta elokuvasovituksen kannalta tilanne muuttuu. Ehkä sarja olisikin mahdollista tehdä niin, että yksittäiset jaksot fokusoituvat eri hahmoihin (kuten Taistelutoverit, jonka lähdemateriaali on vielä epäyhtenäisempi).
Elokuva on välttämättä kirjaa lyhyempi, joten sisältöä on jollakin tavalla pakko karsia. Se, mitä hahmoista on välttämätöntä kertoa, on kuitenkin kerrottava jotenkin, mielellään elokuvalle ominaisia keinoja käyttäen. Tärkeää olisi, että lopputulos on yhtenäinen. Elokuvassa ja sarjassakin tuntui, että dialogia oli lyhennetty kokonaisuutta sen kummemmin miettimättä, ja monessa kohdassa vaikutti siltä, että dialogi oli jotain, mikä piti saada pois alta, että päästään visuaalisesti kiinnostavampiin kohtauksiin. Kiinnitin huomiota siihenkin, että miehistö vihasi eräässä kohdassa Lammiota, vaikka hän ei ollut (toisin kuin kirjassa) antanut siihen mitään varsinaista syytä. (Muuten tykkäsin siitä, että Lammiota ei karikatyrisoitu minään huonon upseerin perikuvana, jollaisena Linna hänet käsittääkseni yritti esittää.) Toisaalta elokuva/sarja on tehty sitä silmällä pitäen, että hahmot ovat katsojille tuttuja, mikä tietysti vaikuttaa kaikkeen. Hahmoja ei voi tällöin hirveästi karsia tai yhdistellä. Viirilän osalta minua harmitti, että hänen roolinsa oli karsittu aika lailla ammutuksi tulemiseen, ja sarjassakin hänen yhteistoimintansa Rokan kanssa (puuttui muistaakseni elokuvasta) ei tehnyt oikeutta kirjan kohtaukselle. (Ko. kohtauksesta on muuten kiinnostava artikkeli RUL:n julkaisemassa kirjassa Tulikoe: ihmisten johtaminen sodan ja rauhan aikana otsikolla "Taistelu purolinjasta: Väinö Linnan sotilasjohtamiesn oppitunti".)
Hahmot, joilla oli eniten "lisämateriaalia" (siis ylipäänsä, ei sarjassa verrattuna elokuvaan) olivat Kariluoto, Rokka, Hietanen ja Koskela. (Koskelan kotona käynti taisi olla aika tarkalleen Täältä pohjantähden alta.) Muistan miettineeni elokuvan jälkeen, että fokus olisi voinut olla voimakkaammin Kariluodossa ja Rokassa, ja että Hietasen käynti Suomenlin- anteeksi, Petroskoissa olisi muuttunut merkityksellisemmäksi, jos hän olisi löytänyt Veeruskansa ja saanut siten yhden syyn lisää selvitä sodasta. Kariluoto on idealisti, mukana alusta asti, menee naimisiin ja kaatuu; Rokka on pragmaattinen tappaja, tulee mukaan myöhemmin, on jo naimisissa, selviää sodasta mutta menettää kotinsa. Kariluodon ja Rokan juoksuhaudan vyörytyksessä korostuva kontrasti on kiinnostava ja riittäisi melkein kantavaksi teemaksi. Kariluotoon liittyen kiinnitin huomioni siihen, että Kaarnan kaatuessa Kariluodon mielessä soinut Ateenalaisten laulu oli siirtynyt Mannerheimin syntymäpäivien ryyppylauluksi. Tämä on kiinnostava ratkaisu sikäli, että Linna muistaakseni edellytti, että teatterisovituksissa upseerit lauloivat vain saksalaisia lauluja.
Sarja tuntui paljon paremmalta kuin elokuva. (En osaa sanoa miksi, pitäisi katsoa elokuvaversio uudestaan.) Olin ja olen tyytyväinen aika lailla kaikkiin hahmoihin näyttelijäsuoritusten kannalta. Eino Leinoa siteeraava majuri Sarastie oli tosin vähän outo, ja mielestäni Rokan maltin menettäminen konepistoolikohtauksessa oli ristiriidassa hänen hahmonsa kanssa muuten.
Tuntemattoman jonkinlaisena ongelmana ylipäänsä näkisin sen, että hahmoja on liikaa minkäänlaisen yhtenäisyyden kannalta: kirjassa se ei varsinaisesti näyttäydy ongelmana, mutta liittynee siihen, että minä ja monet muut tykkäävät lukea siitä tiettyjä kohtauksia yhä uudelleen. Kirja onkin tietyllä tapaa kokoelma hyviä kohtauksia, joita kannattelee joukko mielenkiintoisia hahmoja. Sinänsä en osaa kaivatakaan mitään sen ihmeellisempää (menneisyydessä tämä on ollut lukijoille ongelma ja kiistan aihe), mutta elokuvasovituksen kannalta tilanne muuttuu. Ehkä sarja olisikin mahdollista tehdä niin, että yksittäiset jaksot fokusoituvat eri hahmoihin (kuten Taistelutoverit, jonka lähdemateriaali on vielä epäyhtenäisempi).
Elokuva on välttämättä kirjaa lyhyempi, joten sisältöä on jollakin tavalla pakko karsia. Se, mitä hahmoista on välttämätöntä kertoa, on kuitenkin kerrottava jotenkin, mielellään elokuvalle ominaisia keinoja käyttäen. Tärkeää olisi, että lopputulos on yhtenäinen. Elokuvassa ja sarjassakin tuntui, että dialogia oli lyhennetty kokonaisuutta sen kummemmin miettimättä, ja monessa kohdassa vaikutti siltä, että dialogi oli jotain, mikä piti saada pois alta, että päästään visuaalisesti kiinnostavampiin kohtauksiin. Kiinnitin huomiota siihenkin, että miehistö vihasi eräässä kohdassa Lammiota, vaikka hän ei ollut (toisin kuin kirjassa) antanut siihen mitään varsinaista syytä. (Muuten tykkäsin siitä, että Lammiota ei karikatyrisoitu minään huonon upseerin perikuvana, jollaisena Linna hänet käsittääkseni yritti esittää.) Toisaalta elokuva/sarja on tehty sitä silmällä pitäen, että hahmot ovat katsojille tuttuja, mikä tietysti vaikuttaa kaikkeen. Hahmoja ei voi tällöin hirveästi karsia tai yhdistellä. Viirilän osalta minua harmitti, että hänen roolinsa oli karsittu aika lailla ammutuksi tulemiseen, ja sarjassakin hänen yhteistoimintansa Rokan kanssa (puuttui muistaakseni elokuvasta) ei tehnyt oikeutta kirjan kohtaukselle. (Ko. kohtauksesta on muuten kiinnostava artikkeli RUL:n julkaisemassa kirjassa Tulikoe: ihmisten johtaminen sodan ja rauhan aikana otsikolla "Taistelu purolinjasta: Väinö Linnan sotilasjohtamiesn oppitunti".)
Hahmot, joilla oli eniten "lisämateriaalia" (siis ylipäänsä, ei sarjassa verrattuna elokuvaan) olivat Kariluoto, Rokka, Hietanen ja Koskela. (Koskelan kotona käynti taisi olla aika tarkalleen Täältä pohjantähden alta.) Muistan miettineeni elokuvan jälkeen, että fokus olisi voinut olla voimakkaammin Kariluodossa ja Rokassa, ja että Hietasen käynti Suomenlin- anteeksi, Petroskoissa olisi muuttunut merkityksellisemmäksi, jos hän olisi löytänyt Veeruskansa ja saanut siten yhden syyn lisää selvitä sodasta. Kariluoto on idealisti, mukana alusta asti, menee naimisiin ja kaatuu; Rokka on pragmaattinen tappaja, tulee mukaan myöhemmin, on jo naimisissa, selviää sodasta mutta menettää kotinsa. Kariluodon ja Rokan juoksuhaudan vyörytyksessä korostuva kontrasti on kiinnostava ja riittäisi melkein kantavaksi teemaksi. Kariluotoon liittyen kiinnitin huomioni siihen, että Kaarnan kaatuessa Kariluodon mielessä soinut Ateenalaisten laulu oli siirtynyt Mannerheimin syntymäpäivien ryyppylauluksi. Tämä on kiinnostava ratkaisu sikäli, että Linna muistaakseni edellytti, että teatterisovituksissa upseerit lauloivat vain saksalaisia lauluja.
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Tuntematon sotilas 2017
En muista, onko käsitelty, mutta sellainen itseäni vähän "häiritsevä" yksityiskohta on se, että kokenut upseeri Kaarna toimii lähinnä triviaalilla tavalla tyhmästi tilanteessa, joka johtaa hänen kaatumiseensa. Taustalla tietysti oli juonen kannalta perusteltu tarve näyttää korostetun pelottomalla käytöksellä esimerkkiä - erityisesti Kariluodolle - mutta silti se "rinta kaarella ja pää pystyssä, iskulauseita huudellen" -toteutus vähän turhan teatraalinen.
(Tosin jostain syystä muistelen tätä nyt lähinnä Laineen leffaversion kautta, vaikka kirjan ja Louhimiehen versioiden pitäisi olla tuoreempana muistissa. Johtunee siitä, että se Laineen version on nähnyt niin monta kertaa, kun se kohtaus kuitenkin on elokuvan alkupuolella ja tullut siksi nähtyä sellaisillakin kerroilla, kun leffaa ei ole viitsinyt katsoa loppuun asti...)
(Tosin jostain syystä muistelen tätä nyt lähinnä Laineen leffaversion kautta, vaikka kirjan ja Louhimiehen versioiden pitäisi olla tuoreempana muistissa. Johtunee siitä, että se Laineen version on nähnyt niin monta kertaa, kun se kohtaus kuitenkin on elokuvan alkupuolella ja tullut siksi nähtyä sellaisillakin kerroilla, kun leffaa ei ole viitsinyt katsoa loppuun asti...)
- Antti
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 3
- Viestit: 2979
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Liikuntafilologia
- Yhteystiedot:
Tuntematon sotilas 2017
Kaarnan käytös selittynee (kirjassa) sillä, että hänellä on kunnianhimoa olla enemmän kuin vain konekiväärikomppanian päällikkö, ja hän haluaa asettaa itsensä kuolemanvaaraan osoittaakseen kyvykkyyttään. Löytyy kirjasta siitä kohdassa, jossa hän alussa juttelee vääpeli Korsumäen kanssa. Laineen versiossa tykkään uhmaavan asenteen kanssa ristiriidassa olevasta ilmeestään, joka vähän tasoittaa sitä, että kirjassa hän meni "kylkimyyryä niinkuin myrskyä vastaan kuljettaessa" eikä rintamasuunta eteenpäin. (Minä muuten ihan aidosti pidän siitä Laineen versiosta.)
Konekivääri vs. kivääri -teemasta tuli mieleen yksi outo kohta tässä uudessa versiossa. Syöksyvenekohtauksessa Rokka pitää turhana kookoon yhdistämistä lyhyen ylityksen ajaksi, koska maihinnousussa menee sitten enemmän aikaa; Lammio kieltää Rokkaa arvostelemasta ja antaa sitten käskyn ikään kuin omanaan. Sarjassa panin merkille, että Lammio antaa tämän käskyn Kariluodolle. Mielestäni on outoa, että konekiväärikomppanian päällikkö käskee kiväärijoukkueen johtajalle konekivääriryhmien toimintaa.
Konekivääri vs. kivääri -teemasta tuli mieleen yksi outo kohta tässä uudessa versiossa. Syöksyvenekohtauksessa Rokka pitää turhana kookoon yhdistämistä lyhyen ylityksen ajaksi, koska maihinnousussa menee sitten enemmän aikaa; Lammio kieltää Rokkaa arvostelemasta ja antaa sitten käskyn ikään kuin omanaan. Sarjassa panin merkille, että Lammio antaa tämän käskyn Kariluodolle. Mielestäni on outoa, että konekiväärikomppanian päällikkö käskee kiväärijoukkueen johtajalle konekivääriryhmien toimintaa.
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
- Kari Aittomäki
- päähänpotkija
- Viestit tässä aiheessa: 17
- Viestit: 16104
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Tuntematon sotilas 2017
Kaarnan kuolema on minusta selkeä "Once more unto the breach, dear friends" - hetki ja kommentointi.
Kontakti ja irtiotto kertomakirjallisuuden romanttisesta ihanteellisuudesta. Kaarna johtaa kärjestä parhaitten upseeriperinteitten mukaan.
Ja saa sattumaosuman.
Linnahan korostaa ja alleviivaa kautta tarinan perinteistä ihanteellisuutta jopa rienaavaa, realistisuuteen pyrkivää otetta. Vänrikki Stool saa osansa.
- Von Tööpeln ratsasti aukkoja katsellen!
Jos joltakulta on vitsi mennyt ohi, alkuvärssyssä Döbeln ratsastaa joukkoja katsellen. Aukkoja on miltei nerokas kompa, kaskun koko värssy kuvaa taistelunjälkeistä raskasmielisyyttä. Rivit ovat harventuneet.
Nerokasta kirjoittamista.
Once more taas on sitaatti Shakespierren Henry V:sta.
Koko tarinaahan leimaa kaikenlaisen romantiikan.. jopa räävääminen. Yleensähän se sijoitetaan Vanhalan khihittelyyn, mutta kyllähän pelkästään punalauluja kännissä mörisevä upseeri on melkoisen vankka kommentti.
Luulisin että Louhimies on tavoitellut tätä ihanteellisuutta laittamalla majuri Sarastien siteeraamaan tilannetajuttomasti ja kömpelösti Leinoa.
Koko kanssakäyminen lotan kanssa on ilmeisen tarkoituksellisen kömpelöä ja vaivaantunutta, vaivaannuttavaa.
Naishahmojen nosto ja korostus on nähdäkseni keino kertoa tarinan miehistä.
Kariluoto rakastuu ihanteellisesti, Hietanen puhtain sydämin. Sarastie pettää vaimoaan, Rokka hiljaa kaipaa Lyytiään ja enkelimäisiä lapsiaan.
Hemmetin hieno oivallus oli rakentaa Rahikaisesta iljettävä sutenööri, ryöstelijä ja nilkki. Joka hän onkin, mutta multa on juttu jotenkin jäänyt tajuamatta. Kun lusmuja nyt vaan on.
Se kohtaus jossa Rahikainen murhaa pahasti haavoittuneen on oksettava, Hietasen ilme hetkeä aiemmin on mahtava intro tapahtumaan.
Hienoa kerrontaa.
Minäkin muuten oudoksuin tuota Lammion käskyä Kariluodolle, mutta oletan se olevan asiantuntijaupseerin kehote kiväärijoukkueen johtajalle.
Tukiasehan kk on. Tai sitten se on vain kerrontaa, jo tuttujen naamojen kautta.
Minusta elokuva on varsin onnistunut realistisuudessaan. Dialogin huolellinen toistaminen olisi tehnyt tarinanvirrasta mahtailevampaa, teatteria.
Nyt ne tutut repliikit ovat kuin normaalia puhetta. Hiilest tehty ahvenakin on vain väsynyttä läpänheittoa, ei kupletti.
Tottakai sitä sanan jylinää kaipaa (Ettekö te saatanat saa henkee pois!) mutta ratkaisu on toimiva, painava kuin kiven maku.
On jopa outoa tajuta että henkilöiden valikoivampi esilletuonti itseasiassa selkeyttää kerrontaa, nimenomaan elokuvallisesti.
Kerronnan polttopiste on muutamassa henkilössä joitten kautta mukanaeletään.
Ammattimaisesti toteutettua tarintaa.
Vielä, Rokkahan se keskus on. Aika hienosti kyllä.
Rokka kiteyttää alussamainitsemani ihanteellisuuden turhuuden puheessaan Kariluodolle.
- Sie pyrit sankartöitä tekemään. Mie en pane sellasil hitonkaa arvoo. Myö ei olla tääll kuolemas, me ollaan tääl tappamas.
Rokka määrittelee näin samalla itsensä. Holopaisen (Kariluoto) ilme on napakymppi.
Elokuvassa korostetaan Rokan johtajanominaisuuksia. Hän tosiaan vaikuttaa positiivisesti koko taisteluosastoon, jätkät yksinkertaisesti myllyttää paremmin koska Rokka.
Ja se ei rajoitu taisteluun.
Aiemmintoivomani Lehdon tarkastelu toteutetaan aivan hemmetin pienenhienosti, häijyilmeisen miehen olemus alkaa ottaa vaikutteita laatusotilailta.
Kaarnan esimerkki näkyy, Koskela tekee selvästi vaikutuksen mutta varsinaisen suunnanmuutoksen tekee Rokka.
Rokka on jo nähty toiminnassa eli kunnioitus, jopa ihailu on syntynyt.
Samalla Rokka uhmaa silkalla miehekkyydellään tärkeilevää komppavääpeliä, jopa kaikkien inhoamaa Lammiota.
Lehto seuraa katseella, ilmeessä ei ole lainkaan torjuntaa.
Ja seuraavaksi Rokka käyttäytyy huolehtivasti kaveriaan Suentassua kohtaan. Näyttää malleja mieheyden rakentavaan puoleen.
Lehto katsoo vakavana, kääntyy ja antaa oman pakkinsa Riitaojalle.
Se katse on vastuullinen ja.. jumalattoman vahva. Opetteleva.
Jotain samaa oikeaa mieheyttä on nähtävissä Lehdon tavassa johtaa partiota, hoitaa annettu tehtävä loppuun.
Joka vie hänet pikakiväärin eteen. Lupaava kaari päättyy jo nousussaan. Harvoin sotaleffassa nousee suru päällimmäiseksi mutta nyt niin käy.
Kyllä, Tämä Tuntematon on hemmetinmoinen.
tulipa pitkä.
sori.
Kontakti ja irtiotto kertomakirjallisuuden romanttisesta ihanteellisuudesta. Kaarna johtaa kärjestä parhaitten upseeriperinteitten mukaan.
Ja saa sattumaosuman.
Linnahan korostaa ja alleviivaa kautta tarinan perinteistä ihanteellisuutta jopa rienaavaa, realistisuuteen pyrkivää otetta. Vänrikki Stool saa osansa.
- Von Tööpeln ratsasti aukkoja katsellen!
Jos joltakulta on vitsi mennyt ohi, alkuvärssyssä Döbeln ratsastaa joukkoja katsellen. Aukkoja on miltei nerokas kompa, kaskun koko värssy kuvaa taistelunjälkeistä raskasmielisyyttä. Rivit ovat harventuneet.
Nerokasta kirjoittamista.
Once more taas on sitaatti Shakespierren Henry V:sta.
Koko tarinaahan leimaa kaikenlaisen romantiikan.. jopa räävääminen. Yleensähän se sijoitetaan Vanhalan khihittelyyn, mutta kyllähän pelkästään punalauluja kännissä mörisevä upseeri on melkoisen vankka kommentti.
Luulisin että Louhimies on tavoitellut tätä ihanteellisuutta laittamalla majuri Sarastien siteeraamaan tilannetajuttomasti ja kömpelösti Leinoa.
Koko kanssakäyminen lotan kanssa on ilmeisen tarkoituksellisen kömpelöä ja vaivaantunutta, vaivaannuttavaa.
Naishahmojen nosto ja korostus on nähdäkseni keino kertoa tarinan miehistä.
Kariluoto rakastuu ihanteellisesti, Hietanen puhtain sydämin. Sarastie pettää vaimoaan, Rokka hiljaa kaipaa Lyytiään ja enkelimäisiä lapsiaan.
Hemmetin hieno oivallus oli rakentaa Rahikaisesta iljettävä sutenööri, ryöstelijä ja nilkki. Joka hän onkin, mutta multa on juttu jotenkin jäänyt tajuamatta. Kun lusmuja nyt vaan on.
Se kohtaus jossa Rahikainen murhaa pahasti haavoittuneen on oksettava, Hietasen ilme hetkeä aiemmin on mahtava intro tapahtumaan.
Hienoa kerrontaa.
Minäkin muuten oudoksuin tuota Lammion käskyä Kariluodolle, mutta oletan se olevan asiantuntijaupseerin kehote kiväärijoukkueen johtajalle.
Tukiasehan kk on. Tai sitten se on vain kerrontaa, jo tuttujen naamojen kautta.
Minusta elokuva on varsin onnistunut realistisuudessaan. Dialogin huolellinen toistaminen olisi tehnyt tarinanvirrasta mahtailevampaa, teatteria.
Nyt ne tutut repliikit ovat kuin normaalia puhetta. Hiilest tehty ahvenakin on vain väsynyttä läpänheittoa, ei kupletti.
Tottakai sitä sanan jylinää kaipaa (Ettekö te saatanat saa henkee pois!) mutta ratkaisu on toimiva, painava kuin kiven maku.
On jopa outoa tajuta että henkilöiden valikoivampi esilletuonti itseasiassa selkeyttää kerrontaa, nimenomaan elokuvallisesti.
Kerronnan polttopiste on muutamassa henkilössä joitten kautta mukanaeletään.
Ammattimaisesti toteutettua tarintaa.
Vielä, Rokkahan se keskus on. Aika hienosti kyllä.
Rokka kiteyttää alussamainitsemani ihanteellisuuden turhuuden puheessaan Kariluodolle.
- Sie pyrit sankartöitä tekemään. Mie en pane sellasil hitonkaa arvoo. Myö ei olla tääll kuolemas, me ollaan tääl tappamas.
Rokka määrittelee näin samalla itsensä. Holopaisen (Kariluoto) ilme on napakymppi.
Elokuvassa korostetaan Rokan johtajanominaisuuksia. Hän tosiaan vaikuttaa positiivisesti koko taisteluosastoon, jätkät yksinkertaisesti myllyttää paremmin koska Rokka.
Ja se ei rajoitu taisteluun.
Aiemmintoivomani Lehdon tarkastelu toteutetaan aivan hemmetin pienenhienosti, häijyilmeisen miehen olemus alkaa ottaa vaikutteita laatusotilailta.
Kaarnan esimerkki näkyy, Koskela tekee selvästi vaikutuksen mutta varsinaisen suunnanmuutoksen tekee Rokka.
Rokka on jo nähty toiminnassa eli kunnioitus, jopa ihailu on syntynyt.
Samalla Rokka uhmaa silkalla miehekkyydellään tärkeilevää komppavääpeliä, jopa kaikkien inhoamaa Lammiota.
Lehto seuraa katseella, ilmeessä ei ole lainkaan torjuntaa.
Ja seuraavaksi Rokka käyttäytyy huolehtivasti kaveriaan Suentassua kohtaan. Näyttää malleja mieheyden rakentavaan puoleen.
Lehto katsoo vakavana, kääntyy ja antaa oman pakkinsa Riitaojalle.
Se katse on vastuullinen ja.. jumalattoman vahva. Opetteleva.
Jotain samaa oikeaa mieheyttä on nähtävissä Lehdon tavassa johtaa partiota, hoitaa annettu tehtävä loppuun.
Joka vie hänet pikakiväärin eteen. Lupaava kaari päättyy jo nousussaan. Harvoin sotaleffassa nousee suru päällimmäiseksi mutta nyt niin käy.
Kyllä, Tämä Tuntematon on hemmetinmoinen.
tulipa pitkä.
sori.
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 15
- Viestit: 20845
- Lauteille: Joulukuu 2007
Tuntematon sotilas 2017
Katselin ensimmäisen jakson ja tosiaankin oli Lehdosta enemmän.
Vihdoinkin ymmärsin sen asennossa seisoskelun kun pommit räjähtelevät. Se taisi puuttua leffasta (?) mutta tässä extendedissä oli mukana. Olen aina pitänyt mustavalkoisen pätkän sitä kohtausta typeränä, kuten nyt koko roskaa muutenkin.
On kyllä siitä antiburanan kokemisesta aika pitkä aika, mutta fiilikseni pätkän kohtauksesta on aina ollut, että vedellään reipasta solttu_ukko huumoria vähän kevennyksenä. Tässä uudessa sarjassa tuli taas vahvasti (ainakin minulle) esiin että se vakavuus on se koko juttu ja demotaan että tällaista pilipalijohtamista ei muuten sitten tänne kaivata. Että katsokaa nyt mitä pelleilyä! Että kohtaus on ikäänkuin koko leffan pääsanoman ytimessä. Ja saattana, se kohtaus oli melko voimakas peräti.
Miten kohtaus toimii kirjassa, eli mitä siinä ajetaan takaa?
Voimistaako Louhiäijä Linnan teemoja, vääristeleekö vai osuuko kohdalleen? Mielipiteitä?
EDIT: Ja jumaleissön, Koskelan rooli tuossa kohtauksessa maalaa sitä pointtia. Kun antaa jätkien itse päättää tarkasta toteutuksesta ja taitavasti operoi ylemmän ja alemman välissä loppuun asti.
Vihdoinkin ymmärsin sen asennossa seisoskelun kun pommit räjähtelevät. Se taisi puuttua leffasta (?) mutta tässä extendedissä oli mukana. Olen aina pitänyt mustavalkoisen pätkän sitä kohtausta typeränä, kuten nyt koko roskaa muutenkin.
On kyllä siitä antiburanan kokemisesta aika pitkä aika, mutta fiilikseni pätkän kohtauksesta on aina ollut, että vedellään reipasta solttu_ukko huumoria vähän kevennyksenä. Tässä uudessa sarjassa tuli taas vahvasti (ainakin minulle) esiin että se vakavuus on se koko juttu ja demotaan että tällaista pilipalijohtamista ei muuten sitten tänne kaivata. Että katsokaa nyt mitä pelleilyä! Että kohtaus on ikäänkuin koko leffan pääsanoman ytimessä. Ja saattana, se kohtaus oli melko voimakas peräti.
Miten kohtaus toimii kirjassa, eli mitä siinä ajetaan takaa?
Voimistaako Louhiäijä Linnan teemoja, vääristeleekö vai osuuko kohdalleen? Mielipiteitä?
EDIT: Ja jumaleissön, Koskelan rooli tuossa kohtauksessa maalaa sitä pointtia. Kun antaa jätkien itse päättää tarkasta toteutuksesta ja taitavasti operoi ylemmän ja alemman välissä loppuun asti.