Lasse Candé kirjoitti:
Aleksi T kirjoitti:
Englanti on kaikinpuolin mulla hallussa kunhan puhumiseen vielä käytän hieman aikaa. Helpottaisi kyllä pitempi reissu jonnekin, jossa joutuisi käyttämään tuota kieltä 24/7, kun ei loputtomiin jaksa yksinään puhua ja hioa lausumista. Tosin yllättävän pitkälle pääsee kielessä puhumatta sitä ikinä kenellekään tai todella harvoin.
Laulat ja räppäät suosikkiesi mukana niin että suun lihakset kramppaa. Vaikeat kohdat moneen kertaan. Sekä brittiä että jenkkiä ja äännät kuten artisti.
Tuosta viimeisestä jossain määrin samaa mieltä. Tuntuisi että puhua pitää, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä että sitä pitäisi tehdä todella paljon, kunhan puhuu omaa äidinkieltään paljon.
Sen sijaan tärkeämpää vaikuttaisi olevan taito ääntää ja hyvän kielen käyttäminen systeemin läpi, eli hyvien juttujen kuuleminen ja lukeminen, jollain tasolla niitä toistaen. (Sen sijaan että itse tunaroi omiaan.) En kyllä yhtään tiedä mikä on asian todellinen laita ja miten paljon riippuu ihmisestä.
Mulla on kännykässä ihan oma soittolista joka kielelle jonka mukana sitten hoilailen mm. Beatlesia.
Latasin myös audion George Carlinin
Modern Man-monologista ja olen sitä jo kuukauden päivät perässä toistellut. Noin haasteellisessa materiaalissa tavoittelen lähinnä sitä flowta, että sanat tulisivat suusta hyvällä tahdilla, kun esim. hitaammat biisit ovat omiaan hiomaan yksityiskohtia lausumisessa. Musiikissa on se hauska puoli, että saattaa mennä helposti puolikin tuntia vain hoilaillessa, eikä ajankulua tahdo edes huomata kunhan musiikki on tarpeeksi kiinnostavaa ja vaihtelevaa.
Googlettamalla "language shadowing" löytyy paljon keskustelua tuosta aiheesta. Ainakin itse tykkään tekniikasta todella paljon ja sitä voi soveltaa musiikin lisäksi lähes mihin tahansa audiopätkään. Jonkin verran olen tv-sarjoista loopannut lyhyitä pätkiä, joita olen toistellut, mutta videon kanssa työskentely on vähän työläämpää ja tykkään kävellä ympäri kämppää höpötellessä, joten vähemmälle on jäänyt.
Mika kirjoitti:
Tuli tuosta hevonkuuseen lähtemisestä mieleeni yksi tapaus. Juttelin ihan taannoin yhden opettajan kanssa, joka oli opetellut perusteiden jälkeen bahasaa ihan vain menemällä Indonesiaan alueelle, jossa kukaan ei puhunut englantia. Se oli pakko opetella kieltä ja nopeasti. Ja se onnistui. Nyt hän meneekin sinne kesäkuussa tyttärensä kanssa, joka on valmistumassa yliopistosta ja tekee gradunsa siellä. Tytär on lukenut bahasaa yliopistossa, mutta isä kuulemma osaa sitä silti paremmin. Pakko on pakko.
Jos on oikeanlainen tyyppi, noin oppii varmasti todella tehokkaasti. Itseäni huolettaa kyllä se, että kielen opiskelu menisi tuossa vaiheessa hauskasta harrastuksesta työksi ja mahdollinen turhautuminen voisi tuhota motivaation kokonaan. Aika paljon löytyy kuitenkin esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat asuneet maassa x 5-10 vuotta oppimatta yhtään mitään paikallisesta kielestä.
Aiheeseen liittyen
Year Without English on ihan mielenkiintoista luettavaa.
I want to announce my next learning project, The Year Without English. The challenge is to live in four countries, learn four languages and attempt to speak zero English for an entire year.
Along this trip I’m going to be accompanied by my good friend, Vat Jaiswal. Vat is also going to be learning all four languages, under the same constraint of not speaking English, even though he has never learned foreign language as an adult.
Together, we want to show an honest record of what the process of full immersion is like. Excitement and burnout, triumphs and embarrassing slip ups, we want to share the experience of what it is like to abandon speaking the language you’re most comfortable with and attempt to learn something strange and new.
