[114_www]http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Su ... 08?ref=rss[/114_www]Suomalaisen punkrockin 30-vuotispäivää on muisteltu jo kahden vuoden ajan niin dokumenttielokuvassa, kirjojen sivuilla kuin keikoilla. Nyt on alkuperäisen musiikin vuoro.
Joose Berglundin kokoama Punk ja Yäk! Suomipunk 1977–1987 ei ole lajissaan ensimmäinen mutta taatusti kattavin.
Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti.
Punk!
Valvoja: Valvoja
- Mika
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 16
- Viestit: 93832
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Tampere
- Etulaji: HIIT, girya
- Sivulajit: pilates, yinjooga
- Takalajit: Tanglang
- Yhteystiedot:
Punk!
Hmm, eikö Ronkainen ole tosiaan vielä ehtinyt aloittaa tästä ketjua...
- mronkain
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 9
- Viestit: 8623
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Roihuvuori
Punk!
Punk on niin kaikkialla etten ole katsonut sen tarvitsevan omaa ketjua...
Tuosta kokoelmasta sen verran, että se on taatusti hyvä hankinta ensimmäiseksi suomipunk-kokoelmaksi, mutta vähän mielikuvitukseton. Yhtään varsinaisesti uutta biisiä ei taida olla, eikä demoja tai livejä. Suurin osa biiseistä on jo jollain kokoelmallakin ollut ja monelta bändiltä on niitä kaikkein tunnetuimpia biisejä mukana.
Mutta ansioksi sanottakoon että hyvä setti kokonaisuutena, kattava, myös HC-osasto edustettuna, kunnon paketti ensimmäiseksi kokoelmaksi ja boksiin liittyville keikoille saatu aika legendaarisia nimiä mukaan, Joose Berglund lisäksi on ainakin itse ollut kuvioissa mukana pitkään, joten mikään puhtaasti kaupallisvetoinen ei projekti ole. Boksia oheistavaroineen en vielä ole nähnyt, joten en tiedä miten pieteetillä se on kasattu/toteutettu.
http://punkboxi.net/" onclick="window.open(this.href);return false;
Itse toivoisin DVD-pakettia suomipunkin historiasta, mutta siinä pitäisi YLEn aktivoitua, siellä suurin osa kuvamatskusta kuitenkin lepää.
Sivukommenttina vielä että mielenkiintoisin punkmatskus löytyy mielestäni itse kuvatuilta nauhoilta, demoilta, live- ja treenikämppänauhoituksilta ja bootlegeiltä. Eikä sitä kamaa kuunnella high end hifilaitteilla...
- Marko
Tuosta kokoelmasta sen verran, että se on taatusti hyvä hankinta ensimmäiseksi suomipunk-kokoelmaksi, mutta vähän mielikuvitukseton. Yhtään varsinaisesti uutta biisiä ei taida olla, eikä demoja tai livejä. Suurin osa biiseistä on jo jollain kokoelmallakin ollut ja monelta bändiltä on niitä kaikkein tunnetuimpia biisejä mukana.
Mutta ansioksi sanottakoon että hyvä setti kokonaisuutena, kattava, myös HC-osasto edustettuna, kunnon paketti ensimmäiseksi kokoelmaksi ja boksiin liittyville keikoille saatu aika legendaarisia nimiä mukaan, Joose Berglund lisäksi on ainakin itse ollut kuvioissa mukana pitkään, joten mikään puhtaasti kaupallisvetoinen ei projekti ole. Boksia oheistavaroineen en vielä ole nähnyt, joten en tiedä miten pieteetillä se on kasattu/toteutettu.
http://punkboxi.net/" onclick="window.open(this.href);return false;
Itse toivoisin DVD-pakettia suomipunkin historiasta, mutta siinä pitäisi YLEn aktivoitua, siellä suurin osa kuvamatskusta kuitenkin lepää.
Sivukommenttina vielä että mielenkiintoisin punkmatskus löytyy mielestäni itse kuvatuilta nauhoilta, demoilta, live- ja treenikämppänauhoituksilta ja bootlegeiltä. Eikä sitä kamaa kuunnella high end hifilaitteilla...
- Marko
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 28
- Viestit: 20822
- Lauteille: Joulukuu 2007
Punk!
Riippuu vähän mistä roikkuu. Itse olen taipuvainen pitämään kaikkea "tee-se-itse-musaa" jonkin sortin punkkina. Eli tällä määritelmällä omassa levyhyllyssä punk lähtee jostain 30-luvun puuvillapeltobluesista.Lasse Candé kirjoitti: Mikä oli maailman ensimmäinen punkbändi?
Tuleeko Punk alunperin Englannista vai USA:sta vai jostain muualta?
Mun omat mielipiteet näistä ovat melko avonaisen kantaaottamatonta sorttia, mutta miten muut asian näkevät?
Sitten taas jos puhutaan punkista ihan musiikkityylinä, niin se ensimmäinen löytyisi varmaan jostakin niistä jenkki autotallibändeistä, jotka yrittivät apinoida Rollareita vaihtelevalla menestyksellä joskus 60-luvulla. Eli Stoogesit, Sonicsit, MC5:set jne.
Ain't no one.
- mronkain
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 9
- Viestit: 8623
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Roihuvuori
Punk!
Koska sana "punk" oli tietääkseni ensimmäisenä käytössä USA:ssa musiikkisuuntausta kuvatessa, sieltä se varmaan tosiaan löytyy. Itse heittäisin että New York Dolls, mutta kyllä nuo Stooges ja MC5 voisivat hyvin olla myös.
Noista vanhin on kai MC5.
Mutta koska olen usein sanonut että kyse ei ole vain musiikista, vaan asenteesta, joku vanhempikin porukka kelpaisi. En vaan osaa sanoa mikä se olisi.
Suomessa Briard, Pelle tai Eput, joista Briard sai levytyksensä ensin ulos, mutta kaksi muutakin oli studiossa samoihin aikoihin.
- Marko
Noista vanhin on kai MC5.
Mutta koska olen usein sanonut että kyse ei ole vain musiikista, vaan asenteesta, joku vanhempikin porukka kelpaisi. En vaan osaa sanoa mikä se olisi.
Suomessa Briard, Pelle tai Eput, joista Briard sai levytyksensä ensin ulos, mutta kaksi muutakin oli studiossa samoihin aikoihin.
- Marko
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 28
- Viestit: 20822
- Lauteille: Joulukuu 2007
Punk!
Mä taas heittäisin että Englanti ja Sex Pistols.
Tiedän tuon tulkinnan ongelmista, mutta se räjäytti pankin. Sex Pistolsilla oli edeltäjiä, mutta niin oli edeltäjilläkin.
Nimiasia ei sinänsä merkkaa välttämättä paljoakaan, koska voisi sanoa että Englannin meininki kuitenkin poikkesi aika paljon USA:n meiningistä, mikä ei siellä ollut läheskään yhtä laaja-alaista. Käsittääkseni Jimi Hendrixin musaakin on sanottu ensimmäisenä Heavy-metalliksi, mutta voisi kai sanoa että on kyse hieman eri asiasta.
Itse sanoisin että punk löi USA:ssa läpi vasta 90-luvulla heti Nirvanan jälkeen, vaikka läpilyövät bändit olivatkin jo aiemmin olemassa. ?Never Mind the Bollocks ei kai koskaan päässyt USA:ssa edes top 100:aan? (kuultua, mutten ole onnistunut tarkistamaan) ja Ramones soitti siellä paljon pienemmille yleisöille kuin esim etelä-Amerikassa. Toisaalta Ramonesin keikka vaikutti kyllä paljon Englannin bändeihin, sanoi ainakin Clashin laulaja ja monet muut. Samaten Ramones on vaikuttanut paljon muuhunkin, mitä punkiksi on kutsuttu.
Mun mielipiteet perustuu paljon jutteluihin vanhojen suomalaisten punkkarien kanssa ja joihinkin dokkareihin ja luettuun, mutta on tietenkin huomattava että Englanti-meininki vaikutti Suomi-meininkiin paljon, joten ei täälläkään ihan puolueettomia olla, jos missään. Kuitenkin, nämä tyypit tiesivät Ramonesin jo silloin mutta ei sitä kuulemma kovin paljoa punkiksi mielletty, vaan enemmän garage-rockiksi. USA:laiset dokkarit taas vetää aina hieman toista linjaa ja sieltähän se aina se virallinen totuus tulee, mikä lopulta hyväksytään. Kyse ei varmaankaan ole niin paljoa ilmiön "omimisesta" kuin siitä että historia riippuu aina paljon kirjoittajan näkökulmasta ja tuntuisikin että siellä pidetään hieman eri skeneä punkina.
90-2000-luvun vaihteessa esim oli hyvinkin yleistä maailmalla (varmaan jenkkilähtöisesti) että nuoret uudemman aallon punkkarit väittivät ettei Sex Pistols ole punkia ollenkaan. Clash kyllä hyväksyttiin.
Mutta toisaalta taas Suomihan on mahdollisesti punkin ykkösmaa, noin ilmiön laajuuden suhteen. Ehkä Punk on suomalaista.
Tiedän tuon tulkinnan ongelmista, mutta se räjäytti pankin. Sex Pistolsilla oli edeltäjiä, mutta niin oli edeltäjilläkin.
Nimiasia ei sinänsä merkkaa välttämättä paljoakaan, koska voisi sanoa että Englannin meininki kuitenkin poikkesi aika paljon USA:n meiningistä, mikä ei siellä ollut läheskään yhtä laaja-alaista. Käsittääkseni Jimi Hendrixin musaakin on sanottu ensimmäisenä Heavy-metalliksi, mutta voisi kai sanoa että on kyse hieman eri asiasta.
Itse sanoisin että punk löi USA:ssa läpi vasta 90-luvulla heti Nirvanan jälkeen, vaikka läpilyövät bändit olivatkin jo aiemmin olemassa. ?Never Mind the Bollocks ei kai koskaan päässyt USA:ssa edes top 100:aan? (kuultua, mutten ole onnistunut tarkistamaan) ja Ramones soitti siellä paljon pienemmille yleisöille kuin esim etelä-Amerikassa. Toisaalta Ramonesin keikka vaikutti kyllä paljon Englannin bändeihin, sanoi ainakin Clashin laulaja ja monet muut. Samaten Ramones on vaikuttanut paljon muuhunkin, mitä punkiksi on kutsuttu.
Mun mielipiteet perustuu paljon jutteluihin vanhojen suomalaisten punkkarien kanssa ja joihinkin dokkareihin ja luettuun, mutta on tietenkin huomattava että Englanti-meininki vaikutti Suomi-meininkiin paljon, joten ei täälläkään ihan puolueettomia olla, jos missään. Kuitenkin, nämä tyypit tiesivät Ramonesin jo silloin mutta ei sitä kuulemma kovin paljoa punkiksi mielletty, vaan enemmän garage-rockiksi. USA:laiset dokkarit taas vetää aina hieman toista linjaa ja sieltähän se aina se virallinen totuus tulee, mikä lopulta hyväksytään. Kyse ei varmaankaan ole niin paljoa ilmiön "omimisesta" kuin siitä että historia riippuu aina paljon kirjoittajan näkökulmasta ja tuntuisikin että siellä pidetään hieman eri skeneä punkina.
90-2000-luvun vaihteessa esim oli hyvinkin yleistä maailmalla (varmaan jenkkilähtöisesti) että nuoret uudemman aallon punkkarit väittivät ettei Sex Pistols ole punkia ollenkaan. Clash kyllä hyväksyttiin.
Mutta toisaalta taas Suomihan on mahdollisesti punkin ykkösmaa, noin ilmiön laajuuden suhteen. Ehkä Punk on suomalaista.
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 2
- Viestit: 4457
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Mushroomland
Punk!
Aika kaikkiruokaisena olen aina ihmetellyt, että kun juttelen "punkkareiden" ja punk-musiikista pitävien kanssa, äärimmäisen harva on tiennyt Bad Brainsin ja Black Flagin. Itse olen aina kuvitellut nuo bändit pioneereiksi, mutta tähän mennessä nuo nimet tunnistaneet voi laskea yhden käden sormilla (poislukien nettikeskustelut).
When facing difficult situations it is best to dash forward bravely and with joy...
Liity Etupotkijaksi!
Luettavaa (ja tykättävää) potkulaisille!
Liity Etupotkijaksi!
Luettavaa (ja tykättävää) potkulaisille!
Punk!
Tulipa tuosta mieleeni kun olin keikalla ehkä vuosi sitten ja juttelin kaverin kanssa bändien välillä. Taustalta alko kova biisi, mikä oli kyllä tutun kuulonen ja molemmat jäi vaan kuuntelemaan. "Mikäs tää nyt olikaan, ei vaan tule mieleen..."
Keikan jälkeen käyty keskustelu netissä (ei varsinaisesti quotattu, en jaksa lokeja kaivaa):
- "Ei #=(%#%(, tajusin muuten mikä se biisi oli."
- "Joo. Niin minäkin."
[painava tauko]
- "Hävettää."
- "Kyllä."
Kyseessä oli meinaan Black Flagin Nervous Breakdown.
Ihme punkkareita kyllä tunnet jossei noi mainitsemasi oo hallussa. Lainausmerkit taitavat olla siis paikallaan (vaikka kukapa sitä menneitä jaksaisi muistella) . Samaan hengenvetoon on kyllä todettava että jenkkiscenen klassikoiden osalta ovat itselle Minor Threat ja Dead Kennedys aina uponneet selkeästi kovemmin. Vaan kyllä se Suomi vetää tämän homman parhaiten - vertaisia löytyy yksittäisiä bändejä lukuunottamatta lähinnä Brasiliasta.
Keikan jälkeen käyty keskustelu netissä (ei varsinaisesti quotattu, en jaksa lokeja kaivaa):
- "Ei #=(%#%(, tajusin muuten mikä se biisi oli."
- "Joo. Niin minäkin."
[painava tauko]
- "Hävettää."
- "Kyllä."
Kyseessä oli meinaan Black Flagin Nervous Breakdown.
Ihme punkkareita kyllä tunnet jossei noi mainitsemasi oo hallussa. Lainausmerkit taitavat olla siis paikallaan (vaikka kukapa sitä menneitä jaksaisi muistella) . Samaan hengenvetoon on kyllä todettava että jenkkiscenen klassikoiden osalta ovat itselle Minor Threat ja Dead Kennedys aina uponneet selkeästi kovemmin. Vaan kyllä se Suomi vetää tämän homman parhaiten - vertaisia löytyy yksittäisiä bändejä lukuunottamatta lähinnä Brasiliasta.
Sein zum Tode.
- mronkain
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 9
- Viestit: 8623
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Roihuvuori
Punk!
Ehkä on syytä vähän valottaa tuota punkin kaikkea muuta kuin selvää maailmaa.
Tietyssä mielessä ekoja punk-bändejä olivat nimen omaan jenkkiläiset MC5, Stooges, Ramones, New York Dolls sun muut. Sana "punk" oli myös siellä päin ensimmäisenä käytössä kuvaamaan tuota musiikkityyliä. Suomalainen alkuaikojen punk voidaan oikeastaan jakaa kolmeen osaan (muistaakseni Mika Saastamoinenkin käytti tätä kirjassaan Parasta lapsille, Mikko Montonenkin on tainnut käyttää samantapaista jakoa) alueellisesti: Helsinki, Tampere ja muut. Helsingissä oli vallalla ns. vakavampihenkinen punk, Pelle, Sehr Schnell (jonka koko tuotanto muuten ilmestyy 5.3. CD:llä), Widows ja tietenkin Briard, joka ennätti ensimmäisenä pukkaamaan sinkkunsa ulos. Tampereella (ja Hämeenlinnassa) oli enemmän huumoripitoista, Ramones-henkistä punkkia. Voisi sanoakin karkeasti että sen juuret olivat USA:ssa, kun taas pääkaupunkiseudun juuret olivat ehkä enemmän englantilaisessa punkissa kuten juuri Sex Pistols, joka ei ehkä ollut ensimmäinen, mutta toi punkin laajempaan tietoisuuteen. Muualla maassa oli sitten vaihtelevasti jompaa kumpaa tai näiden sekoitusta, koko skene oli aika lailla pienimuotoisempaa ja hiljaisempaa.
Brittipunkin musiikillisia juuria löytyy aika paljon reggaesta ja skasta (jamaikalaisia siirtolaisia oli työläiskaupunginosissa paljon).
Jenkeissäkin oli sitten jo aika aikaisessa vaiheessa hardcoreosastoa, Britteihin ja Suomeen se tuli myöhemmin, yleensä puhutaankin 77-punkista (ensimmäinen aalto) ja 82-punkista (HC), sekä Uudesta aallosta, eli post-punkista, jota edustaa tunnetuimpana Suomessa varmaankin Musta paraati.
Kunkin asuinpaikasta, iästä ja henk. koht. seurasta ja makutottumuksista riippuu sitten mikä noista on tuttua ylipäänsä tai ainakin tutuinta. Ja on tietysti tällaisia crossovereita, kuten Lama, joka soitti oikeastaan hardcorea jo 70-luvulla (Bad Brainiakin pidetään toisinaan hardcore-bändinä).
Suomeen punk tuli oikeastaan hyvin tee-se-itse -tavalla kun interrailaavat ja muuten ulkomailla reissaavat porukat toivat levyjä Suomeen ja soittelivat kavereilleen. Laajemmin se löi läpi kun Sex Pistolsin piti tulla Suomeen, mutta YLE erehtyi näyttämään bändiltä pätkän telkkarissa ja kansalaisaktivistit saivat vettä myllyynsä torpedoiden koko hankkeen. Bändi tosin hajosi jo ennen suunniteltua keikkaa, mutta kipinä oli jo syttynyt.
Sitten on tämä uusiopunk, eli tavallaan punkista inspiraationsa saaneet bändit ja samanlaista musiikkia soittavat uudemmat bändit, osalla jopa asenne on erittäin punk. Myös HC-osasto elää edelleen ja voi paksusti. Samoin vanhoja bändejä on kasailtu uudelleen ja lähdetty rundeille. Eli ei se punk mitään kuollut ole, ei edes haiskahda kovin pahalle vielä.
Oma historiani on traaginen, synnyin about 6 vuotta liian myöhään ollakseni toden teolla 77-aallossa mukana, hurahdin siihen jälkijunassa 80-luvun puolivälissä, jolloin kukaan ei edes pitänyt punkkarina lyhyet hiukset pystyssä hiihtävää fakkutakkista tyyppiä, hardcorekin alkoi olla jo kotiutunut ja punkkarilla tarkoitettiin yleensä puolimetrisellä keesillä ja 15 kilon niittinahkarotsilla varustettua kilju-/sorbus/sekakäyttäjäpunkkia (apuri), jollainen en ollut. Vaikka musiikki jossain määrin kolahtikin (Lama, Terveet kädet yms.) vanhempi 77-kama oli enemmän makuuni, samoin kuin uusi aalto. Nyt olen tässä elänyt jonkinlaista renesanssia asian kanssa, enemmän aatteellisella tasolla kuin silloin aikoinaan, varsinkin Elmun ja Lepakon vaiheet kiinnostavat ja olisi ollut pirun hauskaa olla niissä mukana tosissaan, mutta kun Lepakko vallattiin oli 10-vuotias. Siinä vaiheessa kun ensimmäistä kertaa kävin siellä, se oli aika levoton paikka ja myöhempinä aikoina sitten taas aika... kaupallistunut kuppiloineen, tapahtumineen sun muineen. Silti pidän aika isona yhteiskuntarikoksena sitä miten sille kävi.
- Marko
Tietyssä mielessä ekoja punk-bändejä olivat nimen omaan jenkkiläiset MC5, Stooges, Ramones, New York Dolls sun muut. Sana "punk" oli myös siellä päin ensimmäisenä käytössä kuvaamaan tuota musiikkityyliä. Suomalainen alkuaikojen punk voidaan oikeastaan jakaa kolmeen osaan (muistaakseni Mika Saastamoinenkin käytti tätä kirjassaan Parasta lapsille, Mikko Montonenkin on tainnut käyttää samantapaista jakoa) alueellisesti: Helsinki, Tampere ja muut. Helsingissä oli vallalla ns. vakavampihenkinen punk, Pelle, Sehr Schnell (jonka koko tuotanto muuten ilmestyy 5.3. CD:llä), Widows ja tietenkin Briard, joka ennätti ensimmäisenä pukkaamaan sinkkunsa ulos. Tampereella (ja Hämeenlinnassa) oli enemmän huumoripitoista, Ramones-henkistä punkkia. Voisi sanoakin karkeasti että sen juuret olivat USA:ssa, kun taas pääkaupunkiseudun juuret olivat ehkä enemmän englantilaisessa punkissa kuten juuri Sex Pistols, joka ei ehkä ollut ensimmäinen, mutta toi punkin laajempaan tietoisuuteen. Muualla maassa oli sitten vaihtelevasti jompaa kumpaa tai näiden sekoitusta, koko skene oli aika lailla pienimuotoisempaa ja hiljaisempaa.
Brittipunkin musiikillisia juuria löytyy aika paljon reggaesta ja skasta (jamaikalaisia siirtolaisia oli työläiskaupunginosissa paljon).
Jenkeissäkin oli sitten jo aika aikaisessa vaiheessa hardcoreosastoa, Britteihin ja Suomeen se tuli myöhemmin, yleensä puhutaankin 77-punkista (ensimmäinen aalto) ja 82-punkista (HC), sekä Uudesta aallosta, eli post-punkista, jota edustaa tunnetuimpana Suomessa varmaankin Musta paraati.
Kunkin asuinpaikasta, iästä ja henk. koht. seurasta ja makutottumuksista riippuu sitten mikä noista on tuttua ylipäänsä tai ainakin tutuinta. Ja on tietysti tällaisia crossovereita, kuten Lama, joka soitti oikeastaan hardcorea jo 70-luvulla (Bad Brainiakin pidetään toisinaan hardcore-bändinä).
Suomeen punk tuli oikeastaan hyvin tee-se-itse -tavalla kun interrailaavat ja muuten ulkomailla reissaavat porukat toivat levyjä Suomeen ja soittelivat kavereilleen. Laajemmin se löi läpi kun Sex Pistolsin piti tulla Suomeen, mutta YLE erehtyi näyttämään bändiltä pätkän telkkarissa ja kansalaisaktivistit saivat vettä myllyynsä torpedoiden koko hankkeen. Bändi tosin hajosi jo ennen suunniteltua keikkaa, mutta kipinä oli jo syttynyt.
Sitten on tämä uusiopunk, eli tavallaan punkista inspiraationsa saaneet bändit ja samanlaista musiikkia soittavat uudemmat bändit, osalla jopa asenne on erittäin punk. Myös HC-osasto elää edelleen ja voi paksusti. Samoin vanhoja bändejä on kasailtu uudelleen ja lähdetty rundeille. Eli ei se punk mitään kuollut ole, ei edes haiskahda kovin pahalle vielä.
Oma historiani on traaginen, synnyin about 6 vuotta liian myöhään ollakseni toden teolla 77-aallossa mukana, hurahdin siihen jälkijunassa 80-luvun puolivälissä, jolloin kukaan ei edes pitänyt punkkarina lyhyet hiukset pystyssä hiihtävää fakkutakkista tyyppiä, hardcorekin alkoi olla jo kotiutunut ja punkkarilla tarkoitettiin yleensä puolimetrisellä keesillä ja 15 kilon niittinahkarotsilla varustettua kilju-/sorbus/sekakäyttäjäpunkkia (apuri), jollainen en ollut. Vaikka musiikki jossain määrin kolahtikin (Lama, Terveet kädet yms.) vanhempi 77-kama oli enemmän makuuni, samoin kuin uusi aalto. Nyt olen tässä elänyt jonkinlaista renesanssia asian kanssa, enemmän aatteellisella tasolla kuin silloin aikoinaan, varsinkin Elmun ja Lepakon vaiheet kiinnostavat ja olisi ollut pirun hauskaa olla niissä mukana tosissaan, mutta kun Lepakko vallattiin oli 10-vuotias. Siinä vaiheessa kun ensimmäistä kertaa kävin siellä, se oli aika levoton paikka ja myöhempinä aikoina sitten taas aika... kaupallistunut kuppiloineen, tapahtumineen sun muineen. Silti pidän aika isona yhteiskuntarikoksena sitä miten sille kävi.
- Marko
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 28
- Viestit: 20822
- Lauteille: Joulukuu 2007
Punk!
Todella hyvää tarinointia mronkain:lta!
Joku 70-luvun nuori voisi kertoa lisää Suomen sen aikaisista kuvioista ja muutenkin...
Itse olen syntynyt 82, joten olin 16 vuonna 98. Se oli hyvä aika syntyä 90-luvun jenkkipunkkia silmälläpitäen, joskin pari vuotta aiemmin olisi ollut ideaali. Koska kuitenkin se musa oli sitä mitä nuorena lähinnä kuuntelin, voisin hieman kertoa siitä, näin mielikuvien perusteella.
Selkeitä esikuvia oli Clash, Ramones, 80-luvun HC, 50-60-lukujen musa jne. Esikuvia oli myös monille ekat tätä aaltoa edustavat bändit. Ehkäpä näkyvimpiä bändejä noin, kun mietitään eri alatyylejä, oli Rancid, Bad Religion, NOFX, Green Day, Offspring. Selkeästi Ramonesin linjoilla olevat bändit eivät tälle kuuluisuusasteelle päässeet, mutta mainitaan nyt Screeching Weasel ja Suomessakin Green Daytä lämppäämässä käynyt Riverdales. Näissä oli hieman sitä fiftarimeininkiäkin. Tärkeitä levy-yhtiöitä oli esim Epitaph (Bad Religion, NOFX, Offspring...), Lookout Records (Green Day, Operation Ivy, Screeching Weasel...) ja Fat Wreck Chords (NOFX, No Use For A Name, Lag Wagon...) ja myöhemmin monet bändien keulakuvat perustivat omia levy-yhtiöitään, joita nämäkin paljolti ovat.
Esimerkiksi Bad Religion ja Operation Ivy olivat tärkeitä bändejä vaikutuksensa takia. Operation Ivystä lähti sen hajottua 90-luvun aivan alussa Rancidin perustajia ja Bad Religion on esim Offspringille ja NOFX:lle tärkeä esikuva. Green Day veti pirteää musaa, missä ehkäpä merkittävimmät vaikuttimet löytyy 60-luvulta, vaikkakin musansa muistuttaa myös joitain 70-luvun punkbändejä jossain määrin. NOFX on todella selkeä bändi monien uudempien vaikuttimena ja Offspring oli todella suosittu. Täytyy myös hehkuttaa Offspringin ja Epitaphin saavutusta Smashin suhteen. Se oli sitä DIY-henkeä parhaimmillaan, jopa maailmanlaajuisesti. Taisi Smash viettää joitain viikkoja suomenkin listaykkösenä ja varmaan vuoden listalla. Tämä indie-levy-yhtiöltä ja bändiltä joka ei ollut valmiiksi suosittu.
Oma suosikkimusani on siellä juuri ennen kuin Green Day löi läpi, olleissa kuvioissa. Monet bändit olivat jo siinä vaiheessa hiton hyviä, mutta tekemisessä oli sellainen sopiva vapautuneisuus jne, kun eivät vielä olleet kovin suosittuja. Myös aivan 90-luvun lopulle saakka tehtiin paljon hyviä levyjä, mutta vuosituhannen vaihteessa joko itse vanhenin tai nämä uudemmat bändit, joilla oli näitä mainitsemiani esikuvina, eivät juurikaan lämmittäneet.
Yleisestikin 90-luvulla oli hitosti hyviä bändejä heti sen perään kun Nirvana löi läpi. On aina hienoa, kun musiikkimarkkinat vääristyvät liialliseen varman päälle pelaamiseen ja sitten huomataan että maailmaan mahtuukin monenlaista tavaraa. Itse en usko että punk tulee lyömään läpi enää pitkiin aikoihin, vaan ikäänkuin paikallaan poljetaan. Nyt on muutenkin niin monipuolisesti musaa, että mitään vastaavia läpilyöntejä ei tarvita vähään aikaan. Punk on jo lyönyt läpi Briteissä ja USA:ssa, molemmissa kerran, joten skenet ovat jo olemassa. Jos ne tästä lähes kuolevat ja musiikki alkaa maailmalla polkemaan pahasti paikallaan, katsotaan sitten uudestaan. Mutta minkälainen punk sieltä nousee, sitä ei voi arvata. Mutta ennen kuin punk voi nousta, sen pitää mennä maan alle.
Tuossa nyt kirjoittelin lähinnä sellaisista bändeistä joita olen itse kuunnellut ja tämä keskittyy paljolti länsirannikolle. Valitettavasti en osaa sanoa NYC-HC:stä tai emosta juuri mitään. Ehkä joku muu voi hoitaa sen puolen.
Ja olkaa toki eri mieltä...
Joku 70-luvun nuori voisi kertoa lisää Suomen sen aikaisista kuvioista ja muutenkin...
Itse olen syntynyt 82, joten olin 16 vuonna 98. Se oli hyvä aika syntyä 90-luvun jenkkipunkkia silmälläpitäen, joskin pari vuotta aiemmin olisi ollut ideaali. Koska kuitenkin se musa oli sitä mitä nuorena lähinnä kuuntelin, voisin hieman kertoa siitä, näin mielikuvien perusteella.
Selkeitä esikuvia oli Clash, Ramones, 80-luvun HC, 50-60-lukujen musa jne. Esikuvia oli myös monille ekat tätä aaltoa edustavat bändit. Ehkäpä näkyvimpiä bändejä noin, kun mietitään eri alatyylejä, oli Rancid, Bad Religion, NOFX, Green Day, Offspring. Selkeästi Ramonesin linjoilla olevat bändit eivät tälle kuuluisuusasteelle päässeet, mutta mainitaan nyt Screeching Weasel ja Suomessakin Green Daytä lämppäämässä käynyt Riverdales. Näissä oli hieman sitä fiftarimeininkiäkin. Tärkeitä levy-yhtiöitä oli esim Epitaph (Bad Religion, NOFX, Offspring...), Lookout Records (Green Day, Operation Ivy, Screeching Weasel...) ja Fat Wreck Chords (NOFX, No Use For A Name, Lag Wagon...) ja myöhemmin monet bändien keulakuvat perustivat omia levy-yhtiöitään, joita nämäkin paljolti ovat.
Esimerkiksi Bad Religion ja Operation Ivy olivat tärkeitä bändejä vaikutuksensa takia. Operation Ivystä lähti sen hajottua 90-luvun aivan alussa Rancidin perustajia ja Bad Religion on esim Offspringille ja NOFX:lle tärkeä esikuva. Green Day veti pirteää musaa, missä ehkäpä merkittävimmät vaikuttimet löytyy 60-luvulta, vaikkakin musansa muistuttaa myös joitain 70-luvun punkbändejä jossain määrin. NOFX on todella selkeä bändi monien uudempien vaikuttimena ja Offspring oli todella suosittu. Täytyy myös hehkuttaa Offspringin ja Epitaphin saavutusta Smashin suhteen. Se oli sitä DIY-henkeä parhaimmillaan, jopa maailmanlaajuisesti. Taisi Smash viettää joitain viikkoja suomenkin listaykkösenä ja varmaan vuoden listalla. Tämä indie-levy-yhtiöltä ja bändiltä joka ei ollut valmiiksi suosittu.
Oma suosikkimusani on siellä juuri ennen kuin Green Day löi läpi, olleissa kuvioissa. Monet bändit olivat jo siinä vaiheessa hiton hyviä, mutta tekemisessä oli sellainen sopiva vapautuneisuus jne, kun eivät vielä olleet kovin suosittuja. Myös aivan 90-luvun lopulle saakka tehtiin paljon hyviä levyjä, mutta vuosituhannen vaihteessa joko itse vanhenin tai nämä uudemmat bändit, joilla oli näitä mainitsemiani esikuvina, eivät juurikaan lämmittäneet.
Yleisestikin 90-luvulla oli hitosti hyviä bändejä heti sen perään kun Nirvana löi läpi. On aina hienoa, kun musiikkimarkkinat vääristyvät liialliseen varman päälle pelaamiseen ja sitten huomataan että maailmaan mahtuukin monenlaista tavaraa. Itse en usko että punk tulee lyömään läpi enää pitkiin aikoihin, vaan ikäänkuin paikallaan poljetaan. Nyt on muutenkin niin monipuolisesti musaa, että mitään vastaavia läpilyöntejä ei tarvita vähään aikaan. Punk on jo lyönyt läpi Briteissä ja USA:ssa, molemmissa kerran, joten skenet ovat jo olemassa. Jos ne tästä lähes kuolevat ja musiikki alkaa maailmalla polkemaan pahasti paikallaan, katsotaan sitten uudestaan. Mutta minkälainen punk sieltä nousee, sitä ei voi arvata. Mutta ennen kuin punk voi nousta, sen pitää mennä maan alle.
Tuossa nyt kirjoittelin lähinnä sellaisista bändeistä joita olen itse kuunnellut ja tämä keskittyy paljolti länsirannikolle. Valitettavasti en osaa sanoa NYC-HC:stä tai emosta juuri mitään. Ehkä joku muu voi hoitaa sen puolen.
Ja olkaa toki eri mieltä...
- Jussi Häkkinen
- päähänpotkija
- Viestit tässä aiheessa: 3
- Viestit: 19092
- Lauteille: Helmikuu 2005
Punk!
Smashissa oli hauskaa se, että varsinainen "rysähdys" tuli hyvän aikaa levyn julkaisun jälkeen.Lasse Candé kirjoitti: Täytyy myös hehkuttaa Offspringin ja Epitaphin saavutusta Smashin suhteen. Se oli sitä DIY-henkeä parhaimmillaan, jopa maailmanlaajuisesti. Taisi Smash viettää joitain viikkoja suomenkin listaykkösenä ja varmaan vuoden listalla. Tämä indie-levy-yhtiöltä ja bändiltä joka ei ollut valmiiksi suosittu.
Aiempi levy, Ignition, oli myöskin sangen kelvokas ja etenkin skeitti- ja snoukkapiireissä suosiota nauttinut.
[video][/video]
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Lauteilla
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 71 kurkkijaa