Punk!

[YJT]

Joo, jos sinne lähtee pärjäämistarkoituksessa, niin on ihan turhaa lähteä samalla biisillä kuin kaikki muutkin. Tai kyllähän se Marion tuli Tipitiillä kai kahdeksanneksi...

[Mika]

Miä en oikein tiedä miten tähän kohuun pitäs suhtautua. Tavallaaan toki hieno juttu ja kun miettii millasilla vedoilla on aiempina vuosina osalistututtu niiin rima on aika matalalla aina ollut..plus millasilla siellä on kansainvälisesti pärjätty.

Siltikin, mulla ainakin herää mieleen se kysymys, että jos ko. orkesterin jäsenet ei olis kehitysvammaisia niiin olisko voitto tullut tuollaisella vedolla?

Tätä voi lähestyä muutamasta eri näkökulmasta.

1) Punk ei ole koskaan ollut tunnettu soittotaidosta tai edes hyvistä melodioista. Poikkeuksia tietysti on, ja niitä nyt lähinnä itsekin kuuntelen. Punkissa kuitenkin tärkeintä on asenne.

2) Euroviisut on teatteria. Musiikillisesti sitä ei liene koskaan arvostettu.

3) Edelliset kohdat muistaen on hienoa, kun ihmiset osaavat olla sen verran sydämellisiä, että tällainen äänestystulos on mahdollista (tässä kannattaa ehkä muistaa myös tämä ketju).

[MarkkuT]

Jari Tervo kommentoi minusta aika osuvasti tätä:

Somekansa on jo ehtinyt tuskailla, että tuskinpa Pertti Kurikan Nimipäiviä olisi lähetetty Suomen edustajaksi, jos Aina mun pitää -kappaleen olisivat esittäneet kehitysvammattomat miehet. Kehitysvamma on siis tässä mielenkiintoisessa ajattelussa arveluttava ulkomusiikillinen etu.

Entä ovatko euroviisujen kuusikymmentävuotisen historian aikana saaneet ulkomusiikillista etua ne sadat seksikkäät naiset ja miehet, jotka ovat niukoissa ja tiukoissa vaatteissa kiemurrellen lauluja laulaneet? Tietysti ovat. Aivan jokaisessa kisassa ja kaikki ovat pitäneet sitä itsestään selvänä. Euroviisuissa ulkomusiikilliset ansiot ovat yhtä tärkeitä kuin musiikilliset.

Euroviisukappaleet ovat kokonaisteoksia. Olisiko Lordi voittanut Hard Rock Hallelujallaan hirviömaskittomin kasvoin? Tuskin. Olisiko viimevuotinen Rise Like A Phoenix menestynyt, jos kappaleen olisi esittänyt parrakkaalta naiselta vaikuttavan drag-artistin sijaan yksi smokkiin pukeutunut salzburgilainen Horst. No ei olisi menestynyt.

http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_aina_mun_pitaa/7838362

[Mika]

Oi niitä aikoja...

Malja raivasi Lahdessa punkkia tunnetuksi, mutta raivasipa itsensä myös kahnauksiin poliisien kanssa. Erään kerran kahnaa syntyi Mukkulan rannassa järjestetyllä festivaalilla. Maljan bändin esitys päättyi siihen, että punkkarit juoksivat poliisia karkuun kaislikossa.

– Ihmiset eivät tykänneet esiintymisestämme tai kielenkäytöstämme ja joku soitti poliisit.

Poliisipartioita tuli paikalle yhden tai kahden auton sijaan useita.

– Me juostiin siellä pollareita karkuun pitkin Vesijärven rannan kaislikoita, Malja muistelee.

Pakomatkasta huolimatta kutsu kuulusteluun tuli perästä. Myös sakot rapsahtivat.

– Meidän julkinen esiintyminen oli jotenkin paheksuttavaa. Neljä viikkoa myöhemmin olin katsomassa edesmenneen taiteilija Juice Leskisen keikkaa Lahdessa. Leskisen kielenkäyttö oli ainakin 10 kertaa rankempaa kuin meidän, mutta kukaan ei poliiseja soittanut, Malja vertaa.

Entinen punkkari, nykyinen poliisi Kari Kajala ei itsekään täysin välttynyt aktiivisen punkkariuden aikana yhteenotoilta virkavallan kanssa. Kajala soitti Sleepy Sleepersissä vuoden.

– Pojat joutuivat paljon enemmän tekemisiin poliisin kanssa lähtöni jälkeen 70-luvun lopussa, silloin kun ei tullut huvilupaa esiintyä Lahdessa, Kajala huomauttaa.

Niittitakissa arkkuun? Tosipunkkari ei keski-ikäisty | Yle Uutiset | yle.fi
http://yle.fi/uutiset/niittitakissa_ark ... ty/8007446" onclick="window.open(this.href);return false;

[fudo]

Mielenkiintoinen Pertti Kurikan Nimipäivät -artikkeli viime vuodelta: http://issuu.com/uljas_lehti/docs/uljas39/12" onclick="window.open(this.href);return false;

En ole koskaan nähnyt tai kuullut PKN:n esiintyvän. Täytynee korjata tilanne ennen kuin lopettavat.

Poikani ilmoitti viitisen vuotta sitten Provinssirockista kotiin tullessaan, että viikonlopun parhaan keikan heitti PKN. En muista yhtään, mitä muita bändejä Provinssissa silloin oli.

[Jorge]

Yli-Salomäki on arvostettu klassisen musiikin säveltäjä, jota Helsingin Sanomien musiikkikriitikko on kehunut ”moderniksi kauneudenpalvojaksi, joka viihtyy rauhallisissa sävelmaisemissa, ja joka rakastaa pehmeästi leijuvia ja häilähteleviä lyyrisiä sointeja.”

2000-luvun alusta alkaen Yli-Salomäen sävellysteoksia on esitetty ympäri maailman. Sävellystyön ohella hän esittelee kausiluontoisesti suomalaista nykymusiikkia Ylellä ja tekee musiikkikritiikkejä.

Hän on tehnyt myös toisenlaista musiikkia, aina 1990-luvun alusta alkaen. Nimittäin hc-punkkia, yhtyeessä nimeltä Puhelinkoppi

http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art- ... 15407.html" onclick="window.open(this.href);return false;

[video][/video]

[MarkkuT]

Luin tuon Jorgen laittaman jutun, mutten sitä silloin jaksanut puhelimella kommentoida.

Puhelinkoppia tuli 90-luvulla kuunneltua. En tosiaankaan tiennyt, että kaverilla on tuollainen tausta. Ihan loistava juttu!

Tämähän se "hittibiisi" taisi silloin olla:
[youtube][/youtube]

Tämä "Hjuoramummot täynnä pyhää henkeä":kin on jäänyt mieleen. "Hampaaton suu kjyrrpään tukehtuu...":
[youtube][/youtube]

[MarkkuT]

Kyllä vieläkin jaksoi kokonaisen 15-minuuttisen levyn kuunnella alusta loppuun. Näin 25 vuotta myöhemmin paras kappale oli mielestäni tuo viimeinen eli "Pikakelaaja":

https://youtu.be/338d5cjrO2o?t=851

[Lasse Candé]

Biisisanoitusketjussa tuli punkvääntöä, niin laitan kopion täysin samasta tekstistä tänne, missä asiasta on parempi jatkaa, jos sun lysti on.

Sen ketjun linkki on
https://potku.net/forum/viewtopic.php?f=21&t=22524



Mutta sitten asiaan:

Olemme edelleen erimielisiä siitä, kuinka punkia tuo länsirannikon meininki oikeastaan on.... Mutta ei se mitään; tarttuvia ralleja noilla Green Daylla, Offspringilla jne. on.

En muista mihin saakka ollaan päädytty, milloin ja missä , mutta itse näen punkin aaltoina sekä toisaalta alakulttuurina näiden välillä. Oikeastaan vähän hankala yleistää kun aaltoja on kai ollut kaksi: yksi brittivetoinen 70-luvun lopulla ja yksi jenkkivetoinen 90-luvulla. Vieläpä niin, että se brittivetoinen käynnistyi osin myös jenkeissä, mutta jäi siellä pieneksi jutuksi ja sitten alakulttuuri eli vähän joka puolella heikkona, myös jenkeissä. Ja sitten tietyllä tapaa tästä perinteestä nousi toinen aalto.

Nyt sekä briteillä että jenkeillä on ollut omat aaltonsa ja ne ovat merkittävimmät täällä näkyvät vaikutinmaat: jonkin muun maan meiningit eivät kovin helpolla käynnistä mitään länsimaailmanlaajuisesti relevanttia niin, että sen setin painopiste ei siirry näihin maihin.

Ei mitään käryä minkälainen seuraava punk-aalto tulee olemaan eikä edes että voiko sellaista enää ylipäätään syntyä. Vuosituhannen vaihdetta leimasi genrejen sekoittuminen ja sen jälkeen on todella vaikea enää edes paikantaa mitään merkittävää ilmiötä. Enemmänkin kaikki kehittynyt tasaisesti ja kaikki buumit ovat joko laimeita tai lyhytkestoisia.

Jenkkipunkaalto kuitenkin ponnisti jostakin mikä oli jo olemassa ja pyöri omissa skeneissään siinä omassa laajuudessaan melko hyvin. Kun Nirvanan vanavedessä sitten Offspring ja Green Day löivät läpi, niin me suomalaisetkin voitiin bongailla skenen hyviä bändejä levy-yhtiöiden kautta. Tämä aalto oli todellinen piristysruiske, mikä näkyi vaikkapa American Pie -leffoissa ja vastaavissa, joissa oli musaa mikä oli ikäänkuin laimennettua skeittipunkkia. Karkeasti NOFXin ja Weezerin sekoitusta, mutta nössömpää.

Silloin jo minäkin aloin olla liian vanha sille touhulle, mutta itseäni 5-10 vuotta nuoremmat saattoivat mieltää tällaisen punkiksi. Ehkä olin väärässä ja ehkä näkemykselläni läpilyövistä aalloista ja alakulttuurista ei ole sen enempää relevanssia, kuin että joku aikansa tuote laukoo tällaisia. Offspring löi läpi Epitaphilta samaan aikaan kuin Green Day isolta levy-yhtiöltä. Sex Pistols oli vahvasti aloittamassa aaltoa ja myi runsaasti. Myyvyys ei automaattisesti ole pois punkista, mutta jos kierrättää laimennettua settiä katetussa pöydässä, on jo syytä olla epäileväinen. Kuolihan se punk siitä 70-luvun punk-aallostakin, vaikkakin enemmän bändiensä itsensä toimesta, esim Eppu Normaalin ja Clashin. Erityisesti voin kuitenkin ymmärtää, että kun minä aloin vuosituhannen vaihteessa rajailemaan bändejä punkin ulkopuolelle, tämä oli täysin samaa settiä mitä jo ennen 90-luvun aaltoa täysikäisiksi päätyneet tekivät näiden bändien kanssa.

Kyseinen aalto kuitenkin nosti vaikkapa juuri mainitun Screeching Weaselin sille julkisuustasolle mille se voi päätyä ja tuskin kukaan (?) kyseenalaistaa vaikkapa avausviestissä olevan "What We Hate":n punkkiutta.

[Jorge]

No joo, eihän se suosio ihan suoraan tarkoita, että musa ei olisi punkia.
Mutta, mutta... ainakin omasta mielestäni punk on aina jollain tavalla angstista meteliä, ja jos se ei ärsytä ja järkytä oikein ketään, niin se alkaa olemaan jo jotain muuta.

The Offspring ja Green Day perustettiin jo kasariluvulla, jolloin ilmeisesti olivat enemmän tuollaista ahdistuksen huutamista, mutta joskus -94, kun tulivat maailmanmaineeseen, touhu oli muuttunut jo railakkaaksi bilemusaksi.

Nirvanassa tuo ahdistus kyllä näkyi ja kuului, ja se oli jotain uutta ja totutusta poikkeavaa, joten siitä punk- pisteet. Toisaalta, Nirvana oli liian taidetta (siis oikeaa) ja kaverit liian hyviä muusikoita - vaikka ilmeisesen tietoisesti mentiinkin biisinkirjoitus ennen soittotaidon esittelyä- prioriteetilla. Siis siksi uusi genre, grunge, jonka muutkin edustajat sopivat aika lailla noihin määritelmiin.

[Lasse Candé]

Green Day on ollut alusta lähtien pop-punkia ja sanoitusten teemat nuoren arkea. Offspringilla oli enemmän kantaaottavuutta, mutta myös paljon muuta.

Olen osin samaa mieltä tuosta angstipointista ja ärsyttämisestä. Jostakusta täysin musiikin ulkopuolisestakin on saatettu sanoa että on aika punk. Voisin läpällä sanoa näin vaikka Seppo Rädystä.

Siinä mielessä voi ajatella, että nuo pointit vahvistaa sitä "statusta". Tai toisaalta kantaaottavuus.

Se ei kuitenkaan ole koko kuva. Esim Ramonesin punkkius tulee omasta mielestäni paljolti musiikkityylistä ja energisyydestä. Punk oli molemmissa aalloissaan myös musiikillinen kapina ja sellainen, joka sai nuoret näkemään itsensä jollakin tavalla vaihtoehtona jollekin joka koetaan tylsäksi normiksi ja joka sivuuttaa nuoret. Tässä kehityksessä olivat myös popimmat punkbändit mukana.

Täysin toinen juttunsa on se, että 90-luvun punkin tekijät ovat olleet parempia musassa noin niinkuin ylöjään. Toki Ramonesilla linjalla vetelevistä ei ole tarvittu samaa kuin mitä vaikkapa NOFX demosi jo ennen punkin läpilyömistä.

Se täytyy hyväksyä, että 90-luvun aalto oli omanlaisensa. Oliko se tai jotkut sen bändit punkia, vaatii pohdintaa siitä, että minkälaiset asiat olivat yhteisiä aaltojen välillä ja mitkä bändit rajataan ilmiön ulkopuolelle. Itse näen vaikkapa juuri Green Dayn ja Offspringin kuuluneen kiinteästi aaltoon ja aallon olleen punkia. Siinä oli tiettyä ironiaa, kun aalto loi 80-lukua fiilisteleviä punkkareita, jotka määrittelivät aallon bändeistä about kaikki muut hyvät paitsi Rancidin ulos punkista. Suhteessa näihin me oltiin ainakin punk, koska meitä ei kiinnostanut kyseiset punkpoliisit, jotka ostivat auktoriteettinsa kerjäämällä mutsilta vaatteet ja kuuntelemalla pakolla passkaa musaa ja omaksuen kaikki oikeat mielipiteet. Ja vähän hassusti meitä kiinnosti olla määrittelemättä itseämme punkiksi, koska oltiin niin spesiaaleja ja yksilöllisiä.

[Kari Aittomäki]

Mun mielestä ysäriversiointi oli niinku-punkkia.
Ei varsinaisesti sitä räkäistä kapinameteliä vaan osaavien sällien ränttä-asennetta.
Siksipä niissä oli ideaa ja miltei joka juttua saattaa kuunnella, ihan musiikkina.
Grunge käytti punkkia niinku lahjakas ja ahkera treenaaja käyttää horppaa, boostina. Enemmän ja paremmin.
Tulos oli tavattoman mukavaa ja monitasoista.. niin, musiikkia.

Alkupunkki oli useimmiten aivan kauheaa, pelkkää mökää.
Mutta studiossa se keskiö sitte löytyi, esim Sexpistolsen biisit on loistavaa rokkia. Kun keikutaan tiukkuuden paremmalla puolella.
Ramones oli ennenkaikkea tiukkaa, niinku osaava mutta varsinaisesti treenaamaton nyrkkitappelija hoitais tilanteen, itsekin osumia ottaen.

Mutta niinhän siinäkin kävi että punkkarit oppi soittaan ja väsähti rähisemiseen.
Siksi punkkijuttujen elonkaari on lyhyt. Joko loppu on surkee tai sitte mennään musiikkiin.

Hyvä esimerkki minusta on tää:



Tässä ei ole musiikillisesti punkkia oikeestaan enää vaan pinnan alla, aika hienosti vielä.
Esimerkiksi noin herkäntarkkaa rumpalointia.. harvinaista namia.
Tossa se punk asuu sanomassa.
Niinku oikeassa punkissa pitääkin.

"Mä en tee mitä te käskette."

Ja siinä on se Juttu. Minusta.

[Mika]

Minun on jo hetki pitänyt kirjoittaa tähän ketjuun - ja kirjoitankin pian - mutta nyt tuon vain uutisen länsinaapurimme ylpeyden Viagra Boysin tänään julkaistavan uuden albumin julkaisukeikasta, joka on kaikille ilmainen.

Keikka alkaa klo 21.00 Suomen aikaa.

[Paanari]

Aus, kauntteri tulloo, kuin ulva pohjanmaalle.. kele mää neuvottele...

tana....
Jaska

[Paanari]

Notta Mika,
tyhmä jeesuspunavihriäpunkkari..
jotain sääki tiiijät
Anteeksi pyyntöni

Jaska