Okay, back in business... Onpa aika tovi jo keskustelusta, vaan koitetaanpa vähän elvyttää kun jäi kesken (pahoitteluni siitä).
Alioppilas kirjoitti:
Torsti Toivola kirjoitti:
Mitä tulee sotilaiden taustoihin, löysin vähän faktatietoa asiasta, vaikkakin myöhemmältä ajalta. 1700-luvun lopulta löytyy selvitettyä tietoa Eurajoen, Ikaalisten ja Loimaan kunnista. Noin puolista 875 ruotusotilaan vanhemmista ei ole kyetty selvittämään taustoja, mutta selvitetyistä 43% on ruotusotilaiden poikia, 29% talollisten, ja loput 5%:n tai alle ryhmissä muista rahvaan taustoista, 3% sellaisia jotka paremmista taustoista (Jari Niemelä). En näe syitä miksi tilastot olisivat erityisen poikkeavia vaikka ovatkin tuoreempia. Valtaosa seuraa isiensä jalanjälkiä? Ja seuraaksi suurin ryhmä tulee talollisista, sotilaita "paremmista piireistä"? Eli kyllä sotilaiksi on ollut halukkaita, toki rauhanaikana aina enemmän.
Kertovatko nämä tilastot, että sotilaiksi on ollut halukkaita, vai että sotilaita on tarvittu paljon?
Kyllähän tuo nimenomaan viittaa siihen, että halukkaita sotilaiksi on ollut, muutenhan juurikin köyhemmän rahvaan osa olisi surempi. Toki voi olla niin, että kaikkein köyhimmät väenosat eivät ole ainakaan huonoimpina aikoina olleet kuntonsa puolesta kelvollisia rulliin.
Alioppilas kirjoitti:
Torsti Toivola kirjoitti:
Voipi hyvinkin olla että tuo brutaalius oli yksi syy Ruotsi-Suomen sotilaalliseen menestykseen.
Muut armeijat olivat ihan yhtä brutaaleja.
Olivatko todella? Itse näen palkkasoturiteoriassa jonkin verran potentiaalia.
Alioppilas kirjoitti:
Torsti Toivola kirjoitti:
Jääneet sotilaiksi? Hakkapeliitathan olivat sotilaita Suomessakin. Myöhempi ruotuväkilaitoshan perustettiin nimenomaan ammattisotilaiden palkkausjärjestelmäksi (tosin palkanmaksu viljeltävänä maana johti siihen, että rauhan aikana miehet olivat lähestulkoon kuin torppareita).
Vaan myönnettävähen se on, että on kai sitä voinut pätevä mies voinut oikein pyytää päästä sotimaan aina kun mahdollista, jos sellainen mies nyt sattuu olemaan...
Jos armeijaa ei tarvittu, se kotiutettiin, koska joukkojen ylläpito oli pirun kallista ja aiheutti levottomuutta ympäristössä. Osa jäi vartioimaan Ruotsin uusia maa-alueita, osa siirtyi muihin tehtäviin, osa saattoi liittyä palkka-armeijoihin ja osa lähti kotiin. Sotilaita ei ollut varaa pitää sotilaina tyhjän panttina, ja saihan niitä aina kutsuttua uudestaan riviin tarpeen vaatiessa.
Ei.
Joukkojen ylläpito oli kallista, kyllä. Osa jäi vartioimaan uusia (ja vanhoja) maa-alueita, kyllä. Osa siirtyi muihin tehtäviin, kyllä. Osa saattoi siirtyä palkka-armeijoihin, sattoi kyllä, vaan myös Ruotsi-Suomen armeija oli palkka armeija (mikäs muukaan, asevelvollisarmeija kenties?). Tosin rehellisyyden nimissä palkka-armeija varmaan tarkoitti tässä yksityisiä armeijoita, joilla hyvinkin saattoi olla enemmän maksukykyä (tai paremmat edut, esim. ryöstelyn suhteen).
Sotilaita ei ehkä ollut varaa pitää tyhjän panttina, mutta tähänkin keksittiin ratkaisut, muun muassa:
- työskentely valtiolle; uusien teiden rakentaminen, linnoitustyöt, ei-sotilaalliset projektit kuten sahat ja ruukit...
- työskentely alueellisille johtajille; korkeampi upseeristo sai käyttää sotilaita omissa työprojekteissaan (ajasta riippuen enemmän tai vähemmän virallisesti, myös valituksia sotilailta lääninjohdolle liiallisista töistä tunnetaan myöhemmiltä ajoilta) tiettyä - hyvin halpaa - maksua vastaan
- ja ultimatumina tietenkin 1680-luvulle päästäessä virallinen ruotujakolaitos, jonka etuna ennen kaikkea ei kulujen vähentäminen vaan niiden kohdentaminen tehokkaammin
Sotilaita ei myöskään ihan noin vaan voitu kutsua uudestaan palvelukseen. Ennen jonkin asteista ruotujärjestelmää (siis jo ennen 1680-lukua käytetty) sotilas jäi täysin tyhjän päälle armeijasta pois potkittaessa (keskivertomieshän ei suuria omaisuuksia rintamalla tehnyt), tuloksena helposti ura irtolaisena; hyvällä tuurilla tämä kaveri oli helposti pestattavissa takaisin armeijan harmaisiin, muta saattoi olla myös ajautunut niin huonoon tilaan ettei hirmuisen pätevä soldaatti enää ollut. Myöskin armeijoiden nostattaminen ihan noin vaan oli sikäli ongelmallista, että se johti kouluttamattomaan ja kokemattomaan armeijaan.
Saarikko kirjoitti:
Jolloin tullaan ongelmaani. Tuo ruotsalainen ratsuväkimiekka vm 1680, joka on kapea ! Miten ihmeessä sitä käytettiin? pistomiekkana se toimi, koska Porathin kirjan kuvissa käytetään sitä mutta miten hepan selästä? Oliko taktiikkana ennenkaikkea tuo Wallhausenin pisto vai joitain muuta? Högman sanoo, että se korvattiin palashilla Pikkuvihan aikana, koska oli tullut tappioita Preussilaista raskasta ratsuväkeä vastaan. Pystyikö sillä todella lyömään?
Mitä mahdat tarkoittaa Wallhausenin pistolla? Kenties suoraa pistoa kurkkuun? Mitä tulee Wallhauseniin muuteen, niin herrahan julkaisi teoksia ainakin vuosina 1616 ja 1634 (Sydney Anglo), eli tuohon miettimääsi m1680 miekkaan ehti Wallhausenin jälkeen tapahtua jokunen vuosi panssaroinnin keventymistä. Ja mitä tuli mietelmiisi pistämisestä, niin sanoisin että juuri siihen antaa Wallhausen vastauksen: mieshän kirjoitti sotilasmanuaalin ja kaikki miekkatekniikat ovat kuvissa lähtökohtaisesti pistoja. Toki Wallhausenin kohdalla on huomioitava, että kirja ei ollut varsinaisesti tarkoitettu rivimiehelle, vaikka heidän tekniikoitaan kuvaakin, vaan varakkaammalle väelle joille pistomiekat lienevät olleen tuohon aikaan tutumpia. Ja mikä tärkeämpää, herrahan ei ollut varsinaisesti mikään taistelumestari, vaan enemmänkin teoreetikko.
Mielestäni tuo m1680 vaikuttaisi kuvan perusteella ihan muukiinmenevältä lyömäaseenakin. Ei toki paras siihen hommaan, mutta kyllä sillä pakenevia maalaisia ylhäältä hepan selästä fläimäyttelisi. Ja vankemmin panssaroitua vihua sitten pyritäänkiin tökkimään. Ja oikeastaan kaikkia muitakin, sillä pistohan on miekan kehittynein hyökkäystapa brutaaliin ja ah-niin-epähienostuneeseen hakkaamiseen verrattuna... Ja vielä pari seikkaa jotka miekan rakenteeseen ovat voineet vaikuttaa: voipi olla että miekkaa rasuväen käyttöön kehitellyt henkilö on pyrkinyt ennustamaan taistelukentän kehityksen suuntaa ja siksi on "syntynyt" enemmän pistoon kuin lyöntiin painottuva ase. Todennäköisempänä pidän sitä, että kyseisen mallin käyttöönotosta ratsuväen aseeksi ovat päättäneet henkilöt joiden miekkailutyyli on ollut hieman keskiverto sotilasta sofistikoituneempaa ja siksi on päädytty noinkin "pisteliääseen" aseeseen.