Keihäsmuodostelmat

Keskustelua aseista, asetekniikoista ja aseilla harjoittelusta

Ylipotkija: Mjölnir

Kuvake
luupää
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 5657
Lauteille: Marraskuu 2006
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#16

Viesti luupää » helmi 16, 2007, 14.15

pulkkanaru kirjoitti: Janitsaarit otettiin kristityistä perheistä, joten prosentuaalisesti suurin osa taisi olla nimenomaan Balkanin alueelta, mutta myös historiallisen Armenian alueelta ja Egyptin kristitystä vähemmistöstä.
Jep. Kyseessä oli alkuaikoina kristityille suunnattu "poikavero". Ko. nuorukaisista kasvatettiin kiihkouskovaisia ammattisotilaita joita sitten käytettiin mm. sultaanin henkivartioina ja läpimurtoihin. Termi janisari tarkoittaa vanhalla kiellellä uutta sotilasta. Perimmäinen syy kyseisten joukkojen perustamiseen oli jotakuinkin sama kun mamelukeilla. Olennainen osa janisarien "kulttuuria" ja vastustajien pelottelua oli ns. mehter musiikin käyttö taistelussa. Kyllä. Se kuulostaa juuri niin kauhealta länsimaalaisissa korvissa. :lol: 1600 luvulla Janisarien värväystapa ja käyttötarkoitus alkoi kuitenkin muuttua ja ko. ryhmää muistetaan loppuaikoina enemmänkin korruptiosta ja haaremin liittyvästä juonittelusta...

Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 11372
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola
Tykännyt: 0
Tykätty: 21 kertaa

#17

Viesti Kari Aittomäki » helmi 16, 2007, 14.53

Poikavero.
Miten tossa on niin pervahtava perussoundi?

Ehkä se tulee siitä öljypainiassosiaatiosta, nahkahousut ja keilapallotekniikat ja.... yäks.

Kuvake
luupää
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 5657
Lauteille: Marraskuu 2006
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#18

Viesti luupää » helmi 16, 2007, 14.57

Öljypaini on miesten hommaa... :heart:
http://en.wikipedia.org/wiki/Oil_wrestling" onclick="window.open(this.href);return false;

Kuvake
Mjölnir
ylipotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 22286
Lauteille: Joulukuu 2005
Paikkakunta: Valkeakoski
Etulaji: Scandinavian Defendo
Sivulajit: Krav Maga, Potkunyrkkeily, BJJ
Takalajit: Hokutoryu Ju-jutsu, Escrima, Aikido, Muay Thai, Shootfighting
Tykännyt: 5 kertaa
Tykätty: 14 kertaa
Viesti:

#19

Viesti Mjölnir » helmi 16, 2007, 15.03

Pidetääs tämä huone pyhitettynä noista aseasioista puhumiselle...

Mod huom.
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä minä olen pahin pimeys laaksossa"
-Psalmi 23:4 (modattu)

Instructor Petteri
Defendo Green Director
Liity etupotkijaksi

Kuvake
Risto R
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 3025
Lauteille: Toukokuu 2005
Paikkakunta: Joensuu
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Keihäsmuodostelmat

#20

Viesti Risto R » huhti 28, 2017, 08.18

Tähän sopivasti öljypainin jatkeeksi laitan hieman keihäsmuodostelmia liipaten tämmösen artikkelin vuodelta 2015

http://scholars-stage.blogspot.fi/2015/10/pre-modern-battlefields-were-absolutely.html?m=1

Tuota lukiessa tulee väkisinkin mieleen että onkohan noilla aiemmin ketjussa mainituilla tuplapalkkaa nauttivilla sotilailla ollut vähän samanlainen rooli noissa muodostelmissa kuin mitä noilla kenturioilla ja muilla "yllyttäjillä". Mielestäni tuo teoria vaikuttaa muutenkin aika järkeenkäyvältä. Tuolla tavalla myöskin haavoittuneet pääsee etulinjasta hyvinkin pois ilman että muodostelma hajoaa.
Joensuun historiallisen miekkailun seura
"I [sword] am Royal, enforce justice, propagate goodness and destroy evil." -Fiore dei Liberi, 1409

Liity etupotkijaksi!

Kuvake
Fubarbarian
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 1119
Lauteille: Lokakuu 2007
Tykännyt: 1 kerran
Tykätty: 0

Keihäsmuodostelmat

#21

Viesti Fubarbarian » huhti 28, 2017, 08.44

Jos haluaa tietää miten kreikkalainen falangitaistelu toimi, niin suosittelen Christopher Matthew:n kirjaa A Storm of Spears. Menee aika pilkunviilaamiseksi välillä, mutta kirjasta käy yksityiskohtaisesti ilmi miten keihäs/kilpirivistöissä taistelun kaiken järjen mukaan piti mennä.

Arvosteluita:
http://www.goodreads.com/book/show/13425023-a-storm-of-spears
A suspicious mind is a healthy mind

Kuvake
Mänzy
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 4205
Lauteille: Maaliskuu 2005
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Bujinkan Budo Taijutsu, HEMA
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, historiallinen miekkailu (italialainen tyyli)
Tykännyt: 0
Tykätty: 4 kertaa

Keihäsmuodostelmat

#22

Viesti Mänzy » huhti 28, 2017, 13.20

Risto R kirjoitti:Tähän sopivasti öljypainin jatkeeksi laitan hieman keihäsmuodostelmia liipaten tämmösen artikkelin vuodelta 2015

http://scholars-stage.blogspot.fi/2015/10/pre-modern-battlefields-were-absolutely.html?m=1

Tuota lukiessa tulee väkisinkin mieleen että onkohan noilla aiemmin ketjussa mainituilla tuplapalkkaa nauttivilla sotilailla ollut vähän samanlainen rooli noissa muodostelmissa kuin mitä noilla kenturioilla ja muilla "yllyttäjillä". Mielestäni tuo teoria vaikuttaa muutenkin aika järkeenkäyvältä. Tuolla tavalla myöskin haavoittuneet pääsee etulinjasta hyvinkin pois ilman että muodostelma hajoaa.
Mielenkiintoinen artikkeli, kiitos! Tuo tosiaan selittäisi hyvin roomalaisten menestyksen muita aikalaisiaan vastaan. Eivät kaikki legioona vs. falangi -ottelut voineet olla vain epätasaisen maaston tulosta.
Mikko Mänttäri

In the game of thrones you win, fanat ad patolg, or you die.


Vastaa

Lauteilla

Potkulaisia lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 kurkkijaa