Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Patruunoiden jälleenlataus

Keskustelua aseista, asetekniikoista ja aseilla harjoittelusta

Valvoja: Valvoja

Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#31

Viesti MtJ »

Mietin ruutia ostaessani, että ostanko kahta eri ruutia, mutta päädyin siihen, että käytän tuttua ja turvallista N135:sta. Pari muutakin olisi varmaan ollut kivääriruudiksi hyviä, mietin N120-sarjan jotain ruutia tai sitten N150:stä.

Nyt olen tässä itsekseni ajatellut, että josko alkaisi tekemään niin, että tutustuisin kilon verran esim. N150:seen ja lataisin sillä testejä, sitten tulevaisuudessa ostaisin aina 2kg ruutia niin, että toinen olisi N135:sta ja toinen sitten vaikka jotain muuta. Ongelmaksi nousee tässä se, että 2kg on suurin määrä, jota kotona voi olla, ettei riko lakia ja sen vuoksi pitää se kilo aina ampua pois, ennenkuin voi harkita ostavansa toista laatua.

Mielestäni 2kg:n nostaminen esim 2,5kg:n tai 3kg:n rajaksi ei olisi kohtuutonta, tällöin mukaan mahtuisi yksi vajaa purkki ruutia ja kaksi täyttä purkkia. Tällöin pääsisi lataamaan esim. tutulla harjoitusruudilla luoteja enemmän, sekä lisäksi olisi esim. varmint-paukuille jotain muuta ruutia. Jotenkin harmittaa tuo 2 kilon raja, joka on mielestäni vähän alhainen kotilataukseen.

Seuraavalla kierroksella täytynee sitten sijoittaa viisaasti ja ostaa kahta eri ruutilaatua, kun nämä N135:set on ammuttu pois.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
AlexMachine
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 5
Viestit: 6436
Lauteille: Elokuu 2006
Paikkakunta: Vaasa
Etulaji: Nyrkkeily
Sivulajit: Sra, IDPA
Takalajit: Mil Fight, Pekiti Tirsia, Escrima

Patruunoiden jälleenlataus

#32

Viesti AlexMachine »

MtJ kirjoitti: Rauhassa tähtäsin, odotin, että supikoira jäi syömään kalaa ja kun se repi sitä siinä, painoin liipaisinta. Vilkaisu kiikarista, pari kertaa keikutti päätään ja takamus alhaana. Osuma oli selvästi hyvä, pää painui alas ja henki pois. Jäin vielä tarkkailemaan elonmerkkejä, mutta mitään ei supikoirassa enää tapahtunut. 8g:n leikkurilla ampusin ja osumakohta oli mielestäni lavoilla. Selvästi sama kävi, kuin tähtäysympyrän kanssa, eli hiukan ylävoittoisesti ammuin ja todennäköisesti selkäranka ainakin katkesi. Elonhetkiä ei montaa osuman jälkeen ollut, supi lyyhistyi niille sijoilleen.
Tuli ihan yllättäen mieleen tätä lukiessa että oletko katsonut miten ns rasvalaukaus lähtee muihin verrattuna? (voi olla ihan tuttu juttu sinulle, mutta kysyn silti) Eli ensimmäinen laukaus kylmällä piipulla. Tuohan tapaa vaeltaa vähän muihin verrattuna, eli toisella laukauksella piippu on jo lämmennyt ja toinen laukaus ja sitä seuraavat tapaavat sitten kasaantua samaan paikkaan.
The beatings will continue until morale improves.
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#33

Viesti MtJ »

"ammutulla piipulla" laukaus osuu OK siihen, mihin pitääkin, mutta puhtaalla piipulla en ole ihan varma? Pitänee testata sitä. 5,7:lla ammuttaessa ei ollut merkitystä, oliko piippu täysin puhdas vai ei, osumat veivät samaan paikkaan. 308:lla täytyykin alkaa testaamaan.

Kävin muuten äsken hakemass Sierran Varminter-luoteja postista, täytyy latailla niitä ja katsoa, miten ne mahtavat osua verrattuna 8,0g:n leikkuriin.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 1
Viestit: 19105
Lauteille: Helmikuu 2005

Patruunoiden jälleenlataus

#34

Viesti Jussi Häkkinen »

Ralle Ryökäle kirjoitti: Eli aika turvallista puuhaa vaikkei menis ihan niinku aina kirjassa lukee, kuhan sinne päin. MUTTA TEHKÄÄ SEN KIRJAN MUKAAN SILTI!
Lienee muuten yksi niistä harvoista kerroista, jolloin olen Rallen kanssa aivan samaa mieltä.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#35

Viesti MtJ »

No nyt on 40 patruunaa Sierran luoteja ladattu ja ballistiikka onkin aika erilaista, kuin esim. 8,0g:n täysvaipassa. BC on vain 0.177, verrattuna Sakon 145A 8,0 grammaiseen, sillä on BC 0.332. Sierran luodit muuttuvatkin erittäin nopeasti hyödyttömiksi, käytännön matkat näyttäisivät ballistiikkalaskurin mukaan olevan alle 450 metriä. Tai siis mietin, että kun luodin nopeus tippuu alle äänennopeuden, ei luodilla ole enää niitä ominaisuuksia, joita varmint-luodilta tarvitaan tai sen hajoaminen on vain osittaista. Lisäksi jossakin 700 metrin kohdalla tuolla varmint-luodilla on nopeutta enää jotain 140m/s, joka on vaikka 8,0g:n luotiin verrattuna aika vaatimaton (nopeutta on vielä 700 metrissä 334m/s).

8,0g:n leikkurilla nopeus tippuu alle äänennnopeuden jossakin 700 metrin paikkeilla, kun varmint-luodilla tuo sama rajaa tulee vastaan jo alle 450 metrissä. Lienee järkevää olettaa, että jos matkat ovat yli 300 metriä, on parempi ampua jollakin täysvaippaisella luodilla varmintin sijaan.

Noin huvin vuoksi laitoin tuon laskurin laskemaan aina 930 metriin asti varmint-luodin nopeuden, 900 metrin kohdalla nopeutta on enää 79m/s. Melko vaatimaton suorituskyky siis pitkille matkoille. Toisaalta en kyllä väheksy luodin ominaisuuksia alle 250 metrin matkoilla..
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#36

Viesti MtJ »

Tähän liittyen aloittelin nyt lataamisen myös .222Rem kaliiperiin. Ruutilajina N135, joka ei liene niin yleinen kuin virkaveljensä N130.

Eilen sitten testasin:

- Alilatauksella (1,4g ruutia ja 3,6g Lapuan luoti) ammuin 150 metriin bipodeilta 22 millin kasan 5 laukauksella. (Älkää kokeilko, tässä on hengenvaara, itse tein tässä virheen ruutiannostelussa, jonka huomasin vasta ampumisen jälkeen)
- 1,45g latauksella 34mm kasa
- 1,48g latauksella 44mm kasa

Kiikarin ollessa surkea pidän tulosta kohtuu hyvänä. Tänään pitäisi sitten testata Hornadyn V-Max, painoa siinäkin 3,6g. .222:seen pitäisi uusia kyllä optiikka, mutta nyt ei yksinkertaisesti ole varaa siihen. Olisi mukavampi ampua kun näkökenttä olisi kirkkaampi. Noh, ehkä olen vaan kermapersus ja tottunut ampumaan Steinerillä.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#37

Viesti MtJ »

Koetin sitten V-Max:llakin ja outoa kyllä, patruuna käy täsmälleen samaan osumapisteeseen kuin lapuan 3,6g kokovaippa.

Olen oikeasti tyytyväinen tähän, sillä vaikka patruunaa vaihtaa metsästystilanteessa, sillä osuu kiikarin säätöjä vaihtamatta samaan pisteeseen.

Kasat olivat 35-45 millin luokkaa toisella testauskerralla, tarkka matka on 157 metriä. Edelleen meni ihan ok. Hiekkapussin jos olisi laittanut tukin alle niin kasat olisivat saattaneet vielä vähäsen parantua. Pelkän nyrkin varasta ammuttuna tuo kuitenkin oli ihan ok.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#38

Viesti MtJ »

Nyt olen syksyn käyttänyt metsällä kaikkia itseladattuja ja pienpetojahtiin varmint on kyllä oiva lisä. Tuhoaa sisuksen, mutta ulospäin ei tule hirveästi pirstaletta (.222 V-Max 55gr). Useita metsoja ja teeriä olen myös tipauttanut .222:lla itseladatulla 55gr lapuan luodilla. Voin suositella, ei revi pahasti.

edit;
Suosikkilataus on taulukon alapäästä, Vihtavuoren latausvihkon mukaan ladattuna siis N135 ruutia 1,46 grammaa. Lisäruudilla en saanut mitään hyödyllistä aikaan, esim. osumat levisivät turhan isoksi kasaksi. Maksimilatauksella taisi mennä jopa yli 70mm kasoja, joka on lintujahtiin jo umpihuono.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#39

Viesti MtJ »

Tässä kun on lintujahdit lopussa, niin täytyy kiitellä tuota 3,6g luotia hyvänä sortajana, sekä hyvänä osumaan. Ei tullut jahtikauden aikana yhtään ohilaukausta .222:lla, kaikki tippui mitä ristikkoon otti.

Nyt on aktiivisimpana mielessä Lapuan Mega 13,0g, johon löytyy N135:lle latauksia. Tässä luodissa se halpuus houkuttelee. 100 luodin aski taisi olla niinkin vähän, kuin 59 euroa, joka on hirvilaillisesta todella vähän. Johan noita joutaa ampumaan ihan huvikseenkin tuolla hinnalla. Täytynee sijoittaa ko. luotiin ainakin parin paketin verran, on sitten millä "mällätä", jos se sikajahti tässä lumien tultua on kovinkin aktiivista.
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Poista käyttäjä 1747
Viestit tässä aiheessa: 5

Patruunoiden jälleenlataus

#40

Viesti Poista käyttäjä 1747 »

Onko joku kokeillut näitä?

[video][/video]


http://site.cuttingedgebullets.com" onclick="window.open(this.href);return false;
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#41

Viesti MtJ »

Mielenkiintoinen yhdistelmä varminttia ja solidia. Löytyisköhän noita jostakin kaupasta jo? Ja tärkein kysymys, onko ne villisikalaillisia :D
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Poista käyttäjä 1747
Viestit tässä aiheessa: 5

Patruunoiden jälleenlataus

#42

Viesti Poista käyttäjä 1747 »

Etkö sä käytä 30-06? Kokeile piruttain @Mtj165-180gr barnes tsx kontrolloidusti laajenevia täyskupariluoteja. Ylivoimaisesti paras luoti jota olen koskaan käyttänyt. Jaksaa yleensä puskea läpi eikä ole moksiskaan vaikka kävisi luilla.

Toi on sikäli makuasia että jotkut diggaa enemmän siitä että luoti vapauttaa kaiken energian elukan sisälle. Itse pidän toivottavampana että tulee toinen haavakanava.
Luupää on vahva barnes uskossaan.

Edit:Metsästänyt btw eniten tolla 7mm rem.mag

[video][/video]


[video][/video]


[video][/video]

http://www.barnesbullets.com/bullets/tsx/" onclick="window.open(this.href);return false;
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#43

Viesti MtJ »

Mä olen heterolla latinotavalla .308-mies... Ja vieläpä .222-mieskin.

Tosin näin viime yönä unta, että mun on pakko saada Mosin-Nagant. Ja vielä alkuperäisasussa. Se olis niinku jostain hiton syystä kuuminta hottia villisialle. Kaliiperina tietenkin laippakantainen 7,62x53R.

Onhan siinä tiettyä nostalgiaa;
Kuva
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
MtJ
takapotkija
Viestit tässä aiheessa: 41
Viestit: 12792
Lauteille: Tammikuu 2006
Paikkakunta: Etelä-Savo

Patruunoiden jälleenlataus

#44

Viesti MtJ »

.30-06:stakin mietin kyllä jossakin vaiheessa. Sitten kuitenkin totesin, että .338 olis paljon munakkaampi harrastamiseen. Ja sitten tuli taas eteen perustelut aseluvalle. Jäi hankkimati, vaikka olis ollut villisikajahtiin, TA-harrastamiseen ja hirvi/karhusettiin soiva ase.

Historian havinaa tuosta .338:sta;
http://www.lapua.com/fi/lapua-magnumin-tarina.html" onclick="window.open(this.href);return false;
“Tallella ikä eletty, sanotaan. Kokemuksia karttuu, monesta asiasta voi huokaisten sanoa: herrankiitos kun on tuokin temppu jo tehty.”
― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Kuvake
Kyynikko
kylkeenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 3
Viestit: 3467
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Takalajit: MMA, shootfighting, eurooppalainen jujutsu, Latosa escrima, Pekiti tirsia kali, judo, voimankäyttö.

Patruunoiden jälleenlataus

#45

Viesti Kyynikko »

MtJ kirjoitti: Mä olen heterolla latinotavalla .308-mies...
Miehekkäiden lauseiden historiassa tämä on miehekkäimpiä..Ja kyllä Mosinista ja villisiasta tulee mieleen esim vodka, karvalakit ja Kekkonen Brezhnevin kanssa ampumassa metsässä rämpivien turvamiesten naaman eteen ajamia possuja. Ei siinä ole mitään vikaa :)

Barnesista en ole koskaan kuullut muuta kuin hyvää...Itseasiassa henkkoht en ymmärrä miksi kukaan käyttäisi muita kuin LAADUKKAITA laajenevia solideja vaarallisen riistan metsästyksessä..ellei vaan ole tiukasti edistystä vastaan ;)
"Ei pidä syyttää peiliä jos nenä on vino." - Nikolai Gogol

Mukamas viisas. Mukamas keppimiäs.
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 21 kurkkijaa