Hyviä viestejä sekä Ilkalta että Matiakselta, en lähde niitä nyt perkaamaan sen kummemmin, kun näyttää siltä että te olette harjoitelleet täysin eri mentaliteetillä kuin mitä minä opin omalta opettajaltani. Jäämme siis ainakin joistain asioista vaan erimielisiksi
, mutta muutamaa kohtaa haluaisin silti vielä kommentoida:
matiasp kirjoitti:
Voi niillä terävilläkän sparrata, jos joko tekee riittävän rauhallisesti, tai ei yrittäkään osua kaveriin, vaan osapuolet tyytyvät lyömään miekkojaan yhteen. Toinen näistä tyypillisesti tapahtuu silloinkin, kun sparrataan liian vähäisellä varustuksella aseisiin nähden. Miekkojen hakkaaminen yhteen on ainakin saksalaisessa miekkailussa selvästi väärin (tämän varmasti tiedätkin), ja kovin hiljaa sparraaminen on toki vaihtoehto, mutta kokemukseni on, että sitten on pulassa niitä vastaan, jotka ovat tottuneet sparraamaan kovempaa ja nopeammin.
Taipuisilla teräsmiekoilla ja kunnon suojavarusteilla pystyy sparraamaan käytännössä täydellä kontaktilla, kunhan tietyt erityisen vaaralliset asiat jätetään pois (väistillä esimerkiksi saa kyllä minkä tahansa maskin rikki jos kovaa lyö). Aloittelijat puolestaan voivat helposti sparrata vähällä varustuksella ja vaatimattomalla taitotasolla muoviaseilla, ja oppia siinä hyödyllisiä taitoja, esimerkiksi etäisyyden ja ajoituksen suhteen.
Erikoinen ajatusmalli, että aloittelijat voivat sparrata hitaasti ja turvallisesti, mutta kokeneet kaverit tarvitsevat sitten suojavarusteita jotta voivat vetää täydellä kontaktilla? Eikö tylsällä miekalla täysiä lyöminen ole hieman paradoksaalista touhua? Eihän tarkoitus ole terävälläkään miekalla
tyrmätä sitä vastustajaa? Eikö se kontrolli nimenomaan pitäisi parantua harjoittelun myötä, niin että itse asiassa kokeneemmat harjoittelijat voisivat sparrata turvallisemmin jopa vähemmällä suojavarustuksella?
Muutenkin tuo "täysin turvallisesti" hieman särähtää korvaan. Tottakai turvallisuus on tärkeä asia, mutta jos toisiaan voi mäiskiä täysiä ilman että osumia tarvitsee kummankaan osapuolen millään tavalla varoa, eikö se johda hyvin nopeasti oppilaiden tekniikan rapistumiseen?
Kontrolliin luottamisessa on ongelmansa. En vielä ole kohdannut sellaista ihmistä, joka ei tee virheitä, ja sparraaminen on ainakin itselleni sen verran stressaava tilanne että niiden mahdollisuus kasvaa.
Jos sparraaminen on niin stressaavaa että vaarantavien virheiden määrä oleellisesti lisääntyy, niin kenties sitten on aloitettu se sparriharjoittelu liian aikaisin, tai siihen kontrollin ja stressinhallinnan harjoitteluun ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota?
Historiallinen miekkailu on aika yksiselitteisesti moderni laji. Vaikka käytämme vanhojen kirjojen oppeja, niin ei meillä ole mitään opettajalinjoja tai perinteitä. Se mitä, miksi ja miten tehdään, on täysin nykyaikaisten harrastajien päätettävissä. Sekä harjoittelutavoissa, että tekniikoiden tulkinnoissa on suuria eroja, kuten varmasti tiedät. Oppaita lukiessa keskityn itse siihen mitä käsketään tehdä, en siihen millaiset vaatteet kirjoittajalla on ollut päällä, ja varusteita valitessamme pyrimme siihen, että näitä tekniikoita voisi mahdollisimman hyvin ja turvallisesti käytännössä tehdä. En usko siihen että miekkailutaito toimii vain jossain tietyssä, määrätyssä kontekstissa, puhutaan sitten varusteiden ja aseiden ominaisuuksista, tai ympäristöstä ja säännöistä, joilla miekkailu tapahtuu (kaksintaisteluissakin on sääntönsä, ja näitä taitoja on käytetty myös historiallisesti kilpailemiseen).
Melko erikoinen näkökanta. Minusta on täysin selvää, että (maailman)kamppailutaidot ovat syntyneet ja optimoituneet nimenomaan tiettyyn aikaan ja paikkaan, ja heijastelevat vahvasti käytössä olleita aseita ja varusteita, ja jopa käyttäytymismalleja ja -tapoja. Itse haluan nimenomaan rekonstruktoida tällaista vanhaa eurooppalaista kamppailutaitoa, pyrkien säilyttämään sen mahdollisimman lähellä sitä mitä itse uskon sen olleen siinä ajassa ja paikassa ja kontekstissaan. Ja vaikka en koekaan tarpeelliseksi pukeutua itse 1400-luvun miesten muodin mukaisesti, niin vieroksun suuresti ajatusta että näitä alkuperäistekniikoita käytettäisiin pelkästään jonkunlaisena pohjana modernille kamppailutaidolle. En sano etteikö niin saisi tehdä, mutta minun juttuni se ei ole.
Koen pistämisen jäyköillä miekoilla hyvin epämiellyttäväksi, koska käytännössä pisto pitää aina jättää lyhyeksi, varsinkin sparratessa. Muuten onnettomuuden mahdollisuus virheen sattuessa on suuri. Jäykät, mutta tylpät aseet voivat tehdä todella pahaa vahinkoa jos esimerkiksi vastustaja sattuu tulemaan syystä tai toisesta eteenpäin silloin kun pisto osuu. Koen että realismi kärsii enemmän siitä, ettei voi ikinä pistää perille asti, kuin siitä että ase taipuu kun sinne kohteeseen osuu. Koko tapa, jolla teemme pistot pitkällämiekkalla on muuttunut sen jälkeen, kun saimme aseita joilla pistoja voi viedä perille asti.
Tässäkin jäämme vain erimieliseksi, itse nimittäin koen että jos opettelen tuikkaamaan miekan kärjen vastustajan rotsiin ja pysäyttämään sen siihen, niin voisin sen tuikata sitten tositilanteessa helposti 20cm pidemmällekin. Mutta jos minulla on harjoittelussa miekka joka reagoi kontaktiin huomattavan erilailla kuin oikea, terävä miekka, niin saattaisin helposti oppia vääränlaisia toimintamalleja.
Oma (vähäinen, myönnetään) kokemukseni pariharjoituksista terävillä miekoilla on, että ero terävän ja tylpän aseen tuntumassa on vähintään yhtä suuri kuin ero teräksisen harjoitusmiekan ja muovisen aseen välillä.
Tämä toki riippuu siitä millaisia teräviä, tylppiä ja muovisia miekkoja on käsitellyt, eli hyvin subjektiivinen käsite, myönnetään.
Ilkka Hartikainen kirjoitti:
Hei,
Järki käteen. Tää on taas näitä ihan pöljiä keskusteluja (viitaten siis tähän muovi-metalli-keskusteluun). Mielipiteitä on niin paljon kuin on ihmisiäkin, mutta ei kannata ottaa itselleen hirveän isoa auktoriteettiasemaa sen suhteen, miten asiat joskus on tehty tai ei.
No silloin "joskus" ei ainakaan muovimiekkoja käytetty, soon ihan saletti.
Ensinnäkin, harjoittelumetodit eivät välttämättä olleet yhtään parempia "silloin joskus", ja varmaan olisivat silloinkin käyttäneet moderneja materiaaleja monissakin paikoissa jos olisi niitä ollut.
Tässä tullaan juuri siihen, että uskotaanko että nykyvermeillä voidaan saada parempaa settiä aikaan kun mitä ne jätkät saivat jotka sitä silloin treenasivat, kun se oli oikeasti ajankohtaista. Minä en tähän usko, mutta en voi oikeastaan todistaa vastaankaan kun en ole yhdessäkään oikeassa (kaksin)taistelussa ollut.
Joustamaton miekka on pirun vaarallinen kapistus vaikka ei olisikaan terävä. Ja teristä puheenollen, jos ero "terävään" on muutama hiomakiven lipaisu, kyllä silloin puhutaan jo aika vaarallisesta kapistuksesta.
Vaarallisuus on aika suhteellinen käsite. Kyllähän treenikaverista saa punaista nestettä pihalle tarvittaessa vaikka voiveitsellä.
Harjoittelumiekat ovat olleet myös historian hämärissä erilaisia kuin oikeat, terävät miekat. Pitkämiekkojen harjoitusvastineista löytyy lukuisia esimerkkejä, ja näissä on yleensä ollut kapeampi ja taipuisampi terä, joka on kuitenkin ollut paksu. Kapeutensa vuoksi metallia ei ole ollut hirveän paljoa enempää kuin terävässäkään välttämättä, se on vain ollut eri tavoin muotoiltu.
Tarkoitat niitä ns. Federschwert-tyyppisiä miekkoja? Oma teoriani on, että niiden valmistus terän mallista johtuen oli aavistuksen verran helpompaa ja halvempaa kuin tylppien mutta muuten aitojen pitkämiekkojen. Lisäksi on huomattava että näiden kyseisten miekkojen käyttö harjoitteluaseina taisi yleistyä vasta kun pitkämiekkojen aika varsinaisina sotilas- ja siviiliaseina oli jo hyvin pitkälti ohitse.
Mutta toki siis en sano että aina pitäisi harjoitella vain ja ainoastaan teräsmiekoilla. Edinburghissa harjoittelimme paljon backswordia puukepeillä, joissa oli nahkainen kori käden suojana. Perusasioiden harjoitteluun tämä oli ihan omiaan, mutta ero etekin sparrissa oli huomattava johtuen puukepin ja teräsmiekan erilaisesta painosta ja painotuksesta sekä erilaisesta reagoinnista kontaktiin. Siksi teräsmiekoilla pitäisi harjoitella niin usein kuin mahdollista.