Juuri näin! Tätä yritin hakea täällä toisessa viestiketjussa, mutta tulipa sanottua hieman lyhyesti ja epäselvästi. Koryûssa harjoittelun perustana on kata, joka on nimenomaan pareittain tapahtuvaa opetusta. Käyttäisin vieläpä mielelläni juuri tuota opetus-sanaa harjoitus-sanan sijasta. Soolokata on ilmeisesti uudempaa perua (Edo- tai jopa Meiji-kausi?) ja rajoittunut lähes yksinomaan battôjutsuun (tosin aika monessa koulukunnassa sitäkin opetetaan pareittain).Jussi Häkkinen kirjoitti: Parikata on hyvin tyypillinen harjoitusmuoto japanilaisissa kamppailumuodoissa (kenjutsusta jujutsun kautta judoon ja aikidoon jne.). Itse asiassa lyhyt parikata on yleisempi kuin soolokatat (jotka japanilaisissa kamppailutaidoissa ovat nekin yleisemmin lyhyitä).
Karaten pitkien liikesarjojen formaatti on todennäköisimmin perintöä kiinalaisesta kamppailukulttuurista. Vastaavia liikesarjoja ei (tietääkseni) japanilaisista koryu-taidoista löydy (toki pitkähköjä perustekniikkaharjoitussarjoja aikidon 6, 13, 22, 31 -katojen tapaan löytyy), ainakaan vastaavanlaisella "kokonaisvaltaisuudella" käsiteltävinä (okinawalainen katahan voi sisältää kokonaisen kamppailutyylin).
Jotkut koulukunnat kehoittavat tosiaan oppilaitaan harjoittelemaan perusteita (kihon), kuten yksittäistä lyöntiä tai katan osaa yksin, kun taas esimerkiksi Kashima-Shinryûn Kunii Zen'ya sensei kielsi liiallisen yksin harjoittelun (korkeintaan puolisentusinaa perusharjoitusta / päivä) sen vuoksi, että hänen mielestään se sotki käsityksen etäisyydestä ja ajoituksesta.
Onko Jussilla esimerkkiä jostain tuollaisesta yksin tehtävästä pidemmästä perustekniikkaharjoituksesta koryû-koulukunnassa?
Sellaisia kysymyksiä vielä tuosta karaten katasta, että onko tyylisuuntien pohjana nimenomaan nuo pitkät yksin tehtävät liikesarjat, joita sitten "hajoitetaan osiin" (bunkai?) ja harjoitellaan pariharjoituksina? Sillä jos näin on, on tuossa mielestäni juuri se merkittävä ero klassisiin japanilaisiin lajeihin.
Kyllä. "Nuki" on "nuku", eli 'vetää'-verbistä tehty substanttiivi ('veto'). Sama "nuku"-kanji on myös battô-yhdyssanassa ('miekan veto') mukana kiinalaisessa muodossa "batsu". Iai onkin sitten hieman abstraktimpi termi. Sen ilmeisesti teki kuuluisaksi Nakayama Hakudô sensei, joka oli 1900-luvun alussa vaikuttanut kuuluisa miekkamies ja Musô Shinden ryûn päämies. I-ai koostuu "iru"-verbistä (aina elävästä olennosta, ei esineestä), joka tarkoittaa 'olla', 'sijaita', 'olla läsnä', 'istua' (vrt. "iwaza", eli usein istuvasta asennosta tehtävää tekniikkaa) ja "au"-verbistä ("awaseru"), eli 'liittyä', 'yhdistyä', 'sopia'.tabitha kirjoitti: Kai iaijutsu, battoujutsu ja nuki(?) on sama asia?
Nakayama senseiltä on säilynyt yksi dokumentti, johon hän on kanjeilla kirjoittanut "battô", mutta kirjoittanut viereen hiraganoilla "iai". Eri koulukunnat tykkäävät käyttää hieman eri termiä (y.o. lisäksi muitakin termejä on käytetty), mutta periaatteessa kyse on samasta asiasta: miten taistelussa käyttäydytään miekan ollessa taistelun alkaessa vielä tupessa.
Vielä hieman tuosta "aikiken"-termistä. Sitä tunnutaan tosiaankin käyttävän niin erilaisista jutuista, että minä ymmärrän sillä yleensä minkä tahansa miekkaharjoituksen, joka on kehitetty niin, että se tukee aikidôn harjoittelua. Morihei Ueshiba harjoitteli (muiden ohella) Kashima Shintô ryûta (eri asia kuin Kashima-Shinryû) ja tämä onkin mitä ilmeisemmin vaikuttanut hyvin paljon aikidôn "alkuperäisiin" miekkatekníikoihin.
Nishio sensei harjoitteli tietääkseni useita eri koulukuntia ja koosti näistä omaan aikidônsa sopivia miekkaharjoituksia (ja mielestäni erittäin onnistuneesti!). Ainakin hänellä oli yhteyksiä Matsuo Kenpu sensein salille, jossa harjoiteltiin esimerkiksi Shindô Musô ryûta (tätä Nishio sensei treenasi kuitenkin tietääkseni Shimizu sensein kanssa, ei Matsuon dôjôlla), Araki ryûta ja Musô Shinden ryûta.
Mielestäni "aikiken" sopii myös näin selitettynä varsin hyvin siihen miekkatekniikkaan mitä Tissier ja jotkut muut aikidô opettajat opettavat.