Aseiden personifikaatio

[Risto R]

Se on paha.
Se on kotonaan vaan verikekkereissä.
Aseilla on sielu.
on.

Monissa soturikulttuureissa aseisiin liitetään henkilökohtaisia ja maagisiakin ominaisuuksia, ikään kuin aseilla olisi oma tahto. Tunnetuimpia esimerkkejä lienee samuraiden ja viikinkien miekat. Tietysti muutkin aseet varsinkin keihäät ovat saaneet nimiä ja ominaisuuksia.

"Kullervo, Kalervon poika, tempasi terävän miekan;
katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi.
Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli
syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa.

Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan.
Vastasi sanalla tuolla: "Miks' en söisi mielelläni,
söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi?
Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki."

Joissain tapauksissa aseet kuvataan itsessään pahaksi toisissa ne ovat hyviä. Mistä johtuu ettei tätä tapahdu tavallisien työvalineiden kohdalla, kuten patakauhojen kattiloiden ja vesureiden kohdalla? Onko se vaan jatkoa siihen aseiden tekemiseen monesti liitettyyn maagisuuteen? Vai liittyykö tämä jotenkin siihen että tarvitaan se luottokaveri tiukkaan paikkaan? Muodostetaan oman aseen kanssa "ryhmä" (vrt. ryhmäaseiden jaettu vastuu)? Sysätäänkö vastuu tappamisesta aseelle, kun se on paha? Onko tätä tutkittu enemmälti? Vilenius?

[AlexMachine]

Esimerkiksi Zulut pitivät muistaakseni keihäitään elävinä tai ainakin hengen omaavina esineinä. Aikanaan Zulut käyttivät samanlaista Assegai keihästä kuin muutkin alueen heimot mutta Shaka Zulu ei pitänyt pitkästä heitettävästä keihäästa ja kehitti lyhyemmän pistokeihään jossa oli isompi ja leveämpi terä, Iklwa, joka sai nimensä imemis äänestä jonka se päästi vedettäessä pois vihollisen ruumiista. Vetäessään keihästä pois ruumiista Zulut huusivat Ngadla - olen syönyt. (en sitten tiedä tarkoittivatko että he itse, vai keihäs oli syönyt)
Selitystä en tiedä ketjun kysymykseen mutta ajattelin kirjoittaa hiukan asiaa sivuavaa, tai selventävää asiaa.

[DeusVult]

This is my rifle! There are many like it, but this one is mine! My rifle is my best friend. It is my life. I must master it, like I master my life. Without me, my rifle is useless. Without my rifle, I am useless. I must fire my rifle true! I must shoot straighter than my enemy who is trying to kill me. I must shoot him before he shoots me! I will! Before God, I swear this creed...My rifle and myself are defenders of my country. We are the masters of our enemy. We are the saviors of my life! So be it! Until there is no enemy! But Peace! And that!

Taitaa olla niin että jos se oma henkikulta riippuu täysin jostain tietystä esineestä, niin sitä esinettä aletaan - vaikka ihan varmuuden vuoksi - kohdella ja kunnioittaa ikäänkuin elävänä olentona. Vrt. laivat, joille annetaan naisten nimiä ja vielä ainakin joskus 1700-1800 luvuilla merimiesten taikausko oli ihan omalla levelillään. Saattaa vieläkin olla.

[Lohikäärmepallo]

Erikoinen aihe. Kiinnostaa, koska aloin juuri syventää omaa teräaseiden osaamistani. En vielä tiedä miten tosissani tahdon miekkailuun uppoutua, koska tuntuu että pelkässä liikesarjaharjoittelussa ei jää epäselväksi mikä liikkeiden tarkoitus on ja mistä ne saavat tehonsa.

Ei meikäläisen käsissä ole samanlaista tuhovoiman tuntua, kun olen aika pienikokoinen kaveri enkä kovin tappelutahtoinen luonteeltani.

[Risto R]

Tuo assegai juttu oli mielenkiintoinen. Yksi tunnetuimmista tälläisista aseistahan on tuo indonesiassa yleinen keris (kris), josta on ollut puhetta aiemminkin. Kerikseen liittyvät tarinat on mielestäni niitä hämmentävimpiä ainakin taikauskoisuuden saralta. Taitaa tuo DeusVultin selitykseksi mainitsema kunnioitus olla kuitenkin se lähimpänä totuutta oleva.

[Esa Tyynismaa]

Tuo Karin mainitsema "sielu" löytyy lähestulkoon kaikesta aidosti käsintehdystä.Jotenkin se aito jonkun ihmisen huolellisen käsityön tulos vaan tuntuu puhuttelevan erilailla kuin hienosti kiillotettu liukuhihnatavara.Vaikka olisikin "aito cold steelin puukko".
Ne vaan käsityön jäljet on jotenkin niin paljon aidompia.

[Jorge]

Joissain tapauksissa aseet kuvataan itsessään pahaksi toisissa ne ovat hyviä.

Hyvänä esimerkkinä mainittakoon, että Neuvostoliiton ohjukset olivat rauhan ohjuksia.

[MarkoS]

Sellaiset aseet jotka ovat tehty hyvin ja sopiviksi, eli sopivat painon, painotuksen ym ominaisuuksien myötä omaan harjoituksen myötätuomaan liikkumiseen ja kehonkäyttöön, liikkuvat hyvin kevyesti ja tuntuvat tosiaan melkein eläviltä... Jos se on vielä esteettisesti miellyttävä, ei ole kaukana ajatus esineen sielusta...

[Esa Tyynismaa]

Siltikin se liukuhihnatuote on vaan olemukseltaan persoonaton... Siis niinku täysin käteen sopiva ja oikein painotettu,mutta ei vaan niin tunnu huutavan verta,niinkuin sellainen oikeanlaisen tekijän käsintakoma.

[Jere Rajaniemi]

Joissain tapauksissa aseet kuvataan itsessään pahaksi toisissa ne ovat hyviä.

Hyvänä esimerkkinä mainittakoon, että Neuvostoliiton ohjukset olivat rauhan ohjuksia.

En ehdi nyt pohdiskella tätä aihetta mutta palaan tähän kunhan on aikaa..

[MarkoS]

Siltikin se liukuhihnatuote on vaan olemukseltaan persoonaton... Siis niinku täysin käteen sopiva ja oikein painotettu,mutta ei vaan niin tunnu huutavan verta,niinkuin sellainen oikeanlaisen tekijän käsintakoma.

Heh... en tässä kohtaa edes ajatellut tehdastuotteita. Siksi en sen kummemmin asiaa eritellyt :p
Näinhän se on.

[Kari Aittomäki]

Mä.. olisin valmis meneen vähä pitemmälle.

Mulla on muutama vehjes jotka.. vaan on häijyjä.
Tuo mun pikkukirves metallivarrella ei ole rakastavaa työtä mutta aivan sattans häjy peli.
Rujo, ruma ja tehokas kallonhalkoja. Hamarapuolikin on kiva vasara.
Niin on myös tuo mun sakemannien tekemä kenttälapio.

Mulla on tossa vasemman käden ulottuvilla setämiehen talossa väsäämä terä.
Hyvin häijy, pirullisentuntunen pala metallia, teippikahvalla.
Tarkotettu pelkästään veritöihin ja sitte poisheitettäväksi.. ja sen voi aistia.
Se ei ole niin rujo kun se mun linkkari, kaskun setämiehellä on herkkä käsi ja estetiikantajua.

Sivupainona käyttelen sellasta +100-vuotiasta käsintaottua naulaa.
Painavaa luomurautaa ja pituutta noin 20cm.
Se tuntuu kädessäni sellaselta jonka vois mainiosti iskeä jonku piruparan ohimosta läpi.

Kun tauti on tarpeeks pitkällä, mikä tahansa vehjes tuntuu aseelta.
Oon lyöny jätkää suklaajätskitötterön terävälläpäällä korvantaakke.
Siihen nitkahti.

Onkohan tälle taudille oikeen nimi?

[MarkoS]

Onkohan tälle taudille oikeen nimi?

Syndroma plagam letalem ?

[taikuri]

Siltikin se liukuhihnatuote on vaan olemukseltaan persoonaton... Siis niinku täysin käteen sopiva ja oikein painotettu,mutta ei vaan niin tunnu huutavan verta,niinkuin sellainen oikeanlaisen tekijän käsintakoma.

Tuo loppu on todella runollisen kauniisti sanottu.

[DeusVult]

Siltikin se liukuhihnatuote on vaan olemukseltaan persoonaton... Siis niinku täysin käteen sopiva ja oikein painotettu,mutta ei vaan niin tunnu huutavan verta,niinkuin sellainen oikeanlaisen tekijän käsintakoma.

Jos laitetaan eteen kolme keklua/miekkaa/kirvestä joista yksi on tullut kiinalaiselta tehtaalta, yksi jostain autotallipajasta ja yksi on taottu rakkaudella jonkun aikamme viikingin ahjossa, niin kuinkahan moni ne oikeasti osaisi laittaa järjestykseen, jos oletetaan että kaikissa on paino ja tasapainotus kohdallaan?