Karate vuoden 2020 olympialaisissa

[Jörri]

Taekwondon osalta voisi sanoa että erikoistuminen on nyt helpompaa, voi edelleen puuhata "yleistaekwondon" parissa, mutta kova kilpailukin on nykyään mahdollista, kilpailijat ovat pääsääntöisesti kovakuntoisempia ja taitavampia kuin vaikka 30vuotta sitten.

Harrastajan kannalta tämä näkyy niin että, esimerkiksi meillä ns. kilpataekwondoa on tarjolla aikuisille n. 4,5tuntia/vko ja "perustavaraa" suurin piirtein saman verran kun koko kalenterissa on n. 24t/vko. Kilpaporukan treenimäärä on sitten ihan erilainen.

Tarkoitan tällä sanoa ettei kilpaileminen välttämättä luo "uutta lajia", se vain tuo siihen uuden ulottuvuuden.

[Andy]

Enkä tässä sano, että nämä modernimmat kilpavariantit olisivat jotenkin huonoja tms. vaan tuon vaan esiin sen, että taistelulajin muuttuminen kilpaurheiluksi muuttaa sitä vääjäämättä eikä aina siihen suuntaan mikä olisi itse lajin kannalta parasta.

Millä tavalla se urheilullistuminen ei olisi ollut itse lajin kannalta parasta? Jos nyt verrataan karatea, taekwondoa ja judoa vaikkapa jujutsuun, aikidoon ja hapkidoon, joita ei ole urheilullistettu ainakaan samassa määrin, niin millä tavoin lajeilla muka menee huonommin?

Harrastajamäärät urheilulajeilla ovat paljon suuremmat. Samoin julkisen vallan antama taloudellinen tuki on paljon suurempi niin Suomessa kuin ulkomailla. Lajien liittorakenne on myös huomattavasti kiinteämpi kuin näillä ei-urheilulajeilla. Ja huippujen taso on aivan eri planeetalta ja sen huipputason laajuus on paljon suurempi. Montakohan jujutsukaa, aikidokaa tai hapkidoinia Suomessa on, joiden harjoitusmäärät yltävät judon maajoukkueen tasolle? Entä sellaista, joiden harjoitusmäärät on edes puolet siitä?

Jos tällaisen kehityksen aikaansaaminen urheilun kautta ei ole ollut lajille hyväksi niin mikä olisi?

[Lasse Candé]

En ihan ymmärrä tuota hypoteesia haitallisuudesta perinnekaratelle.

Oma hypoteesini on, että perinnelajit yleisesti ottaenkin ovat hieman vaikeuksissa, kun ne eivät juurikaan kiinnosta. Toisekseen japsikarateskene on lähes kokonaisuudessaan kehittynyt symbioosissa kilpakaraten kanssa, jolloin ajatus jostakin siitä irrallisesta perinteestä on yleensä väärä. Ja tyyleihin joilla ei ole yhteyttä kilpaskeneen tämä ei vaikuta mitenkään. Paitsi korkeintaan suosionkasvun vanavedessä. Tämä on kaikille karaten nimisille jutuille vähintään tilaisuus, jonka voi käyttää tai olla käyttämättä ja itse arvelen kevyitä hyötyjä niillekin seuroille, jotka katsovat asiaa kurttuotsaisemmin.

Judovertaus on hyvänhuono. Kanon alkuperäinen ajatushan oli juuri lajin tietynlaisessa länsimaistamisessa ja kansainväliseksi tekemisessä. Koko projekti muutenkin oli hyvinkin rankka tietoinen uudistusprojekti. On tietenkin varmasti totta että Kanon pääperiaatteet ovat saaneet hieman väistyä geneerisen pukupainin, jossa kilpajudon säännöt, tieltä ja korvautuneet urheiluvalmennuksellisella metodilla. Judolla on kuitenkin millä tahansa mittapuulla perinnelajina aivan uskomattoman onnistunut historia. Käsittääkseni myös perinnenysväilyissä.

Karaten kohdalla olen hieman huolissani katasta, mutta en oikeastaan. Ainakin omassa tyylissäni oleellista tietoa on niin monella, että kilpaskene luultavammin vain tuo suuremman määrän viritelmiä, jossa osataan SEKÄ perinne että ainakin hieman paremmin treeninveto. Ja japsikaratessa on eläköityneet kilpakaratekat aina olleet suuri voimavara.

Toivon, että liian suurta eriytymistä perinteiden ja kilpailun välille ei tule. Samassa täytyy sanoa, että onhan kilpaskene kyllä jatkuvasti irronnut enenevissä määrin omaksi jutukseen.

[Andy]

Uskokaa Jesseä puristit!

[video][/video]

[Kamishimo]

Harrastajamäärät urheilulajeilla ovat paljon suuremmat. Samoin julkisen vallan antama taloudellinen tuki on paljon suurempi niin Suomessa kuin ulkomailla. Lajien liittorakenne on myös huomattavasti kiinteämpi kuin näillä ei-urheilulajeilla. Ja huippujen taso on aivan eri planeetalta ja sen huipputason laajuus on paljon suurempi. Montakohan jujutsukaa, aikidokaa tai hapkidoinia Suomessa on, joiden harjoitusmäärät yltävät judon maajoukkueen tasolle? Entä sellaista, joiden harjoitusmäärät on edes puolet siitä?

Jos tällaisen kehityksen aikaansaaminen urheilun kautta ei ole ollut lajille hyväksi niin mikä olisi?

Tässä tulee oikeastaan varsin ytimekkäästi tiivistettynä juurikin se ero näkemyksissä siitä mikä on lajille hyväksi. Nykykatsannossa juurikin Andyn mainitsemat seikat ovat niitä "lajin" kehityksen parhaaksi tapahtuvia asioita. Pitääkin kysyä, että ovatko ne sitä oikeasti varsinaisesti lajin kannalta? Lajin suosion, rahan saannin, harjoitusvuorojen, sponsoreiden, tukijoiden, julkisuuden yms. seikkojen kannalta nuo tekijät ovat tietenkin erittäin hyviä mutta ovatko ne sitä itse lajin ytimen, oikeasti tärkeiden asioiden kannalta onkin ihan toinen juttu.

Tämä sama kaava pätee liikuntakulttuurin saralla yleensäkin, että ne harrastajat jotka eivät halua kisata tai osallistua mihinkään kilpailulliseen tai urheiluun ovat aina järjestään huonommassa asemassa kuin ne joiden seura, jaosto, laji, valmentaja tms. tuo mainetta ja kunniaa vaikkapa kotikylälle. Kuitenkin esim. nuorten ja lasten joukossa on paljonkin niitä jotka haluaisivat harrastaa mutta eivät voi koska joka paikassa lähes kaikki valmennus ja ohjaus tähtää siihen, että etsitään joukosta niitä kilpakentille sopivia huippuja joihin sitten treenien vetäjätkin panostavat muiden "heikompien" kustannuksella vaikka sanotaan kysyttäessä, että ei ole pakko kilpailla.

[Lasse Candé]

Uskon itsekin että kilpapainotteisuus kasvaa, mutta tämän näkymiseen Suomessa menee kauan. Niin isolla osalla seuroista ei ole mitään tekemistä kilpailun kanssa. Tietämistäni kilpaseuroista, joiden porukoiden kanssa olen eniten tekemisissä, eli Tapanilan Erä ja Kuopion karateseura, yhdistäviä tekijöitä on ainakin muutama

- Hemmetin aktiivisia ja suomalaisen Karaten mittapuulla suuria seuroja
- Kuuluvat selkeästi ihan Suomen parhaisiin perinnewadoseuroihin, kilpailun ohella
- Oletettavasti suurin osa jäsenistä ei ole koskaan kilpaillut ja toiminta ei näillä tietenkään kilpailuun tähtääkään.

Mahtavatkohan nuo puheet kilpailemaan painostamisesta olla enemmän 80-lukua ja 90-luvun alkua? Nykyisellä tietotaidolla seuratoiminnan pyörittämisestä pitäisi olla joko tyhmä tai selkeän erikoistunut pienempi seura, jos laiminlöisi ei-kilpailevat harrastajat.

Esim Andy on täällä puhunut paljon siitä kuinka potkunyrkkeilyssäkin (pelkkä kilpalaji) vain pieni osa kilpailee. Ja sama koskenee hyvin isoa osaa kamppailu-urheilusta. Siitä toki saa keskustelua aikaiseksi, miten kilpakarateseuran "jakomielitautisuus" täysin erillisen perinteen ja kilpatoiminnan välillä näkyy tässä yhtälössä. En ole kovin varma vastauksesta ja tämän ratkaiseminen kuuluukin seurajohdoille. Olen kuitenkin optimistinen sen suhteen, että erittäinkin hyviä ratkaisuja on olemassa.

[SamuV]

Ihan mielenkiinnosta, miten eri tyylien erot näkyvät/on otettu huomioon kilpakaratessa, etenkin kata-kilpailussa? Tyyleissähän varmaan on paljon eri katoja ja erilaisia tapoja tehdä ne, joten näin taviksena mietityttää millä tavalla ja millä perusteilla niitä arvioidaan kilpailuissa. Ovatko kaikki katat sallittuja, vai vain tietyt? En tiedä osaanko nyt oikein pukea sanoiksi mitä tarkoitan kysyä, mutta toivottavasti ymmärrätte edes jotenkuten mitä ajan takaa.

[PetriP]

ai, pääsekö se ei niin moderni tanssikin kilpalajiksi? Varsiki kun kisaajien määrä pitää rajoittaa niin ei kahta karate eventtiä sentään

[Andy]

Tässä tulee oikeastaan varsin ytimekkäästi tiivistettynä juurikin se ero näkemyksissä siitä mikä on lajille hyväksi. Nykykatsannossa juurikin Andyn mainitsemat seikat ovat niitä "lajin" kehityksen parhaaksi tapahtuvia asioita. Pitääkin kysyä, että ovatko ne sitä oikeasti varsinaisesti lajin kannalta? Lajin suosion, rahan saannin, harjoitusvuorojen, sponsoreiden, tukijoiden, julkisuuden yms. seikkojen kannalta nuo tekijät ovat tietenkin erittäin hyviä mutta ovatko ne sitä itse lajin ytimen, oikeasti tärkeiden asioiden kannalta onkin ihan toinen juttu.

Siis mikä sinun mielestäsi on sitä mikä olisi lajille hyväksi, jos sitä ei ole laaja harrastajakunta, korkea taso ja yhteiskunnallinen arvostus?

Ainakin minusta nimenomaan nämä määrittelevät lajin etua ja menestystä. Suomessa hyvä esimerkki on jääkiekko: suosio on valtava, lajista uutisoidaan niin että siitä ei voi vältty kuulemasta, ammattimaisesti treenaavia ja valmentavia on paljon ja menestyneet lajin harrastajat ovat kansallissankareita.

Jos tämä ei ole sitä mitä jokaisen lajin kannattaisi tavoitella niin mikä on? Kerro se meille, kun nyt vain vihjailet että homma on huonosti muttet esitä mitään vaihtoehtoa mihin pitäisi pyrkiä ja miksi.

[Andy]

Ja sitten ihan toiseen asiaan. Eli mitenkäs suomalaiset? Onko suomalaisilla mahdollisuuksia päästä kisoihin tai jopa mitaleille?

[Mika]

Lajin julkisuuden ja statuksen kannalta varmasti aivan loistojuttu mutta karaten (!) kehityksen ja lajin perinteiden kannalta tämä ei ole varmastikaan hyväksi. Kaikki nämä lajit jotka muuttuvat urheiluksi ovat pääsääntöisesti vieneet lajia täysin väärään suuntaan ja onkin syntynyt käytännössä uusia lajeja joilla ei ole paljonkaan tekemistä lajin lähtökohtien ja perinteiden kanssa.

Judo on muuttunut aika vähän. Ja ennekaikkea se on kehittynyt. Vain karkaistu teräs terästä. Ja Karate on jo urheilulaji ennestään, joten lähinnä muuttu se kuinka tosissaan se otetaan joissain maissa

Yksi potkulainen, joka on entinen maajoukkuejudoka, kertoi sellaisen tarinan, että Kano olisi itkenyt ensimmäisissä judokisoissa, sillä laji oli viety liiaksi urheilun suuntaan. Judon vanhoissa katoissahan on esimerkiksi potkuja. Kanon näkemys judosta saattoi olla enemmän itsepuolustuksellinen kuin judo nyt on.

Oli miten oli, karate on ollut myös urheilua todella pitkään. Sinänsä se on jo muuttunut, joten olympialaiset eivät vaikuta tilanteeseen siltä osin. Perinteiset karatekoulukunnat pysynevät perinteisinä.

[kenttiensankari]

Ja sitten ihan toiseen asiaan. Eli mitenkäs suomalaiset? Onko suomalaisilla mahdollisuuksia päästä kisoihin tai jopa mitaleille?

Mietin ihan samaa ja törmäsin tälläiseen artikkeliin karateliiton sivuilla. Eli ilmeisesti ei olla ihan MM-tasolla, mutta ainakin yksi lahjakas Euroopan huipputason ottelija löytyy.



EDIT. Ja on tosiaan nuori ja parhaassa iässä sopivasti olympiavuonna.

[PetriP]

Yksi potkulainen, joka on entinen maajoukkuejudoka, kertoi sellaisen tarinan, että Kano olisi itkenyt ensimmäisissä judokisoissa, sillä laji oli viety liiaksi urheilun suuntaan. Judon vanhoissa katoissahan on esimerkiksi potkuja. Kanon näkemys judosta saattoi olla enemmän itsepuolustuksellinen kuin judo nyt on.

Vika oli siinä että kilpailijat yrittivät voittaa, ei oppia. Kano vastusti kilpailua kilpailun vuoksi, mutta piti sitä tärkeänä osana oppimista. Ja Kanokin saattoi olla väärässä, yliviety kilpailu johtaa myös lajin kehittyiseen joka valuu kyllä keskivertoharrastelijallekkin

Judossa on yksi kata jossa on muutama lyönti. Eikä sitä koskaa ole paljon harjoitetltu. Randori oli Kanoin mielestä tärkein harjoite

Ja mitä luulet että kumpi itsepuolustustilanteessa pärjää: Kaveri joka on päämärkäneä tehnyt kime-no-kataa vai sellainen jolla on 150 ottelua plakkarissa?

[Mika]

Luulen että itsepuolustustilanteessa menestyy parhaiten, jos on harjoitellut itsepuolustusta mahdollisimman realistisesti.

Mutta palaan sitten ihan asiaan. @JL_, miten tämä uutinen on otettu vastaan kilpakaratekoiden parissa?

[tspr]

Jaahas, viesti potkuun muutaman vuoden paussi jälkeen.

Onko ottelun tyylisuunnasta kenelläkään mitään käsitystä?Onko tää edes olleellinen kysymys, kuinka monta ottelutyyliä nyky kakessa on?