Ei kai kukaan ole väittänyt että kukaan ei enää koskaan nykyisin pahoinpitele ketään?Ile kirjoitti:En itsekään hirveästi radalla käy mutta mun käsityksen mukaan Kari on oikeassa siinä, että kovanaamailua edelleen hyvinkin esiintyy ja myös nuorten keskuudessa (tämän sinänsä rikostilastotkin osoittaa) mutta ilmeisesti varsinainen toiminta kasautuu aikaisempaa pienemmälle osalle ikäluokasta.
Sen sijaan ilmeisesti väkivalta on vähentynyt ja nyt oleellisesti tietenkin on kyse sen ja kamppailulajien yhteydestä. (Jos Vanhakankea ei hahmota mistä tässä puhutaan, kannattaa katsoa mistä tämä lähti ja miten.)Tuo toiminnan kasautuminen pienemmälle osalle on kyllä hyvä pointti. Omassa nuoruudessani tappelu oli osa ihan kunnollista ja kunniallista elämäntapaa. Ei täysin... kyllä se touhun kiellettyys oli tottakai aina läsnä, mutta yksilö oli ikäänkuin sen merkityksettömän paineen ja sosiaalisen merkittävämmän ja tappelumyönteisemmän paineen välissä. Vain nörtit tai todella heikot pakitti aina, tasaväkistä vastaan kaikki muut lähtivät ja jatkuvastihan jotain myös eskaloitui.
Nykyään taas tunnutaan tajuavan, että on muitakin tapoja briljeerata kuin tappelu, sitä simuloiva urheilu tai muut eläimelliset pelleilyt. Lisäksi nykyajan nuoret eivät ole saaneet selkäänsä vanhemmilta, joten heitä ei samalla tapaa ohjaile kanssaihmisen ruumiillisen kiduttamisen ihanteet ja ovat kaikin puolin muutenkin tasapainoisempia. Paitsi liikunnallisesti.
Tämä ilmapiiri saattaa kyllä muuttaa aika ratkaisevastikin harrastamisen motiiveja. Vanhemmissa aloittajissa olen huomannut vahvemmin olevan läsnä se, että tappelukyvyn kautta lisääntynyttä lebensraumia haetaan ulkona odottavaan karuun maailmaan, kun taas nuoremmat tyypillisesti tuntuvat olevan kiinnostuneita haastavasta kontaktiharrastuksesta... ehkä hieman hassusti juuri koska maailma ei tarjoa mitään sopivia haasteita = urheilun tarkoitus lyhkäisyydessään.
