Vyöarvojen merkitys

[Simpanssi]

Tämä alkoi täältä

Moderointi: Yamazu

Äkkiä laskien noin 16 vuotta.

Oletko "pienen keltaisen kortin omistaja" eli löytyykö jo dani?

[Aki Äijälä]

Äkkiä laskien noin 16 vuotta.

Oletko "pienen keltaisen kortin omistaja" eli löytyykö jo dani?

Ei löydy. En oikein niistä vyöarvoista jaksanut perustaa, olennaisempaa oli mitä itse osaa eikä mikä näkyy ulospäin. Taisin viettää kuusi vuotta vihreällä vyölläkin ennen kuin seuran vetäjät puoliväkisin yllätyksenä pitivät vyökokeen. Valmistelin pari treenikaveria ikkyû- ja shôdan-kokeisiin, mutta itse ei jälkimmäiseen saakka tullut koskaan mentyä... laiska? Ja sitten se pikku hiljaa hiipui muiden harjoitusten taakse (kun vetää 12-18 tuntia viikossa muille muuta treeniä, ei sitä oikein enää ehdi harrastamaan )

[Simpanssi]

Mikäli ei kilpaile (oletan niin olevan) niin vyöarvoilla ei ole paljoa merkitystä, varsinkin jos tahti ei ole aktiivinen. Silloinhan harrastaa omaksi ilokseen ja omalla tahdillaan. Oli meillä seurassa yksi aktiivi, joka ei kokenut tarvitsevansa mustaa vyötä 15 vuoteen vaan oli ruskealla koko tämän ajan. Puolipakolla sitten meni toisen pariksi kokeeseen ja suoritti samalla itsekin.

Vyökokeet ovat niin simppeli juttu, että ne kannattaa käydä suorittamassa pois. Tai ainakin ne alimmat vyöarvot ruskeaan asti, jotka myönnetään seuran ja alueen sisällä. Tästä eteenpäinhän arvot myönnetään kansallisesti DanKollegion kautta.

En itsekään ole tosin käynyt vyökokeessa kohta 10 vuoteen. Ajatuksena olisikin kyllä nyt syksyllä käydä.

[AriJ]

Tavallaan voisi ajatella myös, että vyökokeista "pidättäytyminen" on kuin jättäisi harjoittelematta jotain lajinsa fyysistä osa-aluetta. Mielestäni homma on "kokonaispaketti" - ei siinä oikein voi alkaa valitsemaan tai menettää ehkä jotain mitä voisi/pitäisi oppiakin....

Jos harjoittelee ahkerasti, oppii varmasti, ja mikäs siinä on mennessä näyttämään "vanhemmilleen" onko näiden antama oppi mennyt jakoon. Jos ei ole mennyt, kertovat kyllä ja palataan takaisin piirustuspöydän ääreen. Jos taas on osunut ja uponnut niin hyvä, seuraava "taso" merkiksi muillekin että hommassa voi kehittyä.

[Simpanssi]

Tavallaan voisi ajatella myös, että vyökokeista "pidättäytyminen" on kuin jättäisi harjoittelematta jotain lajinsa fyysistä osa-aluetta. Mielestäni homma on "kokonaispaketti" - ei siinä oikein voi alkaa valitsemaan tai menettää ehkä jotain mitä voisi/pitäisi oppiakin....

Jos harjoittelee ahkerasti, oppii varmasti, ja mikäs siinä on mennessä näyttämään "vanhemmilleen" onko näiden antama oppi mennyt jakoon. Jos ei ole mennyt, kertovat kyllä ja palataan takaisin piirustuspöydän ääreen. Jos taas on osunut ja uponnut niin hyvä, seuraava "taso" merkiksi muillekin että hommassa voi kehittyä.

Tietysti voidaan nähdä että silloin tällöin törmäät tilanteseen, jossa henkilö ilmoittaa treenanneensa sen ja sen verran sitä ja tätä lajia. Tämähän on tietysti aina helppoa värittää kauniiksi. Kysymällä vyöarvoa voi aina saada jotain konkreettista esille. Vaikka musta vyö ei sinänsä kerro paljoa niin usein se on eniten kontrolloitu arvo.

[AriJ]

Tietysti voidaan nähdä että silloin tällöin törmäät tilanteseen, jossa henkilö ilmoittaa treenanneensa sen ja sen verran sitä ja tätä lajia. Tämähän on tietysti aina helppoa värittää kauniiksi. Kysymällä vyöarvoa voi aina saada jotain konkreettista esille. Vaikka musta vyö ei sinänsä kerro paljoa niin usein se on eniten kontrolloitu arvo.

Valitettavasti tässä kun ei ole niitä "yleislajillisia mittareita" tuon mustan vyön olemukselle Mutta, juu, kyllä sen mustan vyön pitäisi jotain ihan oikeestikin merkata - jos ei muuta, niin sitä että "nyt tiedät mistä tässä lajissa on kyse, ja osaat riittävästi aloittaaksesi harjoittelun".

Ja, jos tuo on oikeasti saavutettu, lajissa kuin lajissa, niin kyllä se näkyneekin

[Aki Äijälä]

Jos taas on osunut ja uponnut niin hyvä, seuraava "taso" merkiksi muillekin että hommassa voi kehittyä.

Hyvä pointti, ja pätevä etenkin niissä lajeissa/seuroissa/toimintamuodoissa, joissa vyökoe on edellytys sille että tulee taas jotakin uutta lisää - eli erityisesti laajan toiminnallisen valikoiman kattavissa tiiviisti strukturoiduissa järjestelmissä. Näissä suppeamman toimintavalikoiman lajeissa taas se vyökoe ei suoranaisesti muuta mitään. Esim. jûdôssa on ne 40 perusheittoa ja parikymmentä muuta siihen päälle, ja sitten kun ne on harjoiteltu niin loppu on niiden käyttämisen hiomista, eikä se liity vyöarvoihin. Myöskään kata-harjoittelu ei ole vyöarvosidonnaista. Itse asiassa juuri mikään ei jûdôssa ole sidoksissa vyöarvoihin aivan alkuvaihetta lukuunottamatta. Paitsi tietysti se, kuka juuri sillä hetkellä on matolla päällikkö ja vetää harjoitukset (tai käskee muiden vetää )

Koko vyöarvohässäkkähän alunperin kehitettiin sateenkaariväreineen, jottei lyhytjännitteinen länsimainen mulle-heti-kaikki-nyt-ihminen kyllästyisi niin pian, vaan tuntisi saavansa jonkin ison palkinnon aika ajoin. Uuden värinen vyö, ja kaikki muutkin näkevät sen! Itämaisittain ajatellen taitaa vaikuttaa aika lapselliselta touhulta, ja lapsiinhan tuo erityisen hyvin pureekin. Joissakin lajeissa/organisaatioissa myönntään lapsille erityisiä juniorivöitä kominkertaiseen tahtiin "oikeisiin" vyöarvoihin verrattuna, ja sitten kun on tarpeeksi ikää ja on jo saavuttanut "lasten ruskean vyön", voi siirtyä aikuisten vöihin ja aloittaa esim. vihreästä eli asteikon puolivälistä uudelleen ylöspäin. En sano, etteikö tuo olisi motivaatiopsykologisesti aivan loistava idea, ja saattaa dramaattissti parantaa pysyvyyttä lajin parissa, mutta itseäni lähinnä huvittaa.

No, täytyy ensi viikolla mennä kolme tikkarin vyökokeeseen. Siitä ei saa vain kolmea tikkaria syötäväksi, vaan myös kolme tikkari-kangasmerkkiä pukuun ommeltavaksi, että muutkin näkee!

[AriJ]

Mutta, oli länsimaisille keksitty tai ei, eikö se eteneminen niissä kuitenkin kerro jotain? Ne kuitenkin on siellä jostain syystä, joku on katsonut ne aiheelliseksi, joku joka on lajia kehittänyt... Jos ei nyt muusta syystä, niin vaikkapa kunnioituksesta tätä työtä kohtaan?

Usein tuntuu noihin "vyöväistelijöihin" törmätessään, että syy on siellä (negatiivisesti mielletyn) egon puolella - tuntuu että pelätään menetettävän jotain jos vaikkapa koetta ei läpäistä. Mitä väliä sillä on, varsinkin jos ei edes vaikuta juuri noihin opittaviin asioihin? Tosin, useimmiten siinä kyllä opitaan jotain.

Ja, juu, itse olen sekä läpäissyt että töpännyt vyökokeita, ja toivon molemmista jotain vyön alle saaneeni (pun intended)

[Jussi Häkkinen]

Koko vyöarvohässäkkähän alunperin kehitettiin sateenkaariväreineen, jottei lyhytjännitteinen länsimainen mulle-heti-kaikki-nyt-ihminen kyllästyisi niin pian

Ehkä näin. Ehkä ei. Ihan varmuutena en tätäkään tarinaa pidä. Dan-järjestelmä on kuitenkin jo suht' vanhaa perua ja dan-vyö jo Kanon käyttämä merkki siitä, että henkilö hallitsee perusteet ja pärjää porukan mukana perusharjoittelussa. Oppilasmäärien kasvaessa tarkempi jako on sangen mielekäskin veto - olivat tyypit sitten länsimaisia tai eivät.

Itse näen vyöjärjestelmän lähinnä opettajan apuna, enkä näe "vyöjuoksussa" mitään pahaa, jos henkilö pystyy omaksumaan seuraavan vyöarvon asiat. On siis hyötyä opettajalle - näkee treenaajan minimitason vilkaisemalla vyötäisille - ja oppilaalle kannustuksen muodossa. Opettajan hyödyn (mm. opetusturvallisuuden muodossa) näkisin tässä suurempana.

[Simpanssi]

On se tarina ihan totta.

Other colored belts for students who had not yet achieved black belt originated later, when Judo began being practiced outside of Japan. Mikonosuke Kawaishi is generally regarded as the first to introduce various colored belts in Europe in 1935 when he started to teach Judo in Paris. He felt that western students would show greater progress if they had a visible system of many colored belts recognizing achievement and providing regular incentives. This system included white, yellow, orange, green, blue, and purple belts before the traditional brown and black belts.

The Judo practice uniform and belt system eventually spread to many of the other modern martial arts such as aikido and karate which adapted them for their purpose. Karateka in Okinawa didn't use any sort of special uniform at all in the old days. The kyu/dan ranking system, and the modern karategi (modified judogi) were first adopted by Funakoshi in an effort to encourage karate's acceptance by the Japanese. He awarded the first shodan ranks given in karate to Tokuda, Otsuka, Akiba, Shimizu, Hirose, Gima, and Kasuya on April 10, 1924. The adoption of the kyu/dan system and the adoption of a standard uniform based on the judogi were 2 of the 4 conditions which the Dai-Nippon Butokukai required before recognizing karate as a "real" martial art. If you look at photographs of Okinawan karateka training in the early part of this century, you'll see that they were training in their everyday clothes

Koko tarina täältä.

[Aki Äijälä]

Itse näen vyöjärjestelmän lähinnä opettajan apuna, enkä näe "vyöjuoksussa" mitään pahaa, jos henkilö pystyy omaksumaan seuraavan vyöarvon asiat. On siis hyötyä opettajalle - näkee treenaajan minimitason vilkaisemalla vyötäisille - ja oppilaalle kannustuksen muodossa. Opettajan hyödyn (mm. opetusturvallisuuden muodossa) näkisin tässä suurempana.

Hyvä pointti tuokin. Onhan se välillä opettajan kannalta hieman hankalaa, jos ei ole mitään tietoa mitä voi edes olettaa harjoittelijoiden osaavan. Ei tiedä mitä uskaltaa teettää ja millä tavalla. Tilanteessa, jossa kaikki tuntevat toisensa, tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä, koska silloin se opettaja varmasti tietää tasan minkä teräaseen uskaltaa kenenkin käteen antaa

Toisaalta silloin lajiteknistä osaamista kuvaava vyöarvo ei välttämättä ole paras ratkaisu, vaan henkilökohtaisempi "uhkaluokitus" voisi olla paikallaan. Teksti puvun selkään: "Warning! Vaara! Achtung! Vasemman käden kontrolloimattomia äkkiliikkeitä!" No, ehkä ei...

[AriJ]

Hyvä pointti tuokin. Onhan se välillä opettajan kannalta hieman hankalaa, jos ei ole mitään tietoa mitä voi edes olettaa harjoittelijoiden osaavan. Ei tiedä mitä uskaltaa teettää ja millä tavalla. Tilanteessa, jossa kaikki tuntevat toisensa, tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä, koska silloin se opettaja varmasti tietää tasan minkä teräaseen uskaltaa kenenkin käteen antaa

Jepjep, kun homma on ollut pienempi, henkilökohtaisempi.

Tuolloin on ollut tavallaan oikeampia opettaja-oppilassuhteita, eikä vaan "mä käyn ton treeneissä oppimassa ranteen vääntöä". Tosin, sanotaanhan sitten taas, että tuo musta vyö merkkaisi myös tätä - opettaja hyväksyy harjoittelijan oppilaakseen (nyt se opiskelu voi oikeasti alkaa, on osoittautunut kykeneväksi sälliksi/salliksi kaikin puolin) --> Shodan (alkuaste, ensimmäinen askelma).

Tähän asti on voitu myös katsoa harjoittelijan hakevan itselleen niitä palasia, ja nyt alkaa vaihe jossa niiden käyttöä sovelletaan --> itsepuolustus...

(...epätoivoinen veto aiheen suuntaan ...)

PS. tuollaisesta voisi tietty ajatella, että jos toinen ei pyri "ylöspäin" ei ehkä ole vielä valmis oppilaaksi....

[Andy]

Koko vyöarvohässäkkähän alunperin kehitettiin sateenkaariväreineen, jottei lyhytjännitteinen länsimainen mulle-heti-kaikki-nyt-ihminen kyllästyisi niin pian, vaan tuntisi saavansa jonkin ison palkinnon aika ajoin. Uuden värinen vyö, ja kaikki muutkin näkevät sen! Itämaisittain ajatellen taitaa vaikuttaa aika lapselliselta touhulta, ja lapsiinhan tuo erityisen hyvin pureekin.

Ymmärrän sen, että 30-luvun Japanissa suurvaltapoliittisista syistä suosittiin rasismia virallisena ideologiana ja nimitettiin länsimaalaisia ali-ihmisiksi. Minun on kuitenkin vaikea käsittää, että tämä menee jollekin läpi vielä nykyäänkin. Etenkin, kun henkilö itsekin kuuluu tähän niinsanottuun ali-ihmisrotuun. Järkevyydeltään samaa luokkaa kuin venäläiset uusnatsit.

[Aki Äijälä]

...rasismia...

Kulttuurieroja enemmänkin. Ja markkinointitekniikkaa, joka on nimenomaan kulttuurisidonnaista.

[Jussi Häkkinen]

...rasismia...

Kulttuurieroja enemmänkin.

Japani on hyvin rasistinen maa. Japanilaisten passiivisaggressiivinen rasismi on toki yksi kulttuurieroista. Tämän voivat vahventaa kaikki Japanissa vähänkin pidempään asuneet ulkomaalaiset.


Vyöarvoja muuten suoritellaan Japanissa ihan samanlaisella suuvaahtoisuudella kuin länsimaissakin, eikä monissakaan tyyleissä ole eri asteikkoa länsimaisille ja japanilaisille oppilaille. Tuntuu siis toimivan myös kotimarkkinoilla.