Peruslyönnit

[Lasse Candé]

Kiitokset maininnasta!

En ole itse aina ihan varma jalkojen rooleista ja kokeilen molemmin päin. Oikeastaan on kyse ajoituksista. Tätä olen jauhanut jossain takakäden falling step -lyönnin suhteen.

Mutta tuo takajalan painavaksi jättäminen kuulostaisi hyvältä vinkiltä tähän. Yksi opettajani puhuu oman universumin keskellä olemisesta ja siinä on ajatuksena sellainen mistä pitäisi seurata ettei liikoja kaadu eteen. Kyseessä sellainen voimantuottoajatus, missä kiinnitetään monia muita ajatuksia vähemmän huomiota siihen mitä on vastassa. Takajalan jättäminen painavaksi, varsinkin yhdessä videon kanssa on tässä foorumiyhteydessä kyllä paljon tehokkaampi ohje. Mutta hyvässä kontaktiopetuksessa tuo mainitsemani setti näyttää myös tuottavan erinomaisia tuloksia.

[antti_lk]

Hyvää pohdintaa.



Tässä jabisarjan toisessa osassa etukäden suora lyödään lantiolta ylöspäin ja otetaan huomioon myös mitä pitäisi tapahtua tai paremminkin ei pitäisi tapahtua, jos isku ei osukaan. Lyömisen ja miksei potkimisenkin opettelussa ja opettamisessa on usein sellainen perustavaalaatua oleva ongelma, että vähintään 80-90 % iskuista osuu, eikä huteja juurikaan tule. Sitten taas sparrissa tai kilpailutilanteessa voi hyvin olla että 80-90 % iskuista ei osu. Silloin harjoittelu ei ole vastannut yhtään "tositilannetta" ja siitä voi seurata pahoja ongelmia, kun tasapaino pettää ihan väärään aikaan väärässä paikassa.

Mitä korkeammalle tasolle mennään, niin sitä enemmän ottelut (mielestäni) ratkevat tilanteisiin joissa toinen tekee virheen, josta toinen sitten pääsee rankaisemaan, eikä niinkään mihinkään toisen maagiseen onnistumiseen. Puolustusosaaminen ja virheiden minimointi on paljon hyökkäysosaamista tärkeämpää ja säästää täyskontaktilajeissa paljolta päänsäryltä ja pidentää kilpauria. Uransa alussa kovaan iskuvoimaan ja iskunkestävyyteen puolustusosaamisen kustannuksella turvautuvat ottelijat maksavat usein kovaa hintaa taitopuolen puutteistaan, kun iskuvoima ja iskunekstävyys ovat vuosien myötä heikentyneet. Pää kun ei ole alasin, ainakaan monia vuosia peräjälkeen.

[antti_lk]

Aloitin videosarjan erikätisen ottelijan kanssa mielestäni parhaiten toimivista perustekniikoista. Tässä neljännessä osassa oma suosikkini: takakäden suora etukäden blokin jälkeen.

[Ile]

Lyömisen ja miksei potkimisenkin opettelussa ja opettamisessa on usein sellainen perustavaalaatua oleva ongelma, että vähintään 80-90 % iskuista osuu, eikä huteja juurikaan tule. Sitten taas sparrissa tai kilpailutilanteessa voi hyvin olla että 80-90 % iskuista ei osu. Silloin harjoittelu ei ole vastannut yhtään "tositilannetta" ja siitä voi seurata pahoja ongelmia, kun tasapaino pettää ihan väärään aikaan väärässä paikassa.

Mun mielestä tätä ongelmaa pitäisi pystyä välttämään sillä, että varjonyrkkeily(/perustekniikkaharjoittelu) toteutetaan laadukkaasti.

Aikaisemmin ollut puhetta siitä, että varjonyrkkeilyssä moni lyö esim. koukkuja ihan erilaisella liikeradalla kuin lyödessään oikeita osumia. Ja toki onkin ymmärrettävää, että välillä verryttelymielessä heitellään vähän sellaisia rentoja "lyönnin alkuja" jne...

Mutta jos kuitenkin keskitytään riittävästi myös siihen, että tehdään kunnolliset täydet liikeradat ja painonsiirrot, niin silloinhan varjossa käytännössä harjoitellaan koko ajan nimenomaan myös sitä mitä tapahtuu kun lyönti ei osu.

[antti_lk]

Mutta jos kuitenkin keskitytään riittävästi myös siihen, että tehdään kunnolliset täydet liikeradat ja painonsiirrot, niin silloinhan varjossa käytännössä harjoitellaan koko ajan nimenomaan myös sitä mitä tapahtuu kun lyönti ei osu.

Varjonyrkkeily on toki ihan perusharjoittelua, mitä pitäisi tehdä paljon ihan jo liikkumisenkin parantamiseksi. Siinä on vain silti todella iso ero, kun varjoa lyödessä lyö ohi ja tietää, että tämä lyönti nyt menee ohi, verrattuna siihen, kun paritekniikassa tai pistareilla odottaa osuvansa, mutta pari tai valmentaja väistääkin yllättäen. Lisäksi aika harvoin näkee varsinkaan harrastajatason porukalta hyvää varjonyrkkeilyä, vaan se on sellaista puolitehoista ja -vauhtista tussuttelua vajailla liikeradoilla. Samaan kyllä syyllistyvät ihan tekijämiehetkin aika usein.

[Ile]

Joo, toi on kyllä fakta, että se oikea ohilyönti on vaan eri asia kuin ilmaan lyöminen varjossa.

Itsellä vaan sellainen kokemus, että jos asennot on hyvin tahkottu kuntoon niin se hutilyönnin ongelma tavallaan rajautuu käden ja ylävartalon vähän överiksi menevään liikkeeseen (mikä toki voi avata vastustajalle paikan) mutta varsinaista tasapainon menetystä ei helposti tapahdu.

Mulla toki taustana se, että ennen nyrkkeilyä tuli niin kauan väännettyä noita tiettyjä lakanajuttuja, joissa se hyvässä asennossa pysyminen taottiin selkäytimeen (ehkä tietyn kevyemmän liikkumisen kustannuksella).

[Andy]

Minä olen pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaa puolivapailla harjoitteilla.

Siis esimerkiksi niin, että A lyö haluamiaan lyöntejä (tai jotain määrättyjä, vaikka pelkät suorat käytössä) ja B koettaa niitä väistellä ja torjua. Taitotason mukaan ensin yksittäisinä ja sitten sarjoina. Taitavammille treenaajille voidaan sitten antaa lisätehtäviä, kuten vastaiskuja tai että lyönnin jälkeen voi myös potkaista välillä jne.

Tässä tulee harjoiteltua nimenomaan sitä, että ottelija yrittää osua, mutta yrityksestä huolimatta isku menee ohi.

[antti_lk]

^Tuo Andyn esimerkkitreeni on oikein hyvä keino perustekemisen parantamiseen.