Nyt voit liittyä etupotkijaksi näppärästi ja nopeasti PayPalin kautta tästä linkistä. Tukemalla Potkua pidät sivustoa pystyssä. :)

Kuva

Haku löysi 49 tulosta

ka1
kesä 20, 2017, 23.35
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Hauki kirjoitti:
ka1 kirjoitti:Esimerkiksi juuri mainittu Kauhajoen Pukkilan Jaska oli syntynyt vasta 1885 eli oli aktiivinen vasta 1900-luvulla
Öö, onko näitä Pukkilan Jaskoja useita (on varmaan, mutta tunnettuja häjyjä)? Wikipedian mukaan the Pukkilan Jaska on syntynyt 1831 https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Pukkila
Joo, Pukkilan Jaskan nimellä tunnettuja häjyjä oli kaksi, toinen Kauhavalta isoojen miästen aikaan, toinen myöhemmin (ns. toisen aallon häjy) Kauhajoella: https://fi.wikipedia.org/wiki/Juho_Keski-Pukkila
ka1
kesä 20, 2017, 09.37
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

PetriP:n viesti on tästä ketjusta: viewtopic.php?f=37&t=21854&p=905982#p905982
PetriP kirjoitti:
ka1 kirjoitti:Lisäksi pidän moniin seikkoihin nojaten selvänä, että harjoittelua tapahtui laajemminkin häjyjen keskuudessa, mutta taitojen mainittavasta systematisoinnista ja opettamisesta sukupolvelta toiselle ei ole todisteita.
.
Häjyt oli varsin lyhyt ilmiö joten yli-sukupolvista taitojen siirto ei varmasti ollut. Ja se harhoittelukin enempi sellaista humalaista keskinäistä toilailua.
Häjyjen kauden voi varmaan määritellä monin tavoin, mutta yleensä sillä tarkoitetaan vajaan sadan vuoden jaksoa 1700-luvun lopulta 1800-luvun lopulle. Termin 'häjy' käyttö ei kuitenkaan suinkaan rajoitu tähän kauteen. Se oli aktiivisessa käytössä vielä ainakin 1900-luvun puolivälissä. Muutenkaan kyseessä ei ollut mikään historiasta irrallinen ajanjakso. Häjyily kehittyi Etelä-Pohjanmaalla vallitsevan kunniakultin ja väkivaltaan liittyvien perinteiden päälle, eikä tappelusakkien, -sukujen ja ammattitappelijoiden toiminta myöskään kuin seinään lakannut 1800-luvulta 1900-luvulle siirryttäessä. Esimerkiksi juuri mainittu Kauhajoen Pukkilan Jaska oli syntynyt vasta 1885 eli oli aktiivinen vasta 1900-luvulla. Mainittakoon, että hänen tiedetään jopa suorittaneen pahoinpitelyitä isänsä kanssa, joka myös oli häjy - kuten oli Jaskan velikin.

Tuohon häjyjen harjoittelua koskevaan analyysiisi todettakoon, että muukaan kamppailuharjoittelu (esim. paini) ei tapahtunut humalassa, ja kamppailutaito oli tärkeä vaatimus. Muunkinlaista valmistautumista, kuten aseiden ja suojavarusteiden valmistamista ja tappelutaktiikoista sopimista, suoritettiin selvinpäin. En siis näe syytä olettaa, että häjyjen mahdollinen harjoittelu olisi tapahtunut kategorisesti humalassa.
ka1
maalis 10, 2017, 12.18
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Toki on itsestäänselvää, että tappamisen välttämisestä oli kysymys, oli motiivina sitten rangaistuksen pelko tai psykologiset ja sosiaaliset pidikkeet. Pohjalaiset saattoivat kuitenkin levittää viiltämiseen liittyviä kulttuurisia käsityksiä - jotka sitten toisaalta osaltaan saattoivat käytännön syiden ohella kannustaa viiltämiseen.
Taidokas, vastustajan henkiin jättävä viiltäminen oli Pohjanmaalla noussut ihailluksi taidoksi. Pitää tarkistaa muistiinpanoista, löytyykö tätä suhtautumista kuvaavia tarinoita muualta maasta, mutta muistelen, etten juuri olisi moisiin, muualta tallennettuihin kuvauksiin törmännyt.
Ympäri maata on vanhan kansan parissa dokumentoidusti vallinnut käsitys, että puukonkäyttö tappeluaseena yleistyi muualla pohjalaisten ratatyöläisten myötä. Elina Haavio-Mannila pitää käsitystä tilastojen valossa totuudenmukaisena väitöskirjassaan Kylätappelut. Tietenkin muuallakin puukolla oli varmasti viilletty jossain määrin tätäkin aikaisemmin, mutta aivan vastaavanlaista kulttuurista arvolatausta siihen ei siis käsitykseni mukaan muualla ollut liittynyt.
ka1
maalis 10, 2017, 10.31
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Perjantain ratoksi vielä tuohon viiltämisteemaan liittyen kysymys maailman veitsitappelutyylien tuntijoille: esiintyykö muiden maiden veitsikulttuureissa tällaista tappelullista, kuolettavia tekniikoita välttelemään pyrkivää puolta? Suomalaiseen puukkotappelukulttuuriin tämä tuntuu tosiaan eräänä osana kuuluvan. Onpa joskus käytetty liian syvien viiltojen estämiseksi jopa terään kiinnitettävää puupalaa. Viiltämisen korostaminen tai ainakin puhe ja tietoisuus siitä voi olla levinnyt muualle maahan pohjalaisten mukana, kun pohjalaiset ratatyöläiset aikanaan levittivät puukonkäyttöä muutenkin. Toisaalta on muistettava, että nimenomaan kuolettava teräaseväkivalta on Suomessa tiettyinä aikoina ja tietyillä alueilla (paradoksaalisesti juurikin Etelä-Pohjanmaalla) ollut maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen yleistä. Tämä viittaisi siihen, ettei tappamisen välttely ole ollut mitenkään epätavallisen vahvassa roolissa useihin muihin maihin verrattuna, mikä luonnolliselta tuntuisikin.

Mutta puhutaanko tällaisesta tappelullisesta puolesta enää muualla? Miten on esimerkiksi filippiiniläisissä tyyleissä? Italian tyyleistä voi sanoa sen, että jo Sakari Pälsi kiinnitti huomiota puukon ja italialaisen stiletin eroon; jälkimmäinen on kuolettavaan pistämiseen tarkoitettu. Balkanin veitsikulttuurista olen saanut raa'an kuvan lammasvarkaille varatun rangaistustekniikan, balkanilaisten taskujen, perusteella. Entä espanjalaisen maailman navaja-kulttuuri tai Etelä-Amerikan gauchojen facon? Ne esgrima criolla kaksintaisteluvideot mitä nyt Youtubesta löytyy, näyttävät aika viiltelyyn keskittyviltä, tappelullisilta.
Osaako kukaan verrata maailman veitsikulttuureita suomalaiseen tästä näkökulmasta? Onko tässä mielestänne erotettavissa suomalaiskansallinen erityispiirre, vai ei? :)
ka1
loka 2, 2016, 18.14
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Tieto kansanomaisen nyrkkeilyn olemassaolosta tuli vastaan Maximilian Stejskalin väitöskirjateoksessa Folklig idrott (1954). Itsekään en moisesta ollut aikaisemmin kuullut. Täytyy heti sanoa, että tietoa on melko niukasti, ja nyrkittely on joka tapauksessa tietenkin ollut harvinaista.

Stejskal sai kansanomaisesta nyrkkeilystä tietoja 30-luvun alun keruumatkoillaan (ainakin) kolmesta ruotsinkielisen rannikon kunnasta (Bromarv, Korsnäs, Lapväärti). Kuvausten mukaan ottelut olivat kahden ottelijan välisiä, ja päättyivät jommankumman luovuttamiseen. Ilmeisesti yleisempää oli otella ilman päähänlyöntejä, mutta joskus nekin saattoivat olla mukana. Toisinaan käytettiin kyynärpäihin asti ulottuvia nahkahanskoja, joissa oli karvapuoli ylöspäin, jotteivät iskut repisi haavoja.

Mainittakoon myös, että lahden toisellakin puolella Ruotsissa perinnenyrkkeilyä on ollut, joskin niin ikään harvassa. Carl-Herman Tillhagenin teoksessa Svenska folklekar och danser. Del 1. Idrottslekar mainitaan tätä harrastetun ainakin Hälsinglandin maakunnassa. Tillhagen kertoo, että lyöntien yhteydessä ottelijat päästivät outoja ääniä (kiai?).


Tuossa Maximilian Stejskalin teoksessa Folklig idrott esitellään myös Suomen perinnepainityylit. Kuvaukset ovat osittain yhteneviä Heikki Lehmuston kuvauksiin Painin historiassa. Jassehan on tässä viestissä noista kirjoittanut: https://www.potku.net/forum/viewtopic.p ... 30#p856741
On kuitenkin painityylejä, joita Lehmusto ei omassa teoksessaan mainitse, esimerkiksi heitto- eli mustalaispaini.

Liitän muutamia kuvia näistä erilaisista perinnepainityyleistä. Painin treenaaminen on muuten ollut oikeasti melko ahkeraa jo 1800-luvullakin.

Kauluspaini:
Kuva
Käsipaini:
Kuva
Syli- eli ristipaini:
Kuva
Vyö- eli housunkauluspaini:
Kuva
Lisäksi paininomainen laji oli sellainen, jossa toinen asettuu maahan makaamaan ja toinen ottaa nelson-otteen, yrittäen estää alla makaavan ylösnousemisen:
Kuva
Tämä ei ole painia, mutta osittain ketjun aihepiiriä liippaavaa kuitenkin. Nyrkkien kovuutta koeteltiin lyömällä niitä vastakkain:
Kuva
ka1
loka 1, 2016, 02.08
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Tiedusteluna, onko kukaan kuullut suomalaisesta perinnenyrkkeilystä? Olen käsityksessä, että siitä, että tällaista on ollut, ei nykyään käytännössä tiedetä?
ka1
touko 21, 2016, 10.47
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Tosiaan, Kauhajoen Pukkilan Jaskaan viittasin. Toisen aallon häjy ja ehkä vähemmän tunnettu kuin lauluista tuttu Kauhavalainen vanhempi kollegansa. "Häjyjen pesänä" tämä Kauhajoen Jaskan kotitalo, Keski-Pukkila, aikoinaan silti tunnettiin, ja erään tuon vuoden '68 perinnekeruun kertojan mukaan se oli sitä yhä!

Nyt kun muistelen, niin esim. tässä Puolustusvoimien lähitaisteluvideossa vuodelta '57 vilisee kämmensyrjälyöntejä: " onclick="window.open(this.href);return false;

60-luvulla tuollainen ”karate chop” alkoi olla vakiokamaa myös amerikkalaisissa elokuvissa. On siis mahdollista, että vuonna '68 tekniikka oli laajalti tunnettu Suomessakin. Toisaalta täytyy muistaa, että kertoja oli 60-luvulla jo hyvin vanha, ja muistelee tallenteessa nuoruusaikojaan. Voihan silti olla, että hänen esittelemänsä kämmensyrjäisku on jostain tuoreeltaan bongattu kikka, mutta hieman erilaiset vibat tekstistä välittyy. Mahdotonta lausua mitään varmaa.

Mitään merkittävää johdattelua haastattelutilanteessa ei tässä kohtaa tapahdu. Kertoja ”koittaa” haastattelijaa ”syrjäkämmenellä” johonkin tiettyyn kohtaan, ”tuohon”, ja siihen kun kämmensyrjällä ”vetää”, on niin kuin ”puulla löis”. Mainittakoon, että eräs folkloristikko, jonka opinnäytetyön kautta tämän arkistoaineiston pariin päädyin, tulkitsi haastateltavan tässä kohtaa esittelevän kohtia ruumiissa, joihin ”koittamalla” saa hengen pois. Itse en löydä tukea tällaiselle tulkinnalle, uskon sen olevan väritetty ja siten virheellinen.
ka1
touko 20, 2016, 21.33
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Vuonna 1968 äänitetyssä Kauhajoen perinnekeruussa eräs vuonna 1890 syntynyt kertoja muistelee Pukkilan Jaskaan liittyviä tarinoita käsiteltäessä myös omaa nuoruutensa häjyilyä. Pampun käytöstä kertoja neuvoo kietaisemaan pampun päässä olevan remmin käsivarren ympäri, ettei pamppu pääse lipeämään kädestä, sekä kohdistamaan iskut ”hartioihin”, sillä päästä lähtee henki turhan helposti. Erityisen mielenkiintoinen on kohta, jossa kertoja innostuu demonstroimaan haastattelijalle kämmensyrjälyöntiä johonkin arkaan paikkaan. Koska tilanteesta on vain äänite, josta olen vieläpä vain lukenut litteraation, on hankala tarkasti sanoa, mitä tilanteessa tapahtuu. Jonkinlaista kämmensyrjäiskua johonkin aivan tiettyyn vitaalipisteeseen 78-vuotias kertoja kuitenkin haastattelijalle näyttää. (En nyt valitettavasti viitsi tähän laittaa julkisesti kyseistä pätkää haastattelusta, koska minulla ei ole SKS:n lupaa.)

Nyt kysymys kuuluukin, mistä kertoja on kyseisenlaisen sofistikoituneen tekniikan voinut omaksua? Itse veikkaisin Jiu-Jitsu-oppaita, niissä kun esiintyi jo vuosisadan alkupuolella kämmensyrjäiskuja. Toisaalta mietin, kuinka yleisiä ja laajalle levinneitä ne olivat? Kuinka todennäköistä on, että kauhajokelainen isäntä olisi Jiu-Jitsuun törmännyt? Todennäköisyysttä lisännee toki jonkin verran suuntauneisuus tappelujuttuihin. Mainittakoon myös, että kyseinen henkilö oli Amerikassakin käväissyt nuoruudessaan neljä vuotta. Mitäpä @Jasse arvioit, olisiko jokin Jiu-Jitsu-opas todennäköinen alkuperä kyseiselle tekniikalle?

Paljon mielikuvituksellisempiakin alkuperiä on tietysti helppo (ja ennenkaikkea hauska) keksiä. Kertojahan oli samaa ikäpolvea kuin itse Pukkilan Jaska, ja samoilla seuduilla nuoruutensa pyörinyt. Muistutuksena, että Pukkilan Jaska oli siis se kaveri, joka puu-ukkoon veitsitekniikoita treenaili, hallitsi korkeat potkut ja tunnettiin laajalti ”hyvänä tappelijana”, samoin kuin isänsä ja veljensä, ja kaikenlaista Japanin sodan veteraania talossaan majaili.
ka1
helmi 2, 2016, 09.22
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Muistaakseni Ylikangas esitti puukkojunkkari-termin liittynen alunperin isovihan jäljiltä metsärosvoiksi pyörimään jääneisiin sisseihin?

Wikipediassa on muuten nykyään kattava koonti puukkojunkkari-ilmiön selitysmalleista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojun ... yilyn_syyt" onclick="window.open(this.href);return false;
ka1
helmi 26, 2015, 12.40
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Jasse kirjoitti: Lyhyt ja ytimekäs artikkeli puukko-junkkareista ja häijyilystä:

Menee vähän jo ohi itse aiheesta, mutta viime vuosina Reino Kallio on tuonut ansiokkaan lisän puukkojunkkari-ilmiön taustoja kartoittavaan tutkimukseen. Tuossa artikkelissahan referoitiin lähinnä Heikki Ylikankaan tunnettuja näkemyksiä. Kallion panos aiheiseen on niin sanotun pitäjäkurin huomioiminen. Nuorison kapinointi mielivaltaisen tiukkaa kuria ja kontrollia vastaan olisi ollut eräänlainen alkusysäys rikolliselle polulle. (Lisää esim. https://historiatieto.wordpress.com/pitajakuri/" onclick="window.open(this.href);return false; ja http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunk ... yilyn_syyt" onclick="window.open(this.href);return false;)

Rikollisuuden ja väkivallan aallon syntyä on siis monelta kantilta melko kattavasti selitetty.
Mielestäni ketjun aiheen kannalta mielenkiintoisinta on keskittyä siihen aspektiin, miksi ja miten nuorisorikollisuus muotoutui Etelä-Pohjanmaalla juuri tällaiseksi ilmeisen erityislaatuiseksi häjyilyilmiöksi. Esimerkiksi toinen vähän vastaava, poikkeuksellinen väkivaltainen kausi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Karjalankannaksella ei tuottanut vastaavaa. Suuripiirteinen selitys lie se historiantutkimuksessa monesti sivuun lykätty "pohjalainen kansanluonne" ja Etelä-Pohjanmaan kulttuuri. Äkillisesti kohonneen rikollisuuden selityksenä se ei toimikaan, mutta on hyvä lähtökohta pohdittaessa, miksi rikollisuus otti Etelä-Pohjanmaalla niitä muotoja, joita otti.

Toki osittain koko puukkojunkkarius on olemassa vain tarinankertojien suussa. Tällöinkin silti ilmaan jää kysymys, miksi lauluntekijät ja tarinankertojat ovat Etelä-Pohjanmaalla tarttuneet niin hanakasti näihin aihelmiin, miksi väkivaltaa ja sen harjoittajia on jo omana aikanaan romantisoitu. Ylikangas on muistaakseni esittänyt, että muuta vaihtoehtoa ei pelon ilmapiirin takia ollut. Selitys on laiha. Jonkin aikalaispiirin todellisia näkemyksiä, eikä vain intressejä, sankarimyytit mukailevat. Reino Kallion näkemys voisi tuoda asian selittämiseen mukaan kapinaihailun elementin.

Minusta historialliset faktat lopulta täysin kiistatta viittaavat siihen, että Etelä-Pohjanmaalla on vallinnut poikkeuksellisen vahva miehisyys- ja kunniakultti, johon on keskeisesti kuulunut fyysisyyden ja vanhakantaisesti ilmaistuna "urhouden" ihannointi. Tämä oli se kulttuurillinen voima, joka muovasi yhteiskunnasta eriytyneet nuorisorikolliset väkivaltaa kultivoineiksi häjyiksi. Etelä-Pohjanmaalla tappelulla oli vankka sosiaalinen asemansa ja siihen liittyi perinteitä jo ennen rikollisuuden räjähtämistä 1800-luvulla. Konkreettisina esimerkkeinä voisi mainita vahvan painikulttuurin tai jo olemassa olleet maakunnalle ominaiset tappeluaseet.
En pyri romantisoimaan tapahtuneita. Tämä vain nähdäkseni on se selitys, miksi häjyily muodostui sellaiseksi kuin muodostui - miksi juuri väkivalta oli niin keskeisenä korvikkeena tiellä menestykseen, ja miksi taituruutta siinä poikkeuksellisella tavalla arvostettiin.
ka1
helmi 13, 2015, 11.38
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Perjantain kevennykseksi lukijakirje aikakauslehti Tuulispäästä vuodelta 1910. Topias Mäkäräinen on tuohtunut jiu-jitsun saamasta huomiosta, ja arvottaa esi-isiltä perityt tappelutemput etevimmiksi. Myös varsin ytimekäs kuuden kohdan itsepuolustusopas.

Kuva

edit. Vakavasti ottaenkin tuossa on kyllä mielenkiintoista sisältöä. "Senvuoksi olen minä valittu suurelta kansalaiskokoukselta, jota ei ole pidetty rautatientorilla, kirjoittamaan tästä asiasta."
Voi olla pelkkää huumoria, mutta voi olla olemattakin. Ilmaisutavan yhtäläisyys esimerkiksi muuan Potkussakin tiedottavaan, kansanomaisia tappelutemppuja vaalivaan ryhmään on hauska.
ka1
syys 24, 2010, 11.40
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Nonnii, piristänpä nyt omaa matelevaa perjantaitani täyslaidallisella tajunnanvirtaista kansallisromantiikkaa... :D
Jonkinlainen koonti aiheesta "suomalaiset vanhat taistelutaidot ja niiden tutkiminen" tästä nyt näytti tulevan. Asiasisällön ollessa laiha ja jaarittelun määrän ääretön, en ihmettele jos kukkaan ei jaksa lukea mutta minulla oli hauskaa. :D
Kuhmu kirjoitti:
ka1 kirjoitti: ...99% varmuudella taistelutaitoja syntyi.
Varmaankin syntyi,mutta arvailuahan nämä historialliset pohdinnat tässä ketjussa paljolti ovat. Sillä siksi vähän noista kaikista asioista on varmaa tietoa.
Nimenomaan! Liikumme melko hämärällä historian osa-alueella. Suoria, kirjallisia todisteita suuntaan tai toiseen ei yksinkertaisesti juuri ole, tuskin ikinä löytyykään. Vaaditaan epäsuoraa päättelyä, kunkin ajan hengen ja kulttuurin tuntemusta, jotta voidaan tehdä jonkinnäköisiä johtopäätöksiä saatavilla olevan informaation perusteella - joka useimmiten lienee jonkinlaista suullista kansanperinnettä, kansantarinoita. Kun pääasialliset lähteet ovat tätä tasoa, on usein hyvin hankala sanoa mitään varmaa.
Nämä seikat huomioon ottaen täytyy kuitenkin muistaa, kuten aiemminkin todettua, että on varsin luonnollista, ettei taistelun tai tappelun harjottelusta ole jäänyt juurikaan merkintöjä historiankirjojen kansien väliin. Tässä kulttuuripiirissä olisi pikemminkin erikoista, mikäli olisi jäänyt. Kun puhutaan rahvaan parissa tapahtuneesta harjoittelusta, ei aikalaismerkintöjä ole voinut jäädä ilmeisestä syystä. Vaikka kirjoitustaitoisia olisi joukossa ollutkin, olisi aika absurdia olettaa, että tällaisista käytännön taidoista olisi jotain kirjattu ylös, vaikka harjoittelua olisi systematisoitukin. Kolmanneksi, täytyy ottaa huomioon, että suurella todennäköisyydellä taistelutaitojen harjoittelua on lähes poikkeuksetta pyritty pitämään salassa.
Kaikenkaikkiaan, kirjalliset dokumentit ovat virkamiespiirien juttuja. Tavan kansan parissa kulki lähinnä suullista informaatiota, josta sukupolvelta toiselle välittyivät parhaiten vain erilaiset tarinat. Jotenka, vielä kaiken kukkuraksi on otettava huomioon kansantarinoiden luonne - sen lisäksi, että ne ovat usein ajan saatossa rajusti muuntautuneita ja myytillisiä piirteitä omaavia, ei varmastikaan tarinoiden kohde ole ollut minkäänlainen harjoittelu, vaan itse "uroteot". Korkeintaan saatetaan viitata jossain sivulauseessa jotain epämääräistä, kuten että "hän voitti taistelun ketteryytensä ansiosta, jota ominaisuutta hän päivittäin harjoitti."
Eli, minä en ainakaan pidätä hengitystäni, että jonkinlainen kirjallinen, Kas-Pinin tai jonkun muun suomalaisen tyylin, olemassaolon todistava dokumentti ilmaantuisi. :D

Eräs mielenkiintoinen pointti vanhoja kertomuksia tulkitessa on myös termistö ja vanhan ajan kieli, joka jo itsessään on suullisessa perinteessä melko ylimalkaista.
Turha odottaa mitään mainintoja 'tekniikoista' tai mistään taistelutyyleistä, sellaisia käsitteitä ei ole ollut olemassakaan. Sen sijaan voidaan puhua esimerkiksi "konsteista" ja "sotatempuista". Mikä usein jättää tulkinnanvaraa siitä, mistä nyt todellisuudessa puhutaankaan. :D
Esim. "Pekka "Hukka-Pekka" Ikonen osasi todellakin sen verran konsteja kuin kunnon erämieheltä odottaa sopii. Konstit eivät liittyneet suoranaisesti metsästykseen eikä Hukka-Pekka koskaan käyttänyt väärin näitä taitojaan, vaan ainoastaan silloin, kun niitä todella tarvittiin."


Lopullista todistusta siis tuskin saadaan, ikinä, mihinkään. :D Se on minusta hyvä pitää mielessä erilaisia todisteita penätessä.
Kukaan ei ole tästä aihepiiristä ole ikinä tehnyt kunnon tutkimusta, tuskin ihan lähiaikoina tulee tekemäänkään. Yksityishenkilölle harrastelumielessä tämä lienee varmaan vähän sama kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Jotenka parasta lienisi vain Eliel Wartiaisen tapaan todeta:

"Kuten sanottu, paljon, suurin osa, heidän elämänsä tapauksista on vaipunut unohduksen helmaan; eihän niiden tarkoitus ole ollutkaan tulla mailla mainituiksi. Salojen ikihongat ehkä jotakin vielä tietäisivät kertoa, vaan nekin huminoivat jo omia aatoksiaan."

Toisaalta, toinen päälähtökohta mielestäni on, kuten paanaritkin ovat todenneet, "taito syntyy tarpeesta".
Pikaisen ainaluotettavan wikipedia-katsauksen mukaan suomalaisia on viimeisen tuhannen vuoden aikana osallistunut reiluun sataan sotaan.
Tähän päälle muut taistelutaitoja historian saatossa tarvinneet tahot: häjyt, muut rikollisjoukot, monet kiertolaiset laukkuryssistä (näiltä muuten itse Matti Haapoja saattoi opetella tappelua nuorena miehenä) mustalaisiin (jotka yhä ovat ainoa taho, jonka parissa vanhoja taistelutaitoja on kiistatta säilynyt elävänä perinteenäaina tähän päivään saakka), jne.

Sekä sitten ne itärajan puolin ja toisin käydyt heimosodat - virallisessa historiankirjoituksessa näihin viitataan termillä rappasota.

Kyseessä on jälleen kansallisromantiko mieltä kutkuttava aihe, sillä heti alkuun todettakoon:
”Valitettavasti näistä yleisesti ottaen rappasodan tapahtumista ei sodan luonteen tähden ole saatavissa juuri mitään dokumentteja, sillä retket olivat lähinnä vastapuolen pienten yksityisten partioiden suorittamia ja jäivät ilman oikeudenkäyntiä ja siten vain muistitietona kansan kertomuksiin."

ja

"Näitä sotia eivät hallitukset saaneet puoliakaan tietää ja näitä kesti niin kauan, kuin Suomi joutui Venäjän vallan alle." (todellisuudessa eivät loppuneet tuohon, tästä lisää kohta)

Taistelutaitojen tarvetta heimosotien oloissa voi lähteä arvioimaan vaikka seuraavan lainauksen perusteella:
”Niin on ollut aina rajalaisten keskinäisiä kahakoita, sota- ja vainoaikoja rajan kahden puolen monta sataa vuotta. Ei milloinkaan eikä missään ollut turvattu hengestään ja tavarastaan. Tämmöisissä oloissa ei ole saanut olla huoleton. Aina on pitänyt olla sota-aseet matkassa. Siitä syystä Venäjän kylät ovat ryhmissä, että voipi paremmin puolustaa itseään”


Tai miten paljon tuo nyt jättää arvioinnin varaa. Jos rauhan oloja on kerralla jatkunut maks. parin sukupolven ajan - ja tällaista menoa satoja vuosia - on sotataidoille kieltämättä tilausta. "Aina on pitänyt olla sota-aseet matkassa."
Asia, joka jää taas epäselväksi, on niiden systematisoimisen aste. Näkisin kuitenkin Karjalan ja karjalaisten kulttuuriin suhteellisen otollisena tälle. (Näissä heimosodissa siis olivat vastakkain nimenomaan Karjalaiset ja "ruotsit" tai "ruotsin sissit", eli Savolaiset sekä myös muut Suomen heimot lähinnä pohjois-pohjanmaan suuntaan.)

Koska kuten tiedämme, on Karjala tunnettu vanhoista karhunkaataja- ja runonlaulajasuvuistaan. Näistä kaksi maineikkainta ovat Shemeikkain ja Vornasten suvut. Näissä suvuissa periytyi järjestelmällistä oppia kahdesta edellämainitusta aiheesta.
Tuon runo-opinkin periytyminen on erittäin mielenkiintoista tässä yhteydessä, kuten nimenomaan sen systemaattisuuden aste, ja salassapito. Legendan mukaan Shemeikkain runo-oppi oli peräisin suvun kantaisältä, tarunhohtoiselta Miihkaililta, joka haki sen "tietomatkoillaan aina Tuli-Lapissa saakka". Ja "Usein oli Miihkaili katsonut kuolemaa silmiin ollessaan kontion kanssa keihäspainisilla." Kohtalonsa, monien muiden vanhojen karhunkaatajien tapaan, hän kohtasi kuitenkin juuri heimosodissa, sillä "Miihkaili ei taistellut ainoastaan metsän petoja vastaan, vaan oli hänellä kuumat ottelunsa 'Ruotsin sissienkin' kanssa. Kerrotaanpa näitä kerran tulleen kaksinkymmenin Miihkailin taloa hävittämään. Mutta eivät he mahtavalle tietäjälle tietysti mitään voineet. Yksin hän ne keihäällään ja tuimilla loitsuillaan tuhosi."

Karhunkaatajien aktiivinen osallistuminen sotatoimiin on merkillepantavaa. Vornasten suvunkin kantaisä on koko maassa tunnettu sissipäällikkö Vorna (todellisuudessa 2 eri henkilöä, isä ja poika.)
Vanhoista karhunkaatajista kerrotaan, että ihmisjahtiin lähtiessään "saattoivat varustautua kuin karhujahtiin lähdettäessä, karhukeihäs olallaan..."
No karhukeihään käyttöä sota-aseena onkin jo käsitelty. Se on ollut varsin yleistä ympäri Suomea, keihäs on saattanut periytyä isältä pojalle talon "suojelusaseena", ja uskon, että etenkin karhunkaatajasukujen keskuudessa tietotaito on ollut hyvinkin pitkälle vietyä. Todistetusti karhua vastaan kehitetyissä tekniikoissa se on ollut. Aika mielenkiintoisiakin tekniikoita, samoin kuin keihäitä, on kehitetty. Todennäköisesti taitoa on kehittynyt myös ihmistä vastaan.
Kuitenkin, nämä asiat, kuten muut suvunsisäiset opit, on Karjalassa pidetty ehdottoman salassa kaikilta suvun ulkopuolisilta.

Eli heimosotien yhteydessä on melkoisella varmuudella kehittynyt jonkun asteisia taistelutaitoja, nimenomaan sukupolvelta toiselle periytyviä kostoretkien tiiviistä tahdista johtuen. Karhunkaatajasuvut antavat aihetta olettaa näiden olevan myös jossainmäärin systematisoituja. Vaikka en pitäisi erikoisena sitäkään, että heimosotien loputtua taitoja olisi edelleen opetettu seuraaville sukupolville perinteen vuoksi, kuten runoja, ovat ne väistämättä kuitenkin lopulta sotien laannuttua kadonneet.

Mistä päästäänkin siihen, että nämä heimosodat eivät kaikkialla suinkaan loppuneet Venäjän vallan alle joutumiseen. Tämän perustan hienon kirjailijan, tekijämiehen ja kenraalikuvernööri K.M. Walleniuksen sanaan:
"Harva tiennee, että menneiden vuosisatojen heimoriidat ovat jatkuneet meidän päiviimme saakka. On ryöstetty ja noudettu takaisin. On kaatunut miehiä ja kostettu kaatuneet. Hiljaisuudessa on nämä mieskohtaiset tai pienten ryhmien väliset kamppailut selvitetty, ja tätä varten on vuosisatojen kuluessa muodostunut molemmin puolin rajaa hyväksytty, kirjoittamaton laki, korpilaki. Mutta näistä asioista ei kukaan liioin puhu; enintään sanotaan puoli sanaa, ymmärretään, hymähdetään."
Wallenius, jota pidän näiden asioiden suhteen melkoisen luotettavana, kertoo siis heimosotien jatkuneen aina 1900-luvulle! Ja hän viittaa juuri nimenomaan rappasotiin, koska mainitsee että ko. heimosodat ovat tuttuja muunmuassa Santeri Ivalon romaanista 'Juho Vesainen'.
Oikeastaan asiasta ei jää epäilyjä Walleniuksen kirjan "Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä" perusteella. Walleniuksen ja Moskun suorittama tunnettu kostoretki kolttien maille on vanhojen heimosotien jatkumoa.
Vielä 1900-luvulla Itä-Lapissa tilanne oli se, että jos suomalainen poromies ja koltta (kolttalappainen) erämaassa kohtasivat, toinen lähti, toinen jäi. Puolin ja toisin sattuneiden porovarkauksien, mutta myös yleisten vanhojen kaunojen takia. Niinpä vielä pitkälle 1900-luvun puolelle löytyi noista maisemista legendan statukseen nousseita tekijämiehiä, tietenkin etunenässä Aleksi "Mosku" Hihnavaara, kolttien keskuudessa Paha-Mosku. Joka varmasti muodosti uhkaavan kaksikon Pyhä-Selmin kanssa kun kolttientukistusretkellään kuulusteluissa veivät kolttia tuvan taakse ja "puhuivat suomea". Tarinoita näistä miehistä liikkuu kansan parissa vielä tänäkin päivänä.
Erätaidoiltaan Mosku oli varmasti verraton, siitä kertoo se, että hän pärjäsi koltille näiden omassa elementissään - koltat siis olivat liikkuvaa elämää erämaassa viettäviä äärimmäisen taitavia eränkävijöitä, jotka vielä 1900-luvulla elivät erittäin primitiivisesti metsästäjä-keräilijä tyylisesti.

Mutta olot ovat olleet epävakaat ja vaaralliset siis hyvin pitkälle. Jos oli karjalassa kylät ryhmissä hyökkääjän varalta, oli kolttalappalaisten asumuksissa aina takaovi, jotta yllätyshyökkäyksen sattuessa pääsi nopeasti pakosalle.


Toki joitain mainintoja taistelutaitojen harjoittelusta löytyy - en ole tosin varma, ovatko ne todellisuudessa sen painavampi todiste kuin muilla perustein tehty arvio harjoittelun ehdottomasta tarpeellisuudesta.

Tosiaan vanha sotilas saattoi palata sodasta ja jakaa oppia muille. Saatetaan vanhasta sotilaasta ohimennen mainita "Liimatainen oli ollut Kaarle XII:n oikeita sotamiehiä, joita jo etukäteen oli opetettu ryssiä tappamaan. Vielä harmaana hautaan horjuvana turana Liimatainen oli näytellyt vanhoja sotatemppujaan--"
Tai sitten kuten tapahtui Pikkuvihaa ennen Pohjanmaalla, muistaakseni jommassakummassa Härmässä. Tällöin siis Isovihan varjoa muistoissaan kantava Pohjanmaa varautui uuteen miehitykseen, joten kasattiin jälleen joukko miehiä ja vanha sotilas taistelutaitojen opettajaksi. Kuvaus näistäkään harjoituksista ei ollut mitenkään yksityiskohtainen, tietenkään, ja syy, miksi ne kertomuksena kansan keskuudessa säilyivät, oli nimenomaan se, että niissä kuoli mies puukoniskuun. Jos joku haluaa tarkistaa, SKS:n arkistoita vain penkomaan, Paulaharjun aineistosta muistaakseni löytyy. :D
Tämäkin tapaus kuitenkin antaa olettaa, että vastaavia harjoituksia esiintyi enemmänkin. Minkä toki voi olettaa muutenkin, esim. etenkin juuri Isovihan aikaan, kansan kokoamien sissipartioiden keskuudessa.
Isovihaanhan johti suuri Pohjan sota. Tämän soda takia kutsuttiin rahvas käymään niin sanottuihin nostoväkiharjoituksiin. Esimerkiksi juuri Pohjanmaalla osanotto näihin harjoituksiin oli runsasta, talonpojat olivat tässä suhteessa aktiivisia. Varustus ei ollut paras mahdollinen – joidenkin talonpoikien kerrotaan saapuneen harjoituksiin aseenaan vain vaikkapa karhukeihäs. Kansalaisia kehotettiinkin kiväärien lisäksi valmistamaan itselleen pertuskoja.
Voidaan siis ehkä nähdä jonkinlainen jatkumo nostoväkiharjoituksista sissipartioihin. Nostoväkiharjoituksissa oltiin jo pitkään kokoonnuttu sotimiseen ja taisteluun liittyvissä merkeissä, kotiseudun puolustus päällimaisenä mielessä. Kun sota ja terrori lopulta saapuivat maakuntaan, oli tästä taustasta varmasti jotain hyötyä. Sissien aseistus oli huono, ammuksia ja kiväärejä ei ollut runsaasti. Tästä syystä esimerkiksi pertuskoja käytettiin – aseita, joita nostoväkiharjoituksiin oli käsketty hankkia. Näissä harjoituksissa oli jo itse kullekin muodostunut käsitys myös siitä, ketkä lähiseudun asukkaista omasivat lahjoja sotataidon alalla ja kuka olisi valmis tositoimiin. Sissipartioiden kasaaminen kävi luonnollisesti. Mutta Isovihan sissit ja sen aikaiset vainolaistarinat ovat loputtoman laaja aihe.

Muita mainintoja harjoittelusta löytyy esim. häjyjen keskuudesta - tosin varsinaisesti vain yksi. Minusta häjyjen harjoittelu on kuitenkin poikkeuksellisen selvä asia, ja sitä onkin jo käsitelty. Todettakoot vain, että häjyily periytyi suvussa, ja häjyn "ammatissa" tappelutaito oli yksi keskeisimmistä vaatimuksista.
Se varsinainen harjoittelumaininta onkin sitten aika mielenkiintoinen. Kyseessä on ns. toisen aallon häjy, Pukkilan Jaska eli Oskarin Jaska eli Juho Jaakko Keski-Pukkila (1885–1923).
Hänestä kerrottiin muunmuassa, että "vain tuosta, pitkiä miehiäkin ni potkaasi yhtäkkiä leuvan alle ni jotta, lenti selijällensä ja pyörtyy ni".
Mutta tosiaan, Jaskalla oli kammarissaan puu-ukko, johon hän harjoitteli. Veitsitekniikoista "salamurhaajan-asentoihin".

- Mikä sil oli siellä huoneessaan sillä Jaskalla?
- Niin, siel oli se, sellaanen puuäijä, jonka kans se tappeli siellä sitte, että
löi veittellä siihen, hyökkii sen kimppihun, puusta tehty miehemmittaanen äijä,
sellaanen, jotta se sielä sen kans siellä otteli sittes, siellä sellaasen
puuäijän kans, harjootteli siinä, kuinka veittellä lyörähän oikeen, joo,


ja

- Niin, jotta mikä se olis, tuo nyt kyllä justiin josta puhuttihin, se Pukkila,
niin se oli oikein sellaanen, niinku häjyläästen pesä yhren aikaa, ja vissiin
nykki viä, ettei siä oikeen oo hyvä, öitä olla siä joka huonehes. Kun sillä oli
ollu siä sellaanen miehen kuvaki, miehen kokoonen puusta tehty ja, sillä
Jaskalla se killuu siä ja, veittellä sitä hutkii aina, hyö.. hyökkii sen
kimppuhun ja puffii ja ny.. löi veittellä. Tuo kertoo Ville jotta hän meni
kerran sinne kun se haastoo ja, ja sittet tuota, Herska-vainaan kaans, ja se
antoo ryyppyjäki, sittes se otti, tuon veitten ja rupes näyttelemähän niitä
konstiaansa, ja rupes, sitä äijää siä sitte, kun se siä killuu siä, niin nuon
ni, ku se veittellä lyömähän siä ja opetteli sellaasta konsti, sano, Hän
ajatteli, Ville sano, ett' hän lähtöö, pääsis täältä viä ehjänä pois, vai jottei
tuu viä kimppuhun, muttei sunkaas se niille mitää sitte tehny, joo.


Mielestäni kyseessä on aika pitkälle viety harjoittelu! Voidaan olettaa, että häjyjen keskuudessa tappeltaidot myös periytyivät sukupolvelta toiselle, mutta tämä tapaus mielestäni valottaa mielenkiintoista mahdollisuutta hyvinkin systematisoiduista taidoista ja harjoittelymetodien periytymisestä. Koska Keski-Pukkilan talon huono maine oli peräisin jo Jaskan vanhempien ajoilta, ja hän oli ollut käräjillä isän kanssa suoritetusta pahoinpitelystä, ja veli Ludvig oli myös tunnettu tappelija, lisäksi Keski-Pukkilan talo on kertojien keskuudessa tunnettu "häjyjen pesänä". Eikä pidä unohtaa mainintaa Pukkilan Jaskan korkeista potkuista, joita ei varmaan kukaan vedä tositilanteessa ilman aikamoista treeniä. ;) Kerrassaan mielenkiintoista.


Kaiken tämän jälkeen on todettava, että tähän päivään saakka tuskin on lopultakaan mitään säilynyt - niitä mustalaisten tyylejä lukuunottamatta.
Kas-Pin säilyy outolintuna suomalaisessa lajikentässä. Itse kiinnostuin siitä alunperin historian takia, nykyisin sisällön. Lajin syntyhistoriaan kuuluu paljon legendoja, mutta myös astetta uskottavimpia tarinoita, esimerkiksi ne kiinalaiset työläiset suomessa - nehän olivat nimenomaan rosvoja ja väkivaltaisia klaaneja kotimaassaan muodostaneita hurjia, joiden keskuudessa mitä todennäköisimmin kiinalaisten taistelutaitojen taitajia löytyi. Kas-Pinin huuhaa-osio on myös erittäin mielenkiintoinen. Joku muistaaksein on joskus maininnut ettei se istuisi suomalaiseen kulttuuriin - olen aivan päinvastaista mieltä. Huuhaa, jos sitä sillä nimellä haluaa kutsua, on ollut erittäin olennainen osa vähän kaikkea ennen vanhaan. Loitsujen muodossa tai muuten. Kansanparannuksen ja tappelutaitojen yhteydestä on ollut puhetta aiemminkin. Jokin aika sitten kävin kansanparantajalla, joka käsitteli hermoratojani ja -pisteitäni sukupolvia periytyneiden vanhojen suomalaisten oppien mukaan.
Loppujen lopuksi voi kait vain tästäkin aiheesta todeta, että uskoo ken tahtoo. ;)


"Tämmöisiä tarinoita tietää korpi kertoa, vaikkahan ei kaikkia kerrokaan. Monet ottelut ja temmellykset on se vain yksin nähnyt, ja monista synkistä tapahtumista se äänetönnä vaikenee. Miespolvien katkeruuksia, vuosisatojen vihoja on siellä purettu, isienaikaisia kolhuja kostettu."
ka1
huhti 16, 2010, 23.38
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Vielä linkkiä dokkariin mikäli jotakuta kiinnostaa:
http://areena.yle.fi/video/909260" onclick="window.open(this.href);return false;


Olihan se ihan passeli tiivistelmä/tutustumisretki aiheeseen, kaiketi jonkillaista opettavaista viihdettä tarkotus oli olla ja sen tarkoituksen ihan mainiosti täyttikin.

Täytyy sanoa että musta koko dokkarin ehdottomasti parasta antia oli lopun pari minuuttia jotka vietettiin Antti Rannanjärven pajalla... Niin vaikuttava ilmestys kuin olettaa saattaa, ja alansa aivan ehdoton huippu. Eikä tuo olemus ja sanavalinnatkaan ihan niitä vihjeitä himmentäneet että puukonrakennuksen yhteydessä olisi sukupolvien takaa periytynyt ehkä jotain muutakin...
ka1
huhti 16, 2010, 16.03
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

Vanhat suomalaiset tappelutaidot

Hei! Ihan sattumoisin osu juuri silmään että tänä iltana Yle Teemalla klo 21.00 dokumentti "Häjyt".
Puukkojunkkarit eli häjyt herättivät 1800-luvulla pelkoa Etelä-Pohjanmaalla ryöstelemällä ja tappamalla. Mutta keitä häjyt olivat ja mikä oli "häjyylyn" syy? Sakari Kuosmanen lähtee selvittämään häjyjen historiaa.
ka1
kesä 8, 2008, 15.18
Keskustelualue: Arot ja aavikot
Aihe: Vanhat suomalaiset tappelutaidot
Vastaukset: 412
Luettu: 180797

munck kirjoitti: Alkuperäiseen viestiin ka1:slle, ensinnäkin kiitos aivan loistavasta yhteenvedosta kyseiseen lajiin liittyen. Kuitenkin hieman epäilen lähdettä eli ka1:nen laitatko vielä mistä teoksesta poimit?
Ihan vaan henk.koht. pohjois-hämeen seuduilla ollaan odoteltukin tuollaaaasia paaskahuosuja pohojonmaaaltaa jookka pööyriittäää jotaab keepluuaaan. Homma oli jo aikaa niin että pää lähti vesurilla täälläpäin..

Kaikkia lähteitä en nyt muista.
Yritin ja yritän vain koko ajan pitää silmät auki, niin tietoa tarttuu mukaan sieltä sun täältä.
Kirjoista muistan silti ainakin seuraavia:

Aulis J. Alanen: Etelä-Pohjanmaan historia
Elina Haavio-Mannila: Kylätappelut
Heikki Ylikangas: Härmän häjyt ja Kauhavan herra
Heikki Ylikangas: Puukkojunkkareitten esiinmarssi
Heikki Ylikangas: Five Centuries of Violence in Finland and the Baltic Area
J.P. Parantainen: Parantalan häjyt veljekset
Sakari Pälsi: Puukko
Samuli Paulaharju: Härmän aukeilta
Samuli Paulaharju: Kytösavujen mailla
Sakari Pälsi: Puukko
Yrjö Alanen: Puukkojunkkarien aika
SKS:n arkistot, esim. Paulaharjun häjy-aineisto, äänitearkisto, yms.
ja monia kyläkirjoja yms.

Noita voi lähteä lukemaan, jos kiinnostaa. Onhan niitä vielä varmaan paljon muitakin häjyihin liittyviä teoksia.