Eikös yksi vapaaottelun mukanaan tuomia mukavuus ole superlatiivien välttely?

Jos nyt hiipimistä vanhaan ilmaisuun tapahtuu merkitsee se vain että "on rangaistuksena kuolema!/ Jollei Akuankkaa mulle kanneta.."

Älä ota sitä vakavasti.
Kwondo on yksi suurimmista ja tulee olemaan.
Tärkeily toki myös, ikuisesta ikuiseen.

Puni on oikealla asialla.
Mäkinniinku jotenki kaipaan kwondoaikojani.

Täsmennetäänpä nyt vielä että toimivimmaksi näkisin tilanteen, jossa urheilija voisi osallistua sukulaislajien koitoksiin sen kummemmitta kotkotteluitta.
Eli karateka voisi omana itsenään omaa seuraansa edustaen käydä testaamassa taekwondokisaajat heidän omassa pelissään. Ja vastoinpäin.
Savateurit, kickboksaajat ja thaipaukuttajat voisivat kävellä toistensa kisoihin ja kaikki tavata vielä bokrailuskaboissa.
Jne.

Juttu toimii jo mutta mutkan kautta, urheilijan tulee edustaa jotakin järjestävän kattojärjestön seuraa, joka ei nyt niin suuri este ole kiertää mutta ottaa oman vaivansa.
Kun kyse on lopultakin vain sopimustason päätöksestä, en näe muutakuin nilkkitason motiiveja sille ettei pienen maan koko kapasiteettia yhdistettäisi.

näitä on niin naurettavia juttuja, niinkuin silloin kun Reima ja Klockars kävi hakemassa bokrailun SM-pytyn.. Alkoi vinkuminen ammattilaisista amatöörikehissä. Kuitenkin tapahtuma nosti nyrkkeilyn tasoa heti loikalla.

Rupponen kävi kokeilemassa painia ja pärjäsi, olisi päässyt Olympiarenkaaseen.. Jos olisi lopettanut vapaaottelun.

Typerää minusta.
Antaa kaikkien kukkien kukkia ja joka ukko sinne pellolle koikkelehtimaan. Ja eipä aikakaan kun selviää kenen takissa kaulus kestää.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaisi tämän lajeista raikkaimman eli vapaaottelun pioneerityötä, lupaa osallistua skaboihin minkä tahanasa liiton passilla (vakuutukset), C-tason profiilin nousua ja jonkinlaisen peruskisajärjestelmän luomista.
Jne.

Mutta suora kehitystoiminta on miltei mahdotonta niin kauan kuin löytyy ihmisiä joille machiavelli on makoisampaa kuin rystysvoileipä.

Kertonee enemmän seuratoiminnan sielunmaisemasta. pitäytymisen tarpeen alleviivaamisesta.

Sillä yhä, yhä saa aikajoin lukea Masterscupin tapahtumista.
Kyllä se jännite on olemassa.
Sitä vois ihan oikeestikin hyödyntää. Sillä kaikki mikä on kehittymisen tiellä on vain pa$kaa ladulla. ikävää sielä suksenpohjassa ja inhaa raapia vek mutta lopultakin vain jonku pikkusielun pätemistä.

Minä taasen näkisin hyvin terveenä ilmiönä lajeja yhdistävät seikat, vaikkapa vaan ja juuri etenkin erilaiset skabat.
Koska jos se peukku otetaan hetkeksi vek sieltä poskien välistä niin voidaan havaita että samasta jutusta on lopultakin kysymys.
Sekä tekemisessä että hahmottamisessa.

Karate ja taekwondo ovat sama laji, erojen korostaminen sulkee vain turhaan ovia nuorten leijonien kehittyä ja asiaan juurtajaksain perehtymään pyrkivien tietoa saada.

Eroja korostavat ne, joille siitä on hyötyä. Joko egopuolella tai suorastaan taloudellisesti.
Minulla kun on tämä reaalimaailmaan suuntautuneisuus rasitteena, näen hyvää kaikkialla. Koska kaikkialla on suurenmoisia ihmisiä tekemässä suurenmoisia asioita, jopa ja etenkin tässä kamppailumetodien mikrokosmoksessa.
Ja onhan se nyt sattans jos hyvää asiaa pantataan!

Ajatellaanpa että oltaisi perillä Paratiisissa.
Olsi jonkinlainen kansallinen kattojärjestö kaikille turpiinvetelumetodeille ja muuhun maailmaan nojautuvat pelisäännöt amatööripelejä järjestää.

Kwondokat, kugfutaajat, light-kikkarit ja karatekat voisivat toistensa kisoihin kirkkain silmin ilmaantua kokemusta ja elämystä hakemaan.
Jaa paljo ottelijoita?
Niinku minä ja John Holmesvainaa todettiin, liian paljon kans pärjää aina.
MM-tasolle tähtääville oma rankingluokitus, muut ottaa yleisessä sarjassa.

Sama kuvio toimisi ongelmitta grapplingpuolella.

pyramidin kärjessä odottaisi vale tudo, k1-kickboxing, proboxing.

Ei huvita paneutua yksityiskohtiin, mutta tuo olisi toteutettavissa jos lajeja treenattaisiin puhtaalla sydämellä.

Muttaku se politikointi ja muu sosiaalinen hieronta on niin kivaa. Tärkeily.

Käsittääkseni yhteistyötä olisi haikailtu hiukan molemminpuolin mutta jäänyt sitten toteuttamatta.

Erittäin sääli, kilpamuodot yhdistämällä olis tulos ollut superia.
Tai sitten ei. Alapotkut ei välttämättä houkuta potkukomboihin.

Niin, koko kysymyksen takana on tietenkin tämä autenttisuuden kaihoilu joka on yksi karaten uskottavuutta kalvava ilmiö.
Eli juuripa tämä vain-alkuperäinen-eli-okinawankarate-on-niinku-karatea.

Eli onko kwondolle ilmaantunut vastaavaa osastoa? Tekisi mieli lisätä jotta vielä.

Kun tuli tuolla toisella tramboliinilla hiukan naamailtua kwondon suuntaan niin täsmennettäköön nyt että olen lajia treenannut sekä kotimaassa että ulkomailla.
Ei sovi minun olemiseni olomuodoksi mutta hyvä metodi.. ja eihän huonoja lajeja olekkaan.

Kysymys.
Minun silmääni TKD on hyvin modernia tekemistä, ei pelkästään matsailu vaan myös perustekninen puoli.
Ensimmäinen silmiinpistävä piirre on se jämäkkyyden puute, verrattuna sukulaistyyli shotokaniin siis. Asennoissa ja tekemisessä ei pyritä korostuneeseen äijäilyyn vaan pikemminkin hetkelliseen kiristämiseen ja liikkeen fluiditeettiin.

Onko siis olemassa traditionaalinen muoto korealaisesta sovelluksesta, samassa suhteessa kuin okinawan karate <-> japanin karate?