Olen ymmälläni hiukan, minusta tuossa oli kamppeja kovinkin?

Vai onko se tulkinta puritaaninen "säädytön jalkakoukku?"

Kovatasoisia sällejä.

Viiltolyöntejä käytettäessä? Ettei terä uppoa lihoihin ja jää jumiin?
Aika moni oikeesti puukkoa käytellyt terärepijä suhtautuu peukkurajoittimen tappelukäyttöön kielteisesti.
Just jumitus-syistä.

Olettaisin että se luonteva teränohjailu peukkua käyttäen periytyy kuolleen lihan käsittelystä.

Sotakenttätilanteen vertaaminen ördäysjurri-puukotukseen on aika.. no. Sitä itseään.

Eine turmiolantommit ainakaan systemaattisesti ole mitään treenanneet, muttakun puukolla ei osu huonosti. Tai sitten osuu.
Jos kohde laittaa päättäväisesti hanttiin.
Sivujuonteena, mä olen aina äimännyt tätä että näistä puukkoskenaarioista koetetaan treeneissä rakentaa jotain sankaritarinaa.

Hirveetä sähellystä se on ja parhaat jutut on yksinkertaisia.

Mutta mitä tulee sotatöiden opetteluun..
Olen lukenut kuvauksia ja kuullellut juttuja kuinka puukonkäyttöä on ihan neuvottu, samoin kuin improaseisiin turvautumista.
Lauri Törnistä kertovissa kirjoituksissa Osasto Törnin miehet muistelevat kuinka Pomo näytti ja neuvoi jopa aseettomia tappokikkoja.
Mistä hän oli ne oppinut, vaikea tietää. Yleisasiantuntija-osasto kertoi aikanaan jotta Saksassahan ne, mutta tästä ei löydy mitään todisteita,
lähinnä puhutaan ryyppäämisestä.

Miten vaan.
Mutta aivan varmasti on niin että Siperia on opettanut ja puukon taistelukäyttö noilla sälleillä suju funtsaamatta.
Arkikalu sentäs.

Tuttua vekotinta on kiva käyttää muihinkin kuin tuttuihin töihin.

Niiniketo kertoili tarinan maalaistalosta, jonka tupaan päsähti tunnettu hullu juuri ruoka-aikaan.
Iso ja pelätty karju, otti lautasen ja sille soppaa, löi pitkän puukon pöytään, alko lusikoinnin ja.
- Kun on saatu syötyä lähtee isäntä helevettiin.
Lusikointi jatkui, isäntä pyysi että ei kai kovin nuoren poikansa tarvitse sellasta nähdä.
Hullu anto luvan poistua, poika meni liiterin, otti käyttämänsä kirveen, palas takasi ja upotti pelin hullun päähän.

Sanoisin että koltiaisen aiempi kokemus kirveen käsittelystä oli vahvana tekijänä onnellisessa lopussa.

Hyvä näkökulma. Liian harvoin tulee mietittyä niitä sotia edeltäneitä realiteetteja.

Andy kirjoitti: Väittäisin että tuossa ei ratkaise niinkään rutiini puukotustekniikasta vaan rutiini ihmisten tappamisesta.

Kyynikk kirjoitti: Aika hellyttävää jos oikeasti luulee suomalaisen perussotilaan harjoitelleen säännöllisesti puukon käyttöä nyt tai koskaan

Kaukopartioihin ja semmosiin hakeutu veikkoja joita tappaminen itsessään ei juuri yskittänyt.
Lisäksi, elettiin aikaa jolloin puukko oli jokapäiväisessä käytössä ja monellamonella kokemaa eläinten kekluttamisesta sekä ottimia puukonkäyttöön tappeluksessa.

Eno-Toivo eli isoenoni oli pelätty puukonkäyttäjä vielä vanhoilla päivillään, hänhän kaukopartiomiehenä se tosiaan kertoi siitä kuinka repusta tunnistettin omat ja venäläiset. Ja puukko puhui, käsitin että käyttöön oikeen kannustettiin koska se oli pelottavaa ja päättäväisyyttä lisäävä tekijä.
Tämä on oma tulkintani kerronnan sävyä tulkiten.

Johon luketuu myös tulkintani siitä että sotahommissa kärsimättömämpikin kyki päästelemään puukkoterveisiä.
Kun se taitavan puukkotappelijan (ottanahka silmille, ensimmäinen näkemäni puukonkäyttö) tunnusmerkki oli ikäänkuin kärsivällisyys ja maltti.

Mullahan on kokemaa tosta voimasanailusta.

Silloin niitten kolmen pohjois-irlantilaisen katujätkän kanssa tapellessa alko paukut loppua ja pari perkelettä pääsi.. mickit reagoi ja kysy että mitäs kieltä tuo on mitähä..
Kerroin että suomea ja nyt ois aika hommata apua alan nääs suuttua.. eli olin aivan loppu ja putomaisillani. Mutta niin oli kaveritkin.
- Me luultiin että sä oot joku ****!
Eli en tiedä miksikä ne mua luuli, tuskin englantilaiseksi koska silloin mut ois ammuttu tai ainakin puukotettu.

Voimasana autto ja kaverustuttiinkin.
Tuli kyllä tarpeeseen. Se voimasana siis.

Kyllä.
Musiikkiin ja tanssiin niin muualla kuin täälläkin on aina upotettu kamppailujuttuja.
Mitä muuta breakdance, capoeira tai jopa parkour ovat kuin kamppailutansseja, tapa esittää ja hioa tappeluvalmiuksia.

Näin myös näilläkulmilla jossa nimenomaan tuo uhmakas polkka on sellasen miesreimuuden esittämistä.

Aikanaanhan laitoin poppiketjuun tämä jutun, jossa myös näkyy kamppailuelementtejä.



Otavan (äpäre) sällit on lähinaapurin poikia ja sen näkee.

Näitä tarinoita häjyjä kavahtamattomista miehistä on olemassa eli varmasti moni lujaluonteinen ei suostunut pelkäilemään.
Iso-Elun nimi on noussut aina aika ajoin.

Kiihottavampi tapaus oli minusta Kuriini, Ruman vallesmannin nyrkki joka oli mahrottoman kauhia tappelija, sotilastaustainen vaasalainen kuten Hägglundikin ja osaava. Hakkasi patukalla Ison-Antin naaman möyhylle ja oli muutenkin perkele miehekseen.

Heh, kun päästiin Lapualla oikeen vauhtiin siinä toppuuttelussa ja annettiin kolimoukulia..
Pääsin sanomaan ikäänkuin jälkipeleissä että "se on poijjat paree uskoo notta Kuriini on taloos."
Jopa nuoret sällit reagoi ja vanhemmat oikeen riemastu.

Pohojammaa on paras paikka maailmaa. Vaikkei sitä merianturaa saakkaan kai yhäkän.

Edit. Tuo pietaribändi soitteli alunperin Poguesjuttuja kaduilla ja löyti sitä kautta klanginsa ja omat perinteensä mihin nojata.

Erinomainen puheenvuoro.
Mutta on tuo massiivieläimen kulli viekoittanut varsin tasaisesti pitkin palloa, muistan lukeneeni että alkuperäiset sjambokitkin olivat jotain mursunmulukkuja.

Suomessa asiaan lie vaikuttanut venäjä ja kasakat, heillähän se nagaikka tms oli aktiivisessa käytössä.
Mustalaisilla tosiaan oli oma versionsa, olen kyseistä peliä kysellytkin mutta tuloksetta.

Tuunatussa sonninsuorossa on todentotta jotain hyvin henkilökohtaista machismoa ämpärikaupalla.
Fläätäisy sisältää alistamiselementtejä huomattavan mehevästi.. kuvittelisin myös että tollaseen vyöttäytyminen ja jopa rakentelu antaa hyviä hyrinöitä potenssiin paljon.

Odotan lujasti tulevaa artikkelia tai kenties jopa kirjaa?
Materiaalia ku kyllä riittäis, ongelmanahan on tämä että koko tappelusilmiötä ja siihen systemaattisen valmistautumisen olemassaoloa ei tunnuta hyväksyttävän, ei edes kamppailutreenaajien keskessä.
Aika outoa, koska onhan se nyt selvä että täsmäväkivallan elementti on ollu ja on pysyväisasetus asenteissa.
Juttuja on treenattu. Hartaastikin.

No tämäpäs on jotain!
Jim Johnson oli ihan kehäduunari ja ammattilainen.

Onko nuo kalsarivillet poliiseja? Näyttävät atleeteilta ja varsin kookkailta sellaisilta.

Virkistävä leikkaus hahmotuksiin!
Oppikirja siitä "Kuinka lyörä nyrkillä vahvemmasti." Härmäläisen häjylle.

Kun itselläkin on kontaktipintaa asiaan, kun kaikki saatavissa oleva myllytys-materiaali tutkittiin ja treenattiin ja koeponnistettiin ja käytettiin.
Nousee yhä mieleen se niinusein kysymäni kysymys.

Kun nykyän tietoa on vaivatta saatavissa aivan kerrassaan valtavasti.. miten on selitettävissä se että nykysällit on niin sysipaskoja?

Mitenkähän muuten Härmälle kävi?

Niin, puun saa paremmin nurin sahalla kuin kirveellä, jolsei nyt aivan ranteenpaksuisista puhuta.

Käsittääkseni kirvesmurhat ovat kovasti vähentyneet, vielä kahdeksankymmentäluvulla kun vierailin Rikosmuseossa oli näytillä saavillinen kahden-, kolmen- ja neljänhengen kirveitä.. sekä pari saavillista komerossa, niitä yhdenhengen kirveksiä.

Ne muutamat hyökkäykset joita itse olen ottanut vastaan ovat olleet aikas summittaisia huitaisuja, vain yksi oli tosissaan murhaamassa minua (juu, it only takes one..) Mutta kun oltiin vasta jotain nelitoistiaita niin sain homman haltuun lätkämailalla (Koho). Ja bilislyönneillä. Se yritti jopa huitoa mun hienoa mailaa mutta sai kokea että mailassa on kaksi päätä kops.
Myös näkemäni tilanteet on ollu enemmänkin uhkailua ja heristelyä. Jota olen alentunut käyttämään itsekin, perhana. Jopa suhteellisesti ottaen melko hiljattainkin.
Noin teoriatasolla kirves on aikas ennakoitava ase, halkokirves varsinkin. Pieni tomahawkmainen leirikirves on paljon monikäyttöisempi ja -kelpoisempi. Ja vaarallisempi.

Toki kirvesmurha yhdyssanana assosioituu raakaan suoraviivaisuuteen ja jo sinällään herättää gulp-reaktion, tosipaikassa jäätyminen lie tosiasiaa.
Eli aivan oikein saattaa escrimasticksit kuoleentua.

Luulisin että treenanneimmat kamppailulliset kirveenkäyttäjät löytyy hekumoijien joukoista ja/tai keskiaika-veikoista.
Ei synonyymi.
Itte olen kyllä treenaillut myös kirveellä, sekä luonnollisesti käyttänyt peliä ihan mittavastikin. Näin kylmetessä ihan miltei päivittäin.

varovaisesti nyt, ystävät...


On kyllä aivan totta että raaka, suoraviivainen ja sumeilematon työkalunkäyttö kamppailutilanteessa ruhjoo tiensä läpi jonglööritemppujen.
Pointti sinänsä, hyvin paikkansapitävä.
Nykyajan kontrolliyhteiskunnassa ns. kamppailutilanteissa on reppukaupalla rajoittavia tekijöitä vaan kun ne riisutaan...

Jaaha, huomaan taas yleistäneeni.
Neutraaliahan tuo tarjonta yhtä lukuunottamatta on.
Pahoittelut.

Niin, en tahdo tai tahtoisi leimautua kivittäjien seurakuntaan, kommenttini koski vain särähtävää escrima-kömmähdystä.

Tahtoisin kuitenkin yhtyä kuoroon puukkotaitojen osalta, mulla on selvä kokemusperäinen näkemys siitä että suomipoikien puukkotaidot ovat onnetonta tasoa.
Intissä sai jo mun aikana 80-luvulla äimätä kun jätkät ei osannu edes sytykkeitä vuolla, veistelivät lähinnä sormiaan.
Tilanne oli pahentunut aluepuolustuksen rakentelun aikoihin, jolloin treenattiin usein ja hartaasti.. ja varusmiehiin ei voinu luottaa niinku missään asiassa. Puukosta ei ollu selkeästi mitääntuntumaa.
Eihän se tutkimus ole vaan subjektiivinen havainto, mutta muistan lukeneeni asia havaitun ihan kouluttajienkin toimesta ja asiaan puututun ja koulutusta annetun.

Joka koulutus ei suinkaan ole murhatöitten koulutusta vaan aivan yksikertaisesti tietotaitoa siitä kummalla puolen terää kannattaa niitä sytykkeitä yrittää vuolla.

Myös näkemäni väkivaltatilanteet ovat olleet hyvin summittaisia survaisuja, ei varsinaisesti kovantason hyökkäyksiä.
Pahin ja suunnitelmallisin oli eräs elämäntapaluuseri joka tikkas uhriansa silmiä kohti harvinaisella otteella, jossa terä sojotti etusormen ja keskisormen välissä.
Onneksi uhri oli tolkuissaan ja otti tökkäisut kämmenselkiinsä, kun pääsin kiinni yritti se amaootta huitoa muakin.. joka oli aina huono idea.
Puoliharkitsin jo äärimmäistä tekoa mutta ku ei huvittais lusia jonku pällin takia.
Tekotapa osoitti minusta vain tekijänsä piittaamattoman ilkeää vahingoittamisenhalua, ei teknistä osaamista.

No, menneet on menneitä mutta vakaa käsitykseni on että puukonkäyttö Suomessa on kömpelöä, verrattoman kömpelöä verrattuna esim Teh Perijuuriviholliseen Venäjään.
Jossa krutoit saa puukko-oppia ihan armeijassa - ja ovat kyllä rujonpäättäväistä osastoa.

Paappa, onko tuosta italianpuukosta esimerkkejä?
Mä nimittäin olen nähnyt veitsityylejä joissa "lepatus" on olleellinen osa käsittelyä..
Ranskan espanjalaisia, yksi veitsistä oli kaksiteräinen iso linkkari, siis oikeasti kaksi terää kahvan eripäissä.
Se terä eli ja liikkui, muistaakseni nimi oli cuchillo.. joka tosin tarkoittaa vain veistä.

Takaisin Kiehisen viestiin jossa on kuin onkin hyvä pointti.
Joka pointti on se että oikeassa tositilanteessa ei näyttävyydellä ole mitään sijaa.
Ja että monet lajit ovat ajaneet ainakin yhden renkaan ojaan kehittelemällä näyttävyyksiä tehon asemasta.
Hyvänä esimerkkinä vaikkapa WAKOn liikesarja-kisat, joissa on melkoisen vähän kamppailuarvoa.
Jonglööritemppuilu on itsearvoista, vaikka taitavia ne tanssijat toki ovat.
Tällä taustalla selittyy se yksi Andyn melkoharvoista epäinformaattisuuksista, kun hän esitti "kysymyksen" jota mausti Tähtiensota-gif. Joku jedinpuolikas siinä pyöritti harjanvartta, koko toiminta oli jotain aivan muutta kuin taistelusauvan käsittelyä. Suhde on sama kuin Hollywoodmiekkailun ja aidon rapiiritappelun.

Tätä taustaa vasten tuo Kiehisen viesti on ihan aitoa kamaa, vaikka esilletuonti on.. hiukan jyrkkää.

Älkää kivittäkö kiitos, keskustelkaa.
Se on aina parempi vaihtoehto.

Niiiinja Kiehinen..
viitannet escriman keppipyörittelyllä leffojen esilletuontiin..
Ilmiötä nimitän jonglööritemppuiluksi, koska Bruce L leffoissaan esitteli nunchakuja pyörittelemällä. Joka johti siihen että jo sukupolvet kuvittelevat karkea-aseitten showkäytön olevan se onnenavain. Asettaen painopisteen vatkaamiseen impaktien asemasta.

Juu, mä ittekin otan tuntuman aina kulloiseenkin astaloon pyörittelemällä, mutta kyllä se tällien tehokas jakelu on edelleen prioriteetti numero uno.
Ihan escrimassakin, joka on kuitenkin hyvin rujo ja realistinen metodi.
Imago ja reaalimaailma on rinnakkaiset mutta erilliset ilmiöt.

ja escrimadori ja potkulainen Mikael F on yksi Suomen merkittävimpiä kepittelyn tietomiehiä ja mun sukupolven eturiviä mitä myllytyksen metoditreenaamiseen tulee. Kovan luokan osaaja myös ammattialueellaan.

Kunnioitus on ase. Usko pois.
Ihan vaan näin sivujuonteena.