Kiitos, entiedä onko se nyt niin mahtavaa. Mukavaa kyllä, niinku.

Kiitos tuosta kiukkaridani-infosta. Homma etenee.

Heh. Hauskaa jos noin on. Tai jotain. En kye yhäkään ymmärtämään negatiivisuuden viehäkettä.
Niinku tässä:


Viesti Mika Väyrynen » loka 14, 2014, 23.08

Nyt varmaan sohaisen, pitkästä aikaa, muurahaispesään. Tiedustelen ystävällisesti Kari Aittomäeltä kiukkarin vyöarvoansa. Legenda kun väittää että ruskealle jäit, Collinsin kokeessa kuulemma knokattu pihalle. Ja jotta Collins antoi pari vuotta aikaa laittaa hommat kuosiin täällä. Todennäköisesti ainoat sempait ja senseit kiukkarissa ovat sensei Frimodig ja sempait Hallamaa ja Hokkinen. Jänniä juttuja kuulee, kun elää. Eli Kari; elvistelyn sijaan, kerropas lajitaustasi. Kiukkarissa. Matsuoit on jo kuultu.


En viitti räplätä lainauslaatikkoa kohdilleen.
Mutta koska kirjoitat nimelläsi ja esität suoran kysymyksen niin laitetaan jotain.

- En ole väittänyt koskaan suorittaneeni vyöarvoja kiukkarissa.
Koska käytät sanaa elvistely, luovun jutunkertoilusävystä ja kerron vähä.. erilailla.
Mua on aina vituttanu lisenssi-politikointi, en ole lajissa missään suoritellut arvoja tai lisenssejä kuin minimin.
Kyseessä on aktiivinen ratkaisu, olen aina suhtautunut hiukan halveksien "kurssinkäynyt telkkarinaukaisija"-hahmottamiseen.
Kielikuva on peräsin Mauri Kunnaalta, Nyrok city ja Hilipli-pluus.

Korostan vielä että asenne ei ole harvinainen, käytännössä kaikki vähä enemmän treenireissuja tehneet suhtautuu lahjadaneihin osv hiukan hymähdellen, toisilleen ainakin.
Siksipä ihmetytti se Niinikedon karate-dani.

Olet antanut kertoa itsellesi skeidaa. Syy, miksi en kiukkaridania lähtenyt rakentamaan oli nimenomaan se, että ne ei olleet oleellisesti parempia matsaajia. JOS ovesta ois tunkenu ruskeata ja mustaa vyötä jotka ois lätkiny mua rutiinilla korville olisin suhtautunut asiaan toisin.
Kropanrakenteeni soveltuu knockdowniin.. ehkä jopa verrattoman hyvin. Voi kettu.

Ylpeyteni on minullakin. Olin jo 2dania ja intohimoinen.
Jos organisaatio ois rakentunut ois seuraava aste ollut se kolmas.

Toivottavasti sävyni ei ole loukkaava.
Sinun oli.

Kittooksia vaan.
Tää on väliaikaista, mulla ei ole suurempaa tarvetta pahemmin Potkuilla.
Sen mitä tää InDesign ja Fireworks nyt kestää.

Ei mitään erityisempää syytä, Potku on edelleen antava foorumi.
Katellaan.

Kyllä me sitte varmaan ollaan tavattu, en itte tuolloin -93 Budossa valtavasti pyöriny ku kiukkarihommat Kaapelilla oli täydessä vauhdissa..
Mutta vierailinpa kuitenki koska Zhang Fang ja Kiina.
Johon tein tonavuonna reissuni.

Eipä niitä tule enää tehtyä, monistakin syistä. Jalka on yks.
Stadissa käyn hyvin harvoin enään, pitäs kyllä.
Kapakoissakaan en viitti notkua, ei kestä pää sitä kukkopoikailua.

Kiitos kysymästä.
Mä olen aidosti sitämieltä että ovihommat on mukava koenta kellevaan.
Suosittelen, jos paukut riittää.

Työn hyöty onkaksipiipukas juttu.
Mäkin olen pedannut muutaman pysyvän vamman joutumalla liian raskaisiin töihin liian aikaisin, vaikka tuolloin se lisääntynyt voima ja sinni ja kropankäyttö näyttäyty positiivisina.
Oli kiva olla kuustoistiaana riskimpi kuin useat aikamiehet.

Johan nää lekomistreenit ja muu karkeajumppa kertoo, että senkaltanen fyysinen toiminto kehittää.
Mutta jos mennään oikeeseen työhön..
Mä väitän että harva potkulainen jaksais edes päivää täyteen vanhantyylin ojurina tai metsätyömiehenä.
Eli silloin se saatu rasite menis kyllä kuluttavan puolelle.
Kunnon pohjilla hyöty voi olla huomattava..
Mun forkkuja on monesti ihmetelty, olen kertonu olevani kompulsiivinen masturbeeraaja ja senverran melakas että symmetriäkaan ei kärsi. Kaxinkäsin kohti huippua.
Mutta oikeesti ne perua rautakankikesästä.

Sellanen omakotitalo-asujan pikkupuuhastelu ois nähdäkseni riittävä panos sekä mielekkyydeltään että rasitukseltaan. Ittekki meinaan ympäröidä tontin aidalla mallia panssarieste. Halkastuilla kivenmurikoilla.
8h lie liikaa..

Hehe, näen sieluni silmin muutaman nimeltä-mainitsemattoman potkulaisen seisomassa kuokka kädessä suon ääressä varahin aamulla, kun aurinko valaisee nousevaa höyryä ja köyhiä mäntyjä, kuinka taustalla kurki astelee sammakkojahdissa pitkin, verkkaisin askelin.
Kuinka potkulainen katsoo kuokkaa, katsoo suota, katsoo kurkea, katsoo kuokkaa, purskahtaa itkuun ja heittää inhan työvälineen kaikin voimin luotaan (3 metriä) ja yrittää hukuttaa ittensä suonsilmään.
Onnistumatta.

Hehe.
Tulee mieleeni eräs omaväsäämäni varotuskyltti vuosien takaa..

Siis talkkari-aikoina, kun lunta ja jäät alko olla katoilla haitaks asti.. talkkarithan ei sitä hommaa ois saanu tehdä mutta mä sovin isänöijien kanssa että teen homman erikseen palkattuna. Tarpeeks laillista, piti vaan käydä laittaan toiminimeen kys kohta "lumenpudottelija".
Eihän se fyysiselle mikään paha rasti ollu.
Tosin nykyän homman tarvitaan varmaan hygieniakorteista lähtien neljänvuoden kurssitus ja ruotsinkielen taito.

No jengiä piti kuiteski varotella jotta tavaraa varisee joten tein tämmösen:


Palaute oli kaikkiaan varsin positiivista.
Vahinkojakaan ei sattunu, paitti kerran en viittiny enää vaihtaa turvaköyden tukipistetta ja tottakai liukastuin -> reunanyli.
Ja tottakai ilman paitaa.
Suoraan akkunan eteen jossa nuoripari vetää sunnuntaiaamu-puuroja.
Moikkasin ja kiipesin takas katolle.

Mulle aina sattu kaikenlaista.

Niin, onhan mulla toki jotain kontaktipintaa mutta en tosiaankaan ole enkä ole ollu tekemisisissä noitten osastojen kanssa muutaku asiayhteyksissä.
Asiallista porukkaa.

Sori Mika, tää meni nyt näin.

No eihän me Lulussa oltu jokapäivä suinkaan todellakaan.. mutta silloinku oltiin, olihan sielä niitä jännitteitä.

Lulu oli siis Bulevardilla sijaitseva suunnattoman tyylikäs stripparimesta, taisi olla ensimmäisiä tai jopa eka niilläpelein. Me oikeen ystävystyttiin niitten tyttöjen kanssa ja kerrottiin sanattomasti idänpojille että kovanaamailkaapa johonki muuhunsuuntaan.
Muutama jännittyny tilanne oli, kerran vilautin terää..

Mutta noin kaikkiaan Lulu oli tavattoman tyylikäs mesta ja niitten likkojen kanssa tuli oikeesti pidettyä hauskaa. Siis oikeen kuttuttiin ulos ja vietettin aikaa..
Ne ei siis ollu huaria.. niinku... vaikka mä sainki muutamanki poskihoidon kylläki.
Mutta en vinkauamalla!
Tytöt vaan pääty ottaan porkkanan poskeen, ihan omista syistään.
Ku olin niin kiva.

Ja niitten kanssa.. se oli oikeeta laatuaikaa tölleröidä Stadin yössä.
Ne mimmit osas olla.
Mä monasti kerroin että jos haluavat jäädä niin jeesaan...
Muttaku ne suunnilleen kaikki oli vaan tienaamassa, perheilleen.

Mun on oikeen ikävä muutamaaki.
Siis..
Mä tapaan ohimennen kauniin, tutun belarussia-tytön Häppärin terassilla.. strippari.
- Heimitä kuuluu, sä olet yhä Suomessa?
- Hei kiva nähdä, täälä ollaan juu yhä.
- Missä mestassa. Luluhan on jo nurin?
- No ***:ssa, tuletko katsoon?
- Tottakai tulen! Nähdään!

Ja kun menin kys paariin, likka loikkas syliin.. ikäänkuin..
Mentiin tottakai privaattiin, joka tuolloin tarkotti kiemustamista/runkkaaamista.
Me, sensijaan.. likka istu syliini ja mä halasin ja juteltiin tärkeimmät pois.
Hän jakso olla yhä mustasukkaista eräästä illasta jonka vietin unkarilais-mimmein kans.
Mä äimistin jotta miten se muka muisti, mähän nyt vaan olin mielestäni vaan asiakas stripparipaarissa.
Olin kyllä lievää enemmän otettu...
Yritin kyllä.. jotain.

Mutta ne tytöt..
On oikeesti ihan tyttöjä vaan, kaukana kotoa.

Musta tuntuu yhä että mun ois pitäny..
jotain. Se oli sulonen siro tumma tyttö.

perkele.

Tääs mukavassa Jameson/Carlsberger-kumarassa voinkertoa sellasen pikkujutun että mulla oli klokki..
Ja muutama vaihto***.

Enkerrokkaan.
Mutta parikertaa olen.. kalashnikov..
En kerro sitäkään. Niitäkään.

Noin ylöjään, liiviosasto on erittäin asiallista ryhmää.
Siis ammattilaispuoli, wannabet on joskus vähä..

Timppa, muistatko selvästi sen yhden illan Häppärissä ku oltiin sinä ja minä ja jotku röllit heilu takavasemmalle ku luuli meitä venäläisiks tai jotain?
Olisenverta sankia ilta että muistikuvat vähä hakee..
Mutta kaiketi me joitakuita vähä ojennettin?
Sä taisit antaa maegerin pohjeluuhun tai jotain.

Hitto ku Häppäri oliki hyvä paikka tintata.
Oi niitä aikoja.
Olikkos sä siinä ku se marokkolainen hevosnaama..
Et tainnu olla, Anne oli. Ainaki.

huokaus

Mä en ny ihan keksi miksi multa kysytään..
Olen aina tullu hyvin toimeen liivijätkien kanssa, háuskasti Potku on ainoa ympäristö jossa mua on saateltu henkilökohtaiseen vastakkais-asetteluun. Suomeks uhkailtu.
Vaikka aikanaan kyllä on tykki kulkenut mukana myös tuon uhkakuvan takia mutta itte en ollu...
Kohde tai miten sen nyt sanoisi.
ja kyllähän siinä jotain puhinaa ja pihinää oli olevinaan mutta tilanne ei eskaloitunut.
Ja mä en ollu se puhemies. Mä vaan asemoiduin siten että takasektorillaan on turvallista (ei siviilejä) ja pidin pikkirillituntumaa klokkiin. Taisin vähä virnuillaki kyllä. Itte en huomannu, jätkät kerto.

Noin ylöjään jos ovat jotakuta tulleet vaikka ettiin, niin olen kuunnellut asian ja kertonut tietämäni.
Kertonut myös että hakemallaan hepulla ei ole enään asiaa tähänbaariin.
Keskustelu oli poikkeuksetta huomattavan helppoa, koska liivijätkät on pelimiehiä. Enimmin.

Jengeistä itsestään ja synnyttämistään mielikuvista on juusyytä jutella tuolla omassa ketjussaan.
Loistava termi tuo denialismi!
Omaksun.
ka1 on erittäin oikeassa.
On hyvä arvioida yksilöitten potentiaalia, mutta on erittäinkin vaarallista pyrkiä hahmottamaan yksilöitä heikkouksiensa kautta.
Etenkin kun nämä yksilöt kuuluvat korostetusti teh Ryhmään.
Koska he ovat teh rikollisia ja käytettävissään on hyvin vaarallinen osasto, kutsumanimeltään prospectit.
Jokka saattaa vetää kaalintäydeltä spiidiä ja loikata ikkunasta sisään. Moottorisahan kanssa.
Siis.. aineitten käyttö ennen atakkia on erittäin todellinen uhkakuva. Se jo pelkästään riittänee syyks välttää ristisuksia.

Ryhmän tunnuksia kantavaa tulee aina arvioida ryhmän itsensä potentilla.
Ja prätkäjätkistä ei kannata tehdä vihollisia.

Vaikka olenhan mä toisaalta kyllä käynytkin päällekkin..
Mutta se, ne on oma tarinansa.

nojoo...
Ja kyllä sieltä kovista jengeistä löytyy erittäin lujaranteista osastoa.
Jopa tutuilla nimillä, näin siis kampailukertoimin.

tohtorismies kirjoitti: Kuka on Pena?

Hehe, jätkä on yhä kuosissa ja kameran edessä, on siinä jonkinkanavan mestarikokkimainoksessa. Kantaa tärräporaa ja vengottaa leukaa, oikeesti on tavattoman korrekti sekä naamanliikkeiltään että ulkoasultaan.
Pelimies kun on.

Ja pirun paha niska.

Mä treenasin jutsua kyllä, siis ennenku hokutoryu virallistettiin. Pääsin treenaan alempien kanssa suoraan ja ystävystyin nopeasti Seppänen&Tenhusen kanssa. Jolloin alettiin treenailla keskenämme.
Olenhan mä opettanu pystymatsailuaki hokutoporukoille mm Tampereella.
Ovihommissa jutsukat ihmetteli mun soveltamia kontrollijuttuja jotka oli leivasti erimoisia ku heillä.

Hokuto on miltei täydellinen konsepti sikäli, että ne tekniikat on toteutettavissa ilman erityisominaisuuksia. Treenaaminenkin oli huomattavan vänkää mutta ei erityisen raskasta, joka ei tuolloin sopinu mun intohimoiseen hahmottamiseen.
Eikä päässy karjumaan.
Lisäksi tuli suoranainen ajankäyttö vastaan, mähän tein seurojen lisäks välillä kolmeakin duunia eli ei meinannu 24h riittää..
Venäälläki hyppäsin. + vaativa tyttöystävä.

Itte pidän Kaapelia kyllä Suomen kamppailumaailman sydämenä.
Avelle tulis Presidentin myöntää jonkulainen killukka tekemästään työstä.

Karate nyt vaan on se juttu.
Se keskittynyt raivokkuus ja täsmällisyys on ylittämätöntä.


JussiM, juuripa noin.
Mä olin jo 2dan ja vaikka itte sanonkin, kykyni toteuttaa traditionaalista karatea (merkityksessä kihon) oli ainakin yhtähyvä kuin kenellä tahanasa tapaamallani kiukkaridanilla. (Kiitos shorinji/ Matsuoi+Raittinen)
Menestymättömyyden syitä on turha pähkäillä, se vaan nyt meni niin.
Karate ei ollut muodikasta joten treenaajia ei riittänyt... mutta ne jotka jakso oli kyllä huomattavaa tasoa. Ne oli itte hoomoilasena kun myöhemmin shootfightingissa saivat kontaktia Sauraman Kehäkarhuihin ja pärjäsivät vaikeuksitta!
Vaikka jätkillä oli toinen toistaan komeampaa titteliä esitellä.
Samaa kerto jo se, kun yritin saada hokutojengiä meidän salikisoihin.
Yksi jätkä kurkisti ekaa matsia ja liukahti tiehensä.
Ku sattu oleen Artturi in action.

Olen tuon kiukkarin ja monen muun jutun opettamana kekannut että minusta ei ole pääjehuksi.
Jonkinlaiseksi kuriositeetiksi ainoastaan.
Vähä niinku inkkareilla oli omat sotapäällikkönsä, arjen askareissa vaikutusvallattomat.

Hokuto olisi lie ollut ihan viisas valinta tai ylläpito.

Kuten aiemmin kerrottu, en suorittanut virallisia vöitä.
Kyse oli tupla tai kuitti -asenteesta, tarkotukseni oli käynnistää toiminta ja kun se kunnolla rullaa, sitte siirrytään virallisesti ja suoritetaan seuraava vyö ja edustetaan Suomea EM-kisoissa.
Kondis olis sut sut riittänyt, pärjäsin vaivatta niille svedujen ykkösjätkille.
Ihan vaan koska tuo puolietäisyys on mun rummuttavalle tyylille onnen omiaan, jodanpotkutki suju säpäkänsorttisesti.

Ei tullu tuplaa, tuli kuitti.

edit.
Niitten mun treenien hurjuutta on usein päivitelty.
Se oli osa pelisuunnitelmaa, vaikka enemmän kuitenkinkaikitenkini omaa tempperamenttia... mutta aattelinpa pistää pioneerit sellasen mankelin läpi että heillä ois täysi syy kertoa "ennen-se-oli-toista"-juttuja.

Ja olen kuullut heitä kerrotunkin.
Sääli vaan että bjj-pukukopeissa.

Kiitos kysymyksestä.

Mun syvätausta on gojusta, olen lisäksi treenannut sekä shotokania että taekwondota ennen kiukkaria.
Eli kiukkari putos kyllä takaressuun. Kaskun on noitten tyylien kombo.
Siis shotokan ja kwondo on oikeesti saman lajin eri näkökulmia, kataperusteisesta hahmotuksesta on kyse...

Treenasin 11 vuotta toisen karatevaltaperheen shorinjiryuta, skabailin ja suoritin tokadanin.
Tää puoli karatesta aukas mulle.. omia juttujaan.

Kiukkariin hakeuduin ihan tietoisesti ja olin heti kotonani.
Olin jo jonkinlainen nimi ja Niiniketo seiso takanani.
Tarkotus oli saada kiukkaritoiminta käyntiin Suomessa.
Treenasin Göteborgissa, Collinsin opissa.
Parasta karate-antia jota ikinä olen saanu.

Toiminta käynnistettiin ja jonkin aikaa näytti joltain.
7 vuotta myöh homma oli ohi.

Viralliset Danit ja EM-kisat jäi haaveeksi vaan.
vieläki vítuttaa.

siinäpä se.