Eizei, oletko ja olet varmaan pohtinut "tehokkaan liikkumattomuuden" kehonkäyttöä? Ikäänkuin tuon luonnollisen liikeen teemasi osana?

Itte karatekana mulla oli alusta lähtien (kolmitoistiaasta) tarkkana näkemyksenä se, ettei yksikään asento saa olla "kuollut", vaikka se kuinka passiivisena esitettäisiin.
Siis siten, että vaikka kamaessa (ennaltamäärätty asento/asenne) näennäisen liikkumattomana oltaiskiin, se kireys ja lihasten vastaparijännitteet ovat koko ajan valmiina räjähdykseen.
Joka kuitenkin on kamppailutekniikan ydin, liiketaloudellisesti tehokas sivaltaminen.
Kun monesti näkee laiskojen toteuttajien ikäänkuin lojuvan asennossa, roikkuvan ligamenttien varassa.
Urheilullisessa toteuttamisessa näkee samaa, ikäänkuin väärinymmärrettyä rentoutta. Se matsien pitkä kesto vie veikkoset säästöliekille.
Kun oikeassa tilanteessa se räjähtely on Se Juttu.

Tätä olen käyttänyt esimerkkinä:



Tietysti koska on ikoninen kuva, mutta ennenkaikkea esimerkkinä mainitsemastasi irtipäästämisen periaatteessa.
Kaskun mehän sidomme tuon kuvan havainnoinnin leffaan ja koemme tuon kameralle spennaamisena, mutta kamppailukontekstissa tuossa on selkeästi näkyvissä vastaparilihasten esijännitys, joustava ja tehokas stabiilius.
Valmius räjähtävään vastaiskuun, johon tuo opettajani opettaja oli pitkien käsiensä ja luontaisen nopeutensa saattamana mieltynyt.
Etsimättä nousee mieleen iskemään valmiin käärmeen luontainen valmiusasento.
Tästä syväänhakatusta tarpeesta sain muuten Kiinassa kiitostakin, siltä Hsing-I-opettajalta.
- Olet pitkällä, länsimaalaiseksi.

Oisko lie Shaolinsi'lla vastaavia kokemia?

Kiitoksia pohdiskeluistasi, sekoittaa miellyttävästi pakkaa silkan fyysisen suorittamisen hahmottamisessa.
Avaa ikkunoita siihen miksi pidän eniten reaktiivisesta maastojuoksusta ja miksi karaten ankara kamae-kuristaminen toimii tosipaikassa verrattomasti paremmin kuin sporttimanerismi.

Vaikka oikeassa reaalimaailmassa se healthy mix on oikeahko hahmotus.
Näkemykseni mukaan. Niinku tässä vaiheessani.

PetriP kirjoitti: ↑syys 2, 2018, 12.16 En usko että taaksepokuun kannattaa kiinnittää huomiota. Harjoitteilla sitä voi tehdä paremmaksi, mutta jos jalkoja rupeaa kovin tietoisesti ohjaamaan niin se ei toimi. Polvia pitää nostaa sen enemmä mitä lujempaa menee

En nyt ihan saa ajatuksesta kiinni?
Kun opeteltiin liikeanalyysin tekemistä, se tasaisella juoksijan taakkepotkaisu oli ikäänkuin koko juoksutapahtuman keskiö, sitä taaksesaattoa käytiin oikein hiomassa. Polviennostelu oli hukkaliikettä.

Herkistelevän polvennoston funktio on maastojuoksun myötäilevässä rytmissä.

Nämä siis on niitä oppeja joita mulle on kipattu.
Ja olen ittekkin keskittynyt asfalttijuoksussa etenkin siihen tehokkaaseen lantio/nilkka-työntöön, vienyt asennon lievään etukumaraan eli ollut kovasti eteenpäin-menossa.
Olin tyytyväinen tuloksiinkin kyllä, testicoopperissa meni intissä (82kg) joku 3300m ja hiukan alta nelikymppisenäkin vielä karvan alle 3000.
Tyydyttävä tulos reilusti päälle satakiloiselta.

Eli kuten sanottua, perkeles kun mun on ikävä iltalenkkejä.

Olen muuten lukenut että juokseminen ois se ihmisen luontaisin tapa liikkua, että hikoilun eli iho-hengittämisen kautta homosapiens voi juosta paljon pitemmälle kuin vaikkapa antilooppi.
Ja että loppupeleissä tää karvattomuus ois juuri ihohengityksen eli juoksun ansiota..
Tosin, olenpa lukenut myös vesiapina-tarinaa, siis läträämistä karvattomuuden aiheuttajana..

Myös muistan lukeneeni että zulu-armeija pystyi juosten liikkumaan päivän marssilla samanveroisesti kuin hevossotilaat, eli neutraloimaan ratsuväen liikkuvuuden.

Kiinnitättekö huomiota taaksepotkun korostamiseen, aika paljon näkee näitä jotka nostelee polviaan melkoisen korkealle?

Juu olen kuullut.
On jäänyt vaan raskastekoiselta nuo pitkät matkat ikäänkuin väliin, vaikka joskus motiivin ollessa kohdallaan on kyllä pitkätkinmatkat taittuneet.
Mutta ei huvikseen, huvijuoksussa se on, oli max 10 km.
Ois kai sen voinut pitemmällekin puristaa mutta olise tylsää..

Siis oikeasti, pitkämatka tuntuu mukavalta? Kyllähän ne tutut oikeat juoksijat lenkiltä tullessaan hehku onneaan aikalailla erilailla ku minäpolo.

PetriP, tajuan kyllä pointtisi mutta jos jo punttien liikuttelu tuntuu pöhköltä niin sisällä juokseminen/pyöräily/soutaminen ois luultavasti aivan viirupäistä. Minusta siis.

Mulla liittyy juoksentelu-muisteluun sellainen tuskansekainen realitycheck, kun olin parhaassa kunnossani Kuortaneen urheiluopistolla ja lähin "juoksemaan" iltalenkkiä. Kun se lepopulssi tuolloin oli sen 40/min ja ominaisuudet muutenki kohdillaan.
Juoksentelin siinä ja hengittelin ja olin mielestäni aika metsäintiaania.. Sielä on mahtavat mettäradat..

Kun takaa alko kuulua töminää ja Martti Vainio (tuolloin vielä käryämätön) pyyhkäisi ohi ku hirvi.
Se siis taatusti otti kaks askelta matkalla jota minä töpöttelin kahdeksan askeleen tahtiin.

Se oli aika selkeä lapio naamaan. Huu is hell, kuka on juoksija ja oikea Urheilija ja kuka on haaveilija..
Itketti.
Yhä.

Kuvasit juuri mun punttisalituntemukset!
Joka on se varsinainen syy miksen siirtynyt kokonaan punttipuolelle, huomattavasta lahjakkuudesta huolimatta (mun ei tartte ku vilkasta saliovesta niin tuloksiin tulee kilo lisää.)
Se on niin tyhymää päkertämistä!

Kunnon reuhaaminen vaikkapa jonku kannon kanssa on aivan toinen juttu. Kun muutin Äijän rujot työkoneet tänne omaan verstaaseen, kieltäydyin ehdottomasti kaikesta avusta. Koska raskaitten siirtely ja voimankäyttö on hauskaa, ja se vaarantunne eli onnettomuuden mahdollisuus on silkkaa tabasco-nannaa!
Kerran ostin käytetyn jääkaapin kun entinen posahti ja kannoin sen remmivirityksillä kämpille, matkaa oli päälle kilsa.
Mukava kävelyreissu Lauttasaaressa.

Juoksemisesta, oletteko huomanneet juoksutyylien vaikuttavan fyysiseen olemiseen, mukaan lukien treenin pönttövastine?
Minäkun kävin siellä metsässä ja rannoilla pomppimassa, eteisen peilistä katseli hymyilevä sälli jonka hartiat oli takana, keuhkot selvästi auki, jalat kevyet ja olemus endorfiininen.
Kun taasen juoksin Töölöstä escrimatreeniltä kämpille Rööperiin.. juoksuasento oli etukumara, hartiat edessä, pää niinikään kumarassa ja vetelin kepeillä drillejä.
Hammassuojat suussa ja huppu päässä.
Peilistä katsoi paljon hyökkäävämpi olio ja jalat ja koko kroppa oli paljon tappelullisemman olonen ja näkönen.
Vauhtileikittely ja pulssin kanssa kikkailu meni johonkin siihen puoleenväliin.

Mites pitkät juoksut vaikuttaa pönttöön, eikö siinä' tylsisty?
Muistan Mjölnirin rikastuttaneen juoksuaan oksistoa puremalla, tarina ei kerro jäikö soturi pitemmäksi aikaa järsimään männynkylkeä vai oliko pureksinta haukkauksenkaltaisia iskuja..

Voi prkl mä kaipaan juoksemista.

Tykkäsin etenkin pomppia maastossa, paras oli kalliopohja.
Kun se piti mukavasti yllä kimmoisuutta ja liikeherkkyyttä.

Tein muuten aikanaan jonkinaikaa resistatiivista juoksua eli alamäkeen pomppimista.
Voi porstua mitkä lihaskrapulat!

on tää kyllä..

Kiitos kysymästä.

Jalka kestää mettäpolkuja ja semmosia noissa mun maihareissa, kunhan nauhat on tiukalla.
Ja treeniäkin yllättävän hyvin, itseasiassa koko ajan paremmin.
Ihan lajitreenejä siis. Painonsiirrossa on ongelmia ajoittain mutta uskaltaa täsä jo varovasti toivoa.
Viikolla nostin Äijäntekemän rujon sirkkelin (n 150 kg) peräkärriin ja vein ostajalle, ei oireita.
Tollaset kunnon voimanponnistukset sujuu paremmin kuin varovainen hipsuttelu.

Toki mä toivon vielä juoksevani. Ja kyllä välillä kokeilut on ollu rohkaiseviakin.

Tosta tulee mieleen kun juoksentelin aamulenkkejä hiekkarannalla Epsanjassa.
Nimenomaan paljainjaloin ja mullahan oli takana urheiluopistotalvi, ammattivalmentajien juoksutekniikka-neuvot tuoreena mielessä. Kävin nääs kestävyyspuolen A-valmentajaksi, toki hiihtoon keskittyen ku se oli se tietokeskittymä, mutta kyllä ne ties ihan juoksustaki vaikka mitä.
Kehitettiin mulle sopiva "karate"-tyyli. Eli sellanen voimakkaan saattava ja lantiota käytävä, paras tehdä pehmeällä alustalla.
Vähä niinku korkeushyppääjät loikkii mutta matalampi vain.

Eipä ole koskaan juoksu niin mukavalta maistunut kuin silloin sielä. Ei edes kimmoisassa mäntymetsässä saanu sellasta menemisen iloa aikaan.
snif.