Lohisopan vanhettaminen onnistui täydelleen, samoin maustaminen ja kun sattui perunalajikekin olemaan sopivan maukas ja kyytileipä sopivan rouheaa.. Hyvin hieno soppatuokio oli!

Eli sopan ydin oli lohen pää ja ruoto sekä sopiva määrä priimalihaa pitkällä haudutuksella.
Vuorokausi porstuan viileydessä ja pehmeiksi keitetyt potut ja muut vihannekset sekä mukavat pippurit jatkoksi.
Pikku ripaus currya. Suola noin puoli tuntia ennen.
Lohella on vahva ja maukas makusoundi joten myrkkyjä ei juuri tarvia.

Harmi ettei ollu maitoa kaapissa, mutta vesi on voittamaton hörppy.

Bonuksena oli perkaaminen ja sen kallon puhtaaksi imeskely.
Alkuvoimaa. Hauen pää on kyllä parempi.

Mun mielestä se juttu on nimenomaan siinä tulilla istumisessa ja paistumisen seurannassa.
Olen monasti huomannut laulelevani sellasta vapaata tajunnanvirtaa jossa kiittelen saalistani, siis en virallisten uskontojen syyllisyyspainotteisessa miltei-käskymuodossa vaan pitkässä kaavassa, eräänlaisena ilontäyteisenä loitsuna.

Meinaa karata esoteeriselle pärinälle..

Vaan se jykevähkön hauen paahtaminen ei tartte mielestäni kääröjä, vaikka olen joskus kokeillut pihlaja/koivu-vihkoa kääreenkaltaisena.
Mutta ne oli raaka avotuliversioita.

Tuo kivimonttu on käsittääkseni iki-aikainen uuniviritys.
Jossa istuskelussa saa voimaannuttavan kosketuksen siihen iki-aikaan.

Siksi mä aikanaan kiinnyin espanjalaisten tapaan kypsyttää, ne piti kiinni ikäänkuin elementeistä.

Aika jännä, mä olen paahdellut possunkyljyksiä paperin sisällä ja vasta lopuksi paljaaltaan koska paistopinta on mukava myös visuaalisesti.
Heh, kerran oikein miltei ärryin anoppiin kun se tuli tulille sähläämään sen foliopaperinsa kanssa.


Mutta mun monttuhauet ei ole kyllä olleet kuivia?
Joskus olen tunkenut vatsaonteloon omenaa eikä se ole epäonnistunut, muutoin sielä pytyssä sulaa kunnon käikäle voita.

Mä olen paahtanut haukia tossa kivikuopassa.
Eli kätevä kivillävuorattu monttu jossa pohjakiville oma kuumennus-hetkensä, sitte sivulle kiertotuli ja hauki ritilässä paahtumaan.
Kypsyy nätisti ja mehukkaaksi.

Ahvenet meni poikkeuksetta savu-uuniin.
On parasta mitä on.

Sain jouluna lahjaksi muutaman purkin järeitä lihasäilykkeitä, hirveä ja saksanhirveä ja villisikaa.
Tein tossa muutaman lämpimän ruisleivän hirvimössöllä ja sulaneella juustolla ja valkosipulilla ja hyvää oli nam.

Mutta mun nötköttipäivistä on aika kauan.. voisko joku paiskata muutamalla reseptillä?
Soppaanhan nuo sopii mutta se tahtoo vähä vesittää mössön saundeja. Niin että maku nousee esiin vasta kolmantena päivänä.
Niinku Jesse.

Höh, ahven on originaalia suomalaista sormiruokaa, se neulojen nyppiminen ja syljeskely kuuluu asiaan.
Samoin kuin pottupalasten ja sipulin poimiminen.

Yleiskastiketta (Karhu) perään ja ateria on täydellinen.

Mutta oikeasti hyvä vinkki tuo jauhaminen.
Aina ei nappaa värkkääminen.

Tärveli hienot ahvenet sörsseliksi!
Syntisuurisurkea..

Ahvent pitää savustaa tai paistaa hiilloksessa foliokääreeseen. Sipuleja ja perunia..
Kaikki muu on kerettiläisyyttä.

No nyt oli seksikäs kasvismössötys!

Mutta porkkana?
Mä en saa porkkanasta kuin puupalasia muulloin kun syksyllä, kun se suoraan maastavetästynä, harjattuna/pestynä on raikasta ja makiaa, nektaria.
Raakana, aina raakana.
Palasteltuna kirpeän suomi-omenan ja nauriin kanssa, kourallinen pihlajanmarjoja jatkeeksi heitettynä, ehkä puoliraakoja karviaisia.. Se kihartaa nenäkarvat kyllä.
Etenkin jos on onnistunut hakea savu-uunille ahventa.
Voi tatti..

Porkkanasta saa siis ilmeisesti soundeja sitte kuitenkin?

Ja kiitos tuosta kylmäsavu/pyökkipuru-vinkistä.
Ans kattoo.

Pöntt

Mjölnir kirjoitti: ↑tammi 13, 2022, 18.25 Alkoi tehdä mieli leivänpäällistä. Peuranvasan paisti sulatettiin 10% suolaliemessä, maustettiin pippurilla, sinapilla ja valkosipulijauheella, pari tuntia sous vide 57C, makujen tasaantuminen vuorokauden jääkaapissa, olohuoneen pöönttöuunissa 20 tuntia pyökkisavua. Pikaruokaa.

Pönttöuuni, no tottakai.
Phoh kun olin taas tyhymä.
Onko tuo joku valmispaketti vaiko vanhaan malliin jonku osaajan käsin muurattu?

Ja miten, en ole nähnyt kyseisellä uunilla savustettavan?
Ja mistässait pyökkiä? Eteläruotsissa muistan nähneeni luonnonvaraista, onko jossain jotain tarhoja?
Antaa kerrotusti tosiaan hyvän soundin savuttaessa.

Piti oikeen tarkistaa tuo ciabatta ja olihan se sitä miltä kuulostaakin.
Muistelen jotain leipää jonka kerrottiin olevan nimenomaan punaisen lihan kanssa sopivaa, nimeä en muista mutta Provencessa oli.

Voimakkaan lihakäikäleen ja vaalean leivän kaveriksi sopisi joku kivasoundinen sulatejuusto kans, eikä valkosipulia ole koskaan koneessa tarpeeksi.

No voi nam!

Mitäs leipää käytät herkunalla?
Näyttää minusta vaativan ruisleipäratkaisua.

Olohuoneen pönttö-uuni?
Se ei kuulosta Kodin Kuvalehteä mukailevalta sisustusratkaisulta ensinkään?

Ei ollut vaikea päätelmä.

Mjölnir kirjoitti: ↑tammi 2, 2022, 08.09 Vanhan kansan luottamisen tarkoitus oli saada metsäinen maku pois. Täysin järjetöntä viedä riistasta sen maku.

Tämä kyllä pitää niin paikkansa.
Mua niin harmitti kossina kun vein rusakon mutsille ja se roikotti sitä ja keitti painekattilassa, ei mitään riistantuntua.
Ois ees paistanu. "Joka keitetyn paistaa se makian maistaa."
Vähä niinku ois kumikanaa syöny.

Mä yritin itte mettänuotiolla paahtamista ja hautomista rosvopaistimaisesti ja ties mitä suikalointia.

Ranskalaisilla oli joku mässy mutta resepti jäi poimimatta, se oli joku pataruoka ja varsin pirukkaan maukas.

Rusaccotaco..

Mikä ois muu mukava tapa mureuttaa rusakko? Se kun on aika sitkas tapaus.
Kuulun ikäpolveen joka kasvoi riiputtamiseen mutta olen kuullut oluessa liottamisesta ja vesihauteista ja muistaki konstailuista.

Tänne tää kai kuuluu..

Sain mielihalun.
Teki mieleni syödä sipuli sellaisenaan ja muuta myös.
Mutta palastelin hänet ja kaveriksi pari pientä perunaa sekä suomiomppua.
Kylläpäs oli mukava välipala. Ois kaivannut raakaa maksaa sekaansa kyllä kyllä.

Noita tulee aina välillä, oon aatellut että kroppa se huutelee mitä tarvitsee.
Juttunahan tossa on pureskella tosi huolella ja päästellä puoli litraa vettä perään. Väh

Silmät aukeaa mukavasti.