Bond, James Bond on pirukkaan onnistunut hahmo ihan nimeään myöten. Jännittynyt, siinä oliossa on aina jotain hiukan ohi kanaalista.
Kipua ja vaarantuntua.
Sopeutumaton ja tyydyttymätön. Ei kotonaan ikinä missään vaikka tulee toimeen kaikkialla.

Se näkyy jo pelkästään siinä että hahmosta on niin monta tulkintaa eikä yksikään ole varsinaisesti ohilyönti.
Jokaisessa leffassa päähuomio on bondhahmossa ja alla seilaava tarina on melko yhdentekevä satu.
Jopa tahallisen karkkifarmi superroistoineen, seksipimusineen ja vempeleineen.

Bondleffan on oltava kevyt vaikka jykevä, kaunis vaikka kauhea.
Bondien tapot ovat hattaraa paitsi nyttemmin, mutta niin ovat myös paneskelut.
En muista yhtäkään oikeesti lihallista coitusta esitetyn, ehkä se on pönöttävä poseeraus on joku englantilaisvitsi.

Öh, minusta Skyfall ol kaikkea muuta kuin huono?

Spectre on juu aika väsynyt paitsi että Batista oli kyllä vaikuttava.
Tekis mieli avautua siitä miehestä enemmänkin, hän on nämligen sentason tunteenvälittäjä että kantais kevyesti kokonaisen leffan.
Sopivalla kässärillä tietysti.

Mutta noin ylöjään bondit on aina kivoja nassuteltavia, sellasia ikuleffoja.
Vähä niinku maanantain Aku Ankka.

Goldfingeri on kaiken muun napakymppeilyn ohella myös ehkes paras Nyrockcity-tulkinta.
Ainakin Mauri Kunnaksen mielestä.
- Tälskäytän kaalinne haltioilta!
Kurnau miau röyh kurnau.

Eräs toinen natsitaustainen aikakausinäyttelijä on Hardy Krueger.



Hänhän on aivan ehta Hitlerjugend-sälli ja taisteluihin osallistuja.
Sai paljon töitä juurikin tuon ulkonäkönsä takia, mutta on myös osaava näyttelymies.

Villihanhissa piti silminnähden hauskaa etelä-afrikkalaisena palkkasoturina, kanniskeli repparissa kafferipomomiestä, jota kutsuikin tuolla nimityksellä.
Kunnes yhteinen sävel löytyi.
Pelasi Hatarissa 1962 elämäätihkuvaa keikkakuskia, John Waynen apurmiestä.
Joka on muuten yksi niitä Suuria Onnellisia Elokuvia. Kannattaa katsoa jos kohdalle osuu.

Katselin tossa ton 2016 Magnificent Sevenin.
Fuquan itsevarma ohjaus ja eturivikattaus on näyttävä, Denzel-johtoinen.
Anthony Fuqua on tosiaan aika itsetietoinen ollut näissä viimeöissään, kanttia löytyy.
Ja on tossakin paukkuja, jossei ole raskaasti katsellut Seitsemää samuraita ja vuoden 1960 versiota.

Uusioversio on iso projekti, rahaa on tottuneesti polteltu ja oikeisiin kohteisiin.
Kaikki on kohdallaan ja juttu ajaa asiansa.

Mutta ei ole lähelläkään kahta edeltäjäänsä.

Denzel Wazshington on luotettava tapaus, mutta neekeriskertoimet menee yli uskottavuuden kun osaava musta mies on puettu kokomustiin ja on joka tilanteessa Jäyhä Jäämies.
Kliseisyys on hampaita vihlovaa kun vertaa Yul Brunnerin jyrinään. Jonka katse on kuin kohtikääntyvä tykinpiippu.
No, juttua tasoittaa Chris Prattin virnuileva elämänsyleilijä, koska Steve McQueenin vastaava hahmo oli jopa naurettava tättäri.
CP ei ole, hahmo oikeasti kasvoi tarinaa myöten.
Niinkuin kaikki hahmot muutenkin, konnia myöten.

Vincent D'Onofrio mainittakoon erikseen, se hahmo on vaan Maukas!

<Aivan oiva leffa on tuo mag7, mutta ehkä joku tounen ohjaaja ois saanu jutusta parempia soundeja irti.
Vaikkapa Kounen.

Juu, ja Haley Bennett jutun Naisena on kyllä uskottava huohotin, voi älästäppäkäikäle!

Mphah.
Keekoilua.

007 joutuu liikkumaan globaalisesti ja olemaan kotonaan sielä ja täälä, myös sielä missä naisen asema ei ole tasa-arvoinen.
Laita siihen sitte joku neekerimimmi.

Ei onstu. Ei piiiiiitkään aikaan.

Lasse Candé kirjoitti: ↑elo 22, 2019, 19.02 Samaa mieltä tuosta sekoituksesta ja Brosnanin hyvyydestä, mutta menisin vielä askelen pidemmälle ja lätkäsisin 33% Connerya tasavertaisena noiden kahden muun kanssa cocktailiin, koska Brosnanin charmin tyyppi on sellainen.

Ja hyvin ilmaistu tuo että viihtyy nahkansa sisällä. Se on täyttä totta.

Brosnanin Bond-maine kärsii hänen surkeista Bond-leffoistaan, mutta omasta mielestäni hän on Bondina ihan selkeästi Bondien parhaimmistoa. Olen varmaan sanonut tosin tämän jo ennenkin.

Jaa.. en oikeen löydä Brosnanin tyylikkyydestä Connerya?
Sean C oli kuitenkin varsin rouhea ja maskuliininen bond, jopa karkeahko. Fyysisesti varma ja jykevä, tarpeeksi jätkä lievästi naureskellakseen yläluokan maneereille, vaikka nämä haldasikin. Niinku.
Detalji, joka tuotiin Daniel Craigin hahmotulkintaan. Yläluokkainen, mutta halonhakkuu sujuu siinä missä teekutsutkin. Conneryahan moitittiin liiasta työväeniluokkaisuudesta, upperlippiä ei ollut ensinkään.

Parhaan version tuosta brittiyläluokan keekoilusta ja toiminnan miehen sopeutumisesta niihin kuvioihin muuten tarjoilee itse Alan Rickman leffassa Sense and Sensibility (1995).

Brosnan on luontevasti tyylikäs ja hänessä on julma juonne mutta emmä sieltä Connerya löydä?
Hienoin.. juttu on bondinsa raaka pelottomuus joka sallii hahmonsa iskeä juuri silloin kun paikka tulee. Brosnanin Bond ajoittaa hiton hienosti, paremmin kuin puhkummat versiot.

Ja komppaan kyllä myös Ileä, se eka leffa on moitteetonta perinteistä.
Seinän läpi räyhähtävä ja sivuluisuileva tankki on kyllä rokrokrok.
Robbie Coltrane on tosiaan mehevä vastapeluri ja agenttien suhde on monitasoinen, ne yhteiset kohtaukset on oikeen kunnon Elokuvaa.
Joe Don Baker on miltei vertaisensa mehevä jenkkihahmo. Niinkuin hän aina on.

Mulla kaiketi vaivas se tarinan paluu perinteiseen suurvaltapeippailuun, kun se edellinen Licence to kill oli jotenkin maanläheisempi huumelordeineen ja kostomotiiveineen.
Mutta oikein kelpo käynnistys.
Ja Brosnan mies paikallaan kyllä.

Noniin, ihan tämänketjun ansiosta olen nyttekatellu Brosnanin Bondeja ja todentotta ne on kökköoopperoita.
Hyvin mielenkiinnottomia ja ennenkaikkea varmanpäälle tehtailtuja.

Mutta Brosnan on hyvä yhdistelmä Moorea ja Daltonia.
Vaikuttavan komea miesi, sirorakenteinen toki mutta taitava näyttelijä. Ei yhtä huumoriveikko kuin Moore eikä yhtä synkkä kuin Dalton mutta healthy mix.

Sitäpaitti hän tuntuu viihtyvän nahkansa sisällä. Se on aina mukava hyrinä se.

Jajuu, jos nuo nimet ei sano mittää niin Richardeista Burton on sellanen melko käsittämätön villimies, hän veti jokaroolin aivan omaan suuntaansa.
Kannattaa googlettaa jos leffat vähänkin kiinnostaa. Katelkaapa vaikka tuo VIllihanhet eli Wild geese, löytyy tuubista.
Vaivaton kekkaus on kekata mistä Anthony Hopkins on kikkansa kopannut.
Ovat molemmat walesilaisia ja Sir Anthony on oikeen väijynytkin esikuvaansa, aivan ovelle koputellen.

Harris taas saattaa olla kaikkien aikojen Näyttelijä, kun se manerismi oli aina niin jännä miksaus suurieleistä teatteria ja katua.
Oli ajallaan fyysinen ja kova ja kärkäs myllyttäjä ja oikeen Taitelija.
Tässä irkkusälli miehuutensa voimissa, rugbyn pelaajana, joka olikin.
Täältä pesee.



Viimeinen roolinsa oli Dumbledore ja kannattaa näistä tuoreimmista katsoa Unforgiven, Armoton.
Jossa Hän pelaa English Bobia. Sekä tietenkin Gladiator, jossa hän on itse Marcus Aurelius, lainkaan ikäänsä häpeämättä.
Tulivat tiettävästi hienosti juttuun Russel Crowen kanssa, joka fanitti vanhempaa kollegaa.
Kaksi vaikealuonteista löyti yhteisen sävelen.

Mulla aina meinaa meinaa unehtua että nyt on nyt ja nää mulle itsestäänselvät mahtisällit ei kerro nykyveikkosille mitään ilman linkkejä.
Siksi lisäys.

En usko että kumpikaan Richardeista ois ollu tarpeeks bond ollakseen Bond, Jamesbond.
Vaikka kyllähän tollaset mestarit herättää eloon vaikka Antero Vipusen.

Jaajaa, mä oon sitte varmaan turhan ihanteellinen koska mun mahlavirtauksia ne bondmimmit ei niin hölskäytelleet.
Kun mulle se tasavertaisuus ja muut sellaset on vähä niinku parasta.

Siksi tämä neiti on minusta paras heistä noista.



Olettaisin että nuo avausreplat on homage juurikin tolle Plenty-jutulle.
Mua kutittaa se että tuo hahmo haastaa Bondin, kertoen että mokaappa niin kippaan jakkarasi nurin.

Muistaisin lukeneeni että Roger Mooren humoristinen lähestyminen tyttökohtauksiin oli ikäänkuin suojaverhoa, hän koki ne sessiot vaivaannuttavina.
Moore oli muuten laatusälli, Bondlentonsa huipussa 1978 hän teki välityönä Villihanhet, varsin vankan palkkasoturitarinan.
Ja vaikka oli ykkösstara mitä suosioon tuli, jänskäs roolia kovin.

Sir Roger Moore requested to have fewer lines in his scenes with Richard Burton and Richard Harris.
This kind of request was almost unheard of from a major star.
His reasoning was, "You don't seriously expect me to act against these guys?"

Sir Rogeria jännitti vaikka häneltä sotilastaustaisena upseerinrooli suju sujuvammin kuin noilta kahdelta hirmulta.. muttaku yhtenä upseerina hääräs ihka aito Hitlerjugend-sakemanni Hardy Kruger, neuvonantajana Mad Mike Hoare ja soltuissa aitoja mercseja.
Hän tiettävästi koki ahdistavana itseensä kohdistuvan arvioinnin, sekä kovanajätkänä että näyttelijänä.
Laadukas yksilö.

Tosta naisille kurnuttamisesta.. kekäs muu ois sitämieltä että se on bondien se vaivaannuttavin ja surkein osuus?
Kun jo siltäpohjin ne naishahmot käy aivan sattans epäuskottaviksi, vaikka toki olen nähnyt vastaavaa käytöstä mutta ne oli näitten ylirikkaitten lähelle hakeutuvia, joko suoriahuoria tai ainaki kalastajia.
Eli ehkä se on juttu jota en vaan ymmärrä.
Saa jeesata.

Toki näissä uudemmissa ne mimmit on saanu jo kiitettävästi hammasta muttakun aina sielä vaanii se oh'james.

Jos rohkea on kohtelias versio määritteestä idiootti niin totta.

Sattans jonssonin urheiluteippi repi ihokarvat irki, eikä tuloksena suinkaan olleet siistit silopallit vaan tulehtuneet ja ruhjoutuneet hippulat pusseineen.
Hanurikin oli arka kun se avustaja veti aika kovaa, otin tällin kannikoilla vastaan.

Tyhmyydestä sakotettiin.
En tuntenut isseäni salaiseksi agentiksi vaan Pekka Puupääksi.

On niitä demottukin, jopa tietääkseni itse Kuuno. Joskus jolloinkin.

Minäkin demosin mutta feikkasin, yksi lähtemättmimmistä muistoistani on se urheiluteipin irkirepiminen kasseista.
Ei vähimmin siksi etten vielätuolloin tajunnut että pallit reageeraa adreen vetäytymällä, se teippipuriste oli varsin.. tuntuvaa.
Nottaristus että oli viisas olo.

Kiinanmiehien voimanäytteistä oli ihan lehtijuttuja melko viljaltikin -60-70-luvuilla, eli kai niitä on demottu ja katseltu jo aiemminkin.

Modestyissä en muista kenenkään palleja nostelleen, Kuoleman esimaussa Willie Garvin käyttää ninjutsua ja seisoo näkyvissä näkymättömänä kunnes pääsee hyökkimään.
Alaheitto raskaalla veitsellä sydämeen ja toinen sälli ylähuulesta tonttiin ja kämmensyrjällä niska poikki.

Kiai.

Nonyt joutuu taas perumaan puheitaan taisiiskirjoittamiaan..

Nythän ois aivan perkeleellisen oivallinen tilaisuus spinoff-tarinaan, josta uusi tarinaketju voisi linkoutua nautittavaksi.

Eli mites ois linkittää lopultakin Modesty Blaisen hahmo onnistuneesti leffoihin, Bondia käyttäen?
Tarinahan ois ikäänkuin valmis, Graigin hahmo jääpi vastahakoisesti taustalle kipuillen ja pomonsa M jenkaa lopettaneen mestaririkollisen Modestyn hommiin. Samoista syistä, molemmat halajais vielä toimintaan.
Graigille jäis operaatiokoordinaattorin vastahakoiset hommat ja uusi 007 hoitaa kenttäoperaatiot. Willie Garvin pykälässä tottakai.
Tottakai vanha 007 helistää apuun ratsuväen kärjessä aina silloinku kaikki näyttää jo menetetyltä.

Ensimmäisessä Modesty Blaisessa (kirja) kaikki palikat tarjoillaan jo valmiiksi, eläköityneen Bondin nimi on Fraser ja M on Tarrant.
Kasnäin syntyisi uusi leffatarintaketju, Blaisetarinat on valmiiks melko bondimaisia heebeleineen ja superroistoineen.

Ja kaikki for Britannia.
Bondketju voi jatkua omia teitään uudella veikkosella, toki tyylikkäästi Modestyyn linkittyen.
Tulis kerrontaan tasoja, kerrassaan.

Hyvä idea minusta.


Mikäs muuten on tuo prsejuttujen viehäke mitä hä?
Minusta net on vaan outoja.

Meinaan poikotoida kaikkee jahka tuo rääväys teattereihin tulee, saatana.
Tätä ei voi hyväksyä.

Jep aivan, kusessa oleminen määrittää bondeja melko hienosti jep.
Moore oli kyllä aidosti hädässä monta kertaa, ittelläni on jääny mieleen se Scaramanga-labyrintti kun Walther putoaa hukkaan. Siinä välitty aito hätä, nyt kävi kälviästi.
Tai Jawsia vastaan rimpuillessa.
Brosnan oli aina aika tyyni ja äärimmäisen tiukka, kun taas Connery oli kaikessa varmassa maskuliinisuudessaan jotenkin sellanen vieraannuttavankin varma.
Graig tappelee vimmatusti mutta kontrollissa ja on siis (minusta) erittäin uskottava, no onhan hän toki bondeista ylivoimaisesti paras näyttelijä.

Mutta mun suosikkini on Dalton, License to kill palauttaa Bondin hahmon kirjansuuntaan melkein täydelleen.
Sekohtaus kun hän toimii ilman suunnitelmaa, vain ksotaakseen ja hyökkää impulsiivisesti siellä veneessä, tappelee vedenalla itsensä irti vihuista, vesihiihtää lentskarin perässä ja lopulta vie paalikaupalla roistojen rahaa - nauraen mennessään..
Se on hemmetin messevää bondtoiminta-karkkia se.

Luin muuten aikanaan että Fleming ei olis halunnu Conneryä bondiksi mutta vakuuttui niistä ekaleffoista siihen mittaan että teki Jameksesta skotti.. olikohan sveitsiläisen. Joka tapauksessa siis niin, että Conneryn hahmo alkoi elää myös kirjailijan mielessä.
Se on aika kova saavutus näyttelijältä joka pitää peruukkia läpi leffasarjansa.

Niin, itse koen tuon dark knight/night - sanaleikin sellasena englanninkielen assosiaatio-kikkailuna, kovin brittiläisenä fiksuiluna.
Kun dark night linkittyy niihin kauniinromanttisiin "Pimeys nousee"-teemoihin.

Subjektiivinen kokema pohjaa tietenkin musiikkiin, kaskun olin hyvinnuoresta asti innokas proge-diggailija.
Rick Wakeman ei täräyttäny niin kovaa kuin Oldfield tai Jethotull mutta kun Jakenyman kehu älppyään ja soitti tämän, oli Kari-poikanen niin tärinöissään että kerrassaan..



Jytiseehän tuo edelleen, kun Lancelot nousee uhmaamaan kauheaa Mustaa RItaria. Ja voittaa.
Pimeys torjutaan, enimmin sen takia että Lancelot tuntee Pimeyden myös.

Ja siinähän se Bond(ienkin) tarina on kiteytettynä.
Mahtava soturi nousee torjumaan ylivoimaisen oloista uhkaa. Virheineen inhimillisenä mutta vahvana, valmiina ja rohkeana.
"Lancelot you rise a knight.." ja kukerta kuningas käskee niin Lancelot käy kohtaamaan Varjoa.

Jokainen bondi toteuttaa Lancelottia tavallaan eikä yksikään ole pahasti ohilyönyt... mitä nyt loppuakohti vähä väsähtänyt.
Oisko se suoritus siis arvosteltava primetime'n kautta?

Minusta paras bondi on DGraig Casinoroyalessa, vaikka en kyllä tykkää niistä rakastumisjuonteista mutta tajuan kyllä draamankäänteen tarpeellisuuden.
Jokakäänne muuten käännettään Skyfallissa jo jykevämpään suuntaan.
Kun England/M on Bitch. She.
Mutta kaikki annetaan.
Koska Pimeys on torjuttava.

Edit.
On muuten osuva tuo pikkunautinnollisuus niissä rälläilyissä, automainokset tosiaan kurkottaa.