Herralla on hyvinkin epäilevä katse, mitä toi äijä puuhaa ja sohii tuolla kameralla päin...

Ja nyt kun noista vauvoistakin on kokemusta x4, niin pistäisin enemmänkin tuohon koiran alapuolelle effortissa ja yläpuolelle janalla "Fun" On ne vaan hassuja ne pienet ihmiset.

Joo koirathan on verrattoman huolettomia veikkosia yleensä ja aikaansaa aktiviteettia joka päivälle. En laske isoksi esim. lenkillä käyntiä. Joskus tietty aiheuttaa työtä kun molemmat urospystykorvat on ottaneet kohteeksi pesukoneen kulman ja lapset ei ikinä muista laittaa veskin ovea kiinni. Niin ja uroskoirilla on tietysti toi tappelu, mutta on se kyllä kissoillakin, kun sopivasti sattuu.

Me Kirpan kanssa ei arvosteta näkemystä. Mut hirveen hyvä näkemys et kissat alempana kuitenki.

Kissat on koirille pomoja. Hyvinkin äkkiä ne ottaa sen kunkun paikan, jota ei sitten luovuteta kuin joskus ruokakupilla. Meillä menee järjestys niin, että ensin tulee 6 kissaa, sitten tulee vaihtelevassa järjestyksessä kaksi koiraa. Ja sekään järjestys ei ole oikeastaan ratkaistu, että onko se vanhin kunkku vai tuo nuori juniori.

Kyllä lemmikin poismeno aina harmittaa joltisesti sen takia, että niihin omituisiin tapoihin on jo itsekin tottunut. Vaan se ei harmita sillä tavalla, että "miksi piti käydä näin", pikemmin aina tympäisee elämän vääjäämättömyys.

Ja niin, metsästyskoirat mainittu. Kuva omista, eläkeläisedunsaaja alla ja uusi juniori päällä. Ei homoa vai?



(Tarkoituksella sumea kuva, en viitsi tuonne tarkempia latailla)

Kyllähän nuo mettäkoirat tosiaan pitää etäisyyttä saaliiseen haukkuessaan (useimmiten), joten onneksi olkoon, olet ollut sille hirvikoiralle potentiaalinen paisti

Suomenajokoiraakin kattelin, että aika ronski otus, pirskutti kun sen kanssa joutuu painimaan ja koira ottaa tosissaan, niin siinä on kanssa käsiluut vaarassa...

Pystykorvat on siitä hyviä kyllä, että tarvittaessa voi pistää vaikka sen hirven perään tai karhun. Haittapuolena mainittakoon se, että viimeksi eilen tappelin molempien kanssa ja vieläkin on puremapatit vasemmassa kädessä, kun nuorempi herra päätti sitten koittaa, että kumpi on kovempi. Lopputuloksena se olen edelleen minä, aika kovan tappelun jälkeen tosin. Emäntää ja lapsia jo vähän kauhisti, kun koira rähisee melkein yhtä kovaa kuin isäntä Tuli meille sitten sopu kumminkin ja nuori herra nuoli sitten leukaa ja minä olin ylvästä laumanjohtajaa. Noita ei parane päästää kunkuksi ikinä, kun siinä on sitten tekemistä metällä, jos toinen on päättänyt, että se on muuten MINÄ joka syö tästä metsosta ekana.

Laikan kanssa voisi ruveta käymään aika kipeään se tappelu, viime syksynä olin metsällä itälaikan kanssa ja mietin, että siinä on perhana selätettävää isommallekin ukolle, jos meinaa sen saada pysymään alistuneena. Kuitenkin sekin narttulaika painoi sen 25+ kiloa ja häijyn näköiset hampaat, mitä tutkailin, kun ensin kysyin luvan.

Mä en ole pitänyt noita rotikoita ja muita oikein mihinkään kelpaavina, ovat kalliita haaskaksikin... Jos oikein provoisimaan ruvetaan rotujen välistä väittelyä

Mutta siis, mulla on sille koiralle se käyttöarvo yksi olennainen juttu. Suomenpystykorva on se koira, jonka kanssa pystyy tarvittaessa olemaan kaksi päivää metsässä ilman lisäruokaa, se etsii itse ruokansa pusikosta.

Ei muuta kun lemmikkejä margariinitehtaalle, tekevät siellä rasvaa niistä. "Ennen katti pantiin multaan, nyt pannaan suvikultaan"

Kyllähän noi elukat huomaa kaikenlaista omistajistaan. Joku äly niillä on, olen huomannut monesti.

Mä taidan olla kirjoittanut tän jutun jo monta kertaa, mutta menköön nyt uudestaan. Tästä on nyt jo vuosia, se oli ööh, 1994 syksy se oli. Käveltiin silloisen tyttöystävän kanssa kotia kohti baari-illan jälkeen ja vastaan tuli kissa siinä tiellä. No mä pysähdyin silittämään sitä. Sitten kun kyykistyin, niin sieltä ilmestyi puskasta vielä kaksi kissaa tielle pyörimään mun ympärille. Se ei vielä riittänyt, vähän ajan päästä siinä mun ympärillä oli 4-5 kissaa yhteensä pyörimässä jaloissa ja mä silittelin niitä.

Se riitti, se exä karkasi juosten pakoon siitä paikalta, eikä meinannut päästää sisälle asuntoon ollenkaan. Eikä uskaltanut alkuun edes sanoa mitään koko asiasta. Liekö pelkäsi, että olen noita Naurattanut monta kertaa se tilanne. Ainoa mitä ihmettelin oli se, että ne kissat tuli sellaisesta lepikosta keskeltä puskaa ja suoraan jalkoihin kiehnäämään. Että mitähän siinä nyt oikeastaan kävi.

Osasin vissiin olla hurmaava kissojen mielestä?

Eläimeen kiintyy siinä vuosien myötä ja sen oppii tavallaan tuntemaan yksilönä, eikä lajinsa edustajana. Uskoisin, että osaksi sen takia lemmikin kuolema on raskas, koska siitä on tullut yksilö ja "tuttu", jolla on omat piirteensä ja tapansa. Kuolema on sitäpaitsi aina tietyllä tapaa surullinen asia, vaikka kyse ei olisi edes lemmikistä, vaan vaikkapa villieläimestä tai tuotantoeläimestä. Kuolema on niin lopullinen rajapiste, sen ylitse ei mennä.

Jaa niin, päivitystä lemmikkitilanteeseen, eli hetken aikaa meillä vielä on 3 aikuista kissaa, 4 pentua ja 1 koira. Syksyn mittaan tilanne pitäisi tasoittua siten, että meillä on 3 aikuista kissaa ja 2 pentua, sekä ehkä 2 koiraa (toinen suomenpystykorvan pentu).

Jouduimme lopettamaan sen sekarotuisen koiramme nimittäin viime talvena.

Jussi Häkkinen kirjoitti: Kypsennä kolmisen tuntia 150°C:ssa.

Kannattaa pienentää paistoaikaa. Puolisen tuntia 225 ja sitten tunti tai puolitoista 150 asteessa. Kanit on melko pienikokoisia, joten ne jää mehukkaammiksi kun kypsentää vähemmän.

Pystykorva, sertin arvoinen koira. Metsästyskäytössä, ei sitä muuten pitäisikään. Eikä pitäisikään pitää.
Luppakorva. Sekarotuinen beagle+terrieri, pystykorvalle leikkikaluksi. No sitten siitä löytyi tämä jänisajo- ja hirvenhaukkupuoli, josta jälkimmäinen on pirun kiusallinen.

Sitten on kaksi kissaa, toinen 5v narttu ja toinen 18v uros. Himmailevat ja pitävät koiria komennossa. Antavat selkään kynttä jos koirat liikaa höseltävät. Kissat on kunkkuja ja koirat on päättömiä veivareita.

Niin ja sen lisäksi on lemmikkinä kaksi poikaa, jotka on ihan itse tehtyjä. Ei ole rotupuhtaita, eivätkä ole saaneet vielä yhtään sertiä. Mutta ovat vasta koulutusiässä, joten tuossa viimeistään 10 ikävuotta lähestyttäessä rupeaa varmasti jäniksen ajosta jo sertejäkin napsahtamaan. Tai ainakin saavat isälleen ajaa jäniksiä ja tienata leipänsä, koska eihän sekarotuiset pääse haukkukisoihin.