Lasse Candé kirjoitti: Katselin matsia alusta ja sitten vähän hyppien ja omaan harjaantumattomaan silmääni näyttää siltä että tämä Nakamura dominoi aika selkeästi.

En tiedä onko tämä ollut mitenkään laajalti nähtävillä tms, mutta toivottavasti joku saa jotakin irti.

Toi oli niitä Kyokushinin kultakauden synkkiä puolia. Nakamuralla oli omat säännöt ja länkkäreillä eri. Makotohan vetelee vähän väliä kohtuu surutta Lundgrenia päähään ja kurkkuun, sekä repii rievuista. Toisin päin olis tullut hansoku, mutta kun tekijänä on kyokushinin jaappanilainen nimimies, niin asiaan ei puututtu. Nakamuran oli siis aika helppo dominoida kun sai tehdä mitä halusi.

HarriN kirjoitti: Resurssipulaan auttaa parhaiten uudet harrastajat. Uusista harrastajista kertyy paitsi lisätuloja, mutta myös uusia osaajia ja uusia seura-aktiiveja.
Jos seuran toiminnasta ei löydy mitään tietoa netistä, niin onhan silloin aika epätodennäköistä, että niitä uusia harrastajia tulisi. Vaikka siis lajina olisi jääkiekko tai jalkapallo. Tämä oli se syy miksi noista kotisivuista huomautin.

Se, että pikkuseuran talous olisi aina kireällä, ei ole mikään selviö tai automaatio. Pikkuseuralla tuskin on suuria vuokrakuluja, mainosmenoja, urheilijoiden kulukorvauksia jne maksettavanaan.

Siinäpä se onkin, että pikkuseuran pakolliset menot eivät ole oleellisesti pienemmät kuin isonkaan.

Salivuokrat pitää maksaa ihan samalla lailla ja lehtimainokset ovat saman hintaiset. Tietenkin voi turvautua kunnan tarjoamiin edullisiin salivuoroihin kouluissa, mutta silloin harjoitusmäärät jäävät yleensä liian pieniksi jos halutaan oikeasti saada kehitystä aikaiseksi ja harrastajat hakeutuvat helposti sellaiseen "kilpailevaan" seuraan, jolla on oma sali. Eli pikkuseurat päätyvät järjestään oravanpyörään. Ei ole rahaa mainostaa tehokkaasti, joten harrastajia (=rahaa) on vaikea saada. Koska ei ole rahaa salivuoroihin, ei tule kehitystä harrastajissa eikä näkyvyyttä tuovia edustajia, joilla saisi niitä ilmaisia lehtijuttuja.

Nettisivut toimivat uusien harrastajien houkuttelussa vain, jos potentiaalinen harrastaja on saatu jo sen verran kiinnostuneeksi lajista, että etsii sitä netistä.

Kyllähän Liedon kiukkarilla on sivut olleet.

Se on helppo neuvoa, että mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei kerro, että mistä repiä resurssit. Pienten paikkakuntien seurojen vetäminen kun on monesti yhden puuhamiehen varassa, eikä yksi mies ehdi kaikkea. Pikkuseurojen talouskin kun on oikeasti aika kireä, niin hirveästi ei voi ostopalvelujakaan käyttää.

Olikos tämä jo lisätty tähän ketjuun. Jon Bluming kertoilee Kiukkusian alkuajoista:
[youtube][/youtube]

Invictus kirjoitti: Vastaa kyllä omia käsityksiäni. Tuo "pistekarate" -käsite on vaan alkanut elää vähän omaa elämäänsä kun välillä esim. jotkut karatetyylit, esim. Shotokan mielletään joidenkin henkilöiden mielestä "pistekarateksi". Ja eihän siinä järkeä ole.

Kyllähän pistekarate näyttelee melko isoa osaa JKA-Shotokanissa. Vyökoematsit käydään pistesäännöillä, kuten pääsääntöisesti myös jiyu kumite normaaleissa harjoituksissa.
Ylemmissä vöillä vaaditaan kilpailukokemusta ja tuomarilisenssejä. Shotokanin tekniikkaan ja harjoitteluun pisteottelu on vaikuttanut vuosien varrella valtavasti. Ei tosin ainoastaan negatiivisesti .
(tai näi oli siis silloin kun itse vielä itse treenasin Shotokania -2006.)

Invictus kirjoitti: Vaikuttava kertomus kyllä. Itselle on tehnyt JKA Shotokanissa (huom näin muutamien treenejen jälkeen eli todellatodella alkumetreillä jos edes silläkään) ISON vaikutuksen se perustekniikan supertarkka hiominen. Thaiboxingissa kun (superkärjistetysti) riitti että lantio on täysillä mukana ja vaan räiskitään läpi (voimaa sillä saa ja PALJON - siitä ei ole kyse) niin nyt taas on sellanen olo niinkun olisi opettelemassa tarkkuusammuntaa käsikranaattien viskelyn sijasta. Noin kuvainnollisesti.

Porin Shotokan on helmi hyviä kilpailijoita tuottavien seurojen joukossa. Siellä opettajilla on mielenkiintoa myös perinteisen japanilaisen karaten harjoitteluun, eikä kompromisseja tehdä nopean kilpailumestyksen saamiseksi perustekniikan kustannuksella, kuten monissa muissa kilpailijoita tuottavissa seuroissa.

TimoS kirjoitti:

Vanhakankea kirjoitti: Lahdessa olisi voinut olla paremmat mahdollisuudet mutta onhan tossa matkaa ja kun ei ole takeita kuin yhdestä harrastajasta lisää.

Toisaalta taas, Lahdessakin on käsittääkseni noita eri karatetyylejä ja -seuroja erinäisiä kappaleita, joten en välttämättä usko, että kiukkarilla olisi sielläkään mitenkään erityisen helppoa (liekkö tosin missään)

Jep. Lahdessa on kova kilpailu http://www.kamppailulajit.net/kaupungit/lahti.html" onclick="window.open(this.href);return false;
Harrastajia ei meinaa millään riittää kaikille tyyleille tai lajeille.

Lajin harrastusta suunnittelevat tekevät sen pitkälti mielikuviensa perusteella ja mielikuva karatesta on monelle karateliiton urheilukarate. Harva osaa kaivaa oikeaa tietoa tyylien eroista, tai edes ymmärtää, että eroja on, jos ei ole kamppailulajeja aikaisemmin harrastanut.

bodyguard kirjoitti:

DeusVult kirjoitti: Nooo mutta siellä ohjesäännössä muistaakseni käytetään sanaa kumarrus, eikä nyökkäys.

Kyllä siellä käytetään sanaa nyökkäys.

YlPalvO kirjoitti: Tervehtiminen sisällä
118. Sisällä tervehditään kumartamalla tai nyökkäämällä. Paikallaan oltaessa tervehditään siten, että tehdään asento, käännetään rintamasuunta tervehdittävään päin ja
kumarretaan kevyesti eteenpäin vartalon yläosa suorana.

On aika jäätävää ettei nykynuoret osaa kumartaa. Useimmilla kumartaminen menee tilanteeseen sopimattoman syvänä tai jäykkänä nöyristelyks.

Jussi Häkkinen kirjoitti: Juh. Kyllähän pyyhkäisyn voi tehdä laskeutuvaan jalkaan jne. mutta menee silti matsikamaksi - ja vaatii sen "pompun" (jos ei muuta niin potkun tai askelen muodossa). On joskus toki tullut vedettyä molempia koipia alta ilman pomppuakin, mutta silloin menee kyllä potkun ja pyyhkäisyn raja hämäräksi.

Kyllä sen pyyhkäisyn voi tehdä, vaikka kaveri seisoisi paikallaankin. Pyyhkäisyn tekniikka pitää vain olla kohdallaan ja suunta johon kaverin jalka pyyhkäistään oikea. Ei siis tarvitse potkaista jalkaa alta.

Jussi*M kirjoitti:

kollegiassessori kirjoitti:Tuli kiukkarimatseja katsoessani mieleen, että kuinka nopeasti siihen jatkuvaan mahaanpaukuttamiseen tottuu? Varsinkin kehittyneemmillä kisailijoilla, kun he saavatkin jo melkoisia pommeja aikaiseksi?

Kova vatsatreeni varmaankin kuuluu mys kuvaan, ettei käy näin?

Huomasitteko noin kymmenen sekunnin kohdalla kun tuo paidaton vetää lyönnit ja kuuluu sellainen "ritsahdus"? Siinä taisi mennä kylkiluu poikki...

Pitäähän kovuuttakin harjoitella mutta tuo menee miun mielestä aika selkeän överiksi...

Risahdus kyllä kuului, mutta tuskin se kylkiluu oli.
Olen itsekkin joskus matsatessa murtanut kaverilta kaksi kylkiluuta eikä sitä ääni poikennut normi osuman tomahduksesta.

Kaveri tippuilee, koska hyvän palleean tulleen osuman jälkeen, pallea on helposti vuorokauden hellänä ja pienempikin osuma saa ilmat pihalle efektin aikaiseksi.

Valtaosalla ongelma korkeissa potkuissa ei suinkaan ole venyvyys, vaan lihaskonrollin eli ns. hermotuksen heikkous.

Kannattaa pistää vaikkapa merkki seinään sille korkeudelle, jolle potku vielä joten kuten onnistuu ja tehdä siihen rauhallisesti potkuja pitäen jalkaa paikallaan osumakohdassa pari kolme sekunttia. Toistoja +30 vaikkapa kolme kertaa viikossa. Nosta merkkiä kehityksen mukaan niin, että homma pysyy haastavana.

Notkeuden lisäysessä suosittelen hyvien elokuvien tai tv ohjelmien katselua.
Tosin sohvalla istumisen sijaan lattialla venyttelyasennoissa. Ei siis varsinaista venyttelyä vaan asentoja joissa lihakset ovat "pitkänä". Ohessa tulee huomaamattakin hiukan venyteltyä. (Tapa voi toimia myös isolla sohvalla en ole kokeillut.)

Tuossa "hippakaratessa" ei olisi mitään vikaa, jos sen harrastajat olisivat karatekoja eivätkä urheilijoita. Allekirjoittanut päästää aina rumia sanoja kun näkee kamppailijan näyttävän ottelun tiimellyksessä että, sattuu, saati että, vielä oikein heittäytyy maahan osuman tullessa.
Tuo "hippakarate" on parhaimmillaan salikisoissa yms. pikkukarkeloissa joissa osanottajat eivät jahtaa mainetta ja menestystä,vaan jotain muuta.
Eurosportilta tullut lähetys osoitti kyllä jälleen todeksi väitteeni, että "karaten" suurin ongelma on kansainväliset kisat ja se mitä vaaditaan niissä menestymiseen. Lajin otteluiden henki on täysin kadonnut sen muututtua kansainväliseksi urheiluksi.

Kuten sanottu huippu-kilpakaratekat eivät ole karatekoita vaan urheilijoita.

Jaahas taidanpas katsoa Godhandin taas ja lähteä takomaan makiwaraa samalla.