Voit luoda tilin myös sosiaalisen median tunnuksillasi. Klikkaa alta. :)

Kuva

Haku löysi 1085 tulosta

Eppu
touko 1, 2019, 06.33
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

Omalla Facebook-seinällä pulinassa on tietysti vahvasti läsnä yksisuuntainen todellisuus, eli monesti se on "vain" infoa, jota sitten pari tuttua kommentoi. Keskustelufoorumipohjalla ainakin itse näen ihmisiltä voitavan velvoittaa syvempää sitoutumista keskusteluun, eli pitää perehtyä jo laudalle kirjoitettuun ja itse aiheeseen, ja sen jälkeen pyrkiä tuottamaan lisäarvoa keskustelulle. Olen muutamaan otteeseen käynyt tarkistamassa mitä Potkussa tapahtuu, eivätkä omat tarpeeni tai kykyni ole kohdanneet keskusteluiden kanssa, minkä vuoksi olen jättäytynyt ylläkuvatun velvoitteen ulkopuolelle.

Ajankäytöllisesti tilanne on kohdallani vielä tiukka. Palasin juuri elokuussa alkaneilta perhevapailta palvelukseen, maisteriksi valmistuneena luonnollisesti entistä vaativampiin tehtäviin, joiden velvoitteiden perrhtymisessä on jo tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Ja parin viikon sisään pitäisi toisen muksun puskea maailmaan. Kuntoillakin olen kovasti pyrkinyt ja aloitin pari kuukautta sitten kitaransoiton, koska minua on aina harmittanut, etten osaa, niin päätin alkaa opetella. Kylkeen kun lyö täysin levällään olevan väitöskirjan tutkimussuunnitelman ja kaiken sen tulevan taakan, soppa on valmis. Siinä täytyy miettiä kenelle on kykyä ja halua tuottaa arvoa, ja näissä asioissa marssijärjestys on monesti vaan laadittava todellisen merkityksen mukaan. :)
Eppu
joulu 11, 2018, 12.26
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

Joko minä tai Potku on muuttunut - todennäköisesti molemmat, mutta enemmän minä - niin paljon, ettemme enää sovi yhteen. Irrottauduin alkuvuodesta monista erilaisista WhatsApp-ryhmistä, kun huomasin, ettei sellainen keskustelukulttuuri sovi itselleni, samoin olen huomannut Facebook-keskustelujen tuottavan enemmän pahaa oloa, kuin tietoa ja edistystä. Olen ajatellut tällaisen foorumikirjoittamisen olevan sopiva alusta, reaktiivinen ja nopeahko, muttei mikään instant-revolveri. Olen kuitenkin huomannut, että minulle sopivia keskustelutyylejä ovat kuukausien tai jopa vuosikymmenten jänteellä tapahtuvat kirjalliset keskustelut tai sitten oikeasti kasvotusten käytävät pienimuotoiset ja pala palalta etenevät jutustelut. Jälkimmäisten puute elämässäni on saanut ajattelemaan korvikkeen löytyvän netistä.

Vallitsevan kulttuurin sovittaminen omaan ajatusmaailmaan ei kuitenkaan enää onnistu. Nykypäivän sofistit ovat kaapanneet internetkeskustelut. Sofistien päämääränä ei ole aito halu löytää tietoa ja ymmärtää miten asiat ovat, vaan voittaa. He keskittyvät argumentaatioon ja retoriikkaan, ja siirtävät fokuksen pois oikeasta keskustelun aiheesta. He eivät käytä näitä taitojaan kaivaakseen kanssakeskustelijasta irti erilaisia näkemyksiä ja tarkennuksia, vaan kääntävät kaiken muita keskustelijoita vastaan, osoittaakseen kuinka verrattomia he ovat näiden tekniikoiden saralla. Kysymyksiin he vastaavat kertomalla miten kysymys on muotoiltu väärin ja kun keskustelukumppani toivoo nettisofistin esittelevän omaa substanssiaan, heitellään ilmoille syytöksia todistustaakan välttelystä ja niin edelleen. Internetsofistit eivät elätä itseään tällä viisastelulla, joten kyseessä lienee jonkinlainen taipumus hivellä omaa egoaan ja tuntea itsensä älykkääksi. Näin he eivät kuitenkaan oikeastaan opi mitään keskustelukumppaneiltaan, korkeintaan harjaantuvat väittelykulttuurin harjoittamisessa, jollaisessa oikeus, tieto ja hyvä elämä näyttelevät vain naamioituna keppihevosena. Kuten antiikin sofistit, myös nettiversiot pyrkivät opettamaan muita ihmisiä. He kuitenkin unohtavat, että nettisofistien tapauksessa kukaan ei maksa heille, eikä ole pyytänyt heiltä moista "palvelusta". Moiset taidot ja voimavarat kun saisi suunnattua keskustelun edistämiseen ja yhteisten tietouden lisääntymiseen.

Kolmetoista vuotta olen istunut täällä lauteilla, välillä vähän kevyemmillä löylyillä, mutta nyt on ainakin toistaiseksi tullut aika lähteä vilvoittelemaan ihan perusteellisesti. Onnea kaikille valitsemillaan poluilla - yhdessä täällä eletään yhteisellä maapallolla.

"Tiedän vain sen, etten tiedä mitään." -Sokrates
Eppu
joulu 10, 2018, 19.43
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

10JOU18
Min 00-12:
3 Power Clean

Min 15-30:
4 Box Back Squats

Min 35-45:
Every 90 seconds x 6 (9 minutes)
1: 8 Backrack Lunges
2: 8 DB Renegade Rows

Same weight across all sets.

Min 45-50:
3 sets of:
Max Strict Chin Ups

Rest 2 minutes between sets

A) 60-70-75-80-85kg, sauvakävelyperäinen (?) kyynärkipu haittasi keskittymistä ysikympin nostoissa, eikä sarjoista tullut mitään.
B) 80-90-100-110-115-120kg, hakemista.
C) 70kg ja 15kg kässärit
D) 7-5-4

Loppuun 5min käsilläseisonnan harjoittelua.
Eppu
joulu 8, 2018, 13.58
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

08JOU18
Sauvakävely
9,50km, 1:29:24, sykkeet 76-165 (avg 123). Mukavaa ulkoilla, tosin alkupuoliskon talvisää vaihtui loppupuoliskon vesitihkuun. Maastossa tehokontrolli on salilaitteita vaikeampaa, sauvojen kanssa ainakin. Hyvää omaa aikaa joka tapauksessa.
Eppu
joulu 7, 2018, 18.36
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

07JOU18
WOD
A) Min 00-12:
Power Snatch + Hang Squat Snatch + OH Squat

Build to a heavy but not maximal complex.

B) Min 15-27:
3 Front Squats

Build to a heavy but not maximal set.

C) Min 30-42:
3 sets of:
8 Strict Press

Build to a heavy but not maximal set.

D) Min 45-60:
3 Rounds of:
8 Good Mornings
Max Hanging Strict Leg Raises (alternating L/R)
Rest 60-90 seconds

A: 30-35-40-42,5-45-47,5kg, vaikeuksia alle menoissa, yksi ohs:kin feilasi, kun suhtautui ylimielisesti kevyisiin painoihin.
B: 80-100-110-115-120kg, +5kg pr
C: 37,5-37,5-40kg
D: 40kg, neljä jalannostoa/jalka joka kierroksella
Eppu
joulu 6, 2018, 12.44
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

06JOU18
WOD
A) In a 15 minute window:
5 Thrusters

Build to as heavy as form allows.

40-50-60-65-70-75kg, tanko lattialta ensimmäisellä toistolla. +15kg edelliseen Thrustervitosen tilastoituum ennätykseen, hah.

B) AMRAP 10
30 Double Unders
15 Thrusters 50/35kg
30 Double Unders
15 Toes to Bar
60 seconds Rest

40kg. Tasan kaksi kierrosta. Tänään metconeissa sujuivat ainoastaan tuplat, sillä ei kolmen liikkeen treenissä pötkitä pitkälle.
Eppu
joulu 5, 2018, 13.30
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

Nyt on kyllä haitari ja jalat kauttaaltaan niin taianomaisen hellänä, ottaa on oikein laitettava kirjallisesti muistiin. Pariin päivään hyvä repertuaari erilaisia kyykkyä, eilen vielä hapotuksessa. Tärkeimpänä huomiona, että kun oli kiire hakemaan muksua kotiin sukulaisilta, jäi loppujäähdyttely aivan liian vajaaksi ja sitä maksetaan nyt.
Eppu
joulu 4, 2018, 20.01
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

04JOU18
WOD
AMRAP 3
21 Overhead Squats 30/20kg
21 Burpees Over the Erg
Max Cal Row

Rest 3:00

AMRAP 3
18 Overhead Squats 40/30kg
18 Burpees Over the Erg
Max Cal Row

Rest 3:00

AMRAP 3
15 Overhead Squats 50/35kg
15 Burpees Over the Erg
Max Cal Row

Rest 3:00

AMRAP 3
12 Overhead Squats 60/40kg
12 Burpees Over the Erg
Max Cal Row

64cal. Ronskilla alikaliiberilla ohs:t, että pääsi nauttimaan burpeista. Painot 20-25-30-35kg.
Soudut 16-11-15-22cal
Eppu
joulu 3, 2018, 19.55
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

03JOU18
WOD
A:Min 00-12:
Power Clean + Hang Squat Clean + Jerk

Build to a heavy but not maximal complex.

B: Min 15-27:
5 Box Back Squats

C: Min 30-42:
3 sets of:
10 Backrack Lunges

D: Min 45-60
3 sets of:
6-8 Floor Press
6-8 DB/KB Bent Rows (R)
6-8 DB/KB Bent Rows (L)
Rest 60 seconds

Use same weight across all sets.

A: 50-60-65-70-75-80-85kg, viimeinen meni punnertamiseksi.
B: 40cm laatikko, 80-90-100-110-115kg
C: 3x10x70kg
D: 60kg/30kg, kahdeksan toistoa kaikki
Eppu
marras 29, 2018, 19.51
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

29MAR18
EMOM: 2 Clean pull + 1 Power Clean
1-5: 40kg
7-11: 50kg
13-17: 60kg

10min käsillä- ja päälläseisontaa. Jännä miten tämä tuntuu kerta kerralta helpommalta. Taitotaso on siis niin surkea, että kehitystä tulee kun vaan tekee.
Eppu
marras 27, 2018, 14.12
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

27MAR18
EMOM: 2 Snatch pull + 1 Power Snatch
1-5: 30kg
7-11: 35kg
13-17: 40kg

5min käsillä- ja päälläseisonnan harjoittelua.
Eppu
marras 25, 2018, 15.05
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu


25MAR18
Endurance
3x (15min Assault bike + 15min Row)
1:31:38, syke 99-144 (avg 133). Pyöräily n. 50rpm, soutu sellaista 2:15-20/500m.

Hyvin sujunut marraskuu loppuu keventelyviikkoon.
Eppu
marras 23, 2018, 21.16
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

23MAR18
WOD
2KB Front Squats 5x10@2x16kg (viikkosaldo 200). Kolmen viikon haaste ohi.

A Min 00-10
5 Hang Power Cleans

Can drop between reps.

Min 10-20
3 Push Press

Min 20-30
1 Pause Front Squats
1 seconds pause at your typical sticking point

Building to as heavy as form allows on each of these 3 movements.

B For quality:
10-8-6-4-2
DB Renegade Rows

A) HPC: 60-70-80-85kg, pr+5kg, tosin tällä kertaa pudotin kaikki
PP: 60-65-70-75-80-85kg, pr+5kg
PFS: 80-90-100-110-115-120-125kg. Tämä sivusi entistä varuste-enkkaa, joten en voinut mieltäni malttaa kaivamasta vyötä ja tein yliajalla vielä 130kg etukyykkyennätyksen.

B) 15kg kässärit läpi koko setin.

Kannattaa antaa vaimon viedä Ikeaan, sieltä saa kiukkua.
Eppu
marras 22, 2018, 17.31
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

22MAR18
WOD
2KB Front Squats 5x10@2x16kg (viikkosaldo 150, huomenna tämä haaste maaliin ja uusien accessorien kimppuun)

Every 90 seconds x15 (5 Rds):
1: 25/18 Calorie Row
2:12 Kettlebell Power Snatches 32/24kg
3: 60 seconds max Strict Pull-ups

Kettlebell is snatched from the floor and alternating hands.
Score is total pull-ups.

24kg kuula, leuat alusta asti ykkösinä 8-7-6-5-6. Näin jälkikäteen analysoituna, olen niin vahva kalorisoutaja, että olisi pitänyt käyttää siihen koko 90s käyttämäni reilun minuutin sijaan. Tällöin olisi päässyt kevyemmällä rasituksella suoraan tempauksiin, eikä puuskutuspalautumisesta.
Eppu
marras 20, 2018, 20.06
Keskustelualue: Kynä ja Vihko
Aihe: Eppu
Vastaukset: 1146
Luettu: 111410

Eppu

20MAR18
WOD
On the 4:00 x 5 Rounds:
15/12 Calorie Assault Bike
12 Lateral Barbell Burpees
6 Power Snatches 60/40kg

Score is slowest round

2:24.
40kg. Khalipa-taktiikalla kierrosajat: 1:46-2:01-2:16-2:24-2:01. Tänään oli tarkoitus saada aikaan kuukauden kovin puuskutus ja siinä onnistuin.