YJT kirjoitti: Loren Christensen jakaa itsepuolustuksen kolmeen osa-alueeseen:
- Fyysinen selviytyminen
- Henkinen selviytyminen
- Rikosoikeudellinen selviytyminen

Kuullostaa hyvältä jaolta, mistä kirjasta löytyy?

Yhdyn hyvinkin monessa kohdin YJT:n ajatuksiin.

Hätävarjelussakin on olemassa porrastus, joka tosin on vaikeaa aloittelevan harrastajan ymmärtää tai soveltaa. Kyky erotella perusteltavat keinot kasvaa taitojen karttuessa. Parhaiten se tapahtuu juurikin skenaariomaisessa ympäristössä.

Musta tätä ilmentää parhaiten se, kun meinaa sattua vahinko harjoittelutilanteessa. Skenaariotreenissä esimerkiksi kaaduttaessa myllytyksen keskellä puolustautuja meinaa muljauttaa toisen nivelen vahingossa paikaltaan. Kokenut harjoittelija ehtii tehdä valinnan ilmalennon aikana ja hellittää painetta, koska ei halua satuttaa. Aloittelija puristaa tiukasti kiinni loppuun asti ymmärtämättä tekonsa seurauksia ja vahinko/vamma pääsee syntymään, koska ei osaa toimia toisin. Avainsana tässä on siis kyky tehdä valinta elävässä harjoittelutilanteessa samoin kun tosipaikassakin: en halua/minun ei tarvitse satuttaa toista näin paljon -> voin toimia toisinkin (lievin keino mitä osaan).

Hätävarjelun lakiperusteita on hankala opettaa lukemalla lakitekstiä, juurikin tuollaiset pohdinnat puolustusteon oikeutuksesta harjoittelutilanteissa saavat harjoittelijat itse oivaltamaan sen, että kysymys on siitä miltä se ulkopuolisesta näyttää, ei pelkistä opituista tekniikoista tai siitä miltä itsestä tilanne tuntui. Siitähän käräjöinnissäkin on kysymys.

AlexMachine kirjoitti:

Andy kirjoitti: Meinaatko että puukkohyökkäykset olisivat miehiä kohtaan yleisempiä kuin aseettomat hyökkäykset?

Suomesta olen hyvin epäileväinen tuon puukon yleisyyden suhteen. Toki niitä sattuu (ryyppyporukoissa varsinkin) mutta tuskin lähellekään paljaita käsiä vastaavia määriä.
Brittien veistiongelmat tuntien, asiassa saattaa olla jotain perääkin, mutta silti uskon että paljaat kädet ovat pitkällä edellä sielläkin. Tosin tapa millä luokitellaan tekee vertailun hankalaksi. En millään löydä paljan käsin tehtävistä statistiikkaa, vaan ne ovat jaettu mm violence against person, violence with injury, knife crime, knife crime with injury, youth violence, grievous bodily harm, aggravated assault jne.
Pitkällisten tulosten pyörittämisen jälkeen sain seuraavia lukuja:
Veitsi, 58 tapausta per 100.000 henkilöä, kuolemaan johtaneet ampumiset 0,09, raiskaukset 29, grivevous bodily harm/aggr. assault 34,7, ryösto väkivalla uhaten 135.

Katuryöstöt puukolla tai aseella uhaten taitavat Suomessa olla äärimmäinen harvinaisuus. Siksi näen, että tällaisten tilanteiden harjoittelu menee vähän hukkaan (muuna kuin tekniikkaharjoitteena). Se että tappelutilanteessa (pystyssä tai maassa) puukko otetaan esiin ja sillä lyödään, sitä kyllä tapahtuu ja sitä mielestäni tulisi harjoitella. Samoin näkisi järkeväksi osata jossain vaiheessa aseen poisottamista toiselta tilanteessa, jossa kolmas henkilö on uhattuna. Tällaisissa tilanteissa monesti vahingonlaukaus tapahtuu silloin, kun asetta yritetään ottaa pois, vaikka ampujan tarkoitus olikin vain uhitella. Harvoinhan asetta esitellään etukäteen, jos sitä oikeasti ollaan valmiita käyttämään. Ja sattuuhan meilläkin massa-ampumisia, joten ei sekään harjoittelu hukkaan mene.

Lasse Candé kirjoitti: ...Itse en näe edelleenkään (olen siis toistanut tämän täällä monta kertaa) juuri mitään mieltä tuijottaa liikaa tilastoja about mistään tällaisesta. Nyt viittaan erityisesti tuohon fudon mainitsemaan brittiopettajaan, joka on kertonut että tyypillisesti mies kohtaa väkivaltaa kapakoiden lähellä ja aseena on puukko ja että nainen kohtaa sitä tyypillisimmin kotonaan.

Niin monelle naiselle perheväkivalta kun ei ole uhka ja jotkut miehet eivät edes käy kapakassa. Ei siinä, kyllähän yhteiskuntatasolla tapahtuvan väkivallan tunteminen heijastuu monesti yksilötasolle, mutta kyllä sitä dataa pitää aina suhteuttaa itseensä ja siinä kohtaa voi tapahtua melko mullistaviakin juttuja.

Yhteiskuntatason ja yksilötason välissä on lajitaso, eli mitä kannattaa tarjota. Yksi sellainen järkevä juttu olisi jo eväiden antamisessa siihen, että harrastajat eivät päädy noiden yleisten juttujen uhreiksi. Se että amatöörimäisesti menee mukaan riidanhaastoihin egoilemaan ilman omia kavereita lähimain ja tulee porukan hakkaamaksi kapakan lähellä, kertoo kyllä jotain siitä että opit ovat olleet vääriä tai niitä ei olla omaksuttu. Tai että sattui huono hetki.

Noissa kapakkajutuissa on se hyvä puoli että ne ovat myös helpoiten ehkäistävissä.

Tähän liittyen uskaltaisin tehdä sellaisen yleistyksen, että naiset pystyvät miehiä vähemmän vaikuttamaan väkivallan uhriksi joutumiseen. Tällä viittaan tilastolliseen faktaan ja elämänkokemukseen siitä, että naiselle tekijä on useimmiten tuttu. Kyse ei ole pelkästään perheväkivallasta, vaan siitä että sosiaalinen kanssakäyminen ei ole alkanut negatiivisessa mielessä, vaan on muuttunut sellaiseksi. Se voi tapahtua kelle vain.

Miehillä useimmiten fyysisessä konfrontaatiossa on kyse kukkotappelusta ja egosta, vaikka tapahtumapaikka ei olisikaan mikään kapakka. Tuolloin uhri voi jo lähtökohtaisesti vaikuttaa paljon enemmän tapahtumien kulkuun ja käytettäviin keinoihin. Mielestäni tämä on hyvä ilmaista harjoittelijoille hyvinkin varhain ja ottaa huomioon treenaamisessa mikäli se on mahdollista.

Mitä tulee opetettaviin asioihin, niin näen psykologian (omat tuntemukset, de-eskalaatio jne.), taktiikan ja ihan perusliikkumisen olevan tärkeimpiä. Niiden avulla kun voidaan välttää ne jutut, joita tarvii treenata se 10000 toistoa, ennen kuin homma alkaa sujua.