Kiitos, kiitos.

Tosiaan kirjassamme https://www.ps-kustannus.fi/kampanja/4371/tuotteet.html" onclick="window.open(this.href);return false; on tätä kasvatusalan "ammatillista puolta" käsitelty laajemmin, syvällisemmin. Huomaan toistavani täällä samoja asioita ja koetan paussittaa tähän.

Vapaa-ajalla toiminta on sitten tietystikin oma maailmansa. Kasvattajallakin. Vaikka mennäänkin hätävarjelun puitteissa, niin esim. työnantajan ohjeistukset, työpaikalla yhteisesti sovitut käytänteet jne ovat jääneet sinne työpaikalle. Mutta tuon suhteen täällä Potkussa onkin jo vahvaa asiantuntemusta luettavissa.

Koulutusta, joka sisältää myös käytännön harjoittelua. Esimerkiksi hätävarjelutilanteita ajatellen koulutuksen olisi hyvä tapahtua max 12 osallistujan ryhmissä. Pienissä siksi, että jokainen osallistuja todella joutuu kohtaamaan käsiteltävät asiat. Pieni ryhmäkoko auttaa myös prosessoimaan pois mahdollisia aiempia traumaattisia kokemuksia, jotka voisivat estää rationaalisen toiminnan itse vaaratilanteessa.

Meillä tuo 12 hlö on peruskoulutusten maksimikoko. Jatko- ja kertauksia on pidetty sitten isommillekin ryhmille, mutta silloin itse asia onkin jo teoriatasolla käytynä. Näitä massaluentojakin on toki pidetty, mutta käytännöllisessä setissä jossa tavoitteena on todella saada aikaan muutosta, pieni ryhmäkoko on toiminut ylivertaisesti parhaiten.

Koulutuksiemme sisällöstä ei tässä enempää, niihin voi perehtyä linkistä http://kyllonen.nettisivu.org/koulutukset/" onclick="window.open(this.href);return false; . Espoossa, jossa toimimme päätoimissamme ja jossa ylivoimaisesti suurin osa koulutuksistamme toteutuu, ne ovat osa työtämme erityisopetuksen parissa. Espoo on toiminut tässä hyvin viisaasti - koulut voivat tilata meiltä näitä koulutuksia tietyn saamamme resurssin puitteissa. Koulutuksia on kertynyt vuodesta 2006 alkaen, jolloin itse menin mukaan, melkoisen reippaasti. On kuitenkin muistettava, että peruskouluja taitaa olla kaikkinensa 80-90 ja esimerkiksi luokkamuotoista erityisopetusta paljon. On toimipisteitä, jotka tilaavat säännöllisesti lukuvuodesta toiseen uusille peruskoulutusta ja vanhoille työntekijöille kertaus/jatkoa.

Palautetta... Lisääntynyt tietoisuus on kuulemma tuonut varmuutta vaikempiinkin tilanteisiin. Ennakointitaidot kehittyneet, uskalletaan nostaa pöydälle mahdollisuus että jotain inhottavaa voi sattua - miten vältetään, suunnitellaan poikkeustoimet ennalta... Arjessa tuo on näkynyt ja tuntunut rauhallisuutena. Tämä kollegiaalisen rauhallisuuden lisääntyminen taasen on heijastunut oppilaisiin niin, että tilanteet eivät välttämättä ole enää räjähtäneet silmille aiemman kaltaisesti. On kerrottu, että koulutus on parantanut aikuisten yhteistoimintaa ja sitä kautta työilmapiiriä. Asiat eivät välttämättä ole edelleenkään sen helpompia, lisääntynyt tietoisuus on saattanut jopa lisätä tuskaa, mutta kyky käsitellä niitä ammatillisesti varmasti kehittyneempi.

Varhainen vaikutus asennetasolla olisi tärkeää. Tämä toteutuisi parhaiten, jos olisi edes jollain tavoin mukana nämä keskeiset turva-asiat jo kasvattajien ammattiin valmistavassa koulutuksessa. Täydennyskoulutus toimii sinänsä OK, ei sillä. Yleisimminhän sellainen toteutuukin reaktiivisella tasolla - eli on jo sattunut jotain hyvin ei-toivottavaa ja on pakko hankkia lisää tieto-taitoa. Tämä lisäopin hakeminen koskee sekä ennaltaehkäisyä, että toimintaa tilanteen ollessa akuutti. Mutta olisihan hienoa, että jotain olisi työkalupakissa jo ennen ensimmäistä työpäivää. Vastuu ihmislapsen hyvinvoinnista on kuitenkin niin iso.

Painopiste nyt on joka tapauksessa myös käytännöllisissä koulutuksissa ennakoinnissa ja ehkäisyssä - hyvä ja turvallinen ilmapiiri kun kuitenkin on se paras varallisen tilanteen ennalta ehkäisijä. Kiusaamiseen jne on puututtava ajoissa, oppilailla on oltava tunne että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti, koulun aikuiset puhaltavat yhteen hiileen ja jeesaavat kollegaa... Mutta sitten kun jotain tulee silmille, niin sekin osataan ottaa turvallisesti kaikkien kannalta... Luottamusta siihen, että aikuiset on aikuisia.

Kylläpäs näistä nyt tulee pitkiä postauksia ... Vasta totuttelen tähän sosiaalisen median hektiseen meninkiin...

Ja vielä mieletön RESPECT Oriveden suuntaan!

Tarmo Kyllönen

Tervehdys kaikille!

Koskapa oma nimenikin tuolla ketjussa esiintyy, niin liitytäänpä mukaan. Potku-urkintaahan on sinällään tullut harrastettua jo vuosia. Vähintään. Myönnän .

Pahoittelen, jos tässä kommentissani on jo täällä aiemmin todettua.

Eli lyhyesti opetushenkilöstön voimankäytöstä... Ja pelkästään siitä. Taustalla 16 erityiskasvatusvuotta, lähemmäs 200 kasvatusalan henkilöstöille annettua vaarallisen käytöksen ehkäisy- ja hallintakoulutusta sekä vuosien varrella useampia koulun turvallisuusasioita käsitteleviä, ammattilaisille suunnattuja laatukoulutuksia itsekin nauttineena. Suorittamiini koulutuksiin kuuluvat myös sosiaali- ja terveyspuolelta HFR-, AVEKKI- ja MAPA-koulutukset. Ammatillisena tutkintonani on kasvatustieteen maisteri (kasvatuspsykologia). Ns. budolajiharrastusta täyttyy nyt 23 vuotta.

Toiminnan peruste ratkaisee - eli toimitaanko fyysisesti vaiko ei. Mieluummin ei. Jos on pakko toimia fyysisesti, niin käytettävien otteiden periaatteet ovat hyvin keskeinen asia.

Opettajalla on virkavelvollisuus huolehtia oppilaan turvallisuudesta koulupäivän aikana (perusopetuslaki 29§). Käytännössä tämä on ennakointia ja ennaltaehkäisyä. Nykyään myös enenevissä määrin sosiaalisten ja tunnetaitojen opettamista oppilaille. Vastoinkäymisiä opetellaan sietämään ja käsittelemään ilman raivokohtausta aika isojenkin oppilaiden kanssa... Aina ei kuitenkaan vältytä holtittomalta tunnemyräkältä, vaikka ennakoiva toiminta olisi kuinka laadukasta. Syistä voisi kirjoittaa oman kirjansa. Näitä tilanteita itse kokemattomalta tai nähneeltä niiden kehittyminen täyteen mittaansa tai intensiteetti ylipäätään voi olla hankalaa hahmottaa.

Kun ennakointi ei ole onnistunut ja kun isokaan sana ei tehoa... Mielestäni ainoa objektiivisen tarkastelun varmasti kestävä peruste fyysiselle puuttumiselle on hätävarjelutilanteessa (rikoslaki 4:4§) suoritettava suojelutoimi. Annanko esimerkiksi itsetuhoisesti käyttäytyvän oppilaan juosta vilkkaalle autotielle tai hakata päätään täysillä koulun kivilattiaan poliisia/vartijoita odotellessani? Katselenko sivusta kun kaksi oppilasta aloittaa pahoinpitelyä kolmatta kohti, vai puutunko asiaan pahemman estämiseksi?

On erotettava toisistaan SUOJELU ja KURINPITO. Suojelutoimena fyysinen puuttuminen voi olla selkeän välttämätöntä. Kurinpito on kokonaan eri juttunsa. Sen suhteen asia on tulkinnanvaraisempi, ellei siis kyseessä ole henkilöturvallisuutta vaarantava käytös. Kannattaa lukea perusopetuslaki 36 b.

Surullisin mielin olen seurannut mediassa joidenkin tahojen jopa tarkoituksellista suojelu- ja kurinpitotoimien sekoittamista keskenään. Tietysti kysymys on joskus myös pelkästä tietämättömyydestä.

Jos päätetään puuttua, käytetään lievimmän keinon periaatetta. Toiminnan tarkoitus ei voi olla, että oppilas vahingoittuu aikuisten toiminnan seurauksena. Lievimmän keinon periaate antaa myös ns. pelivaraa, monellakin tavoin. Tämä kaikki kuitenkin tarkoittaa koulun aikuisten saumatonta yhteistoimintaa. Se taas edellyttää kouluttautumista ja harjoittelua. Tilanteessa olisi oltava vähintään kaksi aikuista - kyseessä ovat aikuisten työturvallisuus, oppilaan fyysinen turvallisuus ja molempien osapuolien oikeusturva.

Jokainen valmistuva opettaja osa suunnitella oppitunnit, opettaa, suorittaa arviointia, antaa mediakasvatusta... Kuitenkin antamissamme koulutuksissa törmää jatkuvaan kokemuksiin, joissa ollaan oltu neuvottomina ilmeisessä väkivaltatilanteessa. Ja hei - kyse olisi sentään oppilaan oikeudesta turvalliseen oppimisympäristöön! Olen itsekin vanhempi. Ajatus koulusta, jossa aikuiset eivät tiedä kuinka hätävarjelutilanteissa parhaiten toimitaan, on pelottava.

Kysymys kuuluukin, miten tuo tieto ja osaaminen saadaan kattavasti kasvatushenkilöstön ulottuville? Nykyinen tiukentuva taloustilanne ei ainakaan helpottane asiaa. Opettajan tai kasvattajan koulutuksessa noita asoita sivutaan vaihtelevasti. Täydennyskoulutusta antavan kouluttajan olisi hallittava koulumaailmaan soveltuvien fyysisten otteiden perusteet, käyttö ja sekä omattava ymmärrys koulumaailman menosta lainsäädäntöineen päivineen.

Oma kirjamme "Henkilöturvallisuus koulussa - vaarallisen käytöksen ennakointi ja hallinta" on yksi askel oikeaan suuntaan. Erityisen suositeltavia ovat myös Markku Poutalan teos "Opettajan valta ja vastuu" sekä Nina Lahtisen teos "Oppilaan oikeudet ja vanhempien vastuu". Tuo kolmikko pitää sisällään kaiken äsken kirjoittamani ja paljon, paljon muuta. Kaikki kolme ovat kasvatusalan tieto- ja ammattikirjojen erikoiskustantamo PS-kustannuksen julkaisemia. En voi suositella muuta, kuin perehtymistä.

Helteistä heinäkuuta kaikille potkulaisille!

Tarmo Kyllönen