Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 8 tulosta

Mika
elo 24, 2017, 08.29
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Tuo kovanaamailu on minulle melko tuntematonta, mutta käyn radalla tätä nykyä varsin harvoin, enkä käy sellaisissa juottoloissa, joita kansoittavat maakuntien lippalappipäiset nuoret toivot. Ehkä sillä on merkitystä.

Noin muuten nyky-Suomessa katumyllyttämistä arvostavat lähinnä kaiketi Wanhan Liiton miehet, eli sellaiset, jotka ovat jo eläköitymässä ja jotka ovat muutenkin sillä lailla vähän kehittymättömiä, että he pitävät tappelemista jotenkin kihelmöivänä osana ihmiselämää. Saatan toki olla väärässä.

Ile, tuo lajien runsaslukuinen rantautuminen Suomeen noihin aikoihin varmaan selittääkin tuon, että kaikki oman luokkasi pojat harrastivat tai olivat harrastaneet jotakin kamppailulajia. Sanoisin sen olevan harvinaisempi tilastopoikkeus kuin salamanisku pakaraan. Siinä mielessä olette olleet onnekkaita.
Mika
elo 23, 2017, 12.18
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Oma näppituntumani näitä teinejä seuratessani on se, että he elävät ihan eri maailmassa kuin me samanikäisinä silloin '80-luvulla - ja nimenomaan hyvällä tavalla. Toki pitäisi olla jonkun teinin pään sisällä, että sen oikeasti tietäisi, mutta havaintojeni mukaan sellaista samanlaista pätemistä ja väkivallan pelkoa ei ole enää siinä mittakaavassa kuin meidän nuoruudessamme.

Yläasteella luokaltani kaksi harrasti kamppailulajeja. P. aloitti nyrkkeilyn jo ala-asteella, ja J. aloitti karaten yläasteella. Hän valmentaa vieläkin. Iso-P. ja minä aloitimme vähän myöhemmin. Iso-P. on lajinsa mustavyö ja harjoittelee edelleen. Nyt en tältä istumalta muista rinnakkaisluokkien tilannetta, mutta kamppailijoita oli koko koulussa vain kourallinen. Kamppailulajeista tiedettiin ja Chuck Norrisin leffoja katseltiin, mutta harvempi niitä lajeja harrasti. Jalkapallo ja jääkiekko olivat ykköslajit.

Asuin silloin omakotitalolähiössä, jossa oli joitakin kerrostaloja. Tämä koulu on vähän samanlaisella alueella, ja vaikka UFC:n jollakin tapaa tietävät monet pojat, vain harva harrastaa tai on harrastanut kamppailulajeja. Äkkiseltään osaan viiden vuoden ajalta nimetä kolme. Varmaan niitä on ollut enemmänkin, mutta marginaalista kampittelu edelleen on. Opettajakunnassa on silti nyt yksi moninkertainen nyrkkeilyn SM-mitalisti.

Eli varmaan ne alueelliset erot ovat aina olleet suuria. Syitä en osaa kovin vahvasti arvailla.
Mika
helmi 17, 2017, 14.22
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Lähinnä tuosta Rallen kertomasta herää kysymyksiä, sillä Andyn kommentti oikeastaan sulki pois ainakin potkunyrkkeilyseurat. Nämä kilpalajien rivit halutessaan uusiksi järjestävät iskijät eivät siis harrasta potkunyrkkeilyä, koska Andy varmaankin olisi kuullut heistä. Pitäisin melko mahdottomana, että tällaisia pimennossa olevia huippuja harjoittelisi potkunyrkkeilysaleilla heidän valmentajiensa tunnistamatta tätä käyttämätöntä potentiaalia. Toki on aina mahdollista, että tällaisten tykkien valmentajat eivät vain ole kertoneet heistä Andylle, mutta pidän sitä nyt tässä vaiheessa epätodennäköisenä.

Mitä lajia tai lajeja nämä kisoihin vaivautumattomat, jotka uudistaisivat esimerkiksi potku- tai thainyrkkeilyn kärjen Suomessa, harrastavat?
Mika
helmi 15, 2016, 19.27
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Kyllähän se ihmisestä kertoo jo jotakin, että hän lähtee tuollaiseen haasteeseen mukaan. :peukku:

Muutenkin tykkäsin matsista, sillä tuossa oli sellaista tietynlaista hyväntahtoista markkina-arvoa, mikä varmaan oli koko ajatuksen taustallakin.
Mika
tammi 24, 2016, 10.34
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

:respect:

Miltä tuntui otella tuon tason kaveria vastaan?

Missä seurassa muuten wushuilet?
Mika
tammi 15, 2016, 23.11
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Olet rohkea nuori mies. Kaikkea parasta! :w00t:
Mika
tammi 15, 2016, 13.09
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Nostan kanssa hattua @ironfistx0:lle. :tiphat:
Mika
elo 31, 2015, 21.09
Keskustelualue: Kisahalli
Aihe: Ottele mestaria vastaan!
Vastaukset: 130
Luettu: 23445

Ottele mestaria vastaan!

Aykut, :tervetuloa:

Oletko pysynyt terveenä ja treenannut kovaa?