Haku löysi 22 tulosta

Mika
helmi 17, 2016, 20.45
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Se on sitten eri asia, monellako opettajalla on fyysistä tai varsinkaan henkistä kykyä puuttua esimerkiksi vaaratilanteisiin fyysisesti. Kuten ketjussa on todettu, sitä osaa tuskin kovin lähitulevaisuudessa sisällytetään opettajakoulutukseen. Ei se silti minusta ole tarpeenkaan, sillä eritoten potkulaiset tietävät, kuinka paljon työtä voimankäytön harjoitteleminen vaatii, joten jokin kurssi parhaimmillaankin ehkä sytyttäisi kipinän aloittaa voimankäytön harjoittelu. Valmiuksia se ei antaisi kuin nimeksi ainakaan useimpien kohdalla. Itse näenkin tuon niin, että kun tällainen harvinaisempi tilanne tulee eteen, siitä ei opettajaa automaattisesti rangaista. Toki ylilyönnit ovat ylilyöntejä, jotka pitääkin tutkia.

Aika rauhallista kouluissa tuon suhteen Suomessa on. Ne äärimmäisen harvat iltapäivälehtiin päätyvät tapaukset ovat juuri niitä, äärimmäisen harvinaisia. Huumorilla ja sosiaalisella pelisilmällä selviää melkein kaikista tilanteista (mutta ei kaikista).
Mika
helmi 17, 2016, 20.14
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Nimenomaan sen kännykän saa ottaa fyysisesti pois. Sellaiseen toimintaan viittasin noilla parilla tapauksella. Milläs sen muuten otat pois, jos oppilas ei halua sitä luovuttaa?

Tämä kukkahattuilu tosiaan loppui eli järkeen palattiin vasta parisen vuotta sitten. Olisiko ollut 2014 tammikuussa?
Mika
helmi 17, 2016, 09.06
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Tämä oikeastaan vain sivuaa aihetta, mutta liittyy se voimankäyttöön siten, että opettajalla on oikeus fyysisesti poistaa oppilaalta matkapuhelin. Itse olen näin toiminut pari kertaa, kun kehotukset eivät ole menneet jakeluun.
Opetushallitus valmistelee kevääksi valtakunnallisia, oppilaiden kännykän käyttöä koskevia järjestyssääntöjä.

Jo nyt kouluilla on omat järjestyssäännöt, ja lakiin on kirjattu, että opettajalla on oikeus puuttua oppilaan matkapuhelimen käyttöön silloin, kun se häiritsee opetusta, sanoi OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen Ylen aamu-tv:ssä.

OAJ katsoo, että kännykän käyttöä pitää voida suitsia myös välitunnilla silloin, kun kännykällä häiritään toista oppilasta. Tällainen häirintä voi olla esimerkiksi nettikiusaamista. Sen kohteeksi joutuu lapsista noin joka kymmenes, OAJ arvioi.
Mika
huhti 11, 2014, 22.54
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Aihki kirjoitti:
Mika kirjoitti: Koulutuspäivämäärän piti olla muistaakseni tämän kuun loppupuolella, mutta enpä ole kuullut tästä mitään, joten voipi olla että se on peruttu ilmoittamatta...
:smt003 Joku siellä Organisaatiossa erehtyi käymään Potkussa ja kauhistui jos seura tekee kaltaisekseen ... :smt003
Se voi olla... :badgrin:

Lähetin tästä sähköpostia, johon en koskaan saanut vastausta. Otan asian kasvotusten esille ensi kuussa. Kerron sitten tässä ketjussa, minkälaisen vastauksen sain, jos rehtori on silloin paikalla.
Mika
huhti 11, 2014, 22.51
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Syyttäjä vaati pohjoispohjanmaalaisen koulun rehtorille rangaistusta lievästä pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Jupakka tapahtui kesäkuun alussa 2012, kun kevätlukukausi oli päättymässä. Osa yhdeksäsluokkalaisista oli ottanut kouluun vesipulloja ruiskutellakseen vettä nuorempien koululaisten päälle.

Rehtori huomasi käytävällä vesipullon 16-vuotiaalla tytöllä ja pyysi antamaan sen pois. Tyttö paiskasi pullon lattialle eikä suostunut kertomaan nimeään.

Rehtori talutti tytön kansliaan, jonne tuli myös apulaisrehtori. Tytön mukaan rehtori oli vääntänyt hänen kätensä selän taakse kivuliaasti ja vienyt hänet seinälle.

Todistajana kuultu apulaisrehtori ei kertomansa mukaan nähnyt vääntämistä. Hänen mukaansa tytön käytös oli epävakaata ja kotiin soitettiin, että tämä pitää hakea pois.

Tytön isä puolestaan todisti, että rehtori olisi tunnustanut vääntämisen hänelle puhelimessa. Käräjäoikeus ei antanut todistukselle arvoa, koska aiemmin esitutkinnassa isä ei ollut maininnut väitettyä tunnustusta.


HAHA! Pissixet ja niiden puusilmäiset vanhemmat :bootyshake:
Mika
marras 22, 2013, 12.59
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

T-T kirjoitti: Jos Mika jaksat, niin kirjoiteletko tänne tuosta sitten jonkinlaisen paketin?
Koulutuspäivämäärän piti olla muistaakseni tämän kuun loppupuolella, mutta enpä ole kuullut tästä mitään, joten voipi olla että se on peruttu ilmoittamatta...
Mika
loka 27, 2013, 10.33
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Johan oli purkaus... :lol:

Voi tietysti olla, että tuota kirjoittajaa ihan oikeasti jännittää, eikä hän vain pasiviherahoile. Se on sitten jo aika surullista.
Mika
loka 1, 2013, 14.33
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Ehdottomasti kirjoitan. Tosin se nyt sitten riippuu vähän siitäkin, joutuisinko ottamaan palkatonta tuon vuoksi, mitä en vielä tiedä, mutta yritän ihan mielenkiinnosta päästä osallistumaan vaikka siinäkin tapauksessa.
Mika
loka 1, 2013, 14.28
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Joo, ei varmaan olekaan. :D Eikä se taitaisi kovin hyvin normaaliin kouluympäristöön sopiakaan. Minusta on hyvä, että tällaisia järjestetään. Johan koulutusten perään on tässä ketjussa vain muutama kuukausi sitten huudeltu. Nyt sellaisia sitten ainakin täällä järjestetään. Parempi sekin kuin pyy pivossa.
Mika
loka 1, 2013, 14.17
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Kun nyt tällaista töiden puolesta tarjottiin, minähän ilmoittauduin heti.
Pirkanmaan oppiva vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus -hanke järjestää oppilaitosten henkilökunnalle koulutuksen, jossa perehdytään uhkaavien tilanteiden ennaltaehkäisyyn ja hallintaan oppilaitoksissa.

Kouluttajina: Ylikonstaapeli Anna-Kaisa Heinämäki, Pirkanmaan poliisilaitos: Poliisin oppilaitosyhteistyö. AVEKKI-kouluttajat Pirjo Siren ja Tiina Malinen, TAYS: AVEKKI-toimintatapamalli.
AVEKKI:a on tässä ketjussa käsitelty jonkin verran, mutta linkitän vielä (kun tuolla linkin takana yhtenä kouluttajana on Lappalaisen Raimo, joka on potkulaisia :)).

Mika
touko 21, 2013, 09.02
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Tuo opettaja toimi esimerkillisesti muutenkin. :respect:
Mika
touko 5, 2013, 21.26
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

OAJ sivuaa aihetta.
OAJ ei puolusta väkivaltaa oppilaiden, vanhempien eikä opettajien tekemänä, eikä se hae opettajille uusia fyysisen kurittamisen keinoja. Kukaanhan ei tiedä, millaista keinoa missäkin tilanteessa tarkalleen pitäisi käyttää, Luukkainen toteaa.
Mika
huhti 18, 2013, 19.30
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Ile kirjoitti: Esim. oletetaan, että toistuvista huomautuksista huolimatta oppilas jatkaa pipari, ja hänet poistetaan fyysisesti luokasta. Mielestäni on oppilaiden aliarvioimista ajatella, että tässä annettiin nyt sellainen yleinen malli, että "jos joku pipari sulle, niin saat käydä käsiksi". Itse uskon oppilaiden kyllä ymmärtävän asian paljon hienojakoisemmin: opettaja on aikuinen, jonka vastuulla on luokan työrauha, kyseessä ovat yhteiseksi hyväksi laaditut säännöt, opettaja yritti aidosti ensin muilla keinoilla saada tilannetta rauhoittumaan jne...
Puhutko nyt yläasteikäisistä oppilasta? Sitten olen varauksella samaa mieltä. Jos taas puhut koko peruskoulusta eli myös ala-asteesta, sitten en enää olekaan samaa mieltä. Alioppilashan ei tainnut rajata ikäryhmää, vaikka tässä nyt pitkälti on taidettukin yläasteikäisistä keskustella.

Ile kirjoitti: Tavallaan herää kysymys, että miksi kasvatuksellinen rajojen antaminen saa fyysisiä ulottuvuuksia vain äärimmäisissä tilanteissa? Itse uskon, että jossain rakkaudettomissa oloissa kasvaneelle nuorelle voi olla todella arvokas (ja uusi) kokemus, että hänelle toistuvasti asettaa fyysiset rajat sellainen henkilö, jonka hän samalla kokee turvalliseksi (joku voi jopa tietoisesti tai tiedostamatta juuri tällaista kontaktia hakea ja tarvita).

Verrattuna siihen, että se aikuinen käskyttää kahden metrin päästä viilipyttynä ja antaa samalla viestiä, että sinuun en koskisi pitkällä tikullakaan.

Mielestäni oppilaan pitää saada kokea, että häntä arvostetaan ja että hän on turvassa koulussa. Tällöin hänet voidaan kohdata myös fyysisesti. Kasvatuksellinen voimankäyttöhän ei suinkaan ole ristiriidassa turvallisuudentunteen tai arvostetuksi tulemisen tunteen kanssa - monessa tapauksessa nimenomaan päin vastoin.

Haitallista voimankäyttö voi olla, jos kasvatettava kokee, että kasvattaja ei lainkaan arvosta häntä eikä halua hänelle mitään hyvää (tästä varmaan riittävästi esimerkkejä koululaitoksemme historiassa..). Tällaisessa ilmapiirissä tosin ei varmaan ole hyviä edellytyksiä kasvatukselle ylipäänsä.
Tämä sitten taas alkaa olla jo aika eeppistä kamaa.

:hyvinsanottu:

:perfect10:
Mika
huhti 18, 2013, 14.55
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

Minustakin tuo vaikuttaisi siltä, että väkivaltaan turvautuminen muussa tarkoituksessa kuin hätävarjeluna (tai itsesuojeluna toisen karatessa päälle tms.; tehän näitä termejä tunnette paremmin, joten antakaa meikämaallikolle vähän tilaa yrittää käyttää niitä oikein, kun kuitenkin ymmärtänette mitä tarkoitan) on ihan hyväksyttävä tapa reagoida, kun joku käyttää alakielistä puhetyyliä.

Ajat ovat muuttuneet. Kyllä minäkin hyvin muistan, kuinka tuollainen ajattelutapa oli ihan normaalia, mutta koulutukseni kautta opin ja omatoimisen analysoimisen kautta opettelin siitä pois. Voin tietysti olla väärässä arvoineni.
Mika
huhti 18, 2013, 09.01
Keskustelualue: Vartiotorni
Aihe: Opettajien voimankäyttö
Vastaukset: 191
Luettu: 27331

Opettajien voimankäyttö

nomad kirjoitti: Hommiin voi kuulua vaikka joku määrä talkkarointia niin silläkin katetaan kuluja jo huomattavan paljon.
Näitä töitä varten kouluissa on monasti kiinteistönhoitaja, jolla saattaa olla useita toimipisteitä hallittavanaan.

Esityksesi ei noilla tiedoilla kata täysipäiväisen henkilön palkkaamista.

Kommenttisi nillittämisestä jätän täysin omaan arvoonsa. Toivoisin että pitäisit moiset ajatukset itselläsi tai lähestyisit yksityisviestillä.