Potkunyrkkeilyssä on paljonkin ottelijoita joita eivät hallitse lajinsa tekniikoita. Tekniikat osataan välttävästi tai jopa hyvin, mutta kyky soveltaa sitä käytännössä puuttuu vaillinaisen harjoittelun takia. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin sivupotku, takiertopotku, takapotku ja kääntölyönti. Yllättävämpänä esimerkkinä voisi käyttää kohokoukkua. En pitäisi mitenkään mahdottomana, että tilanne olisi jokseenkin sama kilpakarateen puolella.

Saksalaiset käyttivät yläpotkujen mm-kisoissa sivupotkua menestyksekkäästi. Jopa kiertopotkuun nähden. Lisäksi ahkerassa käytössä oli myös takasivupotku. Italialaiset käyttivät myös sivupotkua yllättävän paljon, eivät kylläkään kovinkaan menestyksekkäästi.

Olen valmis lieventämään kantaani potkun toimivuudesta kamppailu-urheilussa, varsinkin jos osuma-alue rajoittuu lantion yläpuolelle. Näyttävä tekniikka, joka osuessaan tuo helposti pisteen.

Olen tässä odottanut useamman sivun, että joku mainitsee sen tosiasian että kilpaurheilupainotteinen treenaaminen on ajoittain ihan saatanan tylsää. Kisakaudella pitkät drillit loistavat poissaolollaan ja harjoittelu rakentuu vahvasti KISS-periaatteen ympärille. Ylipäätään suurin osa vuodesta hinataan muutamaa yksinkertaista perusjuttua, Pk on yhtäjuhlaa kun opetellaan uusia juttuja. Nähdäkseni vaatii ihan kohtalaista pitkäjänteisyyttä keskittyä muutamaan tekniikkaan ja hinkata niitä viikosta ja vuodesta toiseen. On jokseenkin hassu ajatus, ettei kisaporukalla muka riittäisi kärsivällisyys junzukiin kun sama porukka treenaa sormilla laskettavaa määrää tekniikoita +10 h/viikko.

Ylipotkija: Lyöntien torjunta eri lajeissa on jaettu omaksi ketjukseen: http://www.potku.net/forum/viewtopic.ph ... 18#p858818" onclick="window.open(this.href);return false;

" onclick="window.open(this.href);return false;

Rafael Aghayevin harjoittelua. Ei tosin anna kuvaa harjoittelusta koko laajuudessaan, mutta huomattavasti parempi kuin ufc/tap out training mask videot.