Mjölnir kirjoitti:

nomad kirjoitti:

Mjölnir kirjoitti: Omalla kohdalla on käynyt niin, että harjoitukset ovat olleet vaativampia kuin tositilanteet.

No niinhän sen pitääkin olla.

Juu, näin on. Sitten tositilanteissa on tullut fiilis, että "epistä, tää oli liian helppoa, rahat takaisin!"

Multa aina joskus katoaa pieni hetki matkalta ja huomaan seuraavaksi, että kas perskule. Jantteri on katollaan ja mulla hilut kädessä. Tarttis varamaan laittaa kiinni.

JA Karille, jotenkin voi kuvitella ton tilanteen.

Mjölnir kirjoitti: Omalla kohdalla on käynyt niin, että harjoitukset ovat olleet vaativampia kuin tositilanteet.

No niinhän sen pitääkin olla.

Kyse ei siis ollut siitä, kannattaako reenata vaiko ei, se nyt on selvä että toistoja tarvitaan. Kyse oli siitä, kuinka iso osa osaamisesta on se käytännön kokemus ja "hankalan kautta" testattu osaaminen vs. pitkä treenaushistoria.

Tuli tuossa kaverin kanssa keskustelua alan kouluttajista, joilla monesti on joku tummanpuoleinen vyöarvo jostain lajista mutta samaan aikaan saattaa olla varsin vähän (lue: alle pari vuotta) käytännön kokemusta. Käsitys tuntuu olevan se, että salilta saadut opit olisivat riittävät siihen, että opetat voimankäyttöä tai puhut näistä jutuista junioreille. Samoin kun turvallisuusalan oppilaitoksessa on ollut kouluttaja, jolla on liikunnanopettajan tausta- valittu sen takia, että pedagogiset opinnot oli käyty. Lakihan antaa tähän mahdollisuuden, opettaa saa vaikka siivooja jos on oppilaitos kyseessä.

Jos minulta kysytään niin kyllä saisi olla lähemmäs vuosikymmen takana, mielellään hommista joissa joutuu tekemäänkin jotain ennenkun lähtee laukomaan tietotaitoaan ympäriinsä, tuo ihan toisenlaista näkökulmaa. Lain tulkintakin on monesti vähän erilaista "kenttäsialla", firman x johtoportaalla ja humanistilakimiehellä, joka taas näkyy sitten käräjillä, mutta tämä on jo eri asiaa.

"Vanhat suomalaiset tappelutaidot"- ketjusta.

J. Suojanen kirjoitti: Lopulta uskon, että he joilla se tekeminen on veressä ja kutka sen tekemisen "ilon" ovat itse saaneet kokea, pystyvät tulemaan helposti paljon paremmaksi opettamaan mistä on kysymys, kuin he jotka vain istuvat salilla koskaan kokematta itse sitä mistä on kysymys.
Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä henkilökohtaista kokemusta.

Tästä tosissaan voisi perustaa uuden aiheen, mutta tästä löytynee niin räväköitä mielipiteitä suuntaan, kuin toiseenkin ja varmasti kamppailu-urheilijat suhtautuvat aivan eri tavalla näihin asioihin, kuin esim ip lajien opiskelijat jne niin parempi vain olal hissukseen...

Ilmaistaan itseäni vähän paremmin ja vähän vähemmän väsyneenä. Eli lähinnä tämä on se pointti mitä haen, tuo "tekemisen ilo". Kehtaan väittää, että meikäläisenkin varsin rajottuneella tekniikkavalikoimalla on se vahva puoli, notta kaikki mitä käytän on käytännössä itse testattu toimiviksi ja se on isoin syy, minkä takia niitä pidän yllä. Ja tottakai sekin, että ne jutut on mulle luonnollisia ja helppoja tehdä. Laji on "sitäsuntätä".

Eli mulla niin päin, että treenaaminen tukee käytäntöä eikä toisinpäin. En tappele rottien kanssa päivittäin enkä enää ole hirveästi ollut ovellakaan kun aika menee muuhun työhön, mutta kuitenkin.

Eli nyt on kyseessä nimenomaan turvallisuusalan työntekijän näkökulmasta.

Täällä kun on kuitenkin alan työntekijöitä, niin kertokaas minulle kuinka paljon treenaus on mielestänne auttanut tilanteisiin? Kuinka iso osuus on käytännön kokemuksella ja kuinka paljon sille pitäisi antaa arvoa? Onko käytännön mukanaantuoma kokemus aina hyvä?


Omasta puolestani voin sanoa, että reenaus on antanut mulle työkaluja, millä tehdä duunia mutta se ei todellakaan autuaaksi tee. En voi sanoa, että se olisi itteäni pelastanut tai toisin päinkään, mutta helpottanut kuitenkin. Minkälainen treenaus on parasta ja miksi?

Tai chi- tyyppinen harjoittelu vahvistaa mielenrauhaa ja jossain määrin kroppaakin, RBSD auttaa reaktiokykyä tositilanteita varten ja lihaskuntoa sen päälle. Tähän välille mahtuu jotakuinkin kaikki kamppailulajit mitä maa päällään kantaa, kertokaas viisaammat mietteitänne. Ihan mielenkiinnosta kun olen ihmisen ajatusmaailmasta kiinnostunut.