"(ellei sitten ympäristö ole nimenomaisesti selviytymis-awarenessia vaativa eli todellisuudessa uhkaava - paikka jonne ei ole mitään järkeä mennä, mutta jonne on jostain syystä joutunut menemään)"

Treeniä kannattaakin tehdä ennakoivasti ennen kuin altistaa itseänsä tietoisesti tai sattumalta survival-ympäristöön.
Metodit on esim. takapuolellaan istuminen liikkumattomuudessa(helpottaa ja saa paremman kokemuksellisen kuvan mistä kysymys).Liikkeessä aikidon tapa treenata mahdollistaa kokemuksellisen koeponnistamisen tai sitten esim. katat muissa lajeissa. Kiinalaisissa "jutuissa" treenimetodi löytyy hitaan, tietoisen liikkeen avulla ja paikallaan, liikkumattomana seisten.
Arkielämässä kaikki rutiinit mahdollistavat kokemuksellisen treenin kuten käveleminen, ruokailu, arkiaskareet jne.

Lähtökohtaisesti optimaalisen rakenteen, rentouden,hengityksen, hidastamisen ja liikkumattomuuden avulla luodaan perusta mielen keskittymiselle ja sen toiminnan tutkimiselle. Kun kokonaisvaltainen treeni on edennyt siihen asti, että kokemuksellisesti ymmärtää ja tietoisesti osaa toistaa kokemuksen siitä kuinka "käsite ei nouse" tai "suora näkeminen"tms. silmät avoinna ja liikkeessä, ollaankin päästy alkuun. Mindsetti on tuolloin rennon valpas, virkeä ja kaikki aistit käytössä.Ympäristö objekteineen ja oma keho tuntemuksineen hahmotetaan rennon tarkkaavasti ja ollaan läsnä tilanteessa. Tätä kokemusta sitten treenaillaan koeponnistusten avulla(konkreettisesti) syvemmäksi ja selkeämmäksi pienin askelin edeten. Ei siis mitään ihmeellistä eikä mullistavaa ole tässä. Onhan tälle kokemuksellisuudelle annettu vieraskielisiä käsitteitä kuten "zan shin ja mu shin". Kaksi aspektia mieleen, joilla voi hahmottaa kokemusta. Ne ilmentyvät yhtä aikaisesti.

Pelot,viha, suuttumus, jännittyneisyys, levottomuus ja kaikenlainen aggressiivisuus tehokkaasti torppaavat sen, että voisi treenata edellä mainittuja juttuja. Tässähän tätä yleistä tarinaa jo tulikin.

Janne Manninen kirjoitti: Kamppailujutut menevät puhtaimmin silloin, kun onnistuu olemaan ajattelematta mitään ja 'vain toimimaan'. Tähän mielentilaan pääsy ei tietoisesti onnistu - ainakaan minulta - mutta se on nimenomaan se mielentila, jonka toivoisi tulevan 'ip'-tilanteessa. En tiedä voiko tuota reagointia tarkemmin harjoitella (ehdollistaa) mitenkään, ehkä se on sitä mitä toistoilla saadaan aikaan..? Mutta jos tuohon voisi luottaa, että tämä 'reaktiivinen minä' herää toimimaan tilanteen niin vaatiessa, ei ole tarvetta eikä syytä huolehtia mistään muusta aiheeseen liittyen, right?

(ellei sitten ympäristö ole nimenomaisesti selviytymis-awarenessia vaativa eli todellisuudessa uhkaava - paikka jonne ei ole mitään järkeä mennä, mutta jonne on jostain syystä joutunut menemään)

Elikkä: miksi harjoittaa sitten arkielämässään muuta, kuin tilanteen (oikeammin koko elämän) ottamista juuri ja vain sellaisenaan kuin se kulloinkin on - oli se sitten mikä tahansa.

"Reaktiivinen minä"(käytän ilmaustasi) herää toimintaan tietoisesti, kun kyseistä mindsettiä harjoittaa ja tunnistaa sen kokemuksen kautta. Istuminen yksinään ei riitä vaan kolikon toinen puoli on harjoittaa samaa asiaa myös liikkeessä.

Arkielämä on se harjoituskenttä salitreenin lisäksi.

Omana kokemuksena voisin kertoa, että hengityksen tarkkailu auttaa keskittymään tähän hetkeen, olemaan läsnä tietoisemmin. Kun tarkkailen hengitysliikkeen aiheuttamaa konkreettista tuntemusta kehossani, on helpompi ankkuroitua läsnäolevaksi tässä hetkessä. Keho kun ei voi olla menneessä eikä tulevassa, heh. Keskittyminen tuntemukseen vaimentaa sisäistä puhetta ja mielikuvia joihin pääsääntöisesti 100%:sti samaistun helpohkosti.

Mielenharjoittaminen ei ole minulle mielen tyhjentämistä ja tämä on helppo konkretisoida.
Mielen sisältä ei vaan löydy roskista minne mielensisällön voisi tyhjentää. Ainut järkevä keino on etäännyttäminen. Etäännyttämällä samaistuminen mielen sisältöihin heikkenee, havainnointi selkenee ja samalla ymmärrrys itsestä hiljalleen paranee .