Täällä on useamminkin väännetty kata-harjoittelusta ja periaatteista eri ketjuissa, ja niissä ketjuissa on aina availtu osia siitä, mitä kata-harjoittelu on tai mitä periaatteilla oikein tarkoitetaan. Ajattelin kerrankin nyt kirjoittaa auki kokonaisuudessan sen, mitä perinteisten japanilaisten lajien puolella on kata-harjoittelu ja miten siihen liittyvät periaatteet. Tästä tulee siis väistämättä vähän pitkä pätkä, vielä kun on pakko vähän pohjustella näitä asioita.
Tämä kirjoitus mukailee aika vahvasti Karl Fridayn (Japanin historian professori) loistavaa artikkelia "Kabala in Motion: Kata & Pattern Practice in the Traditional Bugei" - osa tekstistä on jopa suunnilleen suoraa käännöstä. En usko pystyväni ilmaisemaan asiaa yhtään paremmin - sen sijaan haluan vaan tämän asian sanottua suomeksi ja kaikkien foorumilaisten luettavaksi.
Japanilaiset koulut, ryūha
Japanilaisissa kouluissa on kyse oppien kulkeutuminen sukupolvelta toiselle, opettajalta oppilaalle. Kyse ei ole suoranaisesti taidon vaalimisesta, vaan tietämyksen välittämisestä. Taitoa ei voi opettaa eikä oppia, vaan se pitää itse hankkia harjoittelun kautta. Taitavaksi pääsee kuka tahansa tekemällä töitä, ilman opettajaakin. Sen sijaan tietämystä voidaan siirtää eteenpäin. Opettaja voi vuosien varrella keräämänsä näkökannat, kokemukset ja viisaudet antaa oppilaalleen niin että jokainen sukupolvi voi rakentaa aikaisempien sukupolvien evästykselle, eikä jokaisen oppilaan tarvitse keksiä pyörää uudestaan itse. Tästä syystä nimityskin, ryūha, on tullut virtauksesta, sukupolvelta toiselle.
Kunkin ryūhan olennainen olemus löytyy nimenomaan tavasta, jolla se välittää oppejaan. Ja kaikissa perinteisissä japanilaisissa lajeissa oppien välittämisen tärkein väline on kata, vanhin ja edelleen tärkein menetelmä opettamiseen ja oppimiseen.
Kata-harjoittelu on varmaan yleisimmin väärin ymmärretty harjoitusmenetelmä, jopa harjoittelijoidensa puolelta. Kata-harjoittelua on pidetty ritualisoituna taisteluna, harjoitteena perusteisiin kuten tasapainoon ja koordinaatioon, varjonyrkkeilyn kaltaisena muodon harjoitteena tai jopa meditaationa liikkeessä. Katassa voi olla piirteitä näistä kaikista ja monesta muusta, mutta mikään näistä ei kuitenkaan yksistään kuvaa sitä mitä kata on.
Kata on pariharjoitteita, joissa harjoitellaan jotain opettajan määräämää tekniikan ja vastineen yhdistelmää, tai näiden yhdistelmien sarjaa. Yksin tehtävät harjoitteet kata-nimikkeellä kuuluvat useimmiten muihin kuin alkuperäisesti japanilaisiin kouluihin, kuten vaikkapa karateen. Nämä ovat kuitenkin olennaisesti erilaisia harjoitteita, enkä käsittele niitä tässä. Katassa toinen on aina vastustaja tai hyökkääjä, ja toinen on varsinainen tekijä. Katassa tekijä aina tekee koulun omaa tekniikkaa, siis sitä varsinaisesti opeteltavaa asiaa - vastustaja taas mahdollistaa tekijän toimet, toimien usein koulun oppien vastaisesti ja täten häviten katassa.
Katat tarjovat jatkuvuuden koulun sisällä sukupolvelta toiselle, jopa kirjallisen (ja kuvallisen) materiaalin puuttuessa. Koulun harjoittelemat katat voivat muuttua (ja muuttuvatkin) sukupolvesta toiseen - tai jopa yhden opettajan elinaikana - mutta niiden katsotaan yleisesti olevan säilyneen samoina koulun perustajalta (tai muulta tärkeältä henkilöltä koulun historiassa) asti. Fujiwara Yoshinobu, Edo-kaudella elänyt kirjoittaja, sanoo että
"Koulun olemuksen [ryūgi no honshitsu] säilyäkseen sukupolvelta toiselle täytyy opettaa uskollisesti, vähääkään edellisten opettajien periaatteista [jiri] poikkeamatta." Kun muutoksia tapahtuu, ne nähdään pinnallisina viilauksina katan ulkomuotoon - katan perusolemus ei muutu. Perustavanlaatuisemmat muutokset (kun ne tehdään tarkoituksella ja niistä kerrotaan) tarkoittavat uuden koulun haarautumista.
Katan luonne
Syy, miksi kata-harjoittelusta on tärkeää puhua näin tarkasti, on että perinteisissä japanilaisissa kouluissa se oli todellakin tärkein opetuksen ja oppien välityksen työkalu. Monissa moderneissa lajeissa, kuten kendossa ja judossa, kata on vain yksi monista opetusmenetelmistä - vanhemmissa kouluissa taas kaikki perustuu kata-harjoittelulle. Monet kouluista opettavat vain ja ainoastaan kata-harjoittelun kautta - toisissa taas käytetään myös muita opetusmenetelmiä, kuten sparrausta, mutta vain täydentämään ja tukemaan kata-harjoittelua, ei koskaan korvaamaan sitä.
Kata-harjoittelun tärkeys tulee siitä uskomuksesta, että se on kaikkein tehokkain väline välittää tietämystä opettajalta oppilaalle. Ensinnäkin, koulun katat voidaan nähdä elävänä oppikirjana koulun oppeihin. Sekä koulun opetuksien olemus että niiden summa - asennot, tekniikat, strategia ja filosofia joista koulun oppimäärä muodostuu - sisältyy koulun katoihin. Täten katat systematisoivat ja tuovat säännönmukaisuutta koulun harjoitteluun. Mutta katan varsinainen tehtävä on paljon laajempi.
Taistelutaitojen oppiminen ei ole pelkästään tietoinen prosessi. Tärkeimpiä oivalluksia ei pysty välittämään pelkästään selityksin, vaan ne pitää kokea itse - niin myöskään koulun olemusta ei ikinä pysty täysin eriyttämään, vaan se pitää itse ymmärtää niistä esimerkeistä, joissa sitä käytetään. Katat ovat näitä esimerkkejä, joita oppilas pyrkii noudattamaan. Oppilas joutuu käyttämään kaiken tarkkaavaisuutensa, analysointikykynsä ja mielikuvituksensa ymmärtääkseen opetuksen. Ja tämä ymmärrys joka tulee yksittäisten esimerkkien yhteisien ja eroavien piirteiden havainnoimisesta johtaa ymmärryksen tasoon joka ulottuu laajemmalle kuin yksittäinen tekniikka tai ratkaisu ongelmaan.
Opettajan tehtävä on tässä toimia mallina ja oppaana. Opettaja esittää opetuksen pääkohdat ja pyrkii luomaan ympäristön, jossa oppilas voi omaksua ja ymmärtää ne - mutta oppien ymmärtämys ja varsinainen oppiminen tulee oppilaan omien ponnistuksien kautta. Yleinen prosessi on samankaltainen kuin vaikkapa lapsen opettaminen ajamaan polkupyörällä - lapsi ei itse osaa polkea, pysyä tasapainossa eikä ohjata, eikä ole kovin todennäköistä, että hän ihan itse ne keksisi. Mutta myöskään, kukaan ei näitä pysty suoraan opettamaan - sen sijaan lapselle voidaan vaan näyttää esimerkkiä ja auttaa lasta harjoittelemaan kunnes hän keksii itse mitkä lihakset tekevät mitäkin että polkupyörällä pystyy ajamaan.
Katan sisältö
Jotta ymmärtäisimme kata-harjoittelun koko tehtävän opetuksen ja oppimisen välineenä, on tärkeää eritellä mitä itseasiassa kataan sisältyy ja mitä sillä on tarkoitus opettaa. Koulun ollennainen sisältö - koulun olemus, ryūgi - voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen:
- Hyōhō (tai heihō): strategia
- Tenouchi - taito tai taidon soveltaminen
- Waza - tekniikat tai taktiikat
Hyōhō tarkoittaa jotain siihen suuntaan kuin "koulun olennaiset periaatteet". Siten, hyōhō määrittää ne yleiset periaatteet, joiden ympärille koulun lähestymistapa taisteluun on rakennettu: perustelut hyökkäävään tai puolustavaan taktiikkaan, lähestymiskulmat vastustajaan, sopivat iskukulmat ja etäisyydet eri aseille, oikea henkinen lähestymistapa taistelussa, päämäärät joihin pyritään taistelussa ja niin edelleen. Tenouchi taas muodostuu niistä perusteista, joita tarvitaan hyōhōn soveltamiseen käytäntöön: asento, ajoitus, voiman tuottaminen ja keskittäminen, vartalonkäyttö ja niin edelleen. Waza taas on tilannekohtaisia sovelluksia koulun hyōhōsta ja tenouchista, eli ne erityiset taktiikat jotka oppilaalle opetetaan. Waza, tenouchi ja hyōhō; ovat toiminnallisesti erottamattomat - hyōhō ilmentyy wazassa ja wazan kautta taas tenouchissa.
Katat ovat kokoelmia wazaa ja siten näiden kolmen osa-alueen ilmentymiä. Ja katat ovat se keino, millä oppilas opettelee ja oppii tenouchin ja sitten hyōhōn. Fujiwara Yoshinobu havannoi:
Tekniikka ja periaate ovat erottamattomat, kuin keho ja sen varjo - mutta tekniikan hiomista pitäisi painottaa. Syy tähän on, että periaate ilmenee itsestään teknisen harjoittelun myötä. Kaikki yritykset sanallisesti väitellä periaatteesta pitäisi äänekkäästi tukahduttaa.
Katan historia
Kata-harjoittelu on perua kahdesta opetusmallista, jotka olivat vallalla Japanissa aikoinaan: Kungfutselaisuus ja Zen. Luostareissa harvemmin opastettiin tekemään annettuja töitä, vaan oppilaan piti itse keksiä mitä häneltä vaadittiin. Tässä ilmeni niin sanottu "isshin-denshin", mielestä mieleen välittäminen. Japanin koulujärjestelmässä taas oli kungfutselainen opetusmalli vallalla. Melkein kaikki opetteleminen tapahtui toistamalla ja matkimalla ulkoista muotoa ja vasta sitten sisäistämällä opetukset. Tämä pohjasi ajatukseen, että tämänkaltainen opetusmalli voi johtaa syvempään ymmärtämykseen ja spontaaniin oivaltamiseen kuin mitä pelkän rationaalinen opetus.
Tämä on myöskin jossain määrin samankaltaista kuin miten länsimaissa on opetettu maalaamista ja piirtämistä. Taideoppilaat kuluttivat ensin vuosia kopioiden vanhojen mestarien töitä, oppien imitoimaan niitä täydellisesti, ennenkuin alkoivat tuottaa omia töitään. Kopioimisen kautta he oppivat ja omaksuivat periaatteet ja salaisuudet jotka sisältyivät mestarien tekniikoihin, ilman tietoista analysointia tai erottamista. Tavallaan, katat ovat koulun menneiden ja nykyisten mestarien "teoksia". Niiden harjoittelun kautta oppilas saa opit osaksi itseään ja myöhemmin välittää nämä taas omille oppilailleen.
Katan tarkoitus
On ensiarvoisen tärkeää olla unohtamatta, että katan tarkoitus on välittää koulun olemus oppilaille, olla koulun olemuksen ilmentymiä - ei olla koulun olemus itsessään. Kata-harjoittelun ja katojen oppiminen ei ole sama asia kuin koulun oppiminen: oppilaan opettelu alkaa kata-harjoittelusta, mutta sen ei ole tarkoitus päättyä siihen. Katoja ei ole, esimerkiksi, tarkoitettu käytettäväksi tekniikkakirjastona jota mekaanisesti käytettäisiin eri taistelutilanteisiin (niinkuin VKA aikoinaan sanoi "jos joku lyö sinua poksissaolapsiskuntao lyönnillä, tee torjunta A, sitten lyönti B ja sitten lukko C ja sitten alasvienti D"). Sen sijaan kata-harjoittelua käytetään työkaluna opettamaan periaatteet jotka sisältyvät katassa oleviin tekniikoihin. Kun nämä periaatteet on omaksuttu, työkalu kuuluu asettaa sivuun (mites on Mika, kuulostaako tutulta?).
Katsottuna oppilaan koko kasvukaaren kautta, kata-harjoittelu on tilapäinen apukeino opetuksessa ja kehittymisessä. Varsinainen päämäärä on päästä systematisoitujen, teknisten sovellusten yli, ilmaisemaan lajin ominaisia periaatteita omalla yksilöllisellä tavalla. Nousta sekä katan että wazan yläpuolelle, ihan kuin taideoppilaat siirtyivät imitoinnista ja kopioinnista tuottamaan omia töitään.
Koulun opiskelemisen aikana oppilaan suhde koulun kataan kehittyy kolmen vaiheen läpi, vaikkapa "säilytä, hajoita, eroita" ("mamoru, yabureru, hanareru" tai kovin tuttu "shu-ha-ri"). Ensimmäisessä vaiheessa oppilas pyrkii yhdistämään itsensä kataan, haudata yksilöllisyytensä sen sisälle. Oppilas imitoi opettajansa liikkeitä ja asentoja tarkasti. Kun oppilas on muokattu siihen pisteeseen asti, jossa hänen on vaikea liikkua tai reagoida millään tavalla katan antaman viitekehyksen ulkopuolella, oppilas työnnetään seuraavaan vaiheeseen, jossa hän tietoisesti pyrkii rikkomaan tämän kehyksen ja astumaan sen ulkopuolelle. Oppilas kokeilee muunnelmia muodosta, etsien milloin muoto hajoaa, hahmottaen muodon rajoja ja reunoja, samalla teroittaen ja hioen ymmärrystään muodon periaatteista. Vain kun tämä vaihe on saavutettu, voi oppilas siirtyä seuraavaan vaiheeseen, varsinaisen oppimisen vaiheeseen. Tässä vaiheessa hän saa takaisin yksilöllisyytensä. Missä hän aikaisemmin yhdisti itsensä kataan, hän tulee nyt sulautuneena koulun olemuksen kanssa. Hän liikkuu vapaasti, katan rajoittamatta, mutta hänen liikkeensä ja vaistonsa ovat täysin katan kanssa harmoniassa.
Loppusanat
Tässä yllä on paljon selitystä kata-harjoittelusta ja periaatteista, joka välillä on aika korkealentoista ja hienovaraista. Kuitenkin, kyse on varsin konkreettisesta asiasta. Kaikki asiat, joista yllä on puhuttu, ryūgi, kata, hyōhō, tenouchi, waza, shu-ha-ri, ovat ihan havainnoitavissa olevia asioita joita kuvaamaan on luotu tämä käsitteistön verkosto. Minä itse olen omassa treenauksessani kokenut nuo kaikki asiat - ja lukiessani tuota Karl Fridayn artikkelia, ajattelin monasti että "just, juuri noinhan se menee". Tähän ei siis tarvita mitään meditointia tai suurempaa ymmärtämystä, vaan kaikki tulee tavallisen treenaamisen kautta.
Tämä koskee ihan konkreettisesti myös noita periaatteita. Harjoittelun tuloksena ei siis ole tilanne, jossa tietoisesti pitäisi yrittää soveltaa periaatteita, vaan ne ilmenevät kaikessa tekemisessä. Kouluni ominainen tenouchi näkyy selvästi riippumatta sitä, mitä teen, vaikka en tekisi mitään mikä olisi lähelläkään kouluni wazaa. Ja on hauska huomata koulun hyōhōn ilmenemistä lähes täydellisenä joidenkin koulun opettajien nettikirjoituksissa. Tämä on sitä holismia, jos sitä tuolla termillä haluaa nimittää. Minä ilmennän kouluni ryūgiä, vaikka aika raakile ilmentymä vielä olenkin.
Tämän opetusmenetelmän tehokkuudesta voi tietysti olla varsin montaa mieltä. Hyvin harvassa asiassa länsimaissa käytetään vastaavankaltaista menetelmää. Mutta kannattaa ottaa huomioon, että tämä on kuitenkin se menetelmä, joka saavutti ehdottoman valta-aseman aikoinaan Japanissa - ja varmasti siellä oli myöskin niitä, jotka kokeilivat muita menetelmiä taistelulajien opettamiseen. Tämä on myöskin ainoa menetelmä, joka on onnistunut siirtämään oppeja vuosisatoja ja silti tuottamaan taisteluissa ansioituneita oppilaita.
Mutta jokatapauksessa, riippumatta tämän opetusmenetelmän tehokkuudesta, niin tämä on se tapa jolla japanilaisissa lajeissa opetetaan. Tämä on se menetelmä jolla periaatteet japanilaisissa lajeissa välitetään. Jos tämä menetelmä hylätään tai asetetaan toisarvoiseksi jollekin toiselle opetusmenetelmälle, niin mennään aika kauaksi juurilta - ja olisi kiva kuulla, että miten jatkossa pyritään kuljettamaan periaatteet eteenpäin.
