En muista, onko käsitelty, mutta sellainen itseäni vähän "häiritsevä" yksityiskohta on se, että kokenut upseeri Kaarna toimii lähinnä triviaalilla tavalla tyhmästi tilanteessa, joka johtaa hänen kaatumiseensa. Taustalla tietysti oli juonen kannalta perusteltu tarve näyttää korostetun pelottomalla käytöksellä esimerkkiä - erityisesti Kariluodolle - mutta silti se "rinta kaarella ja pää pystyssä, iskulauseita huudellen" -toteutus vähän turhan teatraalinen.

(Tosin jostain syystä muistelen tätä nyt lähinnä Laineen leffaversion kautta, vaikka kirjan ja Louhimiehen versioiden pitäisi olla tuoreempana muistissa. Johtunee siitä, että se Laineen version on nähnyt niin monta kertaa, kun se kohtaus kuitenkin on elokuvan alkupuolella ja tullut siksi nähtyä sellaisillakin kerroilla, kun leffaa ei ole viitsinyt katsoa loppuun asti...)

Piti viikonloppuna kerrata kirjasta toi kohtaus (hauska juttu: avasin säkällä kirjan täsmälleen oikealta aukeamalta).

Kyllähän Kari siinä mielessä on oikeassa, että Rokka on siinä(kin) nimenomaan cool.

Sinänsä hyviä tulkintoja muidenkin kommenteissa.

luupää kirjoitti: ↑tammi 10, 2019, 18.55 Elokuvan tärkein kohtaus. Oscartason taidetta 04:09 eteenpäin

Kyllä. Toi on niin kaunista. Olen katsonut monta kertaa. Pitää vaan kuunnella kovalla kun se höpöttely on niin teh legendaarinen. Kirjassakin tietysti ihan parhautta. Ja kun perustuu vielä tositapahtumiin.

Mutta vähän eri mieltä siitä parisuhdetuubasta. Mun mielestä se Rokan perhekuvio oli aivan helvatun hyvä. Monta nerokasta oivallusta.

Kandee katsoa, menee kuin siivillä. Itsellä takana 4/5.

Lasse Candé kirjoitti:Haha! Wittu se vanha leffa on myös passka. .

Jep. Mutta kyllähän se tehtiin jotenkin ihan erilaisessa maailmassakin (vaikuttipa se nyt sitten laatuun tai ei...). Katsoin Edwin Laineen haastattepätkää jostain areenasta tai vastaavasta ja siis hommassahan oli jopa pääministeri Kekkosella sormensa pelissä, sille näytettiin muistaakseni osia leffasta etukäteen jne...ei siinä siis väitetty, että Kekkonen olisi jotenkin määräillyt tms. mutta se oli jotenkin asetuksissa, että tällaisella leffalla täytyy olla jonkinlainen siunaus poliittisilta päättäjiltä tms....

Lasse Candé kirjoitti:Mekin käytiin tyttöystäväni kanssa juuri lauantaina katsomassa... Tiedä vaikka oltaisiin käyty samassa näytöksessä.
.

Meillä alettiin metsästää lippuja vasta samana päivänä, jolloin koko pääkaupunkiseudun Finnkinoista löytyi enää lähinnä haja- ja pyörätuolipaikkoja. Niimpä päädyttiin väliajalliseen näytökseen Kino Tapiolaan, joka ei tietenkään edusta viimeisintä audiovisuaalista blaastausta mutta on pieni kulttuurikokemus sinänsä.

Pikku anekdootti: joku iäkkäämpi rouva sai näytöksen aikana sairauskohtauksen, lääkäriä huudettiin ja sellainen lötyikin, ja nainen kannettiin ulos salista ja leffa jatkui. Vähän vaan naureskeltiin jälkikäteen, että kun valkokankaalla oli koko ajan kunnon teurastus käynnissä ja haavoittuneita raahattiin sinne tänne, niin se pieni episodi katsomon puolella meni vähän niinkuin samaan piikkiin... (vaimo näki väliajalla, että tyyppi oli ihan tajuissaan jne...)

Mutta joo, aika harvoin itse asiassa katson leffoja ja vielä harvemmin on melkein heti tällainen olo, että voisi melkein jo katsoa uudestaan.

... Jos hyö mitä syntilöitä ovat tehneet ni anna sie taivaan äijä heil anteeks. Mut piä kiirettä! Niit rupiaa tulemaa justii.

Tuli lauantaina käytyä katsomassa.

Kova leffa kyllä. Loistavaa näyttelijäntyötä mielestäni about kaikilla tärkeimmillä hahmoilla.

Rohkea ja onnistunut (varsinkin Rokan osalta) ratkaisu kirjoittaa mukaan vähän sitä kotirintamakuvaustakin. Se toi mukaan edes jotain laajempaa kontekstia, jota toi tarina vähän huutaa ja johon kirja ei anna kovin hyvin sellaisia aineksia, jotka elokuvan keinoin saisi helposti tuotua esille.

Väistämättä leffa toi tietysti esiin myös ko. taiteenlajin haasteet kun jokin tarinan kannalta merkittävä juttu kuitataan ohimennen yhdellä repliikillä mutta sehän väistämättä kuuluu asiaan.

Hyvä havainto toi Vanhala. Itsellenikin mielenkiintoinen hahmo, hihittelijä mutta sitten myös sotansa ihan kunnialla ilman korostettua sankaruutta läpi käynyt hahmo, ja toi kehittyminen tarinan aikana.

"PrIha" kolahtaa erityisesti siinä mielessä, että itsellä myös taipumus nähdä erilaiset retoriset ilmaisut humoristisessa valossa.

En ole ihan varma ymmärsinkö kommenttisi oikein, mutta siis minun mielestäni Linnan kuvaus on ansiokas enkä haluaisi hänen sitä toisella tavalla tekevän. Näkökulman valinta on perusteltu. Ja siis miksi ei ahdistaisi? Tuohan on automaattisesti ahdistava asetelma. Miehet konkreettisessa hengenvaaraassa melko vähäisin vaikutusmahdollisuuksin, paikalle käskettyinä.

Tämän päivän työelämään vertaaminen nyt menee vähän kauas, vaikka voit toki mennä kehumaan veteraaneille, että meillä duunissapa vasta kovaa on...

Kari Aittomäki kirjoitti:Koskelan myötä Linna vihjailee Armeijan tehottomuuden johtuvan myös siitä, ettei koulutus- ja ylenemisrakenne (vastuullisten tehtävien jako) ole tehokasta vaan jäykkää ja puolueellista.
Tätä vinkataan jo Rokan esiinmarssilla jossa hän ottaa luontevasti Kariluodon joukkueen johtoonsa ja vänrikki jää käsikranaattilingoksi.
Tätä vihjaillaan juopottelukohtauksen loppulaskussa kun Lammio arvioi Koskelaa (vallan osuvastikin) ja kertoo miettineensä Rokan ja Hietasen upseerikouluun lähettämistä mutta jättäneensä sitten, koska ne nyt on tollasia. Molemmat miehet ovat kuitenkin luontaisia johtajia ja olisivat varmasti tonttinsa hoitaneet.

Aihio kiinnosti kovin Linnaa ja syvenee Sotaromaanissa entisestään

Käsittääkseni oli pitkään sodan jälkeenkin esimerkiksi niin, että ylioppilaat meni about automaattisesti Rukkiin jne., eli varmasti oli tällaista muodollisuutta.

Kiinnitin tähän nyt kuitenkin huomiota siksi, että asia liittyy oleellisesti koko Linnan näkökulmanvalintaan. Hänhän katsoo sekä kertojana että tavallaan poliittisesti ja myös omakohtaisesti sotaa nimenomaan rivisotilaan näkökulmasta. En väitä, että Linna ei olisi laajempaa näkökulmaa "ymmärtänyt - tosin en ajattele, että hänellä jokin suuri viisauskaan olisi kaikkien asoiden suhteen ollut.

Minulle toimi keskeisenä ahdistavana tehokeinona läpi romaanin juuri se näkökulman kapeus. Se, että isompi kokonaistilanne oli usein niin hämärän peitossa ja että toisaalta isompien kuvioiden ei olisi yksittäistä taistelijaa juuri auttanutkaan. Samalla oikeastaan kaikki kirjassa esiintyvä sotilasjohtaminen tapahtuu juuri tämän välittömän suorittamisen ja henkilökohtaisen kohtaamisen tasolla.

Pitää huomata, että jo pataljoonapelin tasolla puhumattakaan rykmentistä vaaditaan upseerilta jo paljon muuta eikä johtaminen se välttämättä ole minkään koskeloiden hommaa. "Luontainen auktoriteetti" ei välttämättä auta hahmottamaan, että mihin kannattaa mikäkin komppania heittää. Jolllain tapaa jännitteistä tuollaisen valtavan epädemokraattisen organisaation johtaminen väkisin on.

Tää on kai leffaketju mutta vielä omia jälkitunnelmia kirjasta.

Itse asiassa lukemisen myötä mielenkiinto leffaa kohti selvästi putosi - vaikka edelleenkin sen haluan nähdä.

Kun nyt tuli se verinen oksennus rämmittyä oman voimakkaan visuaalisen mielikuvituksen kanssa päästä päähän kirjan sivuilla, niin tuntuu vähän yhdentekevältä nähdä miten niitä juttuja on sitten joku valkokankaalle tulkinnut.

Suoraan sanoen vähän tympäisee toi hahmojen analysointikin. Mulle tosta tuli sellainen lohduton fiilis, että niitä samanlaisia joukkueita oli tuhat ja kaikissa ne samat tyypit ja sattumankauppaa miten kenellekin kävi.

Eikä siis tietenkään tekstin tasolla niin, koska totta kai romaanissa on kerronnallisista syistä nostettu esiin tietynlaisia karikatyyrejä ja ikäänkuin kerätty vähän kavalkaadia jonkinlaisista poikkeusyksilöistä tai arkkityypeistä. Onhan esimerkiksi Rokka esikuvaansa myöten tietysti vähän poikkeuksellinen sotilas.

Mutta mitä sitten? Sen tunnistaminen nyt vaan korostaa sitä tilanteen yleistä ankeutta ja sattumanvaraisuutta. Ja monta rokkaa varmaan kaatui ekan viikkonsa tai kuukatensa aikana eikä niistä kukaan puhu mitään.

Toki on sinänsä ihan älyttömän mielenkiintoinen aihepiiri, että miten tietyt luonteenpiirteet ja psyykkiset ominaisuudet tulevat ihmisistä esiin poikkeusoloissa ja muissa oloissa. Totta kai tämän kuvaamisessa on Linnalla ansionsa, olihan hän itsekin paikan päällä.

Mutta vaikka kahdella henkilöistä tiettävästi olikin esikuvansa tosielämässä, niin mielestäni hahmot eivät nyt yksilöinä ole niin hirveän mielenkiintoisia, ne vain edustavat erilaisia mielenkiintoisia ihmimillisä piirteitä vähän sattumanvaraisina yhdistelminä.

Kirjan huikea ansio on tietysti näyttää sota rivisotilaan näkökulmasta.

Kari on kyllä syvällä tossa.

Mä siis juuri luin kirjan kun piti viimein saada alta pois ennen tätä leffaversiota (jonka nyt toivottavasti ehdin pian katsomaan). Toki matkan varrella paljon aiheen ympäriltä tullut luettua ja tietysti Pohjantähden tarina tuttu vaikka sitäkään en muista kannesta kanteen oikeasti kahlanneeni.

Lueskelin tässä ohessa myös erinäisiä analyysejä aiheesta ja jutttua Linnasta sekä teoksen kirjoittamisesta. Mielenkiintoista settiä.

Kari Aittomäki kirjoitti:En olisi yllättynyt jos Linna olisi päässyt vilkaisemaan muutamaa länkkäriä, senverran viisas intiaani-alueen opas ja ratkaisutaistelija sekä inhimillinen johtaja Vilho Koskela on.

No niin. Olihan se. Linna toki oli kirjallisesti laajasti sivistynyt ja alan ihmiset näkevät tietysti kirjassa vaikka mitä viitteitä siltäkin puolelta mutta Linna siis kävi ahkerasti myös leffassa ja noihin aikoihin pyöri juuri tuo genren jenkkileffoja.

En muista tarkkaan mutta sellaisen jutun selasin läpi, jossa kuvattiin vielä tarkemmin sitä, miten noi leffat juuri noihin aikohin sodan jälkeen vähäksi aikaa muuttuivat jotenkin vakavammiksi tms... ja miten Linna ehkä noista sai mallia kirjaan.

Tässä on huomionarvoista se, että usein puhutaan siitä, miten Linna romaani on milloinkin onnistuttu sovittamaan elokuvaksi mutta vähemmän siitä, että romaanin itsensä kerronta on hyvin elokuvamaista.

Toki toi Koskelan ilmentämä yhteiskunnallinen jännite oli Linnan the juttu koska Pohjantähti jne..

Löytyi muuten ihan hauskaa vertailua myös siitä, miten Tuntemattoman hahmoille löytyy vastineensa maailmalta vastaavista sotateoksista. Yhtenä vertailukohtana oli Mailerin Alastomat ja kuolleet (kyse siis nimenomaan kirjojen vertailusta eikä filmatisoinneista). En muista näistä yksityiskohtia mutta onhan ne hahmojen perusainekset universaaleja.

Oli muuten mielenkiintoinen prosessi tuon kirjan teko. Linna luki avoimesti päivittäin lähipiirilleen aikaansaannoksensa. Jaakko Syrjä - joka taisi olla Väinön läheisin ystävä - muuten keksi teokselle nimeksi Tuntematon sotilas.

tällaisia hajanaisia huomioita.

Hesari haukkuu vaikka Louhi mies on vieläpä opiskellu taide teollisessa korkea koulussa ja yli opistossa eikä vaan elämän koulu.

Ile kirjoitti: Pakko tunnustaa, että kirjan (siis ihan perusversion) lukeminen on jäänyt ja jäänyt, vuosikymmenestä toiseen. Eilen vauhdissa kävin tsekkaamassa Suomalaisen pokkarihyllyt, mutta ei sieltä ei löytynyt vaikka klassikkokamaa yleensä jonkin verran on tarjolla. Uuteen leffaversioon on nyt kova mielenkiinto, mutta tähän väliin pitäisi nyt vihdoin lukea kirja ensin.

Kirja löytyi ja alkuun on päästy. Sinänsä kun on Laineen leffaa katsellut monta kertaa ja suht paljon lukenut aiheesta, niin ainakin ihan kirjan alku on hyvinkin "tuttua".

Hyvä ketju! Tiukkaa analyysiä, varsinkin Aittomäeltä mutta myös muilta.

Pakko tunnustaa, että kirjan (siis ihan perusversion) lukeminen on jäänyt ja jäänyt, vuosikymmenestä toiseen. Eilen vauhdissa kävin tsekkaamassa Suomalaisen pokkarihyllyt, mutta ei sieltä ei löytynyt vaikka klassikkokamaa yleensä jonkin verran on tarjolla. Uuteen leffaversioon on nyt kova mielenkiinto, mutta tähän väliin pitäisi nyt vihdoin lukea kirja ensin.