Kappas, nyt oli meikäläiseltä aika vauhdikas postaus kun hypin alustojen välillä enkä näköjään edes lukenut kokonaan sun viestiä

Kas! Sattumalta törmäsin juuri Twitterissä keskusteluun aiheesta. Sinne oli linkitetty tämä Petteri Hyvärisen teksti. En ole itse kumpaakaan vielä kunnolla lukenut, joten alustukseksi riittäköön nyt se, että tässä tekstissä arvioidaan/kritikoidaan Lassen linkittämää artikkelia, eli jos luet sen, niin tässä tarjotaan asiaan lisänäkökulmaa.

Rahanpesijä kirjoitti: Trump on vertauksessasi kansanparantaja. Hillary ei edusta länsimaista lääketiedettä moisessa vertauksessa vaan erilaista kansanparantajaa.

Olen eri mieltä Hillaryn osalta, mutta myönnän toki vertauksen voimakkaasti kärjistetyksi.

Hillary edustaa vertauksessa länsimaista lääketiedettä eli tavallaan "business as usual" - vaihtoehtoa siksi, että hänellä on pitkä kokemus politiikasta ja hän on kiistatta kova ammattilainen siinä, vaikka siellä taustalla onkin se mainetta tahrannut vanha whitewater-juttu sekä tuoreempi sähköpostikohu.

Joo, kannattajia hänellä ilmiselvästi oli edelleen kotiseudullaan ja hänhän vielä palasikin kansanedustajaksi.

Ihan kova se keissi oli siinä mielessä, että hänet siis erotettiin eduskunnasta. Ei pelkästään luopunut ministeriydestä.

Mun mielestä medialla ei vaan ole oikein muuta mahdollisuutta kuin toivoa, että edes osa ihmisistä on fiksuja ja heitä kiinnostaa.

Toki Trumpin kannattajien toiminta yhdessä nykyisen mediatodellisuuden kanssa on tehnyt entistä paljon näkyvämmäksi sen miten tietämättömiä ja johdateltavia iso osa ihmisistä on. Ja sen nakyväksi tekemisellä olisi sinänsä tietty arvonsa, mutta ongelmana on se, että Trumpin käytös myös muuttaa asioita jatkuvasti huonompaan suuntaan normalisoimalla yhä voimakkaammin alhaisia ja halveksittavia toimintatapoja.

Ei media vaan voi luopua toivosta ja antaa asian olla.

Oikeastaan kaikista vaarallisin suhtautumistapa asiaan on se, että "eihän tässä nyt mitään niin uutta ole".

Minunkin mielestäni oli virhe laittaa Hillary ehdokkaaksi, mutta toisaalta jollain tapaa ymmärrän, että kansan vaikutusalttiutta oli vaikea hahmottaa.

Siinä, että inhotun Hillaryn sijasta äänesti Trumpia on suunnilleen on suunnilleen samanlaista logiikkaa kuin siinä, että kieltäytyy menemäastä hoidettavaksi lääkärille X, koska hän edustaa länsimaista lääketiedettä joka on epäonnistunut niin monen sairauden hoidossa ja lisäksi hän edustaa mätää lääkäriasemaa, joka on siirtänyt voittojaan veroparatiiseihin. Ja sen sijaan menee sitten kansanparantajalle Y koska hän kuuntelee potilasta kokonaisvaltaisesti ja hänellä yksinkertainen vastaus kaikkiin ongelmiin.

Rahanpesijä kirjoitti: Alkoiko politiikka todellakin eilen. Kun mulla on hassu muistikuva, että ennenkin oltaisiin myyty kannattajille mielikuvistusmaailmoja ja pelailtu vaihtoehtoisilla faktoilla.

Yleisenä huomiona:

Ratkaiseva naula Ike Kanervan arkkuun oli se, että hän kertoi yhden valheen toimittajan ensimmäistä kertaa kysyessä tekstiviesteistä ja ministerinpaikka meni. Anneli Jäätteenmäelle "pyytämättä ja yllätyksenä" kävi hyvin raskauttavaksi vaikka sanoikin puhuneensa niin totta kuin osaa. Stubbin "sori siitä" ei pelastanut häntä isolta kohulta hänen annettuaan vuonna 2015 väärää tietoa eduskunnan kyselytunnilla - vaikka hän ei joutunutkaan sen takia ministerinpaikkaansa jättämään. Matti Vanhasen muinaista lautakasaa kaiveltiin pitkään.

Voidaan toistella vanhaa vitsiä siitä, että poliitikon tietää valehtelevan kun hänen huulensa liikkuvat, mutta fakta on se, että Suomessa on ainakin näihin päiviin saakka arvostettu politiikassa sekä nuhteettomutta että rehellisyyttä. Varsinkin selkeästä valheesta - yhdestäkin - kiinnijääminen on oikeasti ollut poliitikolle kova paikka.

Pieni sivuhyppy: vaikka kaikkea ei tarvitse kirjaimellisesti ottaa, niin kyllä tämä kertoo jotain kulttuurierosta ja maailman muuttumisesta:

HS: The Washington Post -lehti laski toukokuun alussa, että Trump oli ensimmäisten 466 presidenttipäivänsä aikana antanut 3001 valheellista tai harhaanjohtavaa väittämää.

Sari Sarkomaa:

Tutkimus, koulutus ja kulttuuri ovat keskeisiä kasvun alustoja. Keskeinen kaupunkipolitiikan tehostamisalue on korkeakoulupolitiikka. On vakava virhe, että suurimmat leikkaukset kohdistuvat maamme kansainvälisesti kilpailukykyisimpiin ja laadukkaimpia yliopistoihin. Tällainen tie on kestämätön. Kehysriihessä on koulutuspolitiikka ja leikkausten kohdentaminen otettava pöydälle. Aluepolitiikka on laitettava sivuun ja koulutuksen laatu asetettava etusijalle. Esimerkiksi Helsingin yliopiston muita yliopistoja rankemmat leikkaukset on torpattava. On koko Suomen etu edistää pääkaupunkiseudulla Helsingin, Aalto- ja Taideyliopiston sekä Hankenin laadukasta työtä. Yhtälailla merkittäviä ovat Metropolia, Arcada, Diakonia ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulut.

http://sarisarkomaa.puheenvuoro.uusisuo ... ikkaloikka

Lasse Laatunen:

Sipilän hallitus leikkaa rajusti yliopistojen valtionrahoitusta. Kepu rakentaa maakuntien Suomea ei vain sote- ja aluehallinnoissa, vaan myös yliopistorakenteessa. Helsingin yliopistoa, maailmalla ainoana noteerattua yliopistoamme kohdellaan kaltoin. Siihen kohdistetaan rajuimmat leikkaukset. Apteekkimaksun palautus lopetetaan. Lähes tuhat yliopistotyöntekijää saa lähteä kilometritehtaalle. Maakuntayliopistot porskuttelevat tyytyväisinä maakuntasarjassaan. Säästöt olisi voitu hakea järkevästi niitä yhdistelemällä. Yliopistoja on nykyisin 14. Niitä on liikaa pieneen maahan.

http://blogit.iltalehti.fi/lasse-laatun ... urvattava/

Tuosta määritelmäpuolesta vaan sen verran, että arvelen Totten tarkoittavan "luovalla" tuossa sitä, että koko prosessin tavoite on jonkin uuden (tiedon) synnyttäminen. Ei niinkään sitä, että menetelmät olisivat sellaisia, jotka arkikielessä liitetään "luovaan työhön".

(Edit. Lasse ehti väliin...)

Toi on totta mitä Totte sanoi, mutta niin on varmaan nuo Jorgenkin mainitsemat jutut. Ei nyt koko totuus (eikä niin väitettykään) mutta olen itsekin tuota jossain vaiheessa aika läheltä nähnyt ja läheisiäni on tehnyt uraa noissa kuvioissa ja tiedän miten syvältä se maailma voi olla.

Kyllä kai se lähtee ihan siitä perusongelmasta, että jos halutaan tehdä hyvää tiedettä, niin sitä on vaan pakko jossain määrin tehdä "sen itsensä" takia ja hyväksyä se, että kenties suurinta osaa tuloksista ei voida muuttaa rahaksi millään ennustettavalla aikataululla. Ja samalla tämä tietysti mahdollistaa monet lieveilmiöt.

Tähän kun sitten sotketaan vielä sellaiset tieteenharjoittamisen yksiköt, joiden koko olemassaolon lähtökohta on enemmän alue- kuin tiedepoliittinen...

Kari Mäki-Kuutti kirjoitti: Arvio menetetystä työpanoksesta: 2 työpäivää * 200 henkeä * arvioitu päiväpalkka = 2 * 200 * 250 = 100 000 eur.

Kun jutun mukaan kyseessä oli työseminaari niin toki (ainakin periaatteessa ) voi kysyä, että oliko kuitenkaan kyse "menetetystä" työpanoksesta.

Könttäsummat tietysti saadaan kuulostamaan isoilta, mutta jos esim. kerrottaisiin, että tuollaisen aika poikkeuksellisen tiedekuntien yhdistämishankkeen tiimoilta on pidetty semma, jonka kustannus per työntekijä on vajaan kahden päivän palkka, sisältäen dinnerin, jonka kustannus on n. 100€ per osallistuja, niin eihän se nyt niin hirveän dramaattiselta kuulosta.

Toki itsekin peräänkuulutan kulukuria mutta vierastan sellaista ajatusta, että kun näiltä organisaatioilta aletaan vaatia "yrityshenkistä" tehokkuutta, niin samalla niiden pitäisi sitten elää ikään kuin niitä eivät koskisi lainkaan samat lainalaisuudet kuin muita esim. siinä, mitä tulee asiantuntijatyössä dynaamisen työyhteisön rakentamiseen, työntekijöiden motivointiin yms..

Niin ja sukunimi on joka tapauksessa sama kuin toveri Jaakolla, joten eiköhän tää ole aika selvä keissi.

Kiitos jussip, hyvää infoa.

jussip kirjoitti: yleisesti ottaen esimerkiksi pidemmillä post-doc kausilla tutkijat eivät ole missään epävirallisessakaan suhteessa aikaisempaan yliopistoonsa, vaan kaikki maine ja kunnia menee heidän sen hetkiselle työpaikalleen.

Ok. Tätä asiaa ajattelinkin siitä näkökulmasta, että se "maine ja kunnia" - joka sinänsä on rahoituskuvioiden yms. kannalta oikeasti relevantti asia - ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa.

Ajatukseni oli se, että nämä ulkomaankävijät sitten ehkä usein palailevat kotimaahan opetus- yms. tehtäviin, jolloin se osaaminen ja tietous kuitenkin on periaatteessa täällä hyödynnettävissä.

Optimistinen kelaukseni oli, että käytännössä esim. perustutkinto-opetuksemme onkin siis ehkä oikeasti laadukkaampaa kuin suoranaisesti täällä julkaistujen tutkimusten laadusta ehkä voisi päätellä.

Mutta ilmeisesti logiikkani ei toimi, jos kerran meiltä lähdetään muualle niin vähän.

Mutta siis lähinnä lähdin ylipäänsä pohtimaan tuota, että onko suomalaisen tieteen kansainvälistymisastetta arvioitaessa relevanttia ainoastaan ulkomaisten osuus meidän järjestelmässämme (koska jutussa kommentoitiin vain sitä) vai pitäisikö toisensuuntaisellekin liikkeelle antaa merkitystä.

Mutta joo, sinänsä ymmärrän, että kyse oli nimenomaan suomalaisten yksiköiden/suomessa tapahtuvan toiminnan tulosten mitaamisesta.

HYppään vielä tuohon edelliseen:

Mika kirjoitti: Suomalainen tutkimus jäänyt kehityksen kelkasta – tässä 5 syytä[/linkki]

Tuolla sanotaan yhdeksi suomalaisen tutkimuksen tason laskun syyksi heikon kansainvälistymisasteen:

Suomi jää jälkeen kaikista vertailumaista, kun tarkastellaan ulkomaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden osuutta tutkimusjärjestelmässä.

Pikaisesti luettuna tuo herätti kysymyksen, että mikä oikeastaan on suomalaista tutkimusta?

Tänne ei ehkä tule kovinkaan paljon ulkomaisia mutta sen sijaan minusta tuntuu, että suomalaisia tutkijoita lähtee nykyään ihan kohtuullisessa määrin maailmalle tekemään uraa. Monille nämä ulkomaisissa yliopistoissa vietetyt vuodet lienevät vieläpä melko aktiivista ja tuotteliasta aikaa.

Ovatko ulkomaan vuosien aikana tuotetut julkaisut mukana arvioitaessa suomalaisen tutkimuksen laatua?