On niissä yksittäiset hetkensä. Mun mielestä se on ihan hyvää action-bondia, kun se ajelee tankilla Moskovassa etc...ja Robbie Coltrane on aina hyvä. Samoin se on hyvä alkukohtaus (taitaa olla sama leffa, golden eye?), kun ne on jossain venäläisten tukikohdassa ja sitten se hyppää lentokoneen perään sieltä jyrkänteeltä. Lisäksi Brosnanin Bondissa on Halle(lujaa) Berry.

Tää tulee nyt muistista vuosien takaa mutta olikohan se joku Conneryn merkkipäivään liittyvä haastattelu tai jopa puhe, jossa Moore heitti kolleegaansa kunnioittaakseen hauskan stoorin ajalta, jolloin hänen poikansa oli pieni.

Poika: ”Iskä, pystyisitö voittamaan kenet tahansa, joka kävelisi tuosta ovesta sisään?”
Moore: ”Nooh...tottahan toki!”
Poika: ”Entä jos sieltä tulisi James Bond?”
Moore: ”Mutta minähän olen James Bond!”
Poika: ”Niin mutta jos sieltä tulisi oikea James Bond, Sean Connery?!”.

Atticora kirjoitti: ↑elo 4, 2019, 16.15 Se puoli taitaa kertoa aika suoraan siitä, miten Fleming itse suhtautui naisiin.

Tyttöjä on kyllä siunattu ihan hulvattomilla nimillä: Pussy Galore, Bambi, Kissy Suzuki, Octopussy, Plenty O'Toole...

Viimeksi mainitun esittäytymiseen liittyi yksi Bondin "legendaarisista" kommenteista.

Plenty O'Toole: "Hi, I'm Plenty."
James Bond (todeten runsaan rintavarustuksen): "But of course you are."

Lasse Candé kirjoitti: ↑syys 11, 2018, 07.49 Itse pidän Brosnanista. Ehkä Conneryn jälkeen paras. Ongelma on niissä leffoissa ja niiden juonissa.

Mäkin tykkäsin Brosnanista. Mun mielestä muuten ne Golden eyen alkupuolen kohtaukset (tunkeutuminen ja pako jyrkänteeltä puna-armeijan mestoilla jossain pohjoisessa, panssarivaunuajelu Moskovassa jne.) ovat oikeastaa ihan parasta Bond-actionia, mutta jotenkin siinäkin taisi homma lässähtää kun mentiin sinne etelän saarelle.

Graig saattaa olla vielä parempi, mutta ne leffat ovat tosiaan ehkä vähän eri kategoriassa.

Muuten Graig on kai kaikista "uskottavin" Bond mutta toisaalta edeltäjät opettivat (Flemingin kirjoja en ole lukenut) ainakin minut siihen, että Bondilla kuuluu olla vähän sellainen itseensä tyytyväinen huoleton virne naamalla ja pilke silmäkulmassa. Pikkuisen sellaista menneen maailman ja kylmän sodan nostalgisen huoletonta ja voitonvarmaa hyvät vs. pahat -meininkiä ja veijarikomediaa.

Siihen vanhaan pakettiin sopi hyvin sekin, että tarinoiden uskottavuus ei ollut silleen mikään juttu ja se ei haitannut, että ihmiset putosivat tiettyyn suuntaan, kun joutuivat painottomassa tilassa ulos avaruussukkulasta.

Graigin myötä hahmosta tuli uskottavampi, mistä tavallaan luontevasti seurasi ihan erilainen synkkyys ja kovuus.