Meidän tytär on kaksikielinen, minä puhun hänelle suomea ja vaimo farsia. Tyttö on vielä sen verran pieni, että ei vielä paljoa puhu, mutta molempia kieliä ymmärtää erittäin hyvin. Voidakseen kommunikoidan koko suvun kanssa, hänen pitäisi vielä oppia ranska ja heprea. Välillä puhun hänelle ranskaa, koska se on minulla yksi tunnekieli. Samoin isäni puhuu tytön kanssa äidinkieltään ranskaa. Kotikieli meillä on muuten suomi. Itse olen kotona lapsuudessani käyttänyt pääasiassa suomea, mutta opiskelin suurelta osin ranskaksi. Oman suvun kanssa olen tottunut käyttämään eri kieliä, ja ehkä siitä johtuen opiskellut suomen, ranskan, englannin ja ruotsin lisäksi hepreaa, japania, espanjaa ja nyt oppinut jonkin verran farsia kotona "vahingossa". Ehkä sen takia tullut myös ajateltua paljon kielten oppimista ja sen metodiikkaa.

Oma tuntuma olis, että kannattaa puhua lapselleen omaa äidinkieltään. Tunnekieliä ei yleensä ole kauhean montaa, ja suhteeseen vaikuttaa vahvasti käytetty kieli. Jokainen vaikuttaa myös todellista yksinkertaisemmalta kun puhuu muuta kuin äidinkieltään. Tämä vaikuttaa kommunikaatioon, halusi tai ei. Ja minusta ainakin kommunikaatio ja suhden lapsen kanssa on paljon tärkeämpi kuin yksi opittu kieli lisää - kieliä oppii kuitenkin aika helpolla, jos kiinnostuu tosissaan.

Toinen on, että jos itsellä ei ole natiivia osaamista, ei voi opettaa natiivia osaamista toisellekaan. Yksinkertaisesti ymmärrys tarkoista sävyistä, sanojen vivahteista, tilannesopivuudesta yms puuttuu, koska se kehittyy oman kokemukseni mukaan vain ja ainoastaan natiivien kanssa yhteydessä. Itselläni ainakin on vaikea välillä kääntää ranskasta suomeen, koska sävyjen erilaisuus häiritsee. Englannista kääntäminen on helpompaa, koska oma ymmärrykseni hienoista sävyistä ei ole yhtä hyvä kuin ranskassa. Jos puhuu lapselle kieltä jossa ei itse osaa (ts ole oppinut siihen) "hienovaraisempaa" puolta, en usko että oikeastaan pystyy opettamaan mitään mitä lapsi ei peruskoulu/lukio-akselilla muutenkin oppisi. Eli en näe oikein sellaisen projektin mielekkyyttä. Eräs suomessa asuva brittikaveri joskus totesi, että vaikka suomessa käyttää aina englantia, kun menee englantiin tuntuu kuin mustavalkotelkkariin tulisi yhtäkkiä värit. Kielen rikkaaseen hallintaan kuuluu mielestäni oleellisesti nämä "värit".

Minulla ja vaimolla on suvussa useampia monikielisiä. Oma havaintoni on, että tyypillisesti kaksikielisille, jos toinen äidinkielistä on vähän harvinaisempi (esim. farsi suomessa) jää sanavarasto sen osalta helposti arkisanastoon. Samoin laajan sanavaraston kehittäminen yli 2 kielellä on vaikeaa alle 18 vuotiaana. Vaikka aksentti on täydellinen, sävyjen ja kulttuurin ymmärrys hyvä ja peruskielioppi korvakuulolta hallussa, se ei tarkoita etteikö kielen hallinnassa olisi silti paljon kehitettävää. Monille näistä on tullut ongelmia juurikin sanaston kanssa opintojen edetessä - kun on kehittänyt useampaa kieltä, vahvoiksi, joutuu tekemään selvästi enemmän töitä (tosin työ tulee vasta aikuisiän nurkilla) kuin yhtä kieltä pääkielenään puhuvat.

Kielikylpypäiväkoti, missä on natiiveja puhujia on mielestäni hyvä vaihtoehto kielen oppimiseen. Siellä kieltä käytetään elävässä kontekstissa ja kaikkine sävyineen ja todellisine tilanteineen. Samoin kielikoulut ovat hyviä vaihtoehtoja. Koulussa tosin, jos opetuskieli ei ole riittävän vahva, voi se toimia haittana muiden oppiaineiden sisällön ymmärtämisessä. Itselleni kävi ainakin näin - tämä on tietysti tilapäistä ja kyllä ne samat asiat tulee myöhemmin opittua. Mutta tarkoittaa myös enemmän työtä, jos haluaa oikeasti oppia molemmat kielet kunnolla.