Lienee kuitenkin paikallaan testata ilmiötä perusteellisesti ja laajamittaisesti. 8-)

Yksinoloa on tullut mietittyä ja juteltuakin asiasta samanhenkisen kaverin kanssa ja ainakin molemmat meistä on hiton tyytyväisiä elämään ja selkeitä yksineläjiä, vaikken itse mitään lopullisia johtopäätöksiä ala vetämään tässä vaiheessa elämää. Kauheasti tätä ei osaa perustella, sen vain tuntee, kun vertailee mielessään niitä elämiä keskenään ja katselee tuttuja, jotka seurustelee tai ei seurustele. Ehkä tylyintä kattoa niitä, jotka oikeasti haluais, mutta esittävät muuta ja sama toisinpäin. Mulle asia tuntuu toistaiseksi olevan melko selvä, ettei sitä tarvitse edes aktiivisesti ajatella ellei joku erikseen kysy Yks pointti saattaa olla se, että haluan tässä iässä ja n. 10 vuotta tästä eteenpäin tehdä kaikenlaisia juttuja, joissa vakavat ihmissuhteet vois olla rasitteina. Top100 asiat elämässä -listalta täytyy ruksata vielä monta rastia ennen kuin edes harkitsee aloilleen asettumista jonkun kanssa ja ei ehkä vielä silloinkaan.

10 avioliittovuoden jälkeen: Joo me ollaan ihan vaan kavereita.

Mulla nyt ei näin teininä ole kauheasti annettavaa keskustelulle, mutta jotain tajunnanvirtaa kuitenkin.

Olen siis seurustellut kahdesti 17-vuotisen elämäni aikana ja molemmat olivat noin 2 kuukautta pitkiä. Eka oli semmonen, jonka olis halunnu jatkuvan vielä pitkälle, mutta vastapuoli tykkäsi enemmän jostain toisesta jätkästä joten se siitä. Tuon jälkeen se toinen suhde oli sitten enemmänkin sellainen epätoivoinen oljenkorsi henkisesti rikkoutuneelle ihmiselle. Ei ollut mikään vakava suhde ja toinen osapuoli oli fyysisesti ja varsinkin henkisesti minua paljon nuorempi. Siitä nyt todisteena vaikka tapa jolla jätti minut: tekstari täynnä "ei sinussa vikaa...en ole vielä valmis" ynnä muita kliseita.

Tekstin ydin tulee tässä: Huomasin itsekseni pohdiskellessa että näiden epäonnistuneiden kokemusten jälkeen olen selkeästi muuttanut, tietoisesti tai sitten ei, käyttäytymistäni enemmän sellaiseen luotaantyöntävään malliin. Esimerkiksi pari kertaa on ollut tilanteita, joista olisi voinut kehkeytyä jotain, mutta mulla on mennyt ikään kuin jarrut päälle ja olen ottanut takapakkia toiseen osapuoleen. Välillä tulee sitten huono omatunto, että teki niin pöljästi, mutta toisaalta sen taas hyväksyy, kun se tulee niin automaattisesti.

Huomenna varmasti kaduttaa tällaisen tekstin julkaiseminen ja tuntemukset eivät ehkä ole näin vahvat, mutta tämä nyt on tällaista nuoren kehittyvän miehenalun arkea. Liikaa vapaa-aikaa jne.

E: Varmaankin juuri näin:

Jussi*M kirjoitti: VVV, olet siis lukioikäinen?
Älä nyt loukkaannu, mutta teinin tunne-elämä on vielä kaukana aikuisen tunne-elämän tasosta, jossa puolisoa rakastetaan "kypsästi" ja kestetään "ne myötä ja vastamäet". Teini-ikäisillä ei ole siihen vielä pelimerkkejä, eikä edes pidä olla.

Komppaan edellä olevia. Mulla on tietokone ja nintendo joiden kanssa menee jo muutenkin kaikki aika.