Jos puhutaan yleisesti, niin kyllähän paini on aina ollut suomalaisten ykköskamppailulaji. Kansatieteilijä, akateemikko Kustaa Vilkuna on kirjoittanut, että jo keskiajalla suomalaisten painitaitoa arvostettiin ja klassista yliheittoa kutsuttiin tästä syystä Finnkastiksi, josta löytyy hyvä kuva arkistoista.

Sotilasottelu ja nyrkkeily olivat keskeisessä osassa suojeluskuntien antamassa lähitaistelukoulutuksessa, kertoo toissa vuonna tehty historiagradu.

http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201905302277.pdf


"Sotilasottelun lajeja olivat rynnäkköjuoksu, pistintaistelu, käsikranaatinheitto, ammunta ja poteronkaivuu. Sotilasottelun tehtävänä oli harjaannuttaa suojeluskuntalaisia lähitaistelutoiminnassa. Sotilasottelun viisi lajia olivat kirjoittajan mukaan ne ”tavallisimmat toiminnat, jotka taistelija joutuu suorittamaan taistelun siinä vaiheessa, joka alkaa etenemisellä sirpalerajalta ja päättyy käsikähmässä saavutetun menestyksen turvaamiseen...
...

Lähitaisteluun liittyvistä uusista lajeista nyrkkeily markkinoitiin piirin suojeluskunnille ensi kerran vuoden 1932 Pohjan Miehessä. Kirjoittajan mukaan se, että suojeluskuntaväen keskuudessa oli aiemmin kammoksuttu nyrkkeilyä, johtui ainoastaan tiedon ja lajin mainostuksen puutteesta. Suojeluskuntajärjestön urheiluohjelmaan nyrkkeily otettiin mukaan kansan moraalia kohottavan tekijän vuoksi, mutta
myös siksi, että nyrkkeily oli sotilaallisesti suojeluskuntalaiselle sopiva laji. Nyrkkeily kehitti muun muassa lähitaistelussa tarvittavia ominaisuuksia: nopeutta, kestävyyttä, harkitsemiskykyä ja tilannesilmää. Alkuun nyrkkeilyä vieroksuttiin suojeluskuntajärjestössä todennäköisesti sen vuoksi, että se nähtiin erityisesti ”työläislajina”, joka oli aloittanut voittokulkunsa TUL:n puolella jo 1920-luvun alussa."

Kylmähermoisuudesta paras esimerkki lienee toinen ritari Onni Määttänen, joka haavoittui tuhoamisretkellä, mutta ei valittanut muille partiokavereille asiasta.

"Ritarinimityksen perusteluissa mainitaan hänen yhtenä ominaisuutenaan mielenmaltti. Tämä ilmeni hieman erikoisella tavalla hänen haavoittuessaan eräällä partiomatkalla. Määttänen salasi haavoittumisensa ja toimi partiossa loppumatkan ajan tavalliseen tapaan. Toiset saivat tietää vammasta vasta partion palattua tukikohtaan."

Kyynikko kirjoitti: ↑huhti 22, 2021, 21.51 Aika hellyttävää jos oikeasti luulee suomalaisen perussotilaan harjoitelleen säännöllisesti puukon käyttöä nyt tai koskaan

Historiakirjojen perusteella kaukopartiomiehiksi haluttiin kylmähermoisia kavereita, joilla oli hyvät kestävyysominaisuudet ja oikeat aatteet. Esim Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta oli aktiivinen suojeluskuntalainen ja kova pesäpalloilija sekä hiihtäjä, Urpo Korhonen myös kova hiihtäjä, joka sittemin voitti olympiakultaa. Kokemus taisi olla paras opettaja.

Tässä mielenkiintoinen tutkimus suomalaisesta kaukopartio-, sissi- ja laskuvarjojääkäritoiminnasta. Hätösen kanssa itsepuolustusoppaan tehnyt Kaj Hagelberg mainittu kirjassa suomalaisen laskuvarjojääkäritoiminnan isänä.

https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... sAllowed=y

Suomen Kirjallisuuden Seura on julkaissut sen kovakantisena ja löytyy varmaan divareistakin.

https://sks.kauppakv.fi/sivu/tuote/kuri ... eita/53114

Suomalainen RBSD-skene näyttää olleen astalopainotteinen noin sata vuotta sitten. Mielenkiintoinen kirja "Kurittajia ja puukkosankareita. Väkivalta ja sen kontrollointi Kannaksen rajaseudulla 1885-1917" kertoo, että turuilla ja toreilla käytettiin kaikkea mahdollista kivistä heinäseipäisiin ja puukoista kirveisiin välienselvittelyissä 1800-1900-luvun taitteessa. Aseeton kamppailu ei näyttänyt olleen suomalaisten suosiossa, vaan kättä pidempää käytettiin aina jos mahdollista.

http://tampub.uta.fi/handle/10024/67438

Vanhan liiton suomalaisessa kreko-painissa on ollut melko jäätäviä liikkeitä: