Tämä olisi varmaan hyvä hetki huomauttaa, että työvoiman globaali vapaa liikkuvuus on ääriliberalistinen tavoite. Eli siis oikeistolaisuutta.

Toisekseen suurimman osuuden pienituloisista muodostavat eläkeläiset, joiden raha ei ole ollut ilmaista. Seuraavana tulevat lapset ja vasta sen jälkeen opiskelijat ja työttömät.

TimoS kirjoitti:

jaxen kirjoitti: Vasemmisto = Pohjois-Korea

Niin, ei nyt sentään yhtäsuuruusmerkkiä siihen oikein voi laittaa, mutta mikäs se hieno merkki olikaan jolla ilmaistaan "kuuluu joukkoon".... Ah, joo, ∪

Tuo on unionimerkki, jolla ilmaistaan kahden joukon yhdistettä. "Alkio a kuuluu joukkoon A", esimerkiksi "juche-aate kuuluu vasemmistolaisten aatteiden joukkoon" merkitään .

Niin Euroopassa (poislukien Neuvostoliiton valtaamat maat) vasemmisto ei ole päässyt täydelliseen valtaan vaan se on ollut aina oikeiston sitoma. Minä tunnen hyvin aika monta kunnon kommunistia/vasemmistolaista ja aina (vähintäänkin kännissä) sieltä tulee tekstiä, jossa luokkaviholliset tapetaan ja paratiisi tulee maan päälle harvojen ja valittujen kunniaksi.

Viimeksi, kun vasemmisto koitti ottaa vallan tässä maassa niin se alkoi ihmisten teloittamisilla ja johti sisällissotaan.

No, noilla kriteereillä vasemmisto voisi olla vallassa kahdella tavalla: 1) saavuttamalla sadan prosentin äänisaaliin vapaissa vaaleissa. Ei taida olla montaakaan historiallista esimerkkiä maista, joissa kaikki olisivat pienyrittäjiä ja uskovaisia myöten työväenliikkeen riveissä; 2) olemalla diktatorinen. Ei tosiaan ole montaakaan esimerkkiä ei-diktatorisista vasemmistopuolueista, jotka olisivat päässeet valtaan tällä tavoin.

Jos haluat osoittaa, että eurooppalaiset vasemmistohallitukset ovat kannattaneet demokratiaa ja ihmisoikeuksia vain oikeisto-opposition ansiosta eivätkä omien poliittisten tavoitteidensa vuoksi, se edellyttäisi aikamoista todistelua. Se ei tosin pidä paikkaansa kuitenkaan, mikä selviää vaikka vilkaisemalla sos. dem. puolueiden puolueohjelmia Euroopan demokratisoitumisaallon ajalta 1900-luvun taitteen paikkeilla.

Vasemmistoporukoita on ollut aika paljon ja aika kauan. Tietysti vasemmistossa on ollut vahvoja antidemokraattisia suuntauksia, mutta ei sitä voida vakavasti ottaen yleistää koskemaan mitä tahansa vasemmistolaista porukkaa minä tahansa aikakautena missä tahansa maassa.

Poistun nyt tältä illalta Potkusta. Huomenna voidaan jatkaa, jos tarvetta on.

vaakuna kirjoitti:

Mano kirjoitti: Ai joo

Siis päästyään valtaan.

Kyllä minä ymmärsin, mutta väite on mielestäni edelleen ilmeisen virheellinen. Vilkaise tuota yllä olevaa karttaa Euroopan vasemmistojohtoisista maista ja vertaa vaikka Freedom Housen indeksiin. Jonkinasteisia ihmisoikeusrikkomuksia ja syrjintää on näissä maissa tietysti on ollut ja on, mutta niin on kaikkialla muuallakin. Historiallisestikin Euroopassa sekä vasemmisto että liberaalit ovat olleet vahvasti mukana niin demokratialiikkeissä, naisten äänioikeusliikkeessä kuin ihmisoikeusliikkeessäkin.

e. muotoilua

vaakuna kirjoitti: Miten ihmeessä te olette voineet epäonnistua noin pahasti? Ihan joka paikassa vasemmisto on muuttunut vasemmistodiktatuuriksi.

Ai joo

Olli Suominen kirjoitti: Kyllä tietyissä kommunismin ja anarkismin haaroissa on paljon päällekkäisyyksiäkin. Erityisesti, jos puhutaan kollektiivisesta anarkismista ja ortodoksi-marximista. Kumpikin ideologia tyrmää kapitalismin alempia luokkia hyväksikäyttävänä, rakenteiltaan vääristyneenä järjestelmänä. Kumpikin uskoo myös vallankumouksen olevan paras keino luoda poliittinen muutos, ja liputtavat kollektiivisen yhteisomistuksen ja yhteisöllisyyden puolesta. Ja loppuenlopuksi kumpainenkin uskoo valtion tarpeettomuuteen, ts. siihen, että tulevaisuuden yhteiskunta on pohjimmiltaan anarkistinen.

Tässä taitaisi olla myös vastaus siihen, miksi anarkismi tippuu vasemmiston karsinaan. Vaikka henk. koht olen sitä mieltä, että yks hailee onko se vasemmistolaista vai ei. Eivät vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus ole järin tärkeitä analyyttisiä käsitteitä.

Siis, mitenkä tämän nyt muotoilisi. Ei kai anarkismia kommunismiin kuulukaan samaistaa. Kommunismi ja anarkismi ovat aatteellisesti, organisatorisesti ja historiallisesti toisistaan erilliset poliittiset liikkeet. Anarkismia edustivat Bakunin ja Kropotkin, kommunismia Marx ja Lenin. Kommunistiset maat eivät ole anarkistisia siksi, että ne ovat kommunistisia.

Lisäksi anarkismilla voidaan tarkoittaa myös ei-poliittista, ns. filosofista anarkismia, jota edustaa esimerkiksi Robert Paul Wolff. Kansalaistottelemattomuuden tai sabotaasin samaistamista anarkismiin pidän virheellisenä: edelliset ovat toimintatapoja, jälkimmäinen on aatesuunta.

En ole sen paremmin radikaali- tai äärivasemmistolainen kuin marxilainenkaan, mutta ehkä voisin jotakin kommentoida.

Tuo "riiston" käsite on hiukan epäonninen. Marxin käyttämä ilmaus oli Ausbeutung (engl. exploitation), joka ei viittaa moraalittomuuteen vaan hyväksikäyttöön, instrumentaaliseen suhtautumiseen: kapitalistin suhde työläiseen on sama kuin kirvesmiehen suhde vasaraan. Se on moraalisesti neutraali ilmaus. Käsitys, että kapitalistit riistävät työläisiä juontaa taas juurensa Marxin työn lisäarvoteoriaan, joka ei varsinaisesti ole nykyaikaisen talousteorian terävintä kärkeä. En tiedä, käsitteleekö talousteoria nykyään koko aihepiiriä. Eli jos marxilaista riiston käsitettä haluaa käyttää, riistäjä on kuka tahansa, jolla on palkattua työvoimaa, mutta ei sillä ole mitään tekemistä ihmisen moraalisen arvon kanssa. Kapitalismi nyt toimii siten kuin se toimii.

Vapaudenriistojen, omaisuuden rikkomisten sun muiden hyväksyttävyys on asia erikseen, ja siitä on tietysti erilaisilla porukoilla erilaisia käsityksiä. Ranskassa meininki on perinteisesti ollut railakkaampaa kuin Suomessa, jossa yhteiskunnalliset liikkeet ovat perinteisesti olleet korostetun kilttejä ja pyrkineet toimimaan virallisia kanavia pitkin. 60-70-lukujen maolaiset ja muut vallankumoukselliset Ranskassa saattoivat ihan vakavissaan olla sitä mieltä, että ei voi tehdä munakasta, ellei riko munia ja jos vaikkapa muutaman yritysjohtajan tappaminen tuo mukanaan vallankumouksen, se on ihan hyväksyttävä uhraus.

Ranskalaisen liikehdinnän ei-konsensushakuista linjaa selittää osittain myös Ranskan valtion suhteellinen sulkeutuneisuus. Eri maiden hallinnot poikkeavat toisistaan siinä, kuinka paljon ne ovat vuoropuhelussa kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa päätöksenteon ja hallinnon toteuttamisen eri vaiheissa. Avoimemmissa malleissa (kuten Suomessa) esimerkiksi kansalaisjärjestöjä ja työmarkkinajärjestöjä kuunnellaan enemmän, Ranskassa vuoropuhelua on suhteellisesti paljon vähemmän.