jos BG ei osaa metsästää ni mä en osaa antaa rukkasia. Päälle puolivuotta huovattu ja soudettu tuon miekkosen kanssa ja kun seinää päin juokseminen alko tympimään niin puhuin suuni puhtaaksi ja totesin että unohdetaan koko juttu ja mitä hittoa tekee mies; haluaa vielä yrittää..voi morjenttes mä en tajua miesten ajatusten juoksua...ei siis olla virallisesti oltu parisuhteessa mutta kiinnostusta toisia kohtaan ollut enemmän tai vähemmän, mie oon se alotteen tekijä ollu kaiken suhteen joten alkaa saamattomuus kiukustuttamaan..eli en oikein tiedä itsekään raksi ruutuun.

L.K. kirjoitti: Ja juu, eiköhän siellä sinkkupuolellakin sen saannin suhteen ole aika kirjavaa statusta.
Osahan painaa esim. duunia niin niska limassa ettei pajlon aikaa jää deittailuille ja jos sitä Mikankin mainitsemaa verkostoa ole niin helposti sitten voipi ola hiljasita sen vaakamambon kanssa...

Seksin puute voi ajaa työnarkomaniaan - HS.fi[/linkki]

siis en nyt tarkoittanut ihan tuota, vaan mielipide jakaumaa potkulaisten kesken.

oonko mä tehnyt nyt ihan väärän huomion että pääosin miehet on hoitosuhteiden yms kannalla ja naiset taasen toteavat etteivät sovi itselle?

Lainaus erään henkilön naamisstatuksesta:

We are all a little weird and
 life's a little weird, and when we find someone whose weirdness is
 compatible with ours, we join up with them and fall in mutual weirdness
 and call it love...

Olen aloittanut seurustelun alle 15-vuotiaana (siitä voidaan olla monta mieltä voiko niin nuorena seurustella vakavasti, ko. pojan kanssa olin yhdessä puolisen vuotta). Suhteita on ollut enemmän tai vähemmän vakavalla pohjalla kuutisen kappaletta, yksi niistä päätyi avoliiton kautta kihloihin, mutta kariutui (ehkä jopa onneksi). Suurin osa suhteista (oikeastaan kahta lukuunottamatta) on päättynyt siihen että mies petti tai palasi yhteen entisen/uuden tyttöystävän kanssa. Kerran olin itse jättävänä osapuolena.

Varsinkin viimeisin seurustelusuhde opetti paljon mulle itsestäni. Ainakin itsestä tuntuu että se myös muutti mua eniten. Vähän tuntuu että vedän nykyään jonkinlaista kovan tytön roolia, koska pelkään päästää ketään henkisesti liian lähelle ja itseäni ihastumaan saatika rakastumaan, koska pelkään että taas kerran saan näpeilleni. Paras muutos ehkä on ollut että osaan olla paremmin yksin. Tehdä asioita yksin ja nauttia yksinäisyydestä ja riippumattomuudesta. Nuorempana olin liikaakin kiinni parisuhteessa. Silti pystyn myöntämään että olisi se kiva jos olisi se kuuluisa joku, joka halaisi ja olisi Se Oikea.

Mutta se pelaa joka ei pelkää. Kait tässä on edelleen jokin paranemisprosessi menossa. Laastarisuhdetta olen kerran kokeillut ja se oli niin hanurista etten halua tehdä moista enää koskaan.

Seppo Räty kirjoitti: Ajattele nyt parikymppistä ihmistä. Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yks liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin.

Lähde: wikisitaatit

Sigissäni piilee totuus 8-)