Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Haku löysi 12 tulosta

kenttiensankari
marras 13, 2019, 13.47
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Viimeisin katsomasi elokuva

Tuli katsottua suomalainen toimintaelokuva Rendel. Ikävä kyllä englanniksi dubattuna, joka on kait sitten se kansainvälinen muoto. Dubbaus oli aika kamalaa ja pilasi hyvin elokuvan näyttelemisen, joten mistään näyttelijänsuorituksista ei oikein saanut otetta.

Elokuvan juoni oli aika simppeli, mutta se oli jotenkin leikattu aika monimutkaiseksi, joten krapulassa oli vähän hankalaa seurata, että milloin ollaan nykyhetkessä ja milloin menneisyydessä ja mikä ihmeen nainen seuraa Rendeliä koko ajan. Lopputulos on mielestäni aika huono, vaikka Rendel sinällään omaisi paljon potentiaalia. Vähän kuin kuin Batmanin synkempi ja väkivaltaisempi versio.

Hiukan myös ihmetytti Rendelin syntytarina. Normaalista tyypistä tuli pysäyttämätön taistelukone kun tuli murheitä elämään. Ei se tosin lyödä osannut, mutta hyvin silti pahikset meni nippuun. Radekin osuus leffassa oli mielestäni hoidettu hyvin, hiukan yllätyksellisyyttä tyypillisen pahiksen kohtalon sijaan.
kenttiensankari
heinä 1, 2009, 00.09
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Viimeisin katsomasi elokuva

Gran Torino. Loistava leffa. Clintin uudet leffat tuntuu olevan paljon parempia kuin sen vanhat. Million Dollar Baby ja tämä on olleet tosi hyviä.
kenttiensankari
kesä 18, 2009, 01.58
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Viimeisin katsomasi elokuva

Puolalainen komediaelokuva idealny facet. Kyseessä on uusi elokuva josta on ollut täällä paljon mainoksia, joten ajattelinpa kaverin kanssa katsoa.

Leffa oli komediana melko keskinkertainen, joskin elokuvan teema oli hiukan epäkatolilainen. Leffan pääsankarina nähdään ahdistustiloista kärsivä säveltäjä/sanoittaja. Ryhmässä on myös kaksi osapuolta joihin tämä sankari liittyy, toinen on kiihkouskovainen pappi, ja toinen on lesbofeministien ryhmä.

Pappi meinaa tehdä rahaa, joten hän huijaa tätä sankaria joka on myös hänen veljenpoikansa. Pappi painostaa politiikkoja ja kaikki Puolan liikennevaroitukset korvataan Jeesuksilla joissa tämä sankari esittää Jeesusta. Paha vaan kyseinen sankari lupautuu myös lesbofeministien pornoelokuvaan päätähdeksi, ja hyväksi lopuksi molemmat osapuolet saavat kiristettyä itsensä samaan TV-showhun toisistaan tietämättä.

Leffassa naureskellaan pääasiassa kiihkouskolle, ja hassuille lesbofeministeille. Itse en kumpaakaan ryhmää varsinaisesti rakasta, joten ihan hauska leffan aihe. Leffassa oli myös paljasta pintaa ja kaksi isorintaista ruotsalaista blondilesbofeministiä :p

Annan leffalle 2/5. Hassu idea, mutta toteutus olisi voinut olla parempi. Joitain hauskoja kohtauksia on saatu aikaiseksi, mutta kokonaisuus oli vähän mukahauska. Elokuva oli myös vähän turhan pitkä, mittaa oli saatu 2 tuntia.
kenttiensankari
touko 25, 2009, 01.09
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Viimeisin katsomasi elokuva

Street Warrior

Red beltin jälkeen piti katsoa toinen "vapaaottelu" leffa. Laatu oli tälläkertaa taattua toimintaa. Paljaita tissejä, kärsinyt pääsankari jonka rakkaita uhataan, ilkeä pahis, ja paljon mätkettä. Leffan ideana oli siis jonkinlainen rikkaitte fight club, kamppailijoita hakkaamassa toisiaan ilman sääntöjä jossain varastossa. Pääsankari päätyy tuonne mätkimään ja lopputuloksen kaikki arvaakin.
kenttiensankari
huhti 30, 2009, 00.58
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Viimeisin katsomasi elokuva

Red Belt

Kyseessä on siis jonkinlainen kamppailuleffa, päähenkilö on mustan vyön brassijujutsuka, rehti ja reilu mies mutta maailma on julma. Elokuvassa on sivuosassa mm. Randy Couture. Juoni on aivan sysihuono, 1h 30 min kohdalla kysyin kaveriltani että milloinkohan tässä alkaa tapahtua, niin sitten olikin enää 15min leffaa jäljellä. Juoni on väkisin kasattu, todella epärealistinen ja huono. Loppuhuipennus on surkea ja ei oikein anna edes mitään ratkaisua.

Jos elokuvasta voi jotain hyvää sanoa, niin ainakin siellä oli jopa oikeanlaisia tekniikoita mukana, toki hollywoodlisää oli laitettu jonkinverran jotta ei olisi liiaksi tylsää paikallaannyhjäystä.

Tämä oli kuitenkin yksi huonoimmista koskaan näkemistäni elokuvista, en suosittele kenellekkään. Paitsi niille henkilöille joista en tykkää :badgrin:
kenttiensankari
maalis 10, 2009, 17.50
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Viimeisin katsomasi elokuva

iltalehden arvostelussa sanottiin että watchmenin sankareilla ei ollut minkäänlaisia supervoimia. Itse ihmettelin tätä suuresti, koska kyllähän ne tyypit teki kaikenlaista mikä jäisi tekemättä tavalliselta ihmiseltä, oli sitten millainen taistelukone tahansa.

Oliko noi leffajutut hollywoodlisää, vaiko onko alkuperäisessä sarjakuvassa supervoimia, vaiko kykenevätkö noi tyypit temppuihinsa sarjiksessa ilman supervoimia? Tämä jäi vähän ihmetyttämään.
kenttiensankari
elo 29, 2008, 21.21
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Re: Viimeisin katsomasi elokuva

Dragon wars


Miten tämän nyt kauniisti sanoisi.... Kadun sitä että tuhlasin elämästäni aikaa tähän. Maalin kuivumisen katsominenkin olisi ollut parempaa viihdettä. Pääosissa oli Jason Behr, joka kykenee esittämään vain yhtä roolia. Eli sitä mikä sillä oli siinä typerässä jenkkiteinisarjassa.
kenttiensankari
huhti 20, 2007, 21.43
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Jussi Häkkinen kirjoitti: Katson juuri Top Gunia...Maddox oli oikeassa.
www.thebestpageintheuniverse.net kirjoitti:For those of you who don't remember, "Top Gun" was the movie about a bunch of guys who stand around high-fiving each other for about 90 minutes. The movie focuses on some loser named "Maverick" who penetrates deep into the coveted veil of the top gun academy of smug, sexually frustrated aviators. I know many of you reading this will probably think I'm exaggerating when I say this (since I exaggerate everything, except for my manliness which is enviable), but there were no fewer than 500 shower scenes in this movie. The wardrobe for this film must have consisted of a towel, a jump suit, and 50 pages of gay innuendo, because the rest of the time Tom Cruise and Val Kilmer were walking around naked eyeing each other's packages.

Then as if the director didn't think all the high-fiving and shower scenes were suggestive enough, there was a gratuitous scene in which all the guys got oiled up and played volleyball. Every few minutes I half-expected to see Cruise and Kilmer lock lips to a ballad of "It's Raining Men:"

If you remember having good memories of this movie, then it was probably because you were too young to know what was going on, or an idiot. Don't bother resurrecting this classic to prove I'm right.
Leffan traileri kertoo tuon saman:
" onclick="window.open(this.href);return false;

:p
kenttiensankari
maalis 17, 2007, 12.56
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Hard Target


Eli elokuvan nimen perusteella Defendon peruskurssin käynyt Jean-Claude Van Damme esitti kiharapäistä takatukkaa, joka auttaa naista etsimään isäänsä. Isä löytyy kuolleena ja syylliseksi paljastuu bisnestyypit jotka myy rikkaille ihmisille ihmismetsästyskeikkoja. Luonnollisesti Van Dammesta tulee metsästyksen kohde, yhdessä tuon auttamansa naisen kanssa, mukaan kuvioihin tulee myös joku tarinaan löyhästi liitetty viskisieppo. Damme teilaa metsästäjät ja räjäyttää pääpahiksen kranulla.

Elokuvan taistelukohtauksissa lähinnä potkitaan nättejä potkuja, ja ammuskellaan kiivaasti. Muutamia hienoja räjähdyksiäkin nähdään. Elokuva ei tarjoa älyllistä viihdettä ollenkaan, tuollainen perus Van Damme mättöpätkä, jossa Damme on normaalia typerämmännäköinen. Elokuva myös hieman moralisoi Vietnamveteraanien ja köyhien olotiloja.
kenttiensankari
tammi 27, 2007, 13.44
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Mie luulin et toi Commando leffa kertoi Mjölnirin elämästä :(
kenttiensankari
marras 30, 2006, 19.27
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

Casino Royale

Kävin tuon keskiviikkona katsomassa kun sain kaunista naisseuraa mukaani. Muutenhan en leffoissa juuri käy.

Odotukset oli korkealla koska elokuvaa oli hehkutettu kaikkialla, tosin minua epäilytti tuo uusi näyttelijä.

Elokuva oli loistava, mutta ei se James Bond-leffa ollut. Täysin erilainen kuin muut, mikä tietysti on ihan hyvä asia sen suhteen ettei 20 samanlaista leffaa jaksa katsoa.

Craig oli Bondina erilainen kuin Connery ja kumppanit. Tosin koska elokuva olevinaan kertoi Bondin "syntymästä", niin tämä ei haitannut. Craig kuitenkin on fyysisesti paljon paremmassa kunnossa kuin aikaisemmat Bondit, lisäksi Craigilla ei ollut rintakarvoja. Tämä söi uskottavuutta.

Elokuva itsessään oli aivan liian pitkä. Tuosta oisi saanut helposti kaksikin Bond-leffaa. Plussana mainittakoot että Bond kuriti yhden pahiksen BJJ-liikkeellä, eli rear naked chokella, vaikka jalkahookit eivät olleetkaan sisällä. Pokeripeli oli täysin epärealistinen, oikeasti pelit voitetaan jollain kämäsellä parilla, eikä värisuoria ja täyskäsiä näe kuin harvoin. Lisäksi jätkillä oli termit sekaisin kun Bond puhui bluffista vaikka toisella oli kaksi paria. Silloin bluffataan kun kädessä on vaikka kakkonen ja seiska(huonoin mahdollinen käsi), ja lähdetään korottamaan.

Elokuva sisälsi ihan hyviä vitsejä, jotka jaksoivat naurattaa. Tämä on iso muutos edellisiin Bondeihin verrattuna. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä elokuva, saa nähdä miten hyvin Craig selviytyy seuraavista osista. En usko että hän kykenee näyttelemään perinteistä Bond-roolia.
kenttiensankari
heinä 20, 2006, 10.54
Keskustelualue: Kahvila
Aihe: Viimeisin katsomasi elokuva
Vastaukset: 10915
Luettu: 781000

The medallion tjsp

Jackie Chanin tusinaleffa. Ihan kuten kaikki muutkin Jackien leffat, huonoa huumoria höystettynä hollywood kung fulla. Tähän on otettu mukaan mystiset supervoimatkin, sekä irlantilainen pahis. Samaa huumoria toistetaan koko ajan, eikä se ole ekan kerran jälkeen hauskaa.

Täytyy sanoa että kun on nähnyt yhden näitä Jackien hollywoodleffoja, niin on nähnyt kaikki. Tämän lisäksi kamppailutaustani haittaa elokuvanautintoa kun tulee mietittyä että Jackien käyttämät tekniikat eivät ole realistisia eivätkä oikeasti toimisi :)